Heipähei kaikille! Täytyy nyt vähän avautua otsikon mukaisesta aiheesta, kun ketuttaa niin kovasti naisten ylimielisyys ja käytös yleensäkin.Homma meni näin, sovimpa tuossa treffit erään naisen kanssa. Nainen asuu toisella paikkakunnalla kuin minä. Sovitun tapaamispäivän aamuna laitoin viestiä naiselle, että tulen tämän päivän aikana käymään ja nainen vastaa myöntävästi. Lähden sitten ajelemaan, ja soitan vielä alkumatkasta naiselle. Ei vastaa, ajattelin, että ei ole vain puhelimen lähettyvillä ja jatkan ajamista. Lähellä paikkakuntaa, jossa nainen asuu soitan uudestaan, ja ei vastaa vieläkään. Laitan tekstarin, että olen kohta perillä. Vastausta ei kuulu. Ajelen sovitulle treffipaikalle ja odottelen. Tunnin odottelun jälkeen kylläännyn ja ajan huoltoasemalle kahville, mistä yritän vielä soittaa naiselle. Arvatenkaan, EI vastaa! Juon kahvit ja lähden ajamaan takaisin kotipaikkakunnalleni, josta matkaa naisen paikkakunnalle on muuten n. 200km yhteen suuntaan. Tässä tuli taas todistettua, että naiset eivät pidä puheitaan ja heidän sanallaan ei ole mitään merkitystä. Miksi ei voi ilmoittaa vaan, ettei halua nähdä!?! Naiset ovat niin ylimielisiä ja luulevat itsestään aivan liikoja! Ja voi kyllä, vastaavia kokemuksia löytyy ennestäänkin, joten yleistää voin ihan hyvin! Miten ihmeessä olette niin omaa napaanne täynnä, että ainoa ratkaisu on aina vaan olla vastaamatta!!! Pääseehän sillä tietty MINÄ MINÄ MINÄ itse helpolla!!! P.S. Kertomastani tapauksesta on nyt kulunut viikon päivät, ja tänään tuli naiselta viesti, että on pahoillaan kun ei tullut, oli muka vaan niin väsynyt silloin. Ja väsyneenä ei näköjään voi edes puhelimeen vastata, vaan ajattaa toista 400km turhaan!!! HEI HALOO!
NAISTEN SANALLA EI OLE MITÄÄN MERKITYSTÄ!
pettynytpoikamies
20447
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Miehenä on pakko sanoa että juttu kuulostaa sltä että mies olisi väkisin mennyt tapaamaan naista, mutta nainen ei halunnut eikä siksi vastannut puhelimeen.
Tosi ahdistava tyyppi.
Päättelynne menee nyt metsään, joten tarkennetaanpa juttua hieman. Nainen ehdotti itse tapaamista. Hänen ensin ehdottamansa päivä ei sopinut minulle, joten sovimme yhdessä tuon kyseisen päivän. Kyseessä siis ensitreffit, eli pillu ei todellakaan ollut mielessä. Tulin siihen tulokseen, että naisten mieliala vaihtelee jatkuvasti, ja jos ei huvita juuri sillä hetkellä nähdä, niin tehdään niinkuin itselle parhaaksi nähdään eikä välitetä toisesta pätkääkään!! Siten, että on vastaamatta niin pääsee helpolla, mutta miksi se on aina naisten tapa ratkaista ongelma!??
Jos tuo ON AINA sinun tapaamiesi naisten tapa ratkoa ongelmat, niin kannattaisi ehkä tarkistaa omaa naismakuaan. Mietipä oikein vakavasti, mikä tuon tyyppisissä naisissa sinua oikein vetää puoleensa.
Kyllä miehetkin valehtelee, joten turha pelkästään naisia on siittä syyttää.
Kyl sun on parasta välttää naisia eli älä enää koskaan mene treffeille tai tapaa niitä muutenkaan.
Ja sitten viellä nuukana miehenä sun kannattaa pyytää bensa ja kahvirahat ensin tilille.
Joo naiset on ihan kamalia, usko mua. vielä kamalampaa olisi, jos se karmee lumppu olisi tullut paikalle?
Mitä sää sit? Sää joutusit keksimään uuden säälinkeräys nyyhkytarinan.
Parempi on sun pysyä äiteen helmoissa.
Sieltä äiteen helmoista pukkaat aina tarinaa palstalle, kyl siinä on sulle jännitystä ja elämänsisältöö tarpeeksi
Oliko tuossa nyt yksi nainen vai monta? Vai peräti kaikki?
Kerroin tarinassa yhden tapauksen. Samankaltaisia tapauksia löytyy historiasta neljä kappaletta, mutta silloin välimatka ei ole ollut läheskään noin pitkä, eli ei ole syönyt miestä niin kovaa.
Siinäkin tapauksessa, että seurustelukumppanisi olisivat olleet miehiä, olisit yleistänyt koko sukupuolen?
Neljän perusteella on turha yleistää koko sukupuolta. Mietippä hetki, kuinka pieni osa suomen naisista on neljä naista.
Tätä tapahtuu töissäkin, nainen sanoo tekevänsä jonkun työn. Kun sen työn tuloksia alkaa tarvita käy ilmi että nainen ei syystä tai toisesta kuitenkaan ole tehnyt sitä ja syyttelee kaikkia muita näyttääkseen itse syyttömältä puhtaalta pulmuselta.
Samoin esim. asiakkaana kaupassa, jos asiakaspalvelijaksi sattuu nainen niin saat arvata että jos kysyt yhtään syvällisempie yksityiskohtia tuotteesta niin asiakaspalvelijaksi vaihtuu mies koska nainen ei osaa eikä tiedä eikä ymmärrä myymistään tuotteista ulkoa opeteltua spiikkiä enempää.
Olen pahoillani, että jouduit kokemaan tuollaista. Anteeksiantamatonta ja törkeää toimintaa. Älä pety loputtomiin, on olemassa myös suoraselkäisiä naisia. Ikävää että tuollaiset mustaavat kaikkien naisten mainetta.
Sellaista se nettideittailu taitaa vähän olla. Sekä miehissä että naisissa on tuollaisia ohareiden harrastajia. Sä et luultavasti ole miehiä deittaillut niin luulet, että "naiset" on sellaisia. Jotkut ihmiset ovat, toiset eivät. Yritä ymmärtää se. Ja nettideittailu nyt muutenkin on sellaista lottoarvontaa, että ihmettelen vähän maksaako vaivan vai kannattaisiko lähteä ihmisten ilmoille ja tutustua ihmisiin ihan reaalimaailmassa.
Ikinä en ole netin kautta edes yrittänyt keneenkään tutustua, enkä yritäkään. Aina on realistisesta maailmasta seuraa löytynyt. En vain millään ymmärrä netissä seuranhakua.
Tarkennetaanpa vielä, eli kyse ei ole mistään nettitreffeistä, vaan tapasin kyseisen naisen ihan tosi elämässä muutama kuukausi ennen kyseistä tapahtumaa. Nainen sitten myöhemmin otti minuun yhteyttä ja ehdotti treffejä. Ilmaus "ensitreffit" saattoi olla hieman harhaanjohtava.
Miehiä en ole ikävä kyllä koskaan deittaillut johtuen seksuaalisesta suuntautumisestani. Miespuolisia kavereita on kyllä paljon, ja kukaan ei ole koskaan tehnyt sellaisia ohareita, että olisi jättänyt ilmoittamatta jos ei pääsekään. Ero miesten ja naisten ohareissa on se, että mies ilmoittaa asiasta, nainen ei välttämättä vaivaudu tekemään mitään, vaan antaa vaan asian olla!
Eli sä edelleen pidät kiinni tästä yleistyksestäsi?
Niimpä. Eivät miehet toki omille kavereilleen ohareita tee, mutta naisille kyllä.
Viimehetken perumiset.
Otan osaa. Ei todellakaan mitään kivaa, eikä se kuulu hyviin tapoihin. Olen myös kokenut samaa, sovitaan treffit eikä toinen saavu paikalle. Mutta pidän sitä nykyään itsestään selvänä vaihtoehtona miehen(-kin) käytöksessä (tulee, ei tule, tekee oharit)
Olen siis nainen ja kokenut saman. En silti leimaa enää kaikkia miehiä. Olen tehnyt sen jo aikaa sitten :DD
Toisaalta toiselle on voinut tulla viimehetkellä jokin este. Otan nykyään (jos enää menen) treffit matkailunäkökulmasta. Toinen tulee jos tulee. En odota mitään.
ps. joskus alta 20v saatoin jänistää viimehetkellä ja jättää menemättä, mutta se oli samassa kaupungissa. Iän kartttuessa ihmisten toivoisi rohkaistuvan sen verran, että ilmoittaa jos ei uskallakkaan.
On käynyt minullekin, että mies ei tule treffeille. Onneksi ajoin vain reilut 20 km ja tästä on kauan. Tuli jo aikanaan mieleen että ehkä tälle tyypille on joku tyttö joskus tehnyt näin ja halusi kostaa satunnaiselle toiselle tytölle. Muut ovat tulleet paikalle tai olleet paikalla kun olen mennyt, tosin mihinkään kovin kauas en koskaan lähtenyt, ellei ollut todella tiivistä yhteydenpitoa sitä ennen, nähneet kuvaa, puhuttu puhelimessa, jotta ei tarvitse pelätä mitä on tulossa.
Kavereista sekä miehille että naisille on treffaajat tehneet törkeitä temppuja. Ei se sukupuolta katso, molemmissa on kuspäitä. Kannattaa itse vähän oppia olemaan varovainen opetella huomaamaan huonot merkit.
Miehen sanaan ei voi luottaa. Useamman kerran on käynyt niin, että miehen kanssa on deittien lopussa ollut puhatta uudelleen tapaamisesta. Kun niille laittaa viestiä mitään vastausta ei tule. KOSKA NÄIN ON KÄYNYT USEAMPAAN KERTAAN, VOIN YLEISTÄÄ KAIKKIEN MIEHIEN OLEVAN VALEHTELIJOITA.