omituista

Mitenkähän se otti niin koville kun ex-aviomies kertoi tänään löytäneensä uuden kumppanin. On oltu jo aika kauan erossa, mutta tää löi ihan älyttömän tuskan päälle, vaikken ole missään vaiheessa haikaillut miestä takaisin. Seksiä meillä vielä oli silloin tällöin, mutta ei enää pariin kuukauteen ja aloinkin jo epäillä jotain tapahtuneen. Seksijuttu meillä sujui hyvin, mutta nyt mies kertoi haukkumisten kera miten kamala ihminen olen, ja miten nyt on löytynyt ihana ihminen. Minä olin se, joka erosin miehestä hänen vastustelusta huolimatta, koska hän oli henkisesti niin väkivaltainen. Olen täysin hämmästynyt että nyt kun kertoi uudesta naisesta, mustasukkaisuus tuli päälle sellaisena hyökynä, ettei olisi ikinä uskonut. Olen vaan itkenyt ja itkenyt koko illan. Taustalla voi ehkä kyllä olla se, että toivoin koko ajan toista lasta ja nyt olen menettänyt senkin mahdollisuuden. Nyt puhuu vielä hylkäävänsä tämän meidän ainokaisen olemassa olevankin lapsen, vielä lapsen aikana. Täysi p... luonne, mutta nyt tuli tää järjetön tuska ja suru, koen ihan olevani petetty, kun meillä vielä vähän aikaa sitten oli seksiäkin ja välit oli paremmat kuin avion aikana. Nyt yhtäkkiä uusi kumppani. Toisaalta käy sääliksi sitä naista, jos joutuu kokemaan kaikki ne hirveydet mitä minä ja meidän pieni lapsi.
4154
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Suurin virhe on harrastaa seksiä exän kanssa. Se vaan pitkittää lopullista eroa.
Ja sitten jos vielä käy näin,että exä löytääkin yhtäkkiä uuden,se satuttaa tosi paljon.
Voimia sinulle,kyllä se tuska ja suru siitä ajan kanssa laantuu..ja muista pysyä nyt siitä exästäsi erossa.Jos uuden kanssa ei sujukkaan voi ilmestyä taas sinulta seksiä ruinaamaan.Ajattele syitä miksi halusit erota,niin pääset hänestä nopeammin yli..Tsemppiä! :)

Äänestä

Tuskin uusi nainen kestää kauaa miehen kanssa. Tai sitä seuraavakaan.

Äänestä

"nyt mies kertoi haukkumisten kera miten kamala ihminen olen, ja miten nyt on löytynyt ihana ihminen"

Tuo kertoo paljon meihestä, mutta ei mitään sinusta. Aivan selvästi, uusi nainen on löytynyt sen vuoksi, että kypsymätön mies haluaa kostaa sinulle eronne. Hän ei osaa käsitellä, ymmäärtää eikä hillitä aggressioitaan, joten hän syyttää sinua kaikesta mahdollisesta ja yrittää alistaa sinut ilkeydellä. Myös uhkailu oman lapsen jättämisestä on suurta ilkeilyä. Koeta olla reagoimattta kkaikkeen tällaiseen, kun mies on paikalla. Jos kykenet olemaan reagoimatta, mies ei saa löylyä lisää ja kenties tuollaiset puheet ja huudot joskus loppuvat. Jos eivät, voi ehkä olla paitsi itsesi, myös lapsesi paras, että tuollainen isä poistuu hänen elämästään.

Koeta olla kysymättä mitään miehen nykyelämstä. On ihan sama, saatko tietoosi hyvää vain pahaa, se satuttaa sinua niin kauan kuin oma irrottautumisprosessisi on kesken. Koeta olla miehen kanssa tekemisissä niin vähän kuin mahdollista, ja vain asioissa. Lopeta kaikki muu keskustelu hänen kanssaan paitsi asioihin liittyvä.

Äänestä

Voi kiitos teille ihanista ja fiksuista vastauksista! Heräsin ihan masis päällä ja ajattelin että miten tänkin päivän taas jaksaa. Lapsikin jo ihmettelee kun en pysty joka hetki peittämään. Olen sitten ihan suoraan sanonut että äiti on nyt vähän surullinen ja äitiä pikkuisen itkettääkin. Tulee halimaan ja taputtamaan, mutten halua että hän joutuu kantamaan pikkuinen minun taakkoja, minähän olen häntä varten. Mulla vaan ei ole yhtäkään ystävää, ei ole leikkipuistostakaan löytynyt, vaikka olen yrittänyt olla aktiivinen ja jutteleva. Meillä ei ole mitään tukiverkkoa, kaukana asuvalle äidille olen itse tukena, kun hänelläkin on tällä hetkellä tosi hankala tilanne. Tota seksiä harrastin eksän kanssa sen takia, kun se sujui meillä niin hyvin, ja mulla ei ole mahdollisuutta tavata ketään uutta kun olen koko ajan kiinni pienen lapsen hoidossa, enkä halua lapselle mitään omituisia kuvioita uuden miehen takia. Eipä tässä ketään usko löytävänsäkään, ikää mulla pitkälle yli 40 ja ulkonäkö repsahti synnytyksen jälkeen. Olen keskittynyt vaan lapseen ja miehen ilkeilystä ja häirinnästä selviämiseen. Hän suuttui ihan tajuttomasti siitä kun oikeus määräsi mulle yksinhuoltajuuden, sen takia haluaa hylätä lapsen, mutta syyttää minua siitä että hän joutuu lapsen hylkäämään ja maalailee tarinoita siitä miten lapsi traumatisoituu takiani.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


litimärkä nenäliina kirjoitti:

Mitenkähän se otti niin koville kun ex-aviomies kertoi tänään löytäneensä uuden kumppanin. On oltu jo aika kauan erossa, mutta tää löi ihan älyttömän tuskan päälle, vaikken ole missään vaiheessa haikaillut miestä takaisin. Seksiä meillä vielä oli silloin tällöin, mutta ei enää pariin kuukauteen ja aloinkin jo epäillä jotain tapahtuneen. Seksijuttu meillä sujui hyvin, mutta nyt mies kertoi haukkumisten kera miten kamala ihminen olen, ja miten nyt on löytynyt ihana ihminen. Minä olin se, joka erosin miehestä hänen vastustelusta huolimatta, koska hän oli henkisesti niin väkivaltainen. Olen täysin hämmästynyt että nyt kun kertoi uudesta naisesta, mustasukkaisuus tuli päälle sellaisena hyökynä, ettei olisi ikinä uskonut. Olen vaan itkenyt ja itkenyt koko illan. Taustalla voi ehkä kyllä olla se, että toivoin koko ajan toista lasta ja nyt olen menettänyt senkin mahdollisuuden. Nyt puhuu vielä hylkäävänsä tämän meidän ainokaisen olemassa olevankin lapsen, vielä lapsen aikana. Täysi p... luonne, mutta nyt tuli tää järjetön tuska ja suru, koen ihan olevani petetty, kun meillä vielä vähän aikaa sitten oli seksiäkin ja välit oli paremmat kuin avion aikana. Nyt yhtäkkiä uusi kumppani. Toisaalta käy sääliksi sitä naista, jos joutuu kokemaan kaikki ne hirveydet mitä minä ja meidän pieni lapsi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu