Kertokaahan te, jotka olette aikeissa tai haluatte joskus hankkia lapsen syy tähän. Millä perusteilla haluatte lapsen? Kysymys voi tuntua triviaalilta, mutta minua kiinnostaa jos vastauksista löytyisikin uusia näkokantoja.
Itselleni on hiukan hämärää mikäli esimerkiksi ei-uskovainen ihminen tai ateisti haluaa lapsen, heillä kun ei ole esimerkiksi mitään ihmissuvun jatkamiseen velvoittavaa dogmia.
Ihan yleinen kysymys vielä; pidättekö nykymaailmaa paikkana jonne kannattaa synnyttää lisää ihmisiä?
Itselleni on hiukan hämärää mikäli esimerkiksi ei-uskovainen ihminen tai ateisti haluaa lapsen, heillä kun ei ole esimerkiksi mitään ihmissuvun jatkamiseen velvoittavaa dogmia.
Ihan yleinen kysymys vielä; pidättekö nykymaailmaa paikkana jonne kannattaa synnyttää lisää ihmisiä?
Vastaukset 21
Vanhimmat
Ihan kiva maailma tämä on ja minun lapselleni tietysti vielä kivempi, että mikäpä ettei lasta tekisi? Ja näyttävät kaikki vanhemmat nauttivan lapsistaan suuresti. Ketään en tunne, joka katuisi lastentekoaan.
Eipä se silti mikään välttämättömyys ole.
lastenteko on aina hauska prosessi...
Ei kannata uusia ihmisiä synnyttää. Nytkin ihmisiä on jo liikaa...
En pysty hankittua+perittyä omaisuutta enää juomalla tuhoamaan
ja valtio saa puhtaan nollan joten tarviiko tohon vastata?
Elämä on kauheeta kärsimystä ja paskaa 99%:sesti,mutta täällä on joskus sellaisia hetkiä ,että haluu sen mahdollisuuden antaa toisilekkin koettavaksi.
Ylipäätään kysymys on turha koska se on jokaisessa ihmisessä
eikä tämä laji ole niin paljon kehittynyt kun vasta alas puusta
tultiin, että olisi syytä edes yrittää muuta kuin lasta.
Ateisteille ja aknostikoille pitäisi olla pontessiin tuhat tuo halu
kun hekin voivat sitten luoda jotain..Eli sen ihmisen ja näin päästä edes tasoihin tämän jumalansa kanssa. mutta turha käydä biologiaansa vastaan sotaa.
"Elämä on kauheeta kärsimystä ja ****** 99%:sesti,mutta täällä on joskus sellaisia hetkiä ,että haluu sen mahdollisuuden antaa toisilekkin koettavaksi. "
Onko tosiaan elämä 99-prosenttisesti paskaa? Mahtaa olla helpotus kun se on ohi.
Mitä itse aloitukseen tulee, vaikka olen ei-uskovainen ihminen, epäilen että haluaisin lopulta lapsen. En tarkoita että haluaisin sellaisen nyt tai että edes ihan välttämättä haluaisin, vaan että ei olisi ongelma alkaa seurustelemaan, menemään lopulta naimisiin ja tekemään lapsia rakastettavan naisen kanssa. Tällä naismenestyksellä niin käy aikaisintaan siinä vaiheessa, kun olisin liian vanha isäksi, tuntuu kuin olisin sitä jo nyt -- ja toisaalta, minulla ei ole mitään hienoja syitä joilla perustella jälkikasvua. Pikemminkin on helppo perustella järkisyin miksi ei koskaan mitään kakaroita, sen sijaan lastenhankinnalle ei taitaisi olla kuin itsekkäitä syitä: voisi olla (välillä) kivaa seurata heidän kasvamista ja olla ylpeä heistä, kun menestyvät isäänsä paremmin eivätkä toivon mukaan kasva alempitasoisiksi. Voisi naureskella itselleen salaa ironisesti, kun pitäisi puhua kukista ja mehiläisistä kun murrosikä alkaa, ja sitten voisi päteä pappamusiikilla kun en ymmärrä 2030-luvun nykyrenkutuksia.
No, ei taida olla pelkoa.
Et sinä liian vanha ole vielä 20 vuoteen. Kyllä sille matkalle ehtii vielä monta pelottavaa mörköä eteen.
Joko se treffikuvio oli ja meni?
Jos saisin 50-vuotiaana ensimmäisen lapseni, olisin 68-vuotias kun hän vasta muuttaisi kotoa. Olisin ehkä jo eläkkeellä siinä vaiheessa, kun hän olisi 15-vuotias, ja naapureiden 15-vuotiaiden vanhemmat nelikymppisiä. En oikein tiedä. Kyllä minun iän pitäisi korkeintaan kolmosella alkaa ensimmäisen lapsen aikaan.
Treffikuvio oli... ja on edelleen.
Vakavaa seurustelua siis!
Joo, kyllä se ideaali olisi saada lapsi ennen 40v. Mutta ei tuo minusta mahdottomalta kuulosta, että siinä eläkeiän kynnyksellä potkii muksun ulos ja lähtee hehkeän 38v äitinsä kanssa viettämään loppueläänsä etelän aurinkoon.
Ei nyt liioitella. Toinen juttu on sitten se, että pidän sangen epätodennäköisenä, että (edes) viiskymppisenä minulla olisi Niinistö-luokan charmia, että saisi kolmekymppisen nuorikon rinnalleen, varsinkin jos siihen asti joudun elämään pääsääntöisesti yksin. Olet kyllä oikeassa siinä, ettei tietenkään täysin ennenkuulumatonta ole tulla viisikymppisenä isäksi, mutta siinä vaiheessa ehkä mieluummin hankkisin sen moottoripyöräkortin ja lähtisin potemaan ikäkriisiä tien päälle.
irronut?
Tietysti se on helpostus? Oletko jotenkin vajaa?
Haluaisin lapsia kun on niin tylsää. No oikea syy on se että ikää on nyt 35 ja olisi hyvä aika viimeinkin perustaa perhettä. Siinä menisi mukavasti 20 vuotta lapsia kasvatellessa. Olisin 55 kun lapset on aikuisia. Vanhempana olisi mukava että olisi nuorempia jotka huolehtisi. Heillä olisi omat menot, ja muistisairaana vanhuksena saisin aina apua heiltä sitten eläkeläisenä.
Vaihtoehtona on tietysti lapsettomuus ja yksinäinen vanhuus. Tapaisin "velan" jonka kanssa olisin 25 vuotta, kunnes eroaisimme tai hän kuolisi ja jäisin yksin vanhukseksi. Mitään elämää ei olisi missään, ei lapsia, eikä lapsenlapsia joiden luokse menisi jouluksi. Kävelisi yksin jouluna hautausmaalla sytyttämässä kynttilää omille vanhemmilleen ja miettisi missä on oma elämä ja oma perhe. Ei missään vain tyhjää vanhuutta...
Kerran täällä vain eletään, eli miksei lapsiakin tekisi.
"Kerran täällä vain eletään, eli miksei lapsiakin tekisi."
Mietitkö koskaan asiaa niiden lasten kannalta? Eli millaista niiden elämä mahdollisesti tulee olemaan? Entä jos ei olekaan kivaa, jos esim. pojastasi tulee ns. alemman tasoinen mies, ja muutoinkin voi mennä kaikki päin vittua elämässä?
Väkisinkin sitä ajettelee, että naiset luulevat lastensakin elämän olevan samanlaista ongelmatonta ja huoletonta höttöä, missä kaikki järjestyy pillun avulla naps, naps. Ehkä tyttärien elämä onkin.
"Vaihtoehtona on tietysti lapsettomuus ja yksinäinen vanhuus. "
Tämä on ilmeisesti erittäin yleinen käsitys. Monilla lapset näyttäytyvät vanhuuden yksinäisyyden poistajana. Onko tuolle oletukselle ihan tilastollista tms faktaa taustalla?
Oma mutuni ja vähäiseen vanhusten parissa tehtyyn työhöni perustuva kokemukseni on taas melkein päinvastainen. Lapsia ja lastenlapsia ei monestikaan juuri kiinnosta vanhan ihmisen arki. Kun taas niillä joilla on ollut elämän aktiivisinakin vuosina aikaa omille ystäville, on niistä sitten seuraa vielä vanhempanakin. Eli vaikka lapsia saisikin, ei omaa sosiaalista elämäänsä ja henkilökohtaisia ystävyyssuhteita kannata "uhrata" perheensä vuoksi.
Ei lapsettomuus ole mikään tae ystäväpiiristä, eikä lapsellisuus ystävien katoamisesta. Voi olla päinvastoinkin, kun lapsiperheet pitävät yhteyttä toisiinsa ja sinkut jäävät paitsioon.
Joka tapauksessa jos elät 80-vuotiaaksi, niin kaikella todennäköisyydellä rivistä on kaatunut multiin ja vihanneksiksi useampi kuin joka toinen, huonolla tuurilla kaikki ystäväsi.
Geenit pitää siirtää eteenpäin, jottei tullut turha reissu tästä. Lapsen kasvattaminen on myös monella tapaa opettavainen kokemus, enkä tarkoita vain vaippojen vaihtoa.
Entä jos ne geenit ovat hanurista? Esim. sairauksia, pieni muna, naisilla ruma ulkonäkö jne?
no sitten ei todennäköisesti saakaan lapsia.
Hyvin todennäköisesti saa. Ainakin naiset.
Itselläni on lapsia ja vaikkei koskaan ollut kovaa vauvakuumetta, niin minusta vaan tuntui siltä, että katuisin, jos en tekisikään lapsia. Rakkaus vauvaa kohtaan tuli kyllä heti, kun sain tietää olevani raskaana. Lapsi on tuonut elämälleni tarkoituksen.
Myöhemmin sain vielä toisen lapsen ja hänkin oli toivottu. Enempää en lapsia halua, koska näissä kahdessakin on ollut kova hoitaminen, vaikka ovatkin ihania ja rakkaita.
Itselleni parasta on ollut se, että on saanut olla pienen ihmisen rinnalla koko hänen elämänsä. On saanut seurata kasvua ja kehitystä ja yrittää saada antaa hänelle parhaat mahdolliset eväät omaa elämäänsä varten. Olen nauttinut satujen lukemisesta, tarinoiden kertomisesta, oman sukuni tarinoiden kertomisesta jne. Parhaita hetkiä ovat olleet ne, kun sängyn laidalla kiireettömästi olen laulanut lapsille ja he ovat kysyneet kysymyksiä kuten millaista olisi asua tähdessä, pääsevätkö lumiukot taivaaseen tai millainen kaveri olisi Paavo Pesusieni.
Itse en ole uskovainen enkä muutenkaan sotkisi uskontoa lasten hankkimisen syyksi. Enemmän uskon siihen, että jos itse elän hyvää elämää ja teen hyviä tekoja, niin se ennemmin tai myöhemmin tuottaa jotakin hyvää. Omalla kohdallani uskoisin, että hyvänä äitinä oleminen on tuottanut ainakin kaksi sosiaalisesti taitavaa onnellista lasta jos nyt en elämässäni mitään muuta merkityksellistä ole saanut aikaiseksi.
P.S. Geenit ovat merkillisiä. Minä ja lasteni isä olemme kumpikin keskivertoa rumempia. Jostakin syystä kuitenkin meidän lapsemme ovat geenien osalta sattumalta saaneet ulkonäön osalta juuri oikeanlaiset geenit. Kumpikin on selvästi keskivertoa paremman näköisiä. Tämä ei ole subjektiivinen, vaan objektiivinen arvio. Vanhempien ulkonäkö ei aina tarkoita sitä, että lapsesta tulee automaattisesti kaunis/ruma.
Niin uskovaiset kuin ateistit ja agnostikot hankkivat lapsia vain ja ainoastaan yhdestä syystä: omaksi ilokseen ja hyödykseen.
Iloa voi saada vaikka siitä, että vain tykkää olla lasten seurassa tai että jumala ei syökse helvettiin, kun on noudattanut "dogmia" (tämän vuoksi sinä siis hankit lapsia, vai?). Moni tuttuni on myös halunnut nähdä omat geeninsä toisessa ihmisessä ja seurannut innolla lapsen kasvamista siitä näkökulmasta. Joissakin maissa, esimerkiksi Britanniassa, voi saada todella suurta taloudellista hyötyä suuresta lapsilaumasta.
Kehitysmaiden väestöräjähdys tappaa tämän maailman ennen pitkää, joten jos haluaa jälkeläistensä kuolevan kärsimyksessä muutaman sukupolven kuluttua, kannattaa niitä hankkia.
Näyttää muuten siltä, että käsityksesi uskonnottomista ihmisistä perustuvat ennakkoluuloihin, tietämättömyyteen ja laiskaan ajatteluun. Skarppaa nyt vähän, jottet kasvata lapsiasi samanlaisiksi.