Hullunlehmäntauti BSE valvonta hevoslihan kanssa samaa luokkaa?

Samanlaisella moraalilla ei liene ongelmaa laittaa välillä BSE lihaakin terveen lihan joukkoon valmisruokiin vaikkapa sianlihan yms kaveriksi kun ei sitä nautaa välttämättä tavallinen tallaaja valmisruoka annoksen seasta havaitse. Paketissa lukevaan infoon kun ei voi luottaa. Toimittajatkin on melko yksinkertaisia kun eivät tajua ottaa asiaa puheeksi, mutta eihän niiltä voi liikaa vatia kun niitä kiinnostaa vain persut ja rasistit.

Hyvin toimii EU systeemit. Kaadetaan vaan lisää rahaa EU:n loputtomaan kitaan, että saadaan halpaa ruokaa yms. Ei tarvitse ihmetellä jos jokupäivä huomaa heräävänsä vapinaa joka ei lakkaa ennen kuin kuolee. Kyllä meiilä on varaa kuten Katainen tietää.

SDP:llä oli muinoin lentävä iskulause: "Tapa talonpoika päivässä".

Hyvin on tosiaan tavoite saavutettu. Nyt sitten ei voi enää tietää mitä tavaraa saadaan suuhun pistää kun sitä edullisimman tarjouksen mukaan tehtaalla myyntiin EU:ssa laitetaan.

Kotimaisuus olisi tainnut olla kuitenkin parempi ratkaisu. Suomessa on perinteisesti ollut melko pikkutarkka elintarvike valvonta joka on taannut sen, että ei ole tarvinnut tämän kaltaisia asioita ihmetellä.
260
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Hallitus kaataa vaan rahhaa lisää etelän vetelille

Äänestä

Ei liene itä-Eu:n alueella vaikea temppu lisätä bse lihaa terveen joukkoon. Sitä kun ei tarvita paljon. Hyvin pieni pala proteiinia riittää tartunnan saantiin. Sitten alkaa nuutamien vuosien jälkeen koko ruumis vapisemaan ja se ei sitten enää vähene vaan kasvaa kasvamistaan kunnes kuolee. Joku itäbisnen tyyppi vaan päättää tehdä tilin sairaallakin lihalla. Ei parane jättää rahan arvoista tavaraa kaatopaikan kuormaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Annospakkaus kirjoitti:

Samanlaisella moraalilla ei liene ongelmaa laittaa välillä BSE lihaakin terveen lihan joukkoon valmisruokiin vaikkapa sianlihan yms kaveriksi kun ei sitä nautaa välttämättä tavallinen tallaaja valmisruoka annoksen seasta havaitse. Paketissa lukevaan infoon kun ei voi luottaa. Toimittajatkin on melko yksinkertaisia kun eivät tajua ottaa asiaa puheeksi, mutta eihän niiltä voi liikaa vatia kun niitä kiinnostaa vain persut ja rasistit.

Hyvin toimii EU systeemit. Kaadetaan vaan lisää rahaa EU:n loputtomaan kitaan, että saadaan halpaa ruokaa yms. Ei tarvitse ihmetellä jos jokupäivä huomaa heräävänsä vapinaa joka ei lakkaa ennen kuin kuolee. Kyllä meiilä on varaa kuten Katainen tietää.

SDP:llä oli muinoin lentävä iskulause: "Tapa talonpoika päivässä".

Hyvin on tosiaan tavoite saavutettu. Nyt sitten ei voi enää tietää mitä tavaraa saadaan suuhun pistää kun sitä edullisimman tarjouksen mukaan tehtaalla myyntiin EU:ssa laitetaan.

Kotimaisuus olisi tainnut olla kuitenkin parempi ratkaisu. Suomessa on perinteisesti ollut melko pikkutarkka elintarvike valvonta joka on taannut sen, että ei ole tarvinnut tämän kaltaisia asioita ihmetellä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu