Suhteemme kesti aikasen lyhyen aikaa (5v)... KIITOS siitä näin jälkikäteen, ettei kuitenkaan yhtään sen pitempää, liikaa oli sekin... Ensimmäisen vuoden olit ymmärtäinen ja suorastaan ihana mussukka. Mutta sitten taikaiskusta näytit karvasi heti yhteisen asunnon oston jälkeen... En vieläkään ymmärrä miten lankaan menin... tiedän kyllä mistä olet täysi kopio.
Se mitä suhteemmee oli: Haukuit ja mollasit koko ajan. En koskaan tehnyt mitään oikein. En osannut tiskata, enkä tehdä hyvää ruokaa vaikka oli ravintolakoulut käyty, ammattinikin oli täysin paksa.. Ja kyllä mua HÄVETTI kun sinun piti soittaa työpaikkani pomoille ja haukkua niitä... MIKSI???? Siinä olikin selittelemistä!!!! Kaikki ystävänikin olivat lahjattomia paskoja..Työn suhteen: Toki ansaitsit enemmän (muutama sata euroa), sinulla oli myös paljon enemmän vapaata. Minä tein 6 päivää viikossa fyysisessä työssä, ja silti KAIKKI kotihommat tein ja aina sain palkaksi haukkumiset, myös sellaisen yhtälön että tein LIIKAA töitä, mutta en ANSAINNUT tarpeeksi, enkä tehnyt tarpeeksi kotiommia, itse kertaakaan suhteen aikana tehnyt mitään, auto olikin ainoa jonka siivosit.... Ja herranjumala jos satuin sinne jättämään roskan... Mutta ite jätit sukat, kalsarit ja muun paskan minne sattuu. Ja jos niitä en korjannut jäliltäsi niin auta armias mikä nalkutus, huuto ja vittuilu... mutta mielestäsi se kuului minulle kun ansaitsin vähemmän.
Lopuksi ihastuit paljon nuorempaan tyttöön, joka kuitenkaan huolinut sinua. Huvittavaa kuviossa oli se että se olin minä joka olin polvillani ja anelin.. ja sitten vielä päälle päätteeksi, kun sovitteluni alkoi ilmeisesti ottamaan niin päähän niin keksit jonkin sortin tekosyyn.. eli "hermostuit" kun pentukoira kusi lattialle töissä ollessani.. ensin revit tukasta ympäri kämppää, haukuit huoraksi, sainpa vielä käden kipsiin. Ja minä hölmö edelleen polvillani ja pyytelin anteeksi. Voi minua tyhmää.. suhteemme jatkui tuosta huolimatta muutaman kuukauden veitsen terällä...
Ja HAH, se sinun ihastuksesi ei sinua huolinut, luojan kiitos, koska ihan tämän nuoren tytön puolestakin!!!! No, vähän sen jälkeen lähdin minäkin, kun yritit heittää minut rappusia alas!!!
jatkuu..
Se mitä suhteemmee oli: Haukuit ja mollasit koko ajan. En koskaan tehnyt mitään oikein. En osannut tiskata, enkä tehdä hyvää ruokaa vaikka oli ravintolakoulut käyty, ammattinikin oli täysin paksa.. Ja kyllä mua HÄVETTI kun sinun piti soittaa työpaikkani pomoille ja haukkua niitä... MIKSI???? Siinä olikin selittelemistä!!!! Kaikki ystävänikin olivat lahjattomia paskoja..Työn suhteen: Toki ansaitsit enemmän (muutama sata euroa), sinulla oli myös paljon enemmän vapaata. Minä tein 6 päivää viikossa fyysisessä työssä, ja silti KAIKKI kotihommat tein ja aina sain palkaksi haukkumiset, myös sellaisen yhtälön että tein LIIKAA töitä, mutta en ANSAINNUT tarpeeksi, enkä tehnyt tarpeeksi kotiommia, itse kertaakaan suhteen aikana tehnyt mitään, auto olikin ainoa jonka siivosit.... Ja herranjumala jos satuin sinne jättämään roskan... Mutta ite jätit sukat, kalsarit ja muun paskan minne sattuu. Ja jos niitä en korjannut jäliltäsi niin auta armias mikä nalkutus, huuto ja vittuilu... mutta mielestäsi se kuului minulle kun ansaitsin vähemmän.
Lopuksi ihastuit paljon nuorempaan tyttöön, joka kuitenkaan huolinut sinua. Huvittavaa kuviossa oli se että se olin minä joka olin polvillani ja anelin.. ja sitten vielä päälle päätteeksi, kun sovitteluni alkoi ilmeisesti ottamaan niin päähän niin keksit jonkin sortin tekosyyn.. eli "hermostuit" kun pentukoira kusi lattialle töissä ollessani.. ensin revit tukasta ympäri kämppää, haukuit huoraksi, sainpa vielä käden kipsiin. Ja minä hölmö edelleen polvillani ja pyytelin anteeksi. Voi minua tyhmää.. suhteemme jatkui tuosta huolimatta muutaman kuukauden veitsen terällä...
Ja HAH, se sinun ihastuksesi ei sinua huolinut, luojan kiitos, koska ihan tämän nuoren tytön puolestakin!!!! No, vähän sen jälkeen lähdin minäkin, kun yritit heittää minut rappusia alas!!!
jatkuu..
Vastaukset 6
Vanhimmat
Minä vaan en ikävä kyllä nähnyt MITÄÄN varoitusmerkkejä, joita ystäväni sinussa heti näkivät, ja kovasti koittivat varoittaa... Joista myös eristit minut ajan mittaan täydellisesti. Perheenikin oli täysiä paskoja täynnä.... ja luusereita jokainen... Mutta onneksi olen saanut sokeuteni anteeksi, siis sen että eristäydyin, oli helpompi olla kun kuunnella ainaista kettuilua itselleen tärkeistä ihmisistä kun myös itseleen tärkeistä asioista!!!
Vasta tuon kaiken paskan jälkeen tajusin kuinka IHANAA elämä voi olla, ja miten se on elämisen arvoista, kun ei koko ajan tarvitse tuntea olevansa arvoton, huono, lihava ja onneton. Tajusin että se olet SINÄ joka tunnet nuo asiat ja siirsit sen minuun!!! En osaa kellekkään edes kuvailla, miltä tuntuu kun lähtee kävelemään, ja yht äkkiä tuntuu että 100kg nousee rinnan päältä.... ja tajuaa että hei.. vapaus... voin vaikka LENTÄÄ kun on niin kevyt olo!
Olin jokusen vuoden katkera, en sinulle vaan itselleni.. koska silloin kun lähdin menemään, olin vihainen, niin vihainen itselleni etten ollut tajunnut aiemmin lähteä.. ja miten HÖLMÖ olin!!!
Olet myös edelleen suoranainen vitsi työporukassasi, mitä tuolloin surit, kun kukaan ei ymmärtänyt ilkeitä vitsejä toisista ihmisistä.... Olet maailman epäsosiaalisin yksilö, kuvittelet ja kuvittelet edelleen että toisten ihmisten solvaaminen ja halveksuminen on hauskaa ja vitsiä, mutta ihme ja kumma.. olet edelleen yksin, jonka kanssa kukaan ei halua sosialisoida... Ikävä sinun kannaltasi että yhteisiä tuttuja on vielä muutama.
..En usko edelleenkään että kukaan pitää huumeisiin kuollutta nuorta hyvänä vitsinä tai että se olisi "oikein sille paskalle" kuten asian ilmaisit. Eikä niitä tiettyjä työpaikan valokuvia kuolleista ja hirttäytyneistä ihmisistä tuoda kotiin, eikä etenkään otella valokuvia henkilökohtaiselle kameralle, mitä tuolloin harrastit, ja kuulema harrastat edelleen!!!! JOKU RAJA SENTÄÄN!!! Toivottavasti JOSKUS tajuat myös tuon työn ja vapaa-ajan välisen eron.. tiettyjä juttuja vaan ei kotiin tuoda. Enkä ymmärrä sitäkään että nauroit kun joku oli kuollut jollain tietyllä tavalla. Toki työssäsi tarvitaan paksunahkaisuutta, mutta rajansa kaikella... Ei radalle levinnet aivot ole hauska juttu!!!
Se miksi KIITÄN sinua!! On se että kun löysin elämäni rakkauden, ja jos sinua ei olisi tuossa välissä ollut, niin en IKINÄ osaisi ARVOSTAA sitä mitä minulla tänä päivänä on!!!!! Mieheni ei ole täydellinen, enkä täydellistä edes halua, mutta sitäkin kultaisempi hän on. Voin sanoa että itse olen niin kaukana täydellisyydestä kun voin olla, ja usko pois että kaikkeni teen ja koko ajan yritän että olisin joka päivä parempi vaimo!!! Jos alkaisin itsestäni vikalistaa kirjoittamaan, niin ei tämä päivä edes riittäisi!!
En myöskään osaisi ottaa toista huomioon niin hyvin tänä päivänä, ellei sinun kaltaistasi kusipäätä olisi elämässäni ollut, ymmärrän niin hyvin miltä tuntuu ilkeät sanat ja pelkästään loukkaaviksi tarkoitetu eleet!!!! KIITOS tuosta!! Tuskin avioliittoni olisi kestänyt ilman sinua näin kauan, ja sinun ansiostasi se varmsti kestää vielä pitkään!!!
Luulin myös sinun kanssasi ollessani että minusta tuli täysin frigidi, mutta olen kaikkea muuta!!! vaikka siihenkin meni aikaa että opin hyväksymään ja sietämään taas omaa vartaloni. (sitä kun jaksoit aina haukkua ja arvostella. Olin tuolloin kokoa 36 oleva läski, mutta nyt olen paaaaljon isompi... kokoa 42 kiinteä nuori peura, eikä haittaa ollenkaan jenkkakahvat ja jo vähän riippuvat tissit... tuolloin aikanaan minulla oli jo isot kupin tissit, joita opin, kiitos sinun vihaamaan.. nyt mennään E kupissa ja nykyinen mieheni rakastaa niitä, ja omasta mielestänikin ne on ihan kivat, vaikka ne jo tossa vähän jo lörpöttää, mutta heh... ihan ovat kiinteät kun selällään hiljaa niitä tukien makaa...;D )
Siis ihan KAIKKI mitä minussa inhosit ja halveksuit, niin oma mieheni niitä rakastaa 10 vuoden jälkeenkin!!!! Sitä en ymmärrä, että kun olin niin vastenmielinen kaikessa, niin MIKSI ihmeessä minua ne vuodet katselit ja tuon ihastuksen jälkeen, katselit kun pyysin anteeksi ja sen jälkeen maanittelit jokusen kerran takaisin kun olin jo lähtenyt?
Nyt olen saanut viimeisenkin AHAA elämyksen näiden vuosien jälkeen, ja elämä on joka päivä ollut toistaan parempaa. Otin aikanaan myös asunnonmyynnissä pahasti takkiini, mutta se oli sen arvoista! Sain11000e kun ostit minut pihalle asunnosta ja myit asunnon kokonaan pari kuukautta myöhemmin 42 000e voitolla, mutta siltikkin... se oli sen arvoista että pääsin eroon sinusta!!!!
Sinun kanssasi elämä oli paskinta aika mitä ikinä 38 vuoden iässä on ollut, mutta sain siitä jotain niin arvokasta... sen jälkeen elämä on ollut pelkkää juhlaa, ja ainakun on sellainen päivä että masentaa, niin muistelen sinua, niin ihmeesti taas arvostan ja rakastan elämää!!!! Sinä olet edelleen yksin, ja sen olen minä joka viimeiksi nauran!!!! En ole ennen enkä senkään jälkeen törmännyt niin perusnagatiiviseen ihmiseen mitä olet! Vaikka näin jälkeen päin naurakin, niin kyllä sinä veit 100-0 sinisilmäistä tytön hupakkoa. mutta tuosta tärkeästä ja kipeästä elämänopista kiitän sinua!!! En ikinä olisi löytänyt itseäni ilman sinua!!!! Jos jossain vaiheessa törmätään niin KYLLÄ, lupaan kiittää sinua ja todella kertoa mikä olet! =)
Minusta on myös tullut ihminen joka tietää omat rajansa joittenka yli ei kukaan kävele.. joten jos tässä joskus ihan varmasti kohdataan, niin usko pois... syön nykyään tollasia aamiaiseksi!!!!
Jos noin huono mies sulle on kelvannut, niin et sä sitten parempaa ansaitsekaan.
Aloittaja on rohkea nainen kun repäisi itsensä irti huonosta suhteesta. Kaikki eivät siihen koskaan kykene, vaan syyttävät itseään useidein vuosikymmentenkin jälkeen ja silti ovat suhteessa saman väkivaltaisen, itsekeskeisen puolison kanssa. Elämä vie ja elämä opettaa, toisia hieman kovemmalla kädellä, mutta uskon että se kasvattaa meitä ihmisinä. Jaksamisia ja valoisaa elämää sinulle aloittaja, olet sen ansainnut! :)
T: Itsekin kovan elämänkoulun käynyt, tosin vain eri tavalla
Onneksi olkoon!, että pääsit eroon, ihan samanlainen oli minunkin jo nyt ex.ä. Minäkin menetin omaisuuttani, mutta olen tullut siihen tulokseen, et kannati maksaa et eroon siitä pääsi.
Lapsieni takia sinnittelin, kun he aikuistu ja muutti kodista, silloin minä myös muutin, mutta se onkin pitkä tarina.
Oli hyvin vaikeaa päästä eroon ja osoite oli salainen. Muuttu vielä hirveämmäksi ja jälkeenpäin ajattelen, missä olosuhteissa hän on kasvanut.
Asiaa. Mulla on vastaava kokemus ajalta, jolloin oli hädin tuskin parikymppinen. Fiksu, kohtelias ja huomaavainen mies, joka muuttui täysin, kun suhde vakiintui. Kertomasi voisi olla suoraan minun elämästäni.
Meillä ei väkivalta tosin ehtinyt noin pitkälle. Se alkoi pienenä tönimisenä, kiinnipitämisenä, ravisteluna, joka kaikki selitettiin sillä, että olin itse mahdoton ja ansaitsin kaiken - eikä mitään oikeastaan edes tapahtunut.
Olen kuitenkin saanut lapsuudenkodissani sellaisen opin, että fyysistä väkivaltaa ei tarvitse hyväksyä. Niinpä lähdin suhteesta heti, kun nyrkki heilui ensimmäisen kerran, eikä ollut enää mitenkään selitettävissä, ettei kyse olisi väkivallasta. Tietty jos eksäni olisi malttanut edetä hitaammin tällä saralla, ehkä olisin lopulta sen nyrkinkin hyväksynyt... Ehkä.
Eksäni nykyinen vaimo on kuulemma sikäli hieno ihminen, että kun häntä mättää turpaan, hän lyö takaisin. Onnea vaan, molemmille.