Eikö kukaan

voi vaikuttaa asioihin? Jatkuvasti on irtisanomisia ym. Ja työttömille luodaan vaan lisää paineita. Mistä töitä, jos töitä ei ole? Pitäisi tulla uusia aloja ja tehtäviä. Koulut tosin kouluttaa kaavamaisesti samaa. Toki insinöörejä ja teknikoita tulee jatkuvasti. Ja kaikille muillekin aloille myös.

Sitten otetaan ulkomailta halpatyövoimaa, jolla lisätään lisää painetta työttömille. Ja saadaan peruspalkkaa alemmas, joka muutenkin on pieni. Elämme 2013 luvulla ja 1000 - 1300 kuukausi palkka on ollut ainakin 2000 luvulta lähtien. Vähän aikaa sitten oli tilasto jossa 700 000 ihmisen kuukausi tulot on ollut 1000 euroa. Milloinkahan Suomeen tulee minimi perus palkka? Ja joku perus oikeus tavalliselle työssäkävijälle?

On pätkätyötä, määräaikais työtä jne. Miten tuollaiset voi elää tänä päivänä ns normaalia elämää?
7290
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ei ole työttömyyttä! Voit tehdä työtä niin paljon kuin haluat, mutta toimeentulo ei riitä elämiseen. Elämänkokemuksesta tiedän, että mitä halvemmalla teet työtä niin sitä enemmän saat työtä tehtäväksi. Olen tehnyt työtä alle Viron palkkatason, mutta Suomen palkkatasossa. Esimerkiksi 600 euroa viikossa 16 tuntia päivässä noin viisi euroa tunti..

Äänestä

Hei!

Toit esille yhden työelämän ajankohtaisista ongelmista. Tärkeää on saada kaikille aloille työehtosopimukset, jotka määrittävät sellaiset alakohtaiset minimipalkat, joilla on mahdollista tulla toimeen.

Näiden asioiden korjaamisen eteen ammattiyhdistysliike tekee jatkuvasti työtä.

Terveisin,
Akavan Erityisalat

Äänestä

Yrittäjyys on myös yksi vaihtoehto. Itsekin voi niitä työpaikkoja luoda.

Äänestä

Toki voi. Ainut vaan, jos yritys toiminta ei kannata. Olen kahdesti yrittänyt ja molemmilla kerroilla yritys kaatui. Toisella kerralla en olisi aloittanut edes. Oli todellla huono neuvonta pikesillä. En tiedä miksi virastoissa on ihmisiä töissä, jotka eivät osaa tehdä työtään! Saisivat saada sanktiota maksettavaksi jutuissa, joissa yrittäjä ei ole saanut oikean laista palvelua ja neuvoa ja että on jäänyt isot lainat maksettavaksi.

Monilla aloilla on 8 tunnin työpäivät ja peruspalkat. Joissa asiat toimii noin, niin niissä usein perusasiat kunnossa.

Luulisi kuitenkin, että Suomessa olisi asiat hyvin, mut ei. Sitten on vielä Saksakin, jossa asiat todella huonosti. Joissakin työpaikoissa 300 euroa kuussa palkkaa ja älyttömät työajat.

Äänestä
  • Esim 2000 vuonna 8 tunnin päivä työstä kuukaudessa sai 1200 - 1300 euroa. Miten siis 2013 vuonna voi asiat mennä näin paljon huonommaksi?

    Tavallinen työssä käyvä. Ja jo tuolloin mainitsin monessa paikassa, että työnjakaminen olisi tosi kätevä juttu, koska noin saatais lisää työpaikkoja ja jaettais työssä jaksamista.

    Jostain syystä asiat ei mene oikeella tavalla oikeeseen suuntaan Suomessa.

    Äänestä

Hei,

Ei Suomessa sentään noin huonosti asiat ole. Monella alalla on työehtosopimus, joka määrittää vähimmäispalkkatason. Mikään ei kuitenkaan estä neuvottelemasta tätä korkeampaa palkkaa. Liitosta saa myös neuvoa ja tukea palkkaneuvotteluihin.

Yleisellä tasolla keskituloisen palkansaajan ansiotaso on noussut joka vuosi.

Terveisin,
Akavan Erityisalat

Äänestä

Vaikuttaa kuitenkin olevan noin huonosti, kun monet yritykset lähtee ulkomaille. Ja onhan hyväksi käyttöjäkin aika paljon ollut. Olin Pekingissä pari kuukautta töissä ja tuolla on joissakin firmoissa saman kaltainen meno mitä joissakin Suomen yrityksissä. Työn tekijällä mitään oikeutta ja joutuvat tekemään ympäripyöreetä päivää ja tosi huonolla palkalla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


2013 vuosi kirjoitti:

voi vaikuttaa asioihin? Jatkuvasti on irtisanomisia ym. Ja työttömille luodaan vaan lisää paineita. Mistä töitä, jos töitä ei ole? Pitäisi tulla uusia aloja ja tehtäviä. Koulut tosin kouluttaa kaavamaisesti samaa. Toki insinöörejä ja teknikoita tulee jatkuvasti. Ja kaikille muillekin aloille myös.

Sitten otetaan ulkomailta halpatyövoimaa, jolla lisätään lisää painetta työttömille. Ja saadaan peruspalkkaa alemmas, joka muutenkin on pieni. Elämme 2013 luvulla ja 1000 - 1300 kuukausi palkka on ollut ainakin 2000 luvulta lähtien. Vähän aikaa sitten oli tilasto jossa 700 000 ihmisen kuukausi tulot on ollut 1000 euroa. Milloinkahan Suomeen tulee minimi perus palkka? Ja joku perus oikeus tavalliselle työssäkävijälle?

On pätkätyötä, määräaikais työtä jne. Miten tuollaiset voi elää tänä päivänä ns normaalia elämää?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu