Liityin YTK tänäöän, mitä jos jään työttämäksi pian?

Liityin YTK jäseneksi tänään. Mitä jos jäisin esimerkiksi ensi viikolla tms työttömäksi yllättäen, saanko ansiosidonnaisen korvauksen YTK:lta vai onko karenssi. Olen vakituisessa kokopäiväisessä työsuhteessa.

Kiitos etukäteen!
19185
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

jos olet maksanut kassamaksut 34vko taakkepäin niin saat... muuten et.

Äänestä
  • Väärin, jäsenyyden alusta, siis siitä päivästä kun on liittynyt kassan jäseneksi pitää olla maksavana (eli työssäkäyvänä) jäsenenä vähintään se 34 viikkoa ennenkuin on oikeutettu ansiosidannaiseen korvaukseen.

    Asiaa ei voi hoitaa jälkikäteen, esim. liittymispäivänä maksaa jäsenmaksua vaadittavalta ajalta, ja olettaa olevansa oikeutettu ansiosidonnaiseen tukeen.

    Äänestä

  • Nimimerkki varattu kirjoitti:

    Väärin, jäsenyyden alusta, siis siitä päivästä kun on liittynyt kassan jäseneksi pitää olla maksavana (eli työssäkäyvänä) jäsenenä vähintään se 34 viikkoa ennenkuin on oikeutettu ansiosidannaiseen korvaukseen.

    Asiaa ei voi hoitaa jälkikäteen, esim. liittymispäivänä maksaa jäsenmaksua vaadittavalta ajalta, ja olettaa olevansa oikeutettu ansiosidonnaiseen tukeen.

    Mulla kävi niin, että olin valmistuessani liiton jäsen. No ilmottauduin sitten myös kassankin jäseneksi, missä oli jotain hankausta. Sitten kesällä huomasin, ettei minua oltu laitettu kassan jäseneksi silloin kun sitä olin hakenut. Reklamoin asiasta ja sain määräaikaisen työsopimuksen loppuessa tasan tuon 34-viikkoa merkatuksi, koska minulla oli tallessa sähköpostit kassaan liittymisestä. Mutta kyllä se tipalla oli ja siinä vaiheessa vähän arvelutti koko kassan toiminta.. Kannatti kuitenkin, koska seuraavaksi olinkin sitten lähes kaksi vuotta työttömänä.

    Äänestä

Ok eli pitää olla ollut siis maksavana jäsenenä melkein 3v ennenkuin saa ansiosidonnaista?

Äänestä
  • Pitää olla kertynyt maksavana jäsenenä työssäoloehtoa 34 viikkoa kahden vuoden aikana.

    Äänestä

  • mistä ja miten sait melkein 3 vuotta... ihmettelen kauhiast'

    Äänestä

Anteeksi, laskin väärin siis lähes 9kk. Kiitos vastauksista!

Äänestä
  • Laskutaito perus ytk:laista

    Äänestä

niin ja mitä tääkin viesti täällä "Ammattiliitot" osiossa tekee

Äänestä
  • Kun usein kuulee puhuttavan "liiton päivärahoista", lienee edelleen aika monelle ihmiselle epäselvä asia se, ettei ansiosidonnaisella työttömyyspäivärahalla ole mitään tekemistä ammattiyhdistyksen jäsenyyden kanssa, vaan päivärahan maksaa joko yleinen työttömyyskassa (esim. YTK), tai jonkin ammattiyhdistyksen (esim. metalliliiton) työttömyyskassa.

    Osaltaan syynä tähän on ammattiyhdistysten propaganda, jossa annetaan ymmärtää, että nimenomaan ammattiyhdistykseen liittymällä työntekijä varmistaa ansiosidonnaisen työttömyysturvansa. Sinälläänhän tämä pitääkin paikkansa, sillä ammattiyhdistykseen liittyessä työntekijä samalla hakemuksella liittyy myös yhdistyksen työttömyyskassaan ilman sen suurempaa numeroa. Nämä ammattiyhdistysten työttömyyskassathan ovat ammattiyhdistyksestä erillään olevia, itsenäisiä organisaatioita, ja kuten yleisiäkin työttömyyskassoja, niiden toimintaa säätelee Työttömyysturvalaki.

    Asian voi tietenkin tehdä myös toisin: Liityin YTK:n jäseneksi 200-luvun alussa, ja kun pari vuotta sitten päätin liittyä ammattiyhdistykseen, ruksasin hakemuslomakkeesta kohdan, jossa luki "en liity ammattiyhdistyksen työttömyyskassaan". Ammattiyhdistys pitää siis huolen edunvalvonnastani ja YTK työttömyysturvastani, jos sellaista tulen joskus tarvitsemaan.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Kun usein kuulee puhuttavan "liiton päivärahoista", lienee edelleen aika monelle ihmiselle epäselvä asia se, ettei ansiosidonnaisella työttömyyspäivärahalla ole mitään tekemistä ammattiyhdistyksen jäsenyyden kanssa, vaan päivärahan maksaa joko yleinen työttömyyskassa (esim. YTK), tai jonkin ammattiyhdistyksen (esim. metalliliiton) työttömyyskassa.

    ai oikein jo 200-luvun alussa....no jo oot ajoissa ollutkin.

    asian selventämiseksi kullakin ryhmällä on oma rooli työttömyysturvan maksun suhteen alla oleva linkki selventää roolien suhdetta näytelmässä ansioturvan rakenne keskenään =>

    http://www.tvr.fi/files/6913/4667/0385/Ansiosidonnaisen_tyottomyysturvan_rahoitus_FI.png

    Äänestä

kun ne luulee jotta bytk on ammattiliitto, siksi ne tänne...

Äänestä

Liity mielummin ay liikkeeseen

Äänestä

Ei kannata liittyä ollenkaan

Äänestä

Taidat olla vähän tyhmä ?

Äänestä

ei kannatakkaan..... yllytetään vaan olemaan liittymättä mihinkään.... sitä saa mitä on sitten liittymättömyyttään tilannutkin....oppia on ikä kaikki.

Äänestä

Mitä varten pitää olla liitoissa tai kassoissa??
Ai niin ansiosidonnaisenkon takia ?? Huonopalkkaselle ei kovin suurta eroa ole ansiosidonnaisen ja peruspäivärahan välillä.
Ja potkut tulee jos on tullakseen olipa liitoissa ta ei!
Hyvin harvoin ne potkut on mitään "laittomia irtisanomisia" millä liittojen agitoijat täällä pelottelee

Äänestä

mitä sillä on väliä jos potkut tulee silloin kun on kassan jäsen....ei tule mimmostakaan vahinkoa jos osaa rahaa käyttää, sillä työssäkäyntikin on yllättävän kallista, kulut kaikki kun vähenee niin rahaa jää lähes sama...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ninni_82 kirjoitti:

Liityin YTK jäseneksi tänään. Mitä jos jäisin esimerkiksi ensi viikolla tms työttömäksi yllättäen, saanko ansiosidonnaisen korvauksen YTK:lta vai onko karenssi. Olen vakituisessa kokopäiväisessä työsuhteessa.

Kiitos etukäteen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu