Työelämäni aiheuttaa ihan hirveästi ahdistusta. Suuri osa johtuu omasta sosiaalisesta ahdistuksestani ja osa työni puitteista.
Olen hieman yli kolmekymppinen ja ajauduin alalle johon minulla ei ole koulutusta. Ala vaatii teknistä ja kaupallista ymmärtämistä ja en ole saanut koskaan kunnon työhönperehdyttämistä, koska yritykseltä itseltään puuttuu osaaminen juuri minun toimenkuvani suhteen ja sen lisäksi olen yhden ihmisen tiimi projekteissa joissa teen töitä eikä esimieheni ole mukana päivittäisessä työteossani. Projektit ovat suht pieniä, joten mahdollisuuksia tiimityöhön ja toisilta oppimiseen ovat pienet muutenkin. Muodollista koulutusta ei työnkuvaani ole. Tämä tilanne luokin sitten erittäin ikävät puitteet omalle ongelmalleni.
Olin koulussa/yliopistossa lahjakas ja onnistuin kaikessa hyvin. Kesätöitä myöden olen kuitenkin aina ollut työpaikka-ahdistuja. Muuten en isommin ahdistu sosiaalisissa tilanteissa, mutta töissä olen usein lähes pelon vallassa. Luulen että ero siinä että vaikka opiskellessa onkin mikroskoopin alla niin en tunne samanlaista vastuuta kuin palkatussa työssä. Työelämässä olen niin lukossa että vaikutan aika typerältä ja saankin paljon kritiikkiä virheistäni. Esimieheni itsekin sanoi että en ole sillä tasolla kuin pitäisi, kun en ole saanut tarpeeksi opetusta.
Koska omissa taidoissani on puutteita, elän jatkuvassa paljastumisen pelossa. Kokoukset ovat ihan tuskaa ja menenkin usein ihan lukkoon. Olen käynyt terapeutilla ja puhunut tästä. Emme oikein päässeet puusta pitkään tämän ongelman kanssa. Olen ollut muutaman kerran sairaslomalla töistäni kun olen ollut ihan liian ahdistunut. Tämä on minulle ihan painajaista, koska tama osuu juuri omien syvimpien pelkojeni alueelle. Ainoa keino millä pääni pysyy joten kuten kasassa on se että meditoin iltaisin.
Haluaisin tuskaisesti vaihtaa alaa, mutta koska tämä ongelma ei ole iän kanssa mennyt mihinkään, en keksi alaa missä tuntisin itseni hyväksi. Opiskelin aikoinaan parikin tutkintoa mutta kumpaakaan en ole käyttänyt ja nyt on opintolainaa niin paljon että en voi mennä ihan mihin tahansa duuniin. Muuten olisin mieluummin vaikka siivooja ja elelisin nuukasti, mutta siihen ei ole mahdollisuuksia, kun elän jo nuukasti mutta saan lainani tällä hetkellä maksettua.
Olisko kellään ideoita miten pääsen tästä tilanteesta pois (ilman lobotomiaa), kiitos! Onko mitään työtä josta saisi kohtuu korvauksen mutta saisi tehdä itsenäisesti töitä ilman kokouksia?
Olen hieman yli kolmekymppinen ja ajauduin alalle johon minulla ei ole koulutusta. Ala vaatii teknistä ja kaupallista ymmärtämistä ja en ole saanut koskaan kunnon työhönperehdyttämistä, koska yritykseltä itseltään puuttuu osaaminen juuri minun toimenkuvani suhteen ja sen lisäksi olen yhden ihmisen tiimi projekteissa joissa teen töitä eikä esimieheni ole mukana päivittäisessä työteossani. Projektit ovat suht pieniä, joten mahdollisuuksia tiimityöhön ja toisilta oppimiseen ovat pienet muutenkin. Muodollista koulutusta ei työnkuvaani ole. Tämä tilanne luokin sitten erittäin ikävät puitteet omalle ongelmalleni.
Olin koulussa/yliopistossa lahjakas ja onnistuin kaikessa hyvin. Kesätöitä myöden olen kuitenkin aina ollut työpaikka-ahdistuja. Muuten en isommin ahdistu sosiaalisissa tilanteissa, mutta töissä olen usein lähes pelon vallassa. Luulen että ero siinä että vaikka opiskellessa onkin mikroskoopin alla niin en tunne samanlaista vastuuta kuin palkatussa työssä. Työelämässä olen niin lukossa että vaikutan aika typerältä ja saankin paljon kritiikkiä virheistäni. Esimieheni itsekin sanoi että en ole sillä tasolla kuin pitäisi, kun en ole saanut tarpeeksi opetusta.
Koska omissa taidoissani on puutteita, elän jatkuvassa paljastumisen pelossa. Kokoukset ovat ihan tuskaa ja menenkin usein ihan lukkoon. Olen käynyt terapeutilla ja puhunut tästä. Emme oikein päässeet puusta pitkään tämän ongelman kanssa. Olen ollut muutaman kerran sairaslomalla töistäni kun olen ollut ihan liian ahdistunut. Tämä on minulle ihan painajaista, koska tama osuu juuri omien syvimpien pelkojeni alueelle. Ainoa keino millä pääni pysyy joten kuten kasassa on se että meditoin iltaisin.
Haluaisin tuskaisesti vaihtaa alaa, mutta koska tämä ongelma ei ole iän kanssa mennyt mihinkään, en keksi alaa missä tuntisin itseni hyväksi. Opiskelin aikoinaan parikin tutkintoa mutta kumpaakaan en ole käyttänyt ja nyt on opintolainaa niin paljon että en voi mennä ihan mihin tahansa duuniin. Muuten olisin mieluummin vaikka siivooja ja elelisin nuukasti, mutta siihen ei ole mahdollisuuksia, kun elän jo nuukasti mutta saan lainani tällä hetkellä maksettua.
Olisko kellään ideoita miten pääsen tästä tilanteesta pois (ilman lobotomiaa), kiitos! Onko mitään työtä josta saisi kohtuu korvauksen mutta saisi tehdä itsenäisesti töitä ilman kokouksia?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Tais olla provo. Mut jos ei ollut, pyydä lääkäriltä ahdistuslääkettä. Napit on nykyään aika hyviä ja useimmat ei aiheuta mitään haittavaikutuksia.
Oletkohan introvertti?
No ei ollut provo vaan sosiaalisesti ahdistuneen estynyttä elämää. On ehkä sellaisten ihmisten vaikea ymmärtää, jotka eivät kärsi sosiaalisesta ahdistuksesta. Voin sen verran valottaa että elämäni on sellaista kuin olisin jatkuvasti menossa työhaastatteluun. Koko ajan samanlainen jännitystaso päällä. Voit varmaan kuvitella miten se vaikuttaa kognitiivisiin kykyihin ja ihan fysiologiaan. Esimerkiksi muisiti pätkii ihan hulluna. Halusin kirjoittaa kuitenkin mieluummin tälle palstalle, kuin esim. jännitys- tai ahdistuspalstalle, koska vaikka on tietysti kiva saada vertaistukea, se ei kuitenkaan muuta tilannettani. Kirjoitin siinä toivossa että jolla kulla olisi tuore näkökulma asiaan.
Nappeja on kokeiltu enkä niitä suostu enää käyttämään. Ne eivät auta ongelmaa plaseboefektiä kauemmaksi ja sivuoireet ovat kamalat. Rauhoittavat aiheuttavat riippuvuutta ja sivuvaikutukset ja masis & ahdistuslääkkeillä on pahat ja eikä vieläkään ole löytynyt mitään tieteellistä pohjaa niiden teholle.
Ja kyllä olen introvertti mutta se ei ole ongelmani vaan sosiaalinen ahdistus. Introvertti työskentelee mielellään yksin, mutta ei se ole vielä ongelma. Ahdistus on sellaista kun on kuristava/polttava/kivulias tunne kehossa ja on koko ajan valmiina siihen että jotain kamalaa tapahtuu. Minulla tämä on läsnä lähes koko ajan töissä ja nykyään menee vapaa-ajankin puolelle. Tiedän etten ole ainoa ja monet eivät mene ollenkaan töihin tämän takia. Sen vuoksi monet ahdistuneet nähdään laiskoina, varsinkin kun useat häpeävät tätä eivätkä siksi avoimesti kerro tästä.
Kärsin siis ihmispelosta, johon on vaikuttaneet useat asiat elämänvarrella ja tietysti temperamenttini. Olen tavallista herkempi. Mutta sitäpä ei teistä kukaan huomaisi ihan puhtaasti sosiaalisessa tilanteessa vaan olen ihan normaalin oloinen.
En nyt tiedä onko mulla tuoretta näkökulmaa, mutta monen vuoden kieltäytymisen jälkeen suostuin kokeilemaan mielialalääkkeitä ( SSRI ) ja ensimmäistä kertaa elämässäni sain niiden avulla opinnot loppuun ja töitä olen tehnyt tautotta valmistumisesta lähtien. Rauhoittavia en ole koskaan halunnut, mutta terapiassa kävin lääkityksen ohella, koska satuin löytämään juuri itselleni sopivan ihmisen kuulolle & rupesin kasaamaan uudestaan itseluottamustani & elämääni. Ulospäin vaikutan kanssa varmaan ihan normaalilta; toki viihdyn yksin paljon paremmin kuin muut enkä ole niin "laumasielu".
Ikää jo tosiaan 35-vuotta, joten ajattelin 30- vuotiaana olevani ihan toivoton tapaus,koska todella harva tiesi valtavista jännitys/ ahdistusongelmistani ja olin todellinen alisuoriutuja kaikessa. Myös koulussa ja opiskeluissani käytin aikaani lähinnä lintsailuun & luin asiat kotona ominpäin, koska koulu oli se suurin paha ja ne luokkahuoneet...ahdistus tulee jo ajatuksestakin!
Nyt olen lopulta ammatissa, jossa saan olla lähestulkoon yksin asiakkaiden kanssa ja vastuu on kyllä suuri, mutta kuitenkin on ns.taustatukea saatavilla. Ja silti välillä olen ihan järkyttävän ahdistunut ja toivoisin asuvani jossain metsän keskellä eläinteni kanssa ilman ihmiskontakteja;) Olen välillä ajatellut kokeilla tällaista täsmälääkettä ahdistukseen, joka ei ole rauhoittava, mutta jotenkin olen pitänyt päätä kasassa liikunnalla, lukemisella ja eläinharrastuksilla. Ehkä voisit kokeilla jotain tällaista uuden ajan lääkettä hoitosuhteessa jonkun asiantuntevan lääkärin kanssa?
Niin ja kokeilin pari vuotta sitten hypnoosia ja siitä oli ihan oikeasti apua esiintymisjännitykseen, vaikka olinkin todella skeptinen koko asiaa kohtaan. Tietysti apu oli täsmäapua juuri tähän ongelmaan eikä ole yleisahdistuneisuutta poistanut, mutta yksi ongelma vähemmän on jo paljon.
En tiedä mitä olet opiskellut jne. mutta olisiko rahkeita oman firman perustamisee, jossa saisit itse määritellä työtehtäväsi ja keskittyä niihin asioihin, mitkä ovat sinulle luontevia? Ja olisiko sulla mahdollisuutta edes hiukan laskea rimaa; jos ei nyt ihan siivoojaksi mutta kuitenkin sen verran, että tekisit työtä joka vähän vähemmän kuormittavaa? En välttämättä usko, että alan vaihto on välttämättä se ratkaisu, mutta oletko jostain syystä hakeutunut työtehtäviin väärin perustein esim.palkka, arvostus jne.miettimättä miten työ itsessään sopii sinulle ja mitä annettavaa sinulla olisi juuri tässä työssä.
Se paljastumisen pelko on jotenkin olennainen tässä ahdistuneisuus/ jännittyneisyysongelmassa, koska tuo tunne seuraa jatkuvasti mukanani, vaikka tiedän, että en ketään ole huijannut tai vastaavaa. Mutta tunne on ikävä joka tapauksessa, koska on jatkuvasti veitsen terällä.
Kiitos Lavenderi vastauksesta. Ollaan vissiin melko samanlaisia tämän suhteen.
Mulla on siis ihan omakohtaista kokemusta monen eri tyypin ja sukupolven masennuslääkkeistä, eikä niistä mikään valitettavasti auttanut. Pahat sivuvaikutukset vain. Ja olen hyvin perillä tämän hetkisistä masislääkkeitten tutkimustuloksista muutenkin, eli en kutsuisi niitä edes vaihtoehdoksi. Psykiatri ei edes suostunut ottamaan mua enää edes vastaan, kun oon kai toivoton tapaus. Totuus mielialaongelmien hoidossa on että hoitomuodot eivät ole kovin hyviä ja usein saattavat vain paikallisesti lievittää oireita. Siinä vaiheessa kun eri lääkkeitten kokeilu edes takaisin on todettu hyödyttömäksi ei ole muita vaihtoehtoja kuin terapia. Sekin usein vaan ei pääse muurin läpi monillakaan. Mulla ainakaan ei kognitiivis-behavioraalinen terapia passannut, kun mulla ahdistus aiheuttaa mielen lamaantumista, joten useimmiten päässä ei liiku mitään vaan kehossa tuntuu vain hirveä paniikki. Siis ajatusteni analysointi ja manipulointi ei siinä paljoa auta. Enkä minä juurikaan edes käyttäydy välttelevästi vaan menen tilanteisiin vaikka tunnenkin pelko, Ja ainakin minulla terapiassa keskityttiin tähän välttelykäyttäytymisen puintiin. Sitten terapeutti tuli siihen tulokseen että oon ihan kunnossa kun pystyn käymään työssäkin. Meinas itku tulla kun tuota käytettiin kuntoni määrittämiseen. Minulla kun se ei kerro ahdistuksen määrää missä tilassa kulloinkin vaikutan, koska en harrasta välttelyä vaikka kuinka pahalta tuntuisi.
Riman alentaminen on varmaan ainoa vaihtoehto. Valitettavasti vain on aika vaikea hakea työpaikkoja nykyistä tasoa alempaa ja muutenkin työtä on vähän tarjolla. Olen kyllä haeskellut siellä täällä muitakin hommia.