Tokittelua ja jossittelua

Olen samaa mieltä. Itse olen joutunut tarpeettomasti typerien ja ajattelemattomien työkavereiden kiusanteon kohteeksi syyttä suotta. Tilanne kärjistyi siihen, että useat asiaan kuulumattomatkin alkoivat tehdä minulle "kostotoimiaan". Siis mustamaalasivat ja keksivät perättömiä tarinoita elämästäni. Kertoivat näitä ilkeämielisiä juoruja eteenpäin siihen tyyliin, ettei se tulisi minun tietooni mitään kautta. Mutta kompastuivat paha kyllä omaan nokkeluuteensa.
Edellisiin viitaten olen samaa mieltä että se oli tyjänpäiväistä höpinää koko keskustelu. Todellisuus on toisenlainen. Hänen puheensa perustui teoriaan, ei tositapahtumiin tai faktoihin. Tyyliin näinhän sen pitäisi mennä. Mutta kun ei mene!
En ihmettele tätä nykypäivän nuorten pahoinvointia hetkeäkään. Ymmärrän täysin sen, että jos aikuisilla ei ole moraalia, ei lapsetkaan voi hyvin. Moraali puuttuu liian usein ihmisiltä ammatillisesti ja henkilötasolla.
Jos jatkuvasti tehdään häikäilemättömiä ratkaisuja talousnäkymien perusteella (siis lastenhoidossa, koulussa, terveydenhuollossa, työyhteisössä) tarvitseeko enää kovin suurta älykkyttä vaatia ihmiseltä ymmärtääkseen mikä aiheuttaa eniten pahoinvointia ja ruokkii kaikenlaista kiusaamista ihan kaikissa yhteisöissä.

"Ei henkiseen väkivaltaan uskalla puuttua työsuojelupiiritkään. He jopa sanovat ettei sellaista ole olemassakaan, lakaisten ongelmat maton alle. Sanovat vain että itsessä on vikaa ,jos et tule toimeen. Raivostuttaa tuollainen läpiseminen. Kiusatut lähtevät ja kiusaajat jäävät. Näin se menee."

Totta. Työsuojelupiiristä (Vaasa) ei saanut yhtään mitään apua. Turha koko lafka tämän asian suhteen. Pisti vaan entisestään vihaksi, kun eivät viranomaiset ottaneet ongelmasta minkäänlaista vastuuta. Eivät vaikka asiasta oli oman ongelmani kohdalla ollut juuri mm. uutisissa juttua jatkuvasti ja esim. työsuojelupiirien ihmisiä haastateltu jne.

minäkin. Itse ohjelmaa en kuunnellut, mutta omia kokemuksia mietin taas tänä aamuna, kun luin hesarista jutun työpaikkakiusaamisesta. Tuli vaan mieleen tämä ylevä periaate: ihmiset on erilaisia ja erilaisuutta pitäisi suvaita. No voi herran tähden, jos minun erilaisuuteni häiritsee jota kuta, antaako se oikeuden minun pilkkaamiseeni ja häpäisemiseeni, ja toisaalta pitääkö minun suvaita tämän häirikön erilaisuutta??? Se tässä kiusaamisprosessissa onkin niin kummallista, että syypää on aina uhri! Ja uhria rangaistaan, uhri on yhteistyökyvytön ja hankala tapaus. Millä tavalla aiheutan hankaluuksia itse työntekemiseen, jos olen luonteeltani vähemmän sosiaalinen, siis työssä jossa sosiaalisuutta ei edes välttämättä vaadita. Minutkin tämä nimenomainen kiusaaja otti uhrikseen heti alkumetreillä, kun huomasi, etten ryhdy heti rakentamaan mitään ns. sosiaalisia turvaverkkoja työpaikalla - heti alkoi tuuppimaan ovesta ulos. Itsellään kun oli suhteet vahvasti luotuna porukan pomoon, käsi kädessä kulkivat joka paikkaan. Kukahan opettaisi minullekin sen tavan vastata kaiken maailman herjauksiin ja solvauksiin, pilkantekoon - tilaisuus toki olisi ollut mennä suoraan sanomaan siinä viimeisessä häpäisytilanteessa, kuinka hävytöntä, epäkorrektia ja rumaa käytöstä tämä ihminen harjoitti minua kohtaan - vaan olinpa jo liian väsynyt ja alistunut, ainoa keino oli ottaa ja lähteä koko paikasta - ja takaisin ei ole menemistä koko puljuun, koska minä olen nyt se hankala tapaus, yhteistyökyvytön ym. Tulipa tässä mieleen sekin onneton ajatus, että mitäs jos näin jälkikäteen nostaisi solvaus/herjaus/kunnianloukkauskanteen ko. ihmistä ja käytöksen suvainnutta puljua vastaan - hehehee todellakin onneton ajatus.