En kuollaksenikaan muista kuka tämä amerikkalainen kirjailija oli, mutta hänen sanansa kyllä muistan.
"Kuka jaksaa katsella kauneutta, kun se on ollut kaksi viikkoa talossa?"
(kyllästynyttä naurua)
"Kuka jaksaa katsella kauneutta, kun se on ollut kaksi viikkoa talossa?"
(kyllästynyttä naurua)
Vastaukset 5
Vanhimmat
Mutta kuten aina, niin näen tässä monenlaisia teitä vastaukseen. Ehkä paras vastaus on se, että kauneus on sekä katoavaista että uudistuvaa. Jos kirjailija viittaa tässä parisuhteeseensa, eikä esmes, puhu uudesta taulustaan, niin on olemassa hetkiä, jolloin vanhentunut ja siten kadonnut kauneus uudistuu. Eli perimmäisenä ideana on kauneuden kokijan muutos.
Itse huomasin juuri vanhan tauluni olevan aivan toisella tasolla kuin ennen se tapasi olla.
(naureskelevaa naurua)
Kauneuden voi myös aistia ja kokea, eikä vain "katsella". Toivottavasti et muista kuka noin tyhmän lausahduksen on saanut jopa panettuun muotoon...
Aitoon kauneuteen ei kyllästy. Jos katsoo Kauneutta oikein, silmä ei väsy koskaan. Ruumuuden kanssa on toisin, silmä tottuu.
PAH, PAH ja PAH
Superkauniskin äämä alkaa pian näyttämään naapurin Pirkolta toppakankaisessa aamutakissansa ja papiljotit päässään
Vaan viepä sellainen äämä baariin.........humalaiset Casanovat pörrääväät
sontakärpäsinä ympärillä:(
Tässä on vähän niin, että kirjailija on se, joka tietää ja ymmärtää. Edes lukija (maksaja) ei ymmärrä tätä.
Siis kauneuden arvo on sidottu kiinni aikaan. Kun arvo - ajan myötä - laskee, kaikki arvohierarkia siinä nousee.
Ja arvon määräytymisestä minä tiedän 'lähes' kaiken.
(arvotonta naurua)