Janoaako vanhaa suolaa vai ei?

Epäileväinen?

Hyvät Suomi24:sen kanssakäyttäjät
Kertoisitteko oman näkemyksenne meidän tilanteesta?

Suhteemme alkoi noin vuosi sitten, ennen kuin hän oli kunnolla eronnut entisestään, ja nyt heidän erosta on n. Vuosi.
Suhteemme on ollut kaikin puolin muuten hyvällä pohjalla, mutta ongelmaa ja päänvaivaa mulle aiheuttaa hänen eksänsä.
Hän pitää silloin tällöin yhteyttä tähän eksäänsä facebookin, messengerin tai tekstiviestien kautta (tietääkseni n. Kerran/pari kertaa kuussa?) ja epäillystä aiheuttaa se, että aina kun mieheni keskustelee hänen kanssaan, hän uppoutuu siihen täysin, eikä huomioi mitään sivulla tapahtuvaa. (Ei kuule jos puhun hänelle, eikä anna huomiota normaaliin tapaan). Kerran hänen kanssaan kun otin tämän asian puheeksi, hän kertoi syyksi yhteydenpidolle sen, että he eivät eronneet riitaisissa väleissä, ja että minun on turha murehtia asiaa.
Itse olen pohjimmiltani sillä ajatusmailmalla että eksiin ei pidetä yhteyttä.
Nykyisin hän ei myönnä pitävänsä yhteyttä tämän entisensä kanssa (johtunee siitä kun tietää kantani asiaan), mutta tiedän hänen keskustelevan tämän kanssa, kun ei mieheni uppoudu samalla lailla muiden kavereidensa kanssa keskustelujen pariin.

Joten, kertokaa joku oma mielipiteenne, janottaako häntä vanha suola, vai hermoilenko täysin turhaan?
Miten itse toimisitte tämmöisessä tilanteessa?

1

200

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Epäileväinen?

      Onnistuin tämän saman keskustelun tekemään 3 kertaan tänne, kaikki pikkusen eri muodossa xD syynä kännykän jatkuva jumiutuminen, vastailkaa johki näistä kolmesta :'D saatte ihan itse päättää :D

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      101
      1795
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      59
      1170
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      444
      1139
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      170
      1043
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      131
      822
    6. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      58
      821
    7. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      49
      766
    8. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      763
    9. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      718
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      681
    Aihe