Me olemme seurutelleet jo jonkin aikaa (yli 2 vuotta) poikaystäväni kanssa. Hän ei juo, polta, ole uskoton (en ainakaan ikinä uskoisi), tai ole epärehellinen.... Hän myös kuuntelee ja auttaa minua esim. siivoomalla/tekemällä ruokaa, eli ei siis ole mikään perus Suomi-poika.... Ongelmani on kuitenkin etten tunne minkäänlaista inohimoa miesystävääni kohtaan... Itse haaveilen romanttisesta ja inohimoisasta rakkaudesta, mutta tunteeni häntä kohtaan ovat enemmänkin ystävän puoleisia...Oletteko te sitä mieltä että minun pitäisi kuunnella sydäntäni ja etsiä vielä sitä "oikeaa rakkautta"... vai tyytyä järjen ratkaisuun ja jatkaa ehkä avioon poikaystäväni kanssa? Eihän hänen kaltaisiaan miehiä niin monia löydy?
Ottaa vai jättää?
Tyttö 21
6179
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ihan jokaisen kohdalla tulee eteen se että intohimo ja romanttinen rakkaus muuttuu ystävyydeksi,toverillisuudeksi ja arjeksi....
Nuo haikailemasi asiat löytyy vain harlekiini-kirjoista.
"eli ei siis ole mikään perus Suomi-poika"
"Eihän hänen kaltaisiaan miehiä niin monia löydy? "
- aika normaalilta ihmiseltä tuo kyllä kuulostaa, sillä se, että sä itse valitset miehesi päin helvettiä ei tarkoita sitä, että se nyt miesten vika olisi!
"Itse haaveilen romanttisesta ja inohimoisasta rakkaudesta, mutta tunteeni häntä kohtaan ovat enemmänkin ystävän puoleisia"
etköhän jo vastannut tässä itse omaan kysymykseesi.
Enpä usko, että vaihtamalla paranee mikäli keskustelu ja huumori sujuu. Niillä mennään pidemmälle kuin intohimoisella ja romanttisella rakkaudella. Kaksi vuotta on suunnilleen se raja, jolloin ihastus muuttuu "tavalliseksi elämäksi". Olet nyt siinä vaiheessa. Usko huviksesi tätiä.
Ei tarkoitus sanoa mitenkään ilkeästi, mutta ikäisesi ovat usein melkoisia tuuliviirejä, jotka juoksevat noitten ihastumisen tunteiden perässä.
Elämän tosiasia on, kuten täti 50 sanoi - kahdesta kolmeen vuotta on se hullaantumisvaihe.
Sitten täytyy päättää viimeistään haluaako kunnollisen, kestävän parisuhteen. Ja kyllä niitä tunteita pystyy pitämään yllä jossain määrin halutessaan. Ne tunteet tavallaan hiljalleen muuttuvat syvemmiksi - ei niin "säkenöiviksi" - vaan pitkämielisemmäksi kumppanuudeksi. Vähän kuin puut kasvavat yhteen. Arvokkaampia, kuin ne kivat fiilikset, mitä ihastuessa saa.
Vaihtamalla tavallaan paranee. Hetkeksi. Sitten joudut ottamaan taas uuden kierroksen, kun sekin hullaannus menee ohi. Monesti sitä samaa roskaa se pettäminenkin on: etsitään niitä tunteita, kun ei ymmärretä kypsän kumppanuuden arvoa.
Thinking allowed.
-M28
Hmm... Kiitos ainakin rehellisistä vastauksista...
"Ongelmani on kuitenkin etten tunne minkäänlaista inohimoa miesystävääni kohtaan.."
Riittääkö tämä miehellesi?
Olet vielä ikävuosiltasi niin nuori, että olisiko ensin hyvä olla vähän aikaa ihan itsekseen ja tutustua itseesi, että voit tutustua kunnolla toiseen?