Olen pienen ikäni ollut romantaikko ja haaveillut siitä suuresta rakkaudesta, miten turvalliset kädet ottavat syliinsä, ja viestittävät, että tässä on sinun paikkasi, ei kenenkään muun! Ja se tässä kummastuttaakin! olen sievä tyttönen, ja monesti kuulen miten "kaunis" kuulemma olen, mutta ketään ei vain löydy! Korkeintaan jotain känniääliöitä tai jopa lesbot ovat tulleet iskemään, mistä mahtaa johtua ja todellakaan en ole mikään "rekkamies" tyttö!? Tottakai minulla on elmä edessä, mutta minä kaipaan sitä nyt, en kymmenen vuden päästä! Halipula iskee! :)
Miksi en löydä omaa rakasta?
nöpö85
61812
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Mullahan on kohtalo toveri, mäkin halusaisin jonkun ihanan miehen itelleni, mutten kuitenkaan halua ketä tahansa..Siinäpä se ongelma onkin.En saa niitä kenet todella haluaisin ja ne, jotka osoittavat kiinnostusta tänne päin eivät sykähdytä.Tunteita ei voi pakottaa...
Tulee välillä vähän hylkiö olo, vaikka olen kivan näkönen ja muutenkin mukava.Monet pitää "kovana jätkänä", mikä toisinaan aiheuttaa ongelmia..
ajasta, paikasta ja asenteista.
Se että teille ei kelpaa mikään mitä teille olis tarjolla (miehet) ja piste.
Joku tuossa kirjoitti, että teille ei kelpaa kukaan. Ei se niin yksioikoista ole. Minä olen kiinnostunut muutamasta naisesta ja heille en ole kuitenkaan ollut se mitä etsivät. Olivatko he nirsoja? Ei, en halua edes ajatella, että olisin jostain syystä niin vastenmielinen, että en kelpaa.
Olen myös tavanneet naisia jotka eivät sytytä. Rehellisenä olen tämän aina kertonut suoraan, toivottavasti en ole ketään loukannut.
Jotkut ajattelevat, että on se yksi ainoa oikea. Todennäköisyys, mikä on tavata maapallon kaikista ihmisistä juuri tämä ainoa, on olematon.
Siispä looginen johtopäätös onkin se, että ihmisillä on monta erilaista tavoitetta, vaatimusta ja valmius kompromisseihin on erilainen. Sitten kun nämä kaksi ihmistä kohtaavat joista kumpikin on suurinpiirtein samoilla linjoilla, niin luonto pitää huolen, että he pariutuvat.
Valitettavasti kun tavoitteet yhtyvät, kuvitellaan, että on vain yksi oikea. Veihän se jalat alta ja loppu on sielujen sympatiaa.
Valitettavasti siksi, että ihmiset muuttuvat, haaveet, unelmat muuttuvat kasvamisen ja elämän myötä. Onkin huomattavan kummallista, että puolet naimisissa olevista EIVÄT eroa, johtunee järkisyistä?
Optimitilanne olisikin ihmisrodun kannalta, että kun lapset on tehty maailmaan, heistä huolehdittaisiin loppuun saakka ja näin varmistettaisiin omien geenien periytyminen niin pitkälle kuin se ihmiselon aikana olisi mahdollista.
Valitettavasti ihmisellä ei ole vaistoa joka pakottaa vastenmielisen kumppaninkin kanssa huolehtimaan jälkeläisistä yhdistetyllä voimalla. Onneksi, sillä ihminen on siinnyt ja kansoittanut jo nyt ihan kiitettävästi maapalloa.
Niin surulliselta kuin se kuulostaakin, me, jotka pidämme itseämme älykkäinä ja kehittyneinä (teollisuus ja öljyntuottajat) Pyöritämme ihan kivasti maapallon taloutta, mutta lisäännymme vähiten, ei meillä ole tarvetta tuottaa jälkeläisiä, koska tulevaisuus on turvattu.
Lisäksi vallanhimossamme sodimme toisiamme vastaan. Lopulta luonto pitää tavalla tai toisella huolen, että dominoiva laji katoaa maan päältä. Ne mitättömät pienet otukset jäävät henkiin, ne mitä me emme ole korkealla tekniikallakaan onnistuneet nujertamaan. (Onko joku ollut sairastamatta flunssaa?)
Luonto on siitä näppärä, että se antaa aina itselleen uuden mahdollisuuden, elämää ei voi kokonaan lopettaa, ihmisellä on nyt mahdollisuus olla turvassa ja vakaassa tilassa. Mitä me kuitenkin teemme? Tuhoamme koko ajan omia mahdollisuuksiamme.
Oikeasti. Jos tuohon kysymykseesi olisi vastaus, minä tahtoisin tuon miehenä tietää.
Mistä löytyy niitä hellyyden kipeitä naisia. Vai olenkohan minä sitten nirso. Baarista ei ainakaan. Heh.
Mene Otaniemeen yksiin bileisiin niin asia järjestyy nopeasti...