Elikkä vähän taustaa:
Ollaan molemmat n.25v. vuotiaita ja oltu yhdessä kuusivuotta (ilman syrjähyppyjä tai on/off leikkejä), josta yhdessä asuttu 5 vuotta ja kihloissa 4 vuotta.
Ja hyvin onnellisia yhdessä, on molemmin puolista vetovoimaa edelleen ja puhutaan avoimesti asioista, ja riita tilanteet ratkaistaan nimenomaan puhumalla ja pyrkimällä kompromissiin.
Molemmat opiskelemme, mieheni yliopistossa lakia ja minä amk:ssa alaa johon olen luonut jo amiksesta asti yritystoimintaa. Alusta asti olemme maksaneet vuokrat yms elämisemme täysin ilman vanhempiemme apua, penniäkään edes opintolainaa ei ole nostettu. Toki vanhemmat ovat välillä täysin omasta halustaan maksaneet jotain pikkujuttuja ja kiitos siitä!
Ongelma on,
että meidän molempien vanhemmat kohtelevat meitä edelleen lapsina, joita voi käskeä tekemään niin ja näin ja he vanhempina tietävät mikä on meille parhaaksi.
Eivätkä suhtaudu meihin aikuisina, joilla on oma elämä kuten heilläkin, joissa vieraillaan vuoroin. Hyvän tahtoinen ja meidän (ajattelevat mitä itse tekisivät omassa asemassaan) kannalta ajatellut neuvot ovat tervetulleita, ei käskyt, ja teidän velvollisuus on nyt tehdä meijän takia sitä ja tätä ihan sama miten vaikuttaa teidän omaan elämään. Jos kovasta yrittämisestä huolimatta jompikumpi ei löydä kesätöitä, niin haukutaan huonoksi ja laiskaksi, ja kerrotaan mitä olis pitänyt tehdä (ne asiat mitkä onkin tehty). Muutakin arvostelua, minkäänlaista normaalia toisen kunnioitusta aikuisena tasavertaisena ihmisenä ei minua kohtaan ole ainakaan appivanhempien osalta (se on aivan oma tarinansa) muttei myöskään omilla vanhemmillani ole mitään rajaa jos ei pompata heidän mielen mukaan. Joka kerta kun loma, meidän täytyy ravata ympäri suomea kyläilemässä molempien vanhempien luona, meille ei jää kahden keskistä lomaa, tai hirveä meteli!
Itse haaveilen jo pikku hiljaa naimisiin menosta ja lapsista, mutta pidän tätä tilannetta yhtenä esteenä sille, sillä kumpikaan meistä ei kestä tätä enää.
Mitä tässä voi enää tehdä kun omat asiat on kuitenkin hoidettu niin hyvin kuin on ollut mahdollista ihan itse ja yritetty myös pitää vanhemmat tyytyväisenä, että kohdeltais kuin aikuisia eikä hallittaisi kuin lapsia?
Toki suuri asia on, että me henkisesti ole enää niin kiinnostuneita siitä suuttuvatko tai mitä ajattelevat, mutta...
Ollaan molemmat n.25v. vuotiaita ja oltu yhdessä kuusivuotta (ilman syrjähyppyjä tai on/off leikkejä), josta yhdessä asuttu 5 vuotta ja kihloissa 4 vuotta.
Ja hyvin onnellisia yhdessä, on molemmin puolista vetovoimaa edelleen ja puhutaan avoimesti asioista, ja riita tilanteet ratkaistaan nimenomaan puhumalla ja pyrkimällä kompromissiin.
Molemmat opiskelemme, mieheni yliopistossa lakia ja minä amk:ssa alaa johon olen luonut jo amiksesta asti yritystoimintaa. Alusta asti olemme maksaneet vuokrat yms elämisemme täysin ilman vanhempiemme apua, penniäkään edes opintolainaa ei ole nostettu. Toki vanhemmat ovat välillä täysin omasta halustaan maksaneet jotain pikkujuttuja ja kiitos siitä!
Ongelma on,
että meidän molempien vanhemmat kohtelevat meitä edelleen lapsina, joita voi käskeä tekemään niin ja näin ja he vanhempina tietävät mikä on meille parhaaksi.
Eivätkä suhtaudu meihin aikuisina, joilla on oma elämä kuten heilläkin, joissa vieraillaan vuoroin. Hyvän tahtoinen ja meidän (ajattelevat mitä itse tekisivät omassa asemassaan) kannalta ajatellut neuvot ovat tervetulleita, ei käskyt, ja teidän velvollisuus on nyt tehdä meijän takia sitä ja tätä ihan sama miten vaikuttaa teidän omaan elämään. Jos kovasta yrittämisestä huolimatta jompikumpi ei löydä kesätöitä, niin haukutaan huonoksi ja laiskaksi, ja kerrotaan mitä olis pitänyt tehdä (ne asiat mitkä onkin tehty). Muutakin arvostelua, minkäänlaista normaalia toisen kunnioitusta aikuisena tasavertaisena ihmisenä ei minua kohtaan ole ainakaan appivanhempien osalta (se on aivan oma tarinansa) muttei myöskään omilla vanhemmillani ole mitään rajaa jos ei pompata heidän mielen mukaan. Joka kerta kun loma, meidän täytyy ravata ympäri suomea kyläilemässä molempien vanhempien luona, meille ei jää kahden keskistä lomaa, tai hirveä meteli!
Itse haaveilen jo pikku hiljaa naimisiin menosta ja lapsista, mutta pidän tätä tilannetta yhtenä esteenä sille, sillä kumpikaan meistä ei kestä tätä enää.
Mitä tässä voi enää tehdä kun omat asiat on kuitenkin hoidettu niin hyvin kuin on ollut mahdollista ihan itse ja yritetty myös pitää vanhemmat tyytyväisenä, että kohdeltais kuin aikuisia eikä hallittaisi kuin lapsia?
Toki suuri asia on, että me henkisesti ole enää niin kiinnostuneita siitä suuttuvatko tai mitä ajattelevat, mutta...
Vastaukset 9
Vanhimmat
Antakaa niiden suuttua. Teillä on oma kotinne ja oma toimeentulonne.
Kiittäkää onneanne, että eivät asu naapurissa.
Olkaa kilttejä itsellenne, koska olette jo aikuisia.
Teidän on itse alitettav ne rajat venhemmille ja ilmoitettava että kun me olemme jo tayttäneet 18v ja suomen lain mukaan täysi-ikäisiä niin me myös teemme niinkuin itse haluttaan ja lomaillaan venhemmilla jos huvittaa ja jos ei huvita niin ei lomailla. SE Itsenäisyys on aikuisena vain otettava ja lopetettava tottelemaan vanhempien vaatimuksia tai pyyntöjä tai käskujen muodossa ja pisettävä se oma tahto vaikka sanomista tulisi. Ei teidän tarvitse vanhempianne tyytyväisinä pitää vaan sanottava ihan suoraan mitä itse haluatte ja se napanuora katkaistava jossian vaiheessa ja ruvettava elämään oman halunsa mukaan niin hyvä tulee. Mitäs välität siitä metelista jos ette lomallanne käy venhempieenne luona ja hyvä tekosyy siihen että rahat vähissä ja ei ole oikein varaa matkustetlla ja vietetään loma ihan kahdestaan että silleen. Se on sitä aikuisuutta kun tekee mitä itse haluaa ja jättää ne venhempien jutut omaan arvoonsa.
Itsenäisyys saavutetaan sitten kun on jalat oman pöydän alla, vastataan kuluista itse ja syödään itse tienatulla omalla rahalla ostettua ruokaa.
Niin kauan kun vanhemmat joutuvat osallistumaan nuoren elämän kustannuksiin ei tällä ole myöskään täydellistä määräysvaltaa itseensä ja asioihinsa Harva 18v vastaa itse omista kuluistaan ilman vanhempien avustusta.
Itselläni tytyär täytti viime joulun alla 18v ja kyllä se niin on vaikka elätänkin tyttären niin ei ole enää määräysvaltaa että silleen. Eikä kyllä kiinnostakkaan puuttua hänen menoihinsa kun on koulut kunnialla hoitanut ja valkolakin saa keväällä päähänsa mutta opettelee sitä itsenäistä elämäänsä vaikka kotona asuukin ja heillä on jo omat menonsa ja ne ei minulla kuulu. Liikaa kun puuttuu aikuisten alstensa elämään niin välit siinä noepasti menee kun nuoriso kypsyy heidän asioiden puutumiseen.
mutta aloittajahan ei ollut tarvinnut vanhemmiltaan rahaa!!!
Sinun on parasta alkaa treenaamaan vanhempiasi ja miehesi vanhempia. Samalla saatte itsekin tuntea olevanne vastuussa täydellisesti omasta elämästänne:
-Loma-ajan laukkaus ympäri Suomea vieraillaksenne vanhempienne luona saa loppua välittomästi. (täydellinen varojen ja ajan tuhlaus - ne voisi käyttää tyopaikan hakemiseen tai säästää pahan päivän varalle ) VARSINKIN kun puhelimet ja skype toimivat vanhempien kanssa uutisointiin.
-Kieltäytyä kuuntelemasta vanhempien alentavia sanoja. Heidän aloittaessaan halvennusvirtensä te joko suljette puhelimen " odota hetki, joku on ulko-oven takana" ja minuuutin päästä " Oli niin kiva kun soitit, minun on nyt lopetettava jutellaan seuraavalla kerralla lisää" ja katkaisette puhelun.
Ei muuta. Ei selityksiä, ei kerjäystä vain reipas puhelun lopetus. JOKA KERRAN.
-Jos taas solvaaminen tapahtuu vasten kasvoja, lopetat sen jo heti alkuunsa: "Mutta kuulitteko tätä hirmu uutista ( ja kaiva jo edeltäpäin varaamistasi uutisista se kaamein. TUO on TODELLA tärkeää, teidän täytyy olla varautuneita uutisten kanssa jo edeltäpäin!)
-Ellei mikään noista tehoa, vähennätte kanssakäyntiä.
-Vastaus kysymykseen miksi ette tule, rehellisesti ilmoitat ystävällisen neutraalilla äänellä (taas ilman mitään kerjäävää tai ruikuttavaa tyliä) että olette saaneet tarpeeksenne alistavista kommenteista ja ette tarvitse kuulla niitä enää. "Teemme kaikki niin hyvin kuin pystymme ja olemme pärjänneet tähänkin asti joten niin hyviä omasta mielestänne kuin neuvonne ovatkin, olkaa varmoja että kysymme ITSE niitä tarvittaessa"
-Takanapäin puhuminen luo vain myrkkyä ja epäsovinnaisuutta kaikkien välille. Rehellinen ja suora kanssakäynti on paljon parempi.
-On todennäkoistä että joudutte toistamaan noita kaavoja useamman kerran ennenkuin he (ja te itse) oppivat. Mutta SE TEHOAA!
Tällä tavoin saatte ansaitun kunnioituksen ja voitte taas kunnioittaa vanhempianne normaaleina asiallisina ja ystävällisinä vanhempina.
Kiitos tästä asiallisesta ja neuvoja antavasta viestistä! :)
Vaatiihan tuo rajojen asettaminen tietysti sitä ettei itse provosoidu, vaan näyttää rajat/vaihtaa aihetta kylmän viileesti. Pitää yrittää psyykata itseänsä ja miestä moiseen :) Itsellä on vain tullut jotenkin mitta jo niin täyteen
Todella ärsyttävää minusta onkin juurikin tuo ainainen lomilla ja viikonloppuina jomman kumman vanhemmilla ravaaminen, ja se kun molempien äidit vielä oikein kilpailevat siitä kumpi on muka jäänyt vähemmälle... Rahaa vie moinen todella paljon, eikä sitä ylimääräistä ole minkä molemmat tietävät, mutteivat silti ole ymmärtäneet syyksi. Itse olen myös perussairas, ja sairauden ollessa aktiivinen on arjesta selviäminen jo todella hankalaa, ja siksi viikonloput onkin minulle jaksamisen kannalta erittäin tärkeitä. Ei ymmärrystä...
Anoppi tuossa kyseli mieheni kesätyötilanteesta, mies ilmoitti et ollut 4 oman alan työpaikkaa joihin hakenut ja muutakin, eli nyt ollut paikkakunnallamme tarjontaa ihan hyvin siis. No anoppi ehdottamaan että mieheni pitäisi hakea kesätöitä kotikunnastaan (jotta poika olisi kotona) tai Tampereelta (jonne miehen pitäisi mennä vahtimaan aikuista siskoaan, jolla syömishäiriö.)... Otti todella päähän, juuri hyvä esimerkki siitä, että miten neuvoissa ei todellakaan ole ajateltu meidän parasta! Miehellä on kämppä ja avovaimo täällä, ei sitä noin vain lähdetä töihin monen sadankilometrin päähän, varsinkin kun omalla paikkakunnallakin on ollut töitä tarjolla ihan hyvin, ja mikäli huoli olisi ollut vain töiden saamisesta niin eiköhän olisi ollut fiksuinta ehdottaa töiden hakemista ensisijaisesti naapurikaupungista... Omat tarpeet anopilla mielessä siis vain, ja pääsee sitten jos kesätöitä ei löydykkään pätemään kuinka töitä olis löytyny Tampereelta ja paikasta X varmasti!
Hauskinta tilanteessa on myös se, että mieheni vanhemmat ovat sanoneet pojalleen ettei ole itsenäistynyt, koska ei ole oman alan töissä! Ei ole, koska on yliopistolla luonnoilla pääasiallisesti 9-20 asti, ja laki alana on sellainen ettei töitä joihin ei vaadittaisi pätevyyttä juuri ole! Miehen veli kuitenkin joka on jo 30v. maksattaa surutta vanhemmillaan autonsa täysremontit, vaikka on vankasti työelämässäkin, ja hänhän on niin aikuinen että.. :( hullunkurista minusta
Järkevintä varmaan olisi miehen kanssa keskustella että mihin kohti rajat vedetään ja mitä rajojen ylityksestä järjestään seuraa, mitkä asiat on niitä mihin aijotaan puuttua jne.. Vaikeaa tulee varmasti olemaan pitää rajoja ja seurauksia yllä, kun ei kumpikaan olla mitenkään riidanhaluisia, vaan juurikin ihmisiä joiden on vaikea sanoa ei. Mutta on tässä nyt ainakin vuosi aika koittaa korjata tilannetta, sillä noin vuoden päästä ajattelimme naimisiinmenon olevan ajankohtaista.
Lueppa uudelleen edellinen tekstini. Oikein ajatuksella. Sinun ei (halutessasi) tarvitse en jaaritella vanhimpiesi epämiellyttävästä käyttäytymisestä.
Oikeastaan se ei ole enää reiluakaan sinun parjata heitä, nyt kun tiedät miten suhtautua ystävällisen ja rehellisen suorasti heihin.
Joten ylos sieltä sängynpohjalta haukkumasta ja laita oppimasi käytänto toimeen!
Ei se ole riidan kylvämistä vaan ilmoittaa vanhemmille ett äme teemme niinkuin haluamme ja teiltä ei enää kysytä mitään ja se määtäly loppuu nyt niin hyvä tulee.
Ja vierailuista venhempien kerrotte että tulemme kun meille sopii ja meidän aikatauluihin ja semmoiset 2-6 kk kuukautta kun olette käymättä niin rupeaa ääni kellossa muuttumaan.