seurustelujen välillä (jos sellaisia on) pitäisi olla mukavaa aikaa. Pitäisi kerätä mukavia kokemuksia joita sitten vanhana muistella ja liikkua ystävien kanssa pitäen hauskaa.
Itsellä sinkkuaika on lähinnä jotain outoa aikaa jota ei pysty muille selittämään. Opittu on mutta ei käytäntöä vaan lähinnä teoriaa. Toisen ihmisen, varsinkin tuntemattomaan ihmiseen lähestyminen aiheuttaa ongelmia ja selkäytimessä on tietynlainen kameraefekti-pelko. Ei siitä enempää.
Pystyykö sitä enää sinkkuvuosien jälkeen mihinkään kestävään suhteeseen vai saako nauttia niistä vapaista jolloin ei tarvitse menojaan kenellekkään ilmoitella.
Toivoisi vain että olisi lähi- tai kaveripiirissä samanlainen sinkku jonka kanssa niitä miehiä sitten treffaisi.
Itsellä sinkkuaika on lähinnä jotain outoa aikaa jota ei pysty muille selittämään. Opittu on mutta ei käytäntöä vaan lähinnä teoriaa. Toisen ihmisen, varsinkin tuntemattomaan ihmiseen lähestyminen aiheuttaa ongelmia ja selkäytimessä on tietynlainen kameraefekti-pelko. Ei siitä enempää.
Pystyykö sitä enää sinkkuvuosien jälkeen mihinkään kestävään suhteeseen vai saako nauttia niistä vapaista jolloin ei tarvitse menojaan kenellekkään ilmoitella.
Toivoisi vain että olisi lähi- tai kaveripiirissä samanlainen sinkku jonka kanssa niitä miehiä sitten treffaisi.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Suuri osa ihmisten henkisistä paineista johtuu siitä että yritetään toteuttaa jotain mukamas oikeanlaista elämää.
"seurustelujen välillä (jos sellaisia on) pitäisi olla mukavaa aikaa. Pitäisi kerätä mukavia kokemuksia "
Miten niin pitäisi?
Pitäisi kerätä mukavia kokemuksia = jakaa huoranvittua holtittomasti
Juu, voinkin sitten kuolinvuoteellani muistella monenkymmenen vuoden kestänyttä sinkkuuttani aina syntymästä asti jonka aikana on opittu kaikenlaista, tai sitten ei.