missähän minunkin pilleri mahtaa olla valmistettu ??

Tuota hevosenlihakeskustelua seuranneena tulee väistämättä mieleen
yhteys lääkkeisiin. Elintarvikkeiden lisäksi myös lääkkeiltä
edellytetään lainsäädännössä tarkkaa alkuperätietoa, mutta sitäpä eivät
lääketehtaat mielellään kuluttajille kerro.

Direktiivin 2001/83/EY artiklan 59 mukaan lääkepakkauksen pakkausselosteeseen (siihen paperiin joka on taiteltu pakkauksen sisälle) on sisällytettävä lääkkeen valmistajan nimi ja osoite. Kuinka moni on siitä löytänyt esim. Intiassa, Kiinassa tai vaikkapa Indonesiassa olevia osoitteita ? Ei varmasti kukaan, vaikka näissä maissa valmistetaan rahtityönä suuri osa myös
Suomessa myytävistä lääkkeistä. Lääketehtaat Orion mukaan lukien kiertävät tätä sääntöä härskisti merkitsemällä valmistajaksi Euroopassa sijaitsevan konttorin osoitteen ja mm. Suomen valvontaviranomainen Fimea tietoisena hyväksyy tällaisen kuluttajaa harhauttavan ja EU-direktiivin vastaisen menettelyn. Ja taas kuluttajaa viedään niin kuin pässiä narussa... Tästä se vasta kohu pitäisi nostaa.
070
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


eipä kerrota :) kirjoitti:

Tuota hevosenlihakeskustelua seuranneena tulee väistämättä mieleen
yhteys lääkkeisiin. Elintarvikkeiden lisäksi myös lääkkeiltä
edellytetään lainsäädännössä tarkkaa alkuperätietoa, mutta sitäpä eivät
lääketehtaat mielellään kuluttajille kerro.

Direktiivin 2001/83/EY artiklan 59 mukaan lääkepakkauksen pakkausselosteeseen (siihen paperiin joka on taiteltu pakkauksen sisälle) on sisällytettävä lääkkeen valmistajan nimi ja osoite. Kuinka moni on siitä löytänyt esim. Intiassa, Kiinassa tai vaikkapa Indonesiassa olevia osoitteita ? Ei varmasti kukaan, vaikka näissä maissa valmistetaan rahtityönä suuri osa myös
Suomessa myytävistä lääkkeistä. Lääketehtaat Orion mukaan lukien kiertävät tätä sääntöä härskisti merkitsemällä valmistajaksi Euroopassa sijaitsevan konttorin osoitteen ja mm. Suomen valvontaviranomainen Fimea tietoisena hyväksyy tällaisen kuluttajaa harhauttavan ja EU-direktiivin vastaisen menettelyn. Ja taas kuluttajaa viedään niin kuin pässiä narussa... Tästä se vasta kohu pitäisi nostaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu