Olen nähnyt ystäväni aviomiehen useampaan kertaan runsaan vuoden aikana yhdessä toisen naisen kanssa. Suhde näyttää vakavammalta suudelmineen ja halailuineen. Ystäväni tuntuu olevan autuaan tietämätön asiasta. Olen hieman oudossa tilanteessa. Toisaalta tunnen, että minun olisi velvollisuus kertoa ja toisaalta en haluaisi sotkeutua juttuun. Olen ajatellut, että kerron hänelle asian niin, ettei hän tunnistaisi kertojaa, mutta sekin tuntuu naivilta ja tuskin on käytännössä mahdollistakaan. Mitä siis teen?
Mitä se minulle kuuluu...
19
2892
Vastaukset
- Nipsu
... siltä aviomieheltä, mistä oikein on kysymys.
- petetty
Paljolta olisin säästynyt kun olisin itse aikoinaan saanut tietää mieheni pettämisestä! Ja asiahan on niin, että jos olet oikeasti ystävä niin kerro ihmeessä koskapa tulee se joskus kuitenkin ilmi. Voin kertoa, että olen karsinut ne "ystävistäni" jotka selkäni takana "surkuttelivat" kohtaloani MUTTA EIVÄT KERTONEET MINULLE MIEHENI PETTÄMISESTÄ!
- Samaa mieltä!
Itselleni ei ole käynyt noin, mutta JOS siis mieheni pettäisi ja joku tietäisi niin kyllä haluaisin tietää niin hyvissä ajoin kuin mahdollista. Ottaisi kyllä päähän kuulla jälkikäteen, että juu tiedettiinhän me..
Olet todellinen ystävä, kun kerrot! - Myös samaa mieltä
Ystäväpariskunta tiesi miehelläni olevan toisen naisen. Kumpikaan ei sanonut mitään. Naisen kanssa oltu hyviä ystäviä. Nyt nainen ihmettelee, miksen enää kerro hänelle mitään. Tapaamiset menneet lähinnä yleisistä asioista keskusteluksi. Hänestä asia ei kuulunut hänelle eikä sellaista voinut sanoa ystävälle. Olen eri mieltä. Tietäessään nyt ex-mieheni toisesta naisesta, hän teki valinnan ja "oli miehen puolta". Jos olet tosiystävä, kerrot ilman muuta.
- petetty
En kuitenkaan töksäyttäisi asiaa suoraan ystävällesi, vaan kertoisin, että olen nähnyt miehesi esim. kaupungilla jonkun toisen naisen kanssa ja kysyisin, tietääkö ystäväni asiasta.
Mieheni petti minua. Kaveria olivat nähneet pariskunnan intiimissä ravintolassa pussailemassa yms, mutta uskalsi kertoa vasta sitten, kun asia oli jo muutenkin paljastunut. Tosi raukkamaista.- Tia
.. jos mies pettää, niin kannattaisi kertoa toiselle puoliskolle että ei tuhlaa elämäänsä sellaiseen pelleen!
- Avovaimo
Tosiystävä kertoisi asian rehellisesti.
Perustelut samat kuin edellä; ettei ystävä tuhlaa aikaansa kusipäähän, hänellä on oikeus tietää, seläntakana surkuttelu on alentavaa...jne.
Asian voi kertoa nätisti eli kysyä, tietääkö nainen asiasta ja sanoa, että sinua miehen käytös kummastutti. Sen jälkeen kertoa kaikki faktat ja tukea tarvittaessa petettyä.
Mars, mars puhelimeen ja viestiä petetylle!!! Älä ole niitä ihmisiä, jotka raiskauksen nähdessään ajattelevat, että "ei kuulu minulle". Ystävänä sinulla on velvollisuus. - tiituli
...ihmeessä puuttua toisten elämään?? Voithan sanoa tälle pettäjälle ajatuksesi mitä ajattelet, mutta miksi muuten puuttua asiaan, niinpä niin mitä se sinulle kuuluu?
Parisuhteiden kiemurat aina niin monimutkaisia, siinä on soppaa ihan tarpeeksi kun kunkin parisuhteen osapuolet siinä säheltää syrjähyppyineen, ei siihen enää tarvitse ketään muita hämmentämään.
Onhan kyseessä ystäväsi, hmm mikäli hän kysyisi sinulta asiaa suoraan, tai puhuisi ääneen arvailevalla mielellä, että onkohan miehellä toinen, niin sitten tilanne olisi toinen, joutuisit valehtelemaan.
Hmm minä puhuisin sen pettäjäosapuolen kanssa ihan ekaks.- toiselle..?!
Salailu lienee yhtä lailla valehtelua. Ystävyys perustuu käsittääkseni luottamukseen. Luottamus menee, kun salailu paljastuu.
Totta on se, että jokainen parisuhde on mitä sekavin keitos, mutta eiköhän jokainen lopujen lopuksi arvosta rehellisyyttä; ja uskollisuutta, ainakin ystäältään? - titityy
ensin kysyy siltä mieheltä mistä on kyse, ja senkin jälkeen kannattaa miettiä kuinka paljon ystävän parisuhde muille kuuluu, ja millaista kohtalotarta haluaa esittää. Jossain ketjussa sanottiin ihan oikein että ystävän merkitys parisuhteessa on vain marginaalinen.
Ja haluaako ystävä sitten kuulla sen muualta tai kuulla ollenkaan. Minä en luottaisi enää sellaiseen "ystävään" joka juoksee kertomaan asioita. Koskaan kun ei tiedä milloin itse on siinä tilanteessa, luotetaanko silloin enää siihen ystävään? Juu juu, ai olen menossa pettämään, no en ole mutta vannomatta paras. Minä en kertoisi, ja olen ystävyyksieni alussa ja myöhemminkin tehnyt sen selväksi kun kaiken maailman asioista ollaan juteltu. Käykäähän kimppuun...
- ex....
ex mieheni petti minua viim. puoli vuotta ennen eroamme. kun koitin selvittää asiaa hänen kanssaan hän kielsi pettämisen. naapuri kävi myöh. jossain vaiheessa kysym. ja kertoi nähneensä miehen toisen naisen kanssa käsi kädessä kävelemässä. tämä oli piste iin päälle,
koska mieheni oli väittänyt minua jopa vainoharhaiseksi "luuloissani". nyt jälkeenpäin
oloni on helpottunut koska en tarvitse sellaista ihmistä
elämääni valehtelemaan joka ei välitä minusta. - todellakaan
Kas propleemasi selviää yhdellä, erittäin helpolla testillä:
Jos ja kun itse teet samaa haluaisitko, että joku teidät nähnyt kertoisi siitä kumppanillesi?
Hiukan käänteinen testi mutta antaa hyvän ja oikean vastauksen jota kannattaa uskoa.- Osku
vaan jos ja kun puolisosi pettää, haluaisitko että ystäväsi kertoo sinulle nähneensä?
Antaa vielä oikeamman vastauksen! - kerrassaan
Kylläpä ihmiset ovat nykyään röyhkeitä, kun jo puolustelevat pettämistäkin tällä tavalla. Surullista.
- eräs
Jos tuo tapahtuisi minulle, niin sellainen ystävä joka jättäisi kertomatta ei olisi enää ystäväni sen jälkeen kun asia olisi tullut ilmi. Ja aika todennäköistä, että se tulee ilmi jossain vaiheessa.
Löytyyhän sitten näitäkin ihmisiä, jotka valitsevat mieluummin elämisen valheessa, ja kun totuus kerrotaan heille niin he suuttuvat. Eli voit tietenkin saada myös vihat niskoillesi.
Minä tekisin ehkä niin, että ottaisin miehen kiinni ja vaatisin häntä kertomaan itse tyttöystävälleen, tai muuten minä kertoisin. Mutta joka tapauksessa jollain tapaa pitäisin huolen että ystäväni saisi tietää. - keijukainen
Tosiaan tuossa tilanteessa on vaikeaa tietää mitä tehdä. Olen seurannut pitkään vierestä kun tyttökaverini petti miestään ja sitten hänen miehensä kertoi kuinka oli pettänyt kaveriani monta kertaa. En pystynyt sanomaan sitä, koska ystäväni luonteen tuntien, hän ei uskoisi sitä vaan alkaisi haukkua. Tapahtui sitten niin, että hänen ystävänsä meni kertomaan siitä, että ystäväni oli pettänyt.. Kuinka ollakkaan ystäväni haukkui kaverinsa pystyyn ja toivoi hänen kuolevansa. Kuinka todella lapsellista.. Enää emme ole kavereita, koska hänen elämänsä vaan romuttuu ja hän alkoholisoituu ja en pysty luottamaan häneen. Olen yrittänyt monta kertaa auttaa mutta turhaan... Hän sanoo tietävänsä mitä tekee... Kyllä hän on myös saanut tietää, että entinen miehensä pettää. Nyt heillä ei enää ole kun seksisuhde. Säälittävää..
Suosittelisin, että jos olet varma tästä pettämisasiasta, että kuitenkin varovasti sanoisit ja että hön itse ottaisi selvää pitääkö se paikkaansa.. - Benoite
ei loppujen lopuksi mene käräyttämään sen takia että haluaisi toiselle hyvää, se on pelkkää sontapuhetta. Kaiken takana on ihmiselle ominainen vahingonilo, pahansuopuus ja juoruilunhalu, joka mukavasti kääritään korkean moraalin, ystävyyden ja hyvää tarkoittamisen lahjapaperiin.
Sanoisin että kysy mieheltä mistä on oikein kysymys, ja mieti sitten uudestaan. Jos et ole varpaista kiinni pitämässä niin ihan varmaksi et voi asianlaitaa tietää. Ja kuuluuko se tosiaan sinulle?- ElämäOnLaiffia
Ja jos on pakko käräyttää, oli syy sitten mikä hyvänsä, niin korkean moraalin omaava tekisi sen niin, että menisi miehen juttusille ensin ja antaisi tälle itselleen mahdollisuuden tunnustaa.
- kerran petetty
mun mies aikoinaan petti ja jäi kiinni kun siitä oli kulunut jo paljon aikaa yli vuosi
mies tunnnusti kun olin itse sitä kysynyt
mutta veljeni äitini ja ystäväni tiesi koko ajan kukaan ei kertonut,,,kysyin miksei niin sain vastauksen,, ei haluttu sua satuttaa...
vastasin niin ja nyt kun siitä on menny ikuisuus
niin nytkö se ei enään satuta,,satuttaa ja niin helvetisti ja viel enemmän kun se pysy salassa niin kauan,,,,, mistä päin muuten olet,,,
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399154Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737897Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605600William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542341Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62085Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821734Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191673Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921419Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4381355Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71243