Miksi usa haluaa ydinsodan vaikka väkisin?

Iranin vallankumouskaarti on ilmoittanut löytäneensä ulkomaisen, miehittämättömän, lennokin sotilaallisen harjoituksen yhteydessä maan eteläosassa, kertoo uutistoimisto AP.

Kenraali Hamid Sarkheili kertoi, että teknisen sodankäynnin yksikkö huomasi signaalit, jotka olivat seurausta tuntemattoman lennokin yrityksestä tunkeutua Iranin ilmatilaan.

Sarkheilin mukaan kaartin asiantuntijat ottivat hallintaansa yhden lennokin navigaatiojärjestelmän ja ohjasivat sen laskeutumaan lähelle Sirjanin kaupunkia, jossa sotilaalliset harjoitukset aloitettiin lauantaina.

Paikallisen uutistoimisto IRNA:n uutisoinnissa vahvistettiin, että ulkomaalaisiksi tunnistetut, vihollisten lennokit, ovat yrittäneet tunkeutua Iranin ilmatilaan.

Iran on aikaisemmin väittänyt ottaneensa haltuun useita yhdysvaltalaisia lennokkeja ja ainakin kolme ScanEagle –merkkistä ilma-alusta.

Sarkheili ei ole kertonut sitä, onko nyt haltuun otettu lennokki peräisin Yhdysvalloista.

Tiedustelupalvelu CIA:n tiedottaja ei ole suostunut kommentoimaan Iranista kantautuvaa raportointia.

Lähteet: AP
Ella Mikkola
Yle Uutiset
575
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Oletko miettinyt että presidentti Niinistö on menossa mukaan ydinsotaan hankkimalla amerikkalaisiin Jassm-risteilyohjuksiimme sekä köyhän uraanin että ydinlatauksia.

Äänestä

sanoa tuota yhloisäidillesi?

hyi..............

Äänestä

ei usa sitä halua vaan israel

Äänestä

Onko joku niin älyvammainen että uskoo jonkun kivikautisen vallankumouskaartin
huumeharhaisia sönkötyksiä?

Äänestä

jokunen tuollainen lennäkki. Niitä "löytyy" sitten tarvittaessa Iranista, kun poliittinen tilanne vaatii.

Espanjassa paljastui puolestaan äskettäin, kuinka Iranin tiedustelupalvelu on soluttautunut pakolaisten auttamisjärjestöihin laatimaan henkilörekistereitä iranilaisista pakolaisista olinpaikkatietoineen. Mahdollisesti myöhemmin tapahtuvaa eliminointia varten.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Mielisairastasakkia kirjoitti:

Iranin vallankumouskaarti on ilmoittanut löytäneensä ulkomaisen, miehittämättömän, lennokin sotilaallisen harjoituksen yhteydessä maan eteläosassa, kertoo uutistoimisto AP.

Kenraali Hamid Sarkheili kertoi, että teknisen sodankäynnin yksikkö huomasi signaalit, jotka olivat seurausta tuntemattoman lennokin yrityksestä tunkeutua Iranin ilmatilaan.

Sarkheilin mukaan kaartin asiantuntijat ottivat hallintaansa yhden lennokin navigaatiojärjestelmän ja ohjasivat sen laskeutumaan lähelle Sirjanin kaupunkia, jossa sotilaalliset harjoitukset aloitettiin lauantaina.

Paikallisen uutistoimisto IRNA:n uutisoinnissa vahvistettiin, että ulkomaalaisiksi tunnistetut, vihollisten lennokit, ovat yrittäneet tunkeutua Iranin ilmatilaan.

Iran on aikaisemmin väittänyt ottaneensa haltuun useita yhdysvaltalaisia lennokkeja ja ainakin kolme ScanEagle –merkkistä ilma-alusta.

Sarkheili ei ole kertonut sitä, onko nyt haltuun otettu lennokki peräisin Yhdysvalloista.

Tiedustelupalvelu CIA:n tiedottaja ei ole suostunut kommentoimaan Iranista kantautuvaa raportointia.

Lähteet: AP
Ella Mikkola
Yle Uutiset

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu