miniälle

Ymmärrät varmaan, kunhan saat elämänkokemusta enemmän, että lapset, aikuisenakin, ovat rakkaita. Ei ole roikkumista, jos kantaa huolta, miten he pärjäävät ainakin alussa. Mitäs itse sitten joskus ajattelet, kun lapsesi hylkäävät aikuisena sinut? Tietenkin, jos olet täysin tunteeton, se onnistuu. Meidän sukupolvi on itse saanut käydä ankean tien, joten toivoisi, että lapsillamme olisi helponpaa. En koskaan sano, että ei meidän aikana nuoruudessa asiat olleet näin hyvin.

äiti kirjoitti:

Ymmärrät varmaan, kunhan saat elämänkokemusta enemmän, että lapset, aikuisenakin, ovat rakkaita. Ei ole roikkumista, jos kantaa huolta, miten he pärjäävät ainakin alussa. Mitäs itse sitten joskus ajattelet, kun lapsesi hylkäävät aikuisena sinut? Tietenkin, jos olet täysin tunteeton, se onnistuu. Meidän sukupolvi on itse saanut käydä ankean tien, joten toivoisi, että lapsillamme olisi helponpaa. En koskaan sano, että ei meidän aikana nuoruudessa asiat olleet näin hyvin.

Kai kuitenkin käsität että sairaalloinen aikuisessa pojassa roikkuminen ei ole rakkautta?

äiti kirjoitti:

Ymmärrät varmaan, kunhan saat elämänkokemusta enemmän, että lapset, aikuisenakin, ovat rakkaita. Ei ole roikkumista, jos kantaa huolta, miten he pärjäävät ainakin alussa. Mitäs itse sitten joskus ajattelet, kun lapsesi hylkäävät aikuisena sinut? Tietenkin, jos olet täysin tunteeton, se onnistuu. Meidän sukupolvi on itse saanut käydä ankean tien, joten toivoisi, että lapsillamme olisi helponpaa. En koskaan sano, että ei meidän aikana nuoruudessa asiat olleet näin hyvin.

En ymmärrä, miksi kuvittelit, ettei minulla ole elämänkokemusta.

Pahoja kokemuksia on anopista, joka mm. esti minua jopa tutustumasta mieheni isään.

toinen miniä kirjoitti:

Kai kuitenkin käsität että sairaalloinen aikuisessa pojassa roikkuminen ei ole rakkautta?

Mikä on roikkumisen, ja välittämisen raja? Rakastaminen ei lopu äidiltä, ainakaan minulta koskaan lapsiani kohtaan.

äiti kirjoitti:

Ymmärrät varmaan, kunhan saat elämänkokemusta enemmän, että lapset, aikuisenakin, ovat rakkaita. Ei ole roikkumista, jos kantaa huolta, miten he pärjäävät ainakin alussa. Mitäs itse sitten joskus ajattelet, kun lapsesi hylkäävät aikuisena sinut? Tietenkin, jos olet täysin tunteeton, se onnistuu. Meidän sukupolvi on itse saanut käydä ankean tien, joten toivoisi, että lapsillamme olisi helponpaa. En koskaan sano, että ei meidän aikana nuoruudessa asiat olleet näin hyvin.

Lapsesi oman elämän eläminen ei tarkoita, että hän olisi hylännyt sinut. Ehkä jokaisen pitää käydä ne omat vaikeudet läpi, jotta kasvaisi kunnon kansalaisiksi. Ei vanhemmat voi pedata lapsiensa polkuja. Jokaisella on oma elämä, niin lapsella (=pojalla/tytöllä), miniällä/vävyllä, ja anopilla/apella.

äiti kirjoitti:

Mikä on roikkumisen, ja välittämisen raja? Rakastaminen ei lopu äidiltä, ainakaan minulta koskaan lapsiani kohtaan.

toisin sanoin roikkuminen ei ikinä lopu ...

Hanna kirjoitti:

Lapsesi oman elämän eläminen ei tarkoita, että hän olisi hylännyt sinut. Ehkä jokaisen pitää käydä ne omat vaikeudet läpi, jotta kasvaisi kunnon kansalaisiksi. Ei vanhemmat voi pedata lapsiensa polkuja. Jokaisella on oma elämä, niin lapsella (=pojalla/tytöllä), miniällä/vävyllä, ja anopilla/apella.

paitsi et mun anopilla ei ole omaa elämää, eikä suostu hankkimaan sellaisen ... voihän nenä!

miniä kirjoitti:

En ymmärrä, miksi kuvittelit, ettei minulla ole elämänkokemusta.

Pahoja kokemuksia on anopista, joka mm. esti minua jopa tutustumasta mieheni isään.

Oletit omiasi, ja kun kerron, miten asiat on, et edes vaivaudu vastaamaan.

miniä kirjoitti:

Oletit omiasi, ja kun kerron, miten asiat on, et edes vaivaudu vastaamaan.

mihin vastaan????

Voi että olette lapsellisia. Luulette liikaa itsestänne, hehhheee.