Kuntakokeilu?

Mitä kuntakokeilussa tarkalleen ottaen kokeillaan? Kokeillaanko siinä, että kuinka monelle pitkäaikaistyöttömälle saadaan jaettua karensseja, tai ohjattua kuntouttavaan työtoimintaan?

Karenssien jakelussa ei mielestäni varsinaisesti ole mitään järkeä, koska silloin kunnan toimeentulotukimenot nousevat ja saadaan työtön lopullisesti syrjäytettyä avoimilta työmarkkinoilta.

Kun kuntakokeilu loppuu vuonna 2015, niin veikkaan että kuntakokeilu vakinaistetaan, sillä kokeilussa saatiin aikaan loistavia tuloksia (eli paljon pitkäaikaistyöttömiä pois työttömyystilastoista karenssiin).
3171
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

ihan oikein..

Äänestä

Tsekkasin yhden kokeilukunnan sivut ja siellä oli runsaasti normaaleja työpaikkoja tarjolla. Onko sulla jotain periaatteellista ongelmaa työn kanssa? Sen ymmärrän, että olet ollut pitkään poissa työmarkkinoilta, jos kuulut kohderyhmään ja varmaan pelottaa. Mutta rohkeasti töihin, kerran se vaan kirpasee.

Äänestä

Kuntakokeilussa palkataan lisää virkailijoita poistamaan työttömyyttä. Mutta kun työpaikat eivät lisäänny, päin vastoin, niin ainoaksi lohduksi kuntakokeilusta jää virkalijoiden työllistäminen.

Toki karenssien määrät lisäänytyvät kun virkalijoiden määrä lisäntyy.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kuntakokeilu? kirjoitti:

Mitä kuntakokeilussa tarkalleen ottaen kokeillaan? Kokeillaanko siinä, että kuinka monelle pitkäaikaistyöttömälle saadaan jaettua karensseja, tai ohjattua kuntouttavaan työtoimintaan?

Karenssien jakelussa ei mielestäni varsinaisesti ole mitään järkeä, koska silloin kunnan toimeentulotukimenot nousevat ja saadaan työtön lopullisesti syrjäytettyä avoimilta työmarkkinoilta.

Kun kuntakokeilu loppuu vuonna 2015, niin veikkaan että kuntakokeilu vakinaistetaan, sillä kokeilussa saatiin aikaan loistavia tuloksia (eli paljon pitkäaikaistyöttömiä pois työttömyystilastoista karenssiin).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu