Ihmisen ympärillä oleva ns. valkoinen alue

Joillakin on ns. valkoinen alue. Kysymys ei ole mistään oudosta ja yliluonnollisesta vaan siihen on täysin looginen selitys. Vaikealuonteisella tai luonnehäiriöiselle on sellainen valkoinen alue. Se on mitä he itse eivät ollenkaan huomaa, mutta kaikki muut sen huomaavat. Tälläinen on itsekäs ja aina jotenkin kulmikas persoona.

Uskoisin, että jaikal.se omaa juuri tuollaisen alueen.
885
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Joo, just. Sellainen ärsyttävä asia, joita kehistyskelvottomat eivät koskaan opi huomaamaan. Pienellä hienosäädöllä suurimmat särmät olisi pois.

Äänestä

Tuo oli muuten hyvä tieto. Olen luullut nähneeni harhoja.
Olen kerran tavannut todellisen hirviön. Hän todella loisti valoa.
Se oli Luciferin valoa.

Äänestä
  • Tuo on eri asia. Jaikal.se on uskossa ja hänessä ei ole samaa valoa mitä sinussa. Tarkoitan ihmisen persoonaa.

    Äänestä

  • Sitten on myös niitä, joitten ympärillä on musta alue, pimeääkin pimeämpi.

    Äänestä

  • Peilistäkö näit ?

    Äänestä

Onneksi lähtee pois.

Äänestä

Te olette häiriintyneitä, koko porukka.

Äänestä

Joidenkin ympärillä on joskus melko selvästi havaittavissa epämiellyttävää hajua, liekö jäänyt pesullla käynti?
Srk:n kokouksen "sielunhoito / rukous avaustajan olisi tarpeellista pitää huolta hygieniastaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Speda. kirjoitti:

Joillakin on ns. valkoinen alue. Kysymys ei ole mistään oudosta ja yliluonnollisesta vaan siihen on täysin looginen selitys. Vaikealuonteisella tai luonnehäiriöiselle on sellainen valkoinen alue. Se on mitä he itse eivät ollenkaan huomaa, mutta kaikki muut sen huomaavat. Tälläinen on itsekäs ja aina jotenkin kulmikas persoona.

Uskoisin, että jaikal.se omaa juuri tuollaisen alueen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu