Sain takaraivooni kovan iskun perjantai-lauantai välisenä yönä, en ihan selvinpäin mutta en missään kaatokännissäkään. Taju ei mennyt, eikä siinä tilanteessa muutakaan oiretta ollut kuin että sattui ihan hitosti.
Aamulla alkoi sitten oksentelu (n. 7 h tapahtuneesta), jonka pistin aluksi krapulan piikkiin, vaikka tosiaan en ollut juonut semmoista määrää josta normaalisti krapulaa tulisi. Oksentelu jatkui koko päivän, ihan uskomattoman väsymyksen kera, käytännössä olin hereillä koko päivänä sen ajan mitä kului vessaan ja takaisin siirtymiseen, hyvä että ehdin takaisin sänkyyn kun jo nukahdin taas. Nukuin tuon päivän päälle vielä koko yön, ja tänään olen (nyt siis sunnuntai-ilta) ollut hereillä ehkä muutaman tunnin. Enää ei okseta, mutta väsyttää edelleen, ja on jotensakin höntsähtänyt olo. Ja päätä on särkenyt koko ajan, ei mitään sietämätöntä kipua, mutta sattuu. Lähinnä tuohon iskun kohdalle, hieman kipua ja "kihelmöintiä" myös päälaella ja ohimoilla.
Jonkinlainen aivotärähdys tässä nyt on varmaankin ollut kyseessä? Mietin vain, että onko enää (kohta kaksi vuorokautta tapahtuneesta) syytä mennä lääkäriin, ja jos pitäisi niin mitkä oireet ovat ns. huolestuttavia näissä tapauksissa? Vai meneekö tämä ohi vain levolla, jos jotain vakavampaa olisi niin olisiko se jo ilmennyt? Olen lomailemassa poissa kotipaikkakunnaltani, eli sillä oikeastaan kyselen ennenkuin lähden taistelemaan itseäni päivystykseen, että olisiko se aiheellista vai ei :/

Vastaukset 5
Vanhimmat
Lääkäriin!
Puutuuko kädet? Sammaltaako puhe? Oksentaminen, nuo kaikki syyt on riittäviä jolloin samantien lääkäriin.
Lääkärikään sinänsä mitään voi aivotärähdykselle muutakuin laittaa tarkkailuun.
Mitään puutumisia ei ole ollut, eikä puheen sammaltamista, ns. kartalla olen kyllä kokoajan ollut siitä mitä tapahtuu ja missä olen. Lukuunottamatta tuota väsymystä, ja nyt se on vaihtunut vain aikamoisen pöhköksi oloksi. Plus että suihkussakäynti jo tuntui siltä niinkuin olisi raskaammankin treenin vetänyt..
Mietin tässä nyt tosissani, että kun tapahtumasta kerran on jo noinkin kauan aikaa, voiko lääkäri asialle varsinaisesti enää mitään, muutakuin käskeä levätä. Tietysti jos olo tästä huononee niin on pakko mennä.. Olisi nyt edes sattunut kotipaikkakunnalla, muttakun olen täällä ihan toisella puolella Suomea niin terveyskeskukseen ei taideta niin vain kävellä.
Lievä aivotärähdys, johon ei liity tajuttomuutta eikä tajunnanhäiriötä, hoituu kotioloissa, mikäli paikalla on toinen henkilö, joka voi tarkkailla mahdollisia tajunnan tason muutoksia. Lieviin oireisiin voi kuulua päänsärkyä, pahoinvointia, huimausta, muistin epävarmuutta ja väsymystä. Särkyyn voi tarvittaessa käyttää reseptivapaita särkylääkkeitä (esimerkiksi parasetamolia). Kannattaa myös välttää kovaa fyysistä rasitusta ja alkoholin käyttöä seuraavina päivinä.
Mikäli ilmaantuu tajunnan tason häiriöitä, sekavuutta, uneliaisuutta tai voimakasta oksentelua tai päänsärkyä, on vammautunut toimitettava välittömästi hoitoon. Yöunen aikana on vammautunutta syytä herätellä muutaman tunnin välein tajunnantason tarkistamiseksi.
Lähde: http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00641
Ei ole järkeä että lähes samat oireet lääkärille lähdössä ja koti hoidossa