jättääkö vai eikä jätä??

olen nyt siis tälläisen " ihmissuhde mankelin" tarpeessa. eli poikaystäväni ja minä olemme seurustelleet jo vuoden ja aloin suhteeseen alunperinkin epäilevällä kannalla. ensimmäiset 2 kuukautta suhteestamme mietin vain että milloin jättäisin hänet. päädyin lopulta ajattelemaan itsekkäästi ja päätin että jätän jos löydän jonkun kivemman.siinä 5 kuukauden jälkeen kumminkin aloin rakastua ja hän oli ihana ja kiva ja kiltti.nyt kumminkin tappelemme jatkuvasti sekä hän käyttäytyy välinpitämättömästi. olen kertonut hänelle miltä minusta tuntuu ja hän lupailee joka kerralla parantaa tuloksena.. ei mitään ! käytös ei ole muuttunut ja riidat vaan jatkuvat. riitely on kuitenkin vain lyhyttä kinastelua jotka sovitaan.kinastelua on kuitenkin monesti päivässä.sekä seksielämä on suoraan sanottuna perssiistä.nyt olen antanut hänelle jo viimeisen varoituksen ja kerroin jättäväni hänet jos ei muutu. eli .. kysymys kuuluu : JÄTÄNKÖ VAI ENKÖ JÄTÄ ?? :)) kiitos jo vastauksista
2130
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

entä jos kasvaisit aikuiseksi?

ei nimittäin taida olla nämä seurusteluasiat vielä ajankohtaisia sulle tuolla henkisellä tasolla

Äänestä

No jos kerran olet antanut viimeisen varoituksen niin eikö vastaus ole aika itsestään selvä? Vai onko tapanasi antaa monta viimeistä varoitusta?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


avunton kirjoitti:

olen nyt siis tälläisen " ihmissuhde mankelin" tarpeessa. eli poikaystäväni ja minä olemme seurustelleet jo vuoden ja aloin suhteeseen alunperinkin epäilevällä kannalla. ensimmäiset 2 kuukautta suhteestamme mietin vain että milloin jättäisin hänet. päädyin lopulta ajattelemaan itsekkäästi ja päätin että jätän jos löydän jonkun kivemman.siinä 5 kuukauden jälkeen kumminkin aloin rakastua ja hän oli ihana ja kiva ja kiltti.nyt kumminkin tappelemme jatkuvasti sekä hän käyttäytyy välinpitämättömästi. olen kertonut hänelle miltä minusta tuntuu ja hän lupailee joka kerralla parantaa tuloksena.. ei mitään ! käytös ei ole muuttunut ja riidat vaan jatkuvat. riitely on kuitenkin vain lyhyttä kinastelua jotka sovitaan.kinastelua on kuitenkin monesti päivässä.sekä seksielämä on suoraan sanottuna perssiistä.nyt olen antanut hänelle jo viimeisen varoituksen ja kerroin jättäväni hänet jos ei muutu. eli .. kysymys kuuluu : JÄTÄNKÖ VAI ENKÖ JÄTÄ ?? :)) kiitos jo vastauksista

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu