Työpaikallani on mies, johon olen ollut jo vuoden verran rakastunut. Ihastuin melkein heti, kun hänet eka kertaa tapasin. Myös hän vaikutti tosi kiinnostuneelta, tuli usein juttelemaan, hymyili ja katsoi kauniisti ja erikoisen pitkään silmiin.
Luulin, että se on menoa melko nopeasti, meitä ei pitelisi mikään.
Sitten mies alkoi vähän muuttua. Hänen käytöksensä oli usein väkinäistä vaikka hän edelleenkin hakeutui sinnikkäästi usein seuraani (myös minä hänen seuraansa). Juttu ei välillä oikein luistanut ja itsekin koko ajan lisää ihastuen aloin aika lailla jännittää.
Kun sitten taas välillä jutellessamme mies yllättäen vapautui, katsoi silmiin todella intensiivisesti ja herkeämättä, hymyili ja saattoi vihjailla jotain tunteisiin liittyvää. Koko ajan hän on tavannut hievahtamatta katsoa minua jos vaikka juttelen jonkun toisen kanssa, ja jos katson takaisin, hän vain katsoo ja katsoo. Silmiin rävähtämättä. Ja minusta hänen katseensa näyttää hellältä, poskipäät punehtuneilta. Tämä tuntuu kaiken aikaa jotenkin avoimemmalta ja paljastavammalta, tunnen nuo tilanteet todella sähköisinä.
Luulen silloin, et nonnii, nyssitte vaa kirkkoo varaamaan! Vaan ei. Seuraavan kerran kun tulee vastaan mies, saattaa tuijottaa kulmat rutussa lattiaa ja murahtaa juuri ja juuri tylyn moin. Ei puhettakaan hymystä tai edes ystävällisestä ilmeestä.
Olen seurannut, että muille hän on tavallinen. Aina asiallisen ystävällinen. Minulle hän taas ei ole koskaan tavallinen. On joko epätavallisen kiihkeän tunteellisen oloinen tai sitten todella yrmy ja epäkohtelias. Tuntuu joka toinen päivä että hän inhoaa minua aivan sietämättömän paljon ja osoittaa sen myös, ja taas toisena, että selvä peli, ihastunut ilman muuta!
Eikä tämä mies ole mikään öykkäri vaan minusta (ja muistakin) tosi fiksu ja symppis kaveri.
En millään uskalla tehdä aloitetta, kun en tiedä kumpi on se todellinen tunteen tila.
En usko, että olisin häntä mitenkään loukannut, en ainakaan ole huomannut. Tulen hyvin toimeen työpaikan ihmisten kanssa, niin kuin hänkin (paitsi mun?). Olen iloinen, puhelias ja kohteliastkin yritän olla.
Kertokaa nyt, mikä vaivaa miestä!
syttyy-sammuu syttyy-sammuu
6
1198
Vastaukset
- samassa veneessä ollaan
Kun luin tuota juttuasi, en tiennyt itkeäkö vaiko nauraa. Näin lukiessani silmissäni oman työihastukseni.(Toivottavasti ei kuitenkaan sama mies) ;) Veikkaisin, ettei hän ole ihan vapailla markkinoilla tai sinä itse et ole. Käy varmaan itsensä kanssa painia, mitä tehdä. (Näin ainakin meillä.) Luultavasti tunteita kuitenkin sinua kohtaan on. Otapa asiasta selvää kysymällä. Minullakin on asian selvittäminen työnalla lähipäivinä/-viikkoina.
Tsemppiä meille! :) - Linda
...tilanne on tuttu ---valitettavasti. En osaa sua auttaa vaan odotan kiinnostuneena voisko joku sua ja samalla muakin neuvoa :(
- jahkaamiseen
Se isäntä todennäköisesti kyllästyi jahkaamiseen.Tuntee olonsa epävarmaksikun ei koe saaneensa selkeitä viestejä lähettämilleen viesteille.
eli suomeksi se ei tiedä mitä sinä häneltä haluat.epätietoisuus siitä saa tuntemaan olonsa epävarmaksi ja vaivautuneeksi.kiinnostus on edelleen olemassa mutta epäilyt vaivaa.siitä tulee nuo vaihtelevat mielialat.
Asioihin pitää saada selvyys.Miehet on tyhmiä yksinkertaisia ja suoraviivaisia.
Eli tee jonkinsortin aloite jossa tuot esille oman kiinnostuksesi häntä kohtaan ja selkeästi.
Jos isäntä ei sitä tajua tehdä ja sinä et uskalla niin sitten jahkailette asiaa maailman tappiin ja mietitte miten kivaa sen kanssa olisikaan voinut olla jne.
Pyydä se treffeille.riskejä pitää ottaa jos jotakin haluaa saada. - Jaska
Äijä haluaa vähä testata omaa viehätysvoimaansa, flirttailla vähän työpaikalla, flirttiähän tuo on, ei siitä mihinkään pääse. mutta todellinen kiinnostus olis jo johtanut tositoimiin.
Älkää takertuko haavekuviin mammat!- haaveilija
Miksi flirttailla, jollei ole tosissaan kiinnostunut toisesta? Toinenhan voi viikkotolkulla kulkea ja miettiä tätä kundia ja haaveilla kaikenlaista. Ymmärrän, että flirttailu voi piristää päivää, mutta silloin tulisi toisen jotenkin viestiä, ettei ole vakavissaan. Esim. pitää kihla-/vihkisormusta näkyvästi esillä.
- Muuan
Mammat! Heh heh Jaska, mä olen 23-vuotias tytönhuitukka. Kuinka sä mua mammaksi täällä nimität...
Voit kuitenkin olla oikeassa siinä, ettei häntä kiinnosta kun ei mitään tuon kummempaa saa aikaiseksi. Harmi vaan, ettei sydän tottele järjen ääntä. Nyyh.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399230Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748074Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625850William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542409Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62127Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821769Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201710Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921486Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71458Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401393