Loma ennen työsuhteen päättymistä

minnake1

Minulla on määräaikainen työsuhde - alkoi 26.3.2012 ja päättyy 26.3.2013. Tältä ajaltahan minulla on kertynyttä vuosilomaa, mutta onko minun pakko pitää lomat ennen työsuhteen päättymistä, koska haluaisin useammastakin syystä olla töissä loppuun saakka ja hoitaa aloittamani asiat loppuun.

9

408

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Työntantajakohtaista

      Riippuu työnantajasta. Monella kunnalla esim on näitä säästölinjauksia, että kaikkien määräaikaisten on pidettävä lomapäivät pois ennen työsuhteen päättymistä... itselläni on ollut paras esimerkki eräässä kunnassa, "olin lomalla yhden päivän viikossa"!

    • jjju

      Pääsääntöisesti nyt kuluvan lomanmäärätymisvuoden lomat voidaan määrätä pidettäväksi vasta lomakaudella eli vapun jälkeen, Siitä seuraa, että jos jompi kumpi osapuoli haluaa, että loma pidetään ennen lomakautta, siitä pitää sopia, eli työnantaja ei voi määrätä lomaa pidettäväksi. Tosin olet sopijaosapuolena heikompi kuin työnantajasi. Keskustelepa tästä loma-asiasta esimeihesi kanssa jo hyvoissä ajoin eli heti huomenna.

    • Marsku67

      Lomat on pidettävä työsuhteen aikana, mikäli työnantajasi niin määrää.

      • toista mieltä

        Olen samaa mieltä kuin jjju elikkä työnantaja ei voi yksipuolisesti määrätä aloittajalle lomaa työsuhteen lopussa, koska se tulisi pidettäväksi ennen lomakauden alkua, joten loman pitämisestä pitää sopia.


      • pomo päättää
        toista mieltä kirjoitti:

        Olen samaa mieltä kuin jjju elikkä työnantaja ei voi yksipuolisesti määrätä aloittajalle lomaa työsuhteen lopussa, koska se tulisi pidettäväksi ennen lomakauden alkua, joten loman pitämisestä pitää sopia.

        Työ on määräaikainen! Neuvottelun varaa varmasti on aina, mutta viimekädessä....


      • Tapauskohtaista
        pomo päättää kirjoitti:

        Työ on määräaikainen! Neuvottelun varaa varmasti on aina, mutta viimekädessä....

        Monessa paikassa on "sovittu paikallisesti", että nuo määräaikaisten lomat pidetään AINA ennen työsuhteen päättymistä!


      • Kysyn vaan.
        Tapauskohtaista kirjoitti:

        Monessa paikassa on "sovittu paikallisesti", että nuo määräaikaisten lomat pidetään AINA ennen työsuhteen päättymistä!

        Mitenkähän joku on voinut sopia sellaisen henkilön puolesta, joka ei edes ole ollut sopimusta tehtäessä vielä töissä ko. lafkassa. Kysyn vaan.


    • no johan nyt

      No miettikääpä nyt ihan itse, eihän toki lomaa voi pitää kesällä, jos palvelussuhde on jo päättynyt maaliskuussa ;)) Sula mahdottomuus, joten kyllä se ihan voi pitää jo maaliskuussa.

      Vai miten kuvittelette; jos joku oli syyskuun 2012 töissä jossain firmassa ja loma siitä palvelussuhteesta on vielä pitämättä ;) kun lomakausi ei ole alkanut...

      Kyllä työnantaja määrää pidetäänkö se lomana vai vapaana. Eli on pakko jos työnantaja laittaa sinut vuosilomalle ja maksaa vain lomarahan lopputilissä.

      • eikössemenenäin

        Lomaa voi pitää lomakauden ulkopuolella, kun molemmat osapuolet sopivat siitä niin, että työntekijää ei pakoteta sopimaan. Koska työntekijän työsuhde loppui maaliskuun lopulla, ei hänelle voi määrätä vuosilomaa pidettäväksi, vaan hänen kanssaan pitää sopia vuosiloman pitämisestä ennen työsuhteen loppua, ja jos hän ei halua sopia, pitää maksaa lomakorvaus.

        Nykyään tei työttömäksi joutuvan edes tarvitse peläta lomakorvauksen jaksottamista, joten loman pitämisestä ei ole siinä mielessä hyötyä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      85
      5422
    2. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      43
      3601
    3. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      61
      2975
    4. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      46
      2181
    5. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

      🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
      Ikävä
      61
      1946
    6. Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa

      Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.
      Maailman menoa
      294
      1783
    7. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      47
      1606
    8. Mitä meidän välillä

      Tulee tapahtumaan vai tuleeko mitään?
      Ikävä
      96
      1441
    9. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1376
    10. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
      Tuusniemi
      9
      1333
    Aihe