Millainen mies suhteessa on Iranilainen mies?
Iran Suomi
32
4743
Vastaukset
- kevätkukka
Minulla on kokemusta iranilaisista miehistä, niin ystävänä kuin suhteentasolla.
Tutustuin "kaveri iranilaiseen" toisen suomalaisen ystäväni kautta. Mies oli silloin noin 25-vuotias, puolitoista vuotta Suomessa asunut, mukavanoloinen heppu. Vaihdoimme numeroita ja vietimme usein aikaa yhdessä. Pikkuhiljaa hänestä kasvoi minulle tosi hyvä ystävä. Keskustelimme englanniksia, mutta hän halusi usein yrittää puhua suomeksi ja autoin kotitehtävissä häntä. Vietimme aikaa hänen asunnollaan, jossa saatoimme tehdä ruokaa tai katsella elokuvia. Hän oli kai tänne tultuaan kääntynyt kristityksi, eli ei enää kuulunut shiiamuslimeihin. Häen syitään Suomeen on vaikea selittää, mutta häntä oli vainottu kotimaassaan, hänen isänsä korkeanaseman takia. Hänellä oli kihlattu Iranissa odottamassa.
Luonteeltaan ystäväni oli energinen ja menevä persoona, mutta ajoittain myös todella äreä, eristäytynyt vastarannan kiiski. Hän kertoi saaneensa masennuskohtauksia aikaisemmin. Ajattelultaan varsin länsimaistunut, eikä pitänyt omanmaalaisiaan kauhean suuressa arvossa. Varotteli usein etten luottaisi muihin iranilaisiin liikaa.
Piti bailaamisesta ja juhlimisesta, harrasti tyttöjen iskemistäkin jossain määrin, vaikka oma kihlattu tosiaan oli Iranissa.
Juttelimme myös Iranin tilanteesta ja hän ei pitänyt maansa hallinnosta ja sanoi olevansa paljon onnellisempi täällä. Täällä sai olla vapaasti.
Toiseen iranilaismieheen tutustuin tämän ystäväni järkkäämissä juhlissa. Hän oli hyvännäköinen ja kohtelias käytökseltään. Vähän eri luokkaa kuin tämä rämäpää kaverini ;)
Meille muodstuikin romanttinen suhde. Tämä mies oli tullut Suomeen toisten maiden kautta. Hän oli opiskellut esimerkiksi Intiassa sekä tietysti omassa maassaan. Puhuimme englantia keskenämme. Hän oli hyvin huomaavainen ja suloinen tapaus. Persoonamme olivat samantyyppisiä ja kiinnostuksen kohteet samoja. Olin todella onnellinen hänen kanssaan. Juttelimme paljon kaikelaisista asioista.
Tiesin kuitenkin että hänellä oli toisia naisia minun lisäksi. Hän myös ajoittain kiersi itsekseen baareissa juomassa. Vakuutti minulle ettei omasta maasta vaimoa löytynyt, eikä ollut tulevaisuudessa sellaista miettimässä. Hän vai piti hauskaa. Niinpä hän piti minunkin kanssa, jonkin aikaa, noin puolivuotta hauskaa ja jätti sitten hyvin kylmästi pois elämämästään.
Hän kertoi että aiheutin hänelle liikaa päänvaivaa ja tunteita....
Näitä kahta herraa en ole nyt vuoteen enää tavannut. "Ystäväni" , muuti poliisin mukaan kauas pohjoiseen, minulle tai toisille siitä koskaan kertomatta ja tosiaan tämä toinen tapaus nykyään ei halua olla missään tekemisissä kanssani.
On tullut kyllä vähänsellainen tunne, että iranilaiset miehet tulevat tänne länsimaihin pitämään hauskaa, hakemaan vapautta ja irtosuhteita. Kaikkea sitä mitä omassa maassa ei saa / voi tehdä. He ovat hyvännäköisiä, trenditietoisia ja mukavia, persian kielikin kivan kuuloista, mutta syvemmällä tasolla saattaa paljastua kaikenlaisia traumoja, masentuneisuutta ja jopa itsetuhoisuutta.
Tietysti tämä ei kuitenkaan varmasti kaikkia koske. Neuvoisin kuitenkin todella viettämään aikaa, ottamaan selvää taustoista, Iranista ja henkilön syistä tulla Suomeen.
Minkä tyypisiä kokemuksia sinulla aloittaja on ollut?- totuus on toinen
Voi sitä tunteen paloa.
Vaimo sillä oli kotimaassa ja odotti sinusta elättäjää perheelle. Ei sen isäkään ollut kuin luudantekijä. - jippii:D
Aika surullinen tapaus :(Olen itse Iranilainen ja sen voin sanoa että ei kaikilla Iranilaisilla miehillä ole vaimoa siellä Iranissa sen voitte kyllä uskoa kun he niin sanovat :) ja huomaatte kyllä jos hän ei puhu totta. Neuvoisin myös sen teilleettä kun Iranilainen mies yrittää iskeä niin mitä vaikeampi olette niin sitä enemmän miehet ovat kiinostuneita ja miehet tykkäävät kun naisessaon haastetta!eli jos hän esim.pyytää kuvia tai puhelin numeroa niin ette anna heti :)
- älämöllähä
jippii:D kirjoitti:
Aika surullinen tapaus :(Olen itse Iranilainen ja sen voin sanoa että ei kaikilla Iranilaisilla miehillä ole vaimoa siellä Iranissa sen voitte kyllä uskoa kun he niin sanovat :) ja huomaatte kyllä jos hän ei puhu totta. Neuvoisin myös sen teilleettä kun Iranilainen mies yrittää iskeä niin mitä vaikeampi olette niin sitä enemmän miehet ovat kiinostuneita ja miehet tykkäävät kun naisessaon haastetta!eli jos hän esim.pyytää kuvia tai puhelin numeroa niin ette anna heti :)
Ei heti anna, mutta toisella kertaa jo. =D
Minä olla sinun, minä halua muutaa soomeen. - 213231231
jippii:D kirjoitti:
Aika surullinen tapaus :(Olen itse Iranilainen ja sen voin sanoa että ei kaikilla Iranilaisilla miehillä ole vaimoa siellä Iranissa sen voitte kyllä uskoa kun he niin sanovat :) ja huomaatte kyllä jos hän ei puhu totta. Neuvoisin myös sen teilleettä kun Iranilainen mies yrittää iskeä niin mitä vaikeampi olette niin sitä enemmän miehet ovat kiinostuneita ja miehet tykkäävät kun naisessaon haastetta!eli jos hän esim.pyytää kuvia tai puhelin numeroa niin ette anna heti :)
"Neuvoisin myös sen teilleettä kun Iranilainen mies yrittää iskeä niin mitä vaikeampi olette niin sitä enemmän miehet ovat kiinostuneita ja miehet tykkäävät kun naisessaon haastetta!eli jos hän esim.pyytää kuvia tai puhelin numeroa niin ette anna heti "
Oletat että iskevä iranilainen on automaattisesti toivottu ilmiö. Mutta entäs jos ei halua, että iskevä iranilainen on kiinnostunut? Miten sen saa lopettamaan iskuyritykset, jos vain innostuu kun ei anna heti? Pitääkö antaa heti? Jättääkö iranilainen iskijä sitten rauhaan? - jippii :DD
älämöllähä kirjoitti:
Ei heti anna, mutta toisella kertaa jo. =D
Minä olla sinun, minä halua muutaa soomeen.hahahha juuri näin :D mutta ei kannata
- jippiiiuu
213231231 kirjoitti:
"Neuvoisin myös sen teilleettä kun Iranilainen mies yrittää iskeä niin mitä vaikeampi olette niin sitä enemmän miehet ovat kiinostuneita ja miehet tykkäävät kun naisessaon haastetta!eli jos hän esim.pyytää kuvia tai puhelin numeroa niin ette anna heti "
Oletat että iskevä iranilainen on automaattisesti toivottu ilmiö. Mutta entäs jos ei halua, että iskevä iranilainen on kiinnostunut? Miten sen saa lopettamaan iskuyritykset, jos vain innostuu kun ei anna heti? Pitääkö antaa heti? Jättääkö iranilainen iskijä sitten rauhaan?Jos et ole kiinostunut niin ole niin kylmä kun vaan voit olla ja älä huomioi häntä ollenkaan :) ei he jaksa sen jälkeen enää yrittää.
- NeverBackTogether
En voi muuta kuin kompata, mitä edellinen vastaaja sanoi. Jokainen ihminen on toki oma persoonansa, eikä ketään voi taustansa, kansallisuutensa ja kulttuurinsa mukaan luokitella. Omasta kokemuksestani viisastuneena en voi kuitenkaan muuta, kuin kehoittaa suureen varovaisuuteen.
Erehdyin seurustelemaan iranilaisen miehen (me molemmat reilu parikymppisiä) kanssa. Alkuun hän toki oli huomaavainen jne. Mutta karu todellisuus paljastui aikanaan. Vaikka hän oli asunut Euroopassa monta vuotta, niin kyllä hänen lapsuutensakulttuuri arvoineen ja tapoineen piti häntä suuresti edelleen otteessaan. Tuntui, ettei hän ollutkaan kiinnostunut minusta, kun aina vain "saarnasi" omasta kulttuuristaan ja uskostaan. Ja tämä ulottui jotakuinkin jokaiselle elämänalueelle, jopa keittiöön.
Mies paljastui myös hyvin omistushaluiseksi ja mustasukkaiseksi. Lopulta en enää vaan jaksanut. Suhde vei minulta liikaa voimia. Eikö suhteen kuitenkin pitäisi tuosa uutta energiaa ja hyvää oloa - eikä masentaa ja lannistaa? Pistin siis suhteen poikki, josta alkoi hirveä "vainoamiskierre". Mies ei sanoi, ettei hän koskaan anna periksi suhteeme tiimoilta ja hän soitti ja tesktasi minulle monta kertaa päivässä. Lopulta en enää vastannut. Silti yhteydenottoja jatkui hänen puoleltaan monen kuukauden ajan. Ei enää päivittäin, mutta viikoittain, kuukausittain. Tämä oli todella ahsitavaa ja voimia vievää aikaa. Minua pelotti, että hän tekisi jotain typerää, sillä osa viesteistä oli ollut jollain tavoin "uhkaavia". Toivon, että tämä helvetti on nyt ohi. - Kolmas mies
Heh heh, siinä pari lyhyttä novellia siitä miten suomipissisten kanssa tulee menetellä arabipoikien saadakseen kaiken mahdollisen avun ja tuen suomessa oleilulleen.
Ottakaapa pojat saamastanne ohjeistuksesta oppia.- zoraýa
Iranilaiset ei oo arabeja :-)
- Kysyn vaan
Mitä tekemistä iranilaisilla on arabien kanssa?
- koo5
ahahahahahahahahahahhahahahaha niiiiiiiiiimpä!!!! ihminen ei osaa erota Arabiaa ja Iranilaista toisistaan :D
- jghjgh
koo5 kirjoitti:
ahahahahahahahahahahhahahahaha niiiiiiiiiimpä!!!! ihminen ei osaa erota Arabiaa ja Iranilaista toisistaan :D
"ihminen ei osaa erota Arabiaa ja Iranilaista toisistaan"
Arabiahan on kieli (sekä Iittalan tuotemerkki) kun taas iranilainen on Iranin kansalainen joten ei pitäs olla vaikeeta.
Mutta jos iranilainen puhuu arabiaa niin mites ton ihmisen äidinkielen hänestä pois saat? - Anonyymi
jghjgh kirjoitti:
"ihminen ei osaa erota Arabiaa ja Iranilaista toisistaan"
Arabiahan on kieli (sekä Iittalan tuotemerkki) kun taas iranilainen on Iranin kansalainen joten ei pitäs olla vaikeeta.
Mutta jos iranilainen puhuu arabiaa niin mites ton ihmisen äidinkielen hänestä pois saat?Iranissa asuu vähemmistönä myös arabeja, vähän samaan tapaan kuin meillä asuu romaaneja.
- Viisas setä
Muistuttaisin avioehdon tärkeydestä. Onhan sairaskuluvakuutuksesi kunnossa, ja nimiä ei kannata laittaa vekseleihin.
- heitä on moneksi
Ei ole yhtä ja ainoaa "iranilaista miestä". Heitä on moneksi. Uskontojakin siellä on moneksi. On ateisteja, muslimeja, bahaita, zarahurstralaisia... Etnistiä ryhmiäkin on useita. On persialaisia, arabejakin, turkin iranilaisia, kurdeja...
Ja kaiken päälle vielä se ihmisen persoona. Kyllä on niin, että on tutustuttava ihmiseen, ennen kuin voi sanoa juuta tai jaata.- Anonyymi
Niin, ja asuu siellä myös kristittyjä, miljoonittain. Tätä ei moni tiedä. Toki kristityt miljoonapäisyydestään huolimatta ovat siellä väkiluvultaan isossa maassa vähemmistönä. Ja maa on suuri myös pinta-alaltaan, jaettu ”osavaltioihin”, vähän samaan tapaan kuin USA.
- iran2
tyttäreni seurusteli iranilaisen kanssa eikä helvetti ole ohi vieläkään. hirvittävää henkistä väkivaltaa, uhkailua ja kiristämistä. kaipa tästä poliisille on mentävä seuraavaksi.
- eieie
Jos suhteessa on väkivaltaa, uhkailua ja kiristystä niin eikö tyttäresi osaa poliisille itsekin ja eikö se ole parempi että hän menee sinne ja kertoo itse?
- älämöllähä
Jos ei poliisi auta, minä voin jelpata.
- iran2
eieie kirjoitti:
Jos suhteessa on väkivaltaa, uhkailua ja kiristystä niin eikö tyttäresi osaa poliisille itsekin ja eikö se ole parempi että hän menee sinne ja kertoo itse?
Haloo, kyse on alaikäisestä tytöstä!!!!!!! Alkuun tämä retku oli mukamas niin hyvä ja kiva yms yms kunnes totuus alkoi paljastumaan, nyt saamme pelätä koko perhe!!!
- woman rights
Naisella ei ole oikeutta erota miehestään!
Kannattaa katsoa alla oleva klippi. Vanhoillinen kulttuuri ei sovellu homoudenkin sallineeseen länsimaalaiseen tyyliin? Parisuhteessa voi olla kommelluksia mikäli nainen ei tiedä paikkaansa.
http://www.youtube.com/watch?v=-k1gu2xjkmI - Iranseksi
Aaaah, olen saanut elämäni parasta seksiä iranilaisilta miehiltä! Siinä maassa on niin monenlaista ja perhe ja koulutustausta kertoo aika pitkälle, mikä on miehiään. Eli pizzerian pitäjät ja pakolaiset kannattaa syynätä aika tarkkaan, mutta yleensä opiskelijat ja koulutetuista perheistä tulleet ovat varsin moderneja, joskus jopa modernimpia kuin länsimaalaiset itse.
- Major turn-offs
Aikoinani seurustelin ja olin avoliitossa iranilaisen miehen kanssa puolitoista vuotta. Hän oli tuolloin ollut Suomessa jo 8 vuotta, mutta suomenkielentaito oli todella heikko. Hän kun vietti aikaansa enimmäkseen maanmiestensä kanssa, eikä suomalaisten kanssa keskustellut kuin pizzeria-työpaikkansa puitteissa. Jos kielitaidon puute unohdetaan, niin miehenä oli kiltti, tunnollinen, rehellinen ja uskollinen. Hän ei ollut muslimi eikä kristitty, vaan omien sanojensa mukaan ateisti. Oli tullut Suomeen alaikäisenä, mutta ei ollut käynyt täällä mitään kouluja, ainoastaan pakollisen kielikurssin. Paljastui myös aikanaan, että hänellä oli tuomio pahoinpitelystä ja luottotiedot menneet maksamattomien vahingonkorvausten vuoksi, mikä oli aikamoinen turn-off. Häneltä puuttui myös kunnianhimoa ja tulevaisuudensuunnitelmia, ja nuo kaksi asiaa painoivat lopuksi vaakakupissa aika paljon kun lopetin suhteen. En halunnut tyytyä mieheen, joka oli täysin valmis leipomaan pizzaa koko loppuelämänsä, ja jolla oli voudissa velkaa plus rikosrekisterimerkintä. Erosimme jo aikoja sitten, olisikohan siitä jo 12-13 vuotta aikaa, mutta edelleen mies on pizzanpaistajana... On tosin onnellisessa liitossa suomalaisen naisen kanssa ja lapsikin on, eli siitä kyllä olen onnellinen hänen puolestaan. Lapsiahan hän halusi jo silloin joskus.
- luuvitonen Ahmed
Paha mies.
- I ran
Kannattaa muistaa että "iranilainen mies" on aika laaja käsite, tarkoittaako aloittaja nyt persialaista, kurdia vai mahdollisesti arabia iranilaista? Ainakin noita kaikkia edellämainittuja löytyy Suomen iranilaisten joukosta.
"Suurimmat iranilaiset ryhmät ovat persialaiset (50–60 prosenttia väestöstä), kurdit (noin 10 prosenttia), gilakit ja mazandaranit (10 prosenttia), lurit (2 prosenttia) ja belutšit (2 prosenttia). Turkkilaissukuisia vähemmistöjä ovat azerit (n. 20 prosenttia) ja turkmeenit (2 prosenttia).[1] Muita etnisiä vähemmistöjä ovat muun muassa arabit (1 prosenttia), armenialaiset, assyrialaiset ja juutalaiset."
http://fi.wikipedia.org/wiki/Iran- China Dragon
Ja minä kun olen lähes pannut yhtä iranilaista naista, jäi panematta.
Ei harmita, käytiin suihkussa ja juteltiin sängyssä kunnes nukahdettiin sikiöasennossa.
No hard feelings.
Palstalla on paljon naisia jotka arvioivat miehiä kansalaisuuden perusteella. Mielestäni naiset ovat todella paljon rasistisempia mitä palstan miehet. - neitsyt poika
China Dragon kirjoitti:
Ja minä kun olen lähes pannut yhtä iranilaista naista, jäi panematta.
Ei harmita, käytiin suihkussa ja juteltiin sängyssä kunnes nukahdettiin sikiöasennossa.
No hard feelings.
Palstalla on paljon naisia jotka arvioivat miehiä kansalaisuuden perusteella. Mielestäni naiset ovat todella paljon rasistisempia mitä palstan miehet.Minäkin meinasin kerran saada, mutta selvisin puhumalla.
- Maimu
Mulla oli persijalinen miesystävä.Jotenkin tuntuu että see oli erikoinen tapaus.
Ei nee varmasti kaikki olekaan samalaisia kuintenkin uskon että aikaa lähellä
kuintenkin.Vieläkin laitan sille viesteja ja kiron sitä.Ei pystyy eikkä halua puhua
Kun tiedään että see vaan valehdelle.Kerroi vaan viestellä mikä oli oikea ja valhetta
mun näkökulmasta katsotuna.Jotenkin uskon että ei Iraani mies ole see oikea länsimaalaiselle
naiselle.Voin miehestä vielä vinkki antaa Hänella on suomalaisen naisen kanssa kolme
lasta kaksi poika ja tyttö.Asui ehkä 15-17vuotta yhdessä ja sen jälkeen uusi suomalainen nainen
ja nyt taas exan luona takaisin asumassa kun saa itse asuntoon.Naisia sillä on ollut ja tulee
olemaakin sen verran sitä peto tiedään. - suvi-ihminen
Kuulehan, Maimu: Aika outoa sinunkin käytöksesi kun nimellä menet kirjoittelemaan toisesta noin inhottavasti. Jotain kunnioitusta sentään! Onhan hän ollut miesystäväsi ja luultavasti joskus rakastanutkin häntä. Harmittaa hänen puolesta tällaiset julkiset repostelut ja henkilökohtaisten asioiden suoltaminen kaiken kansan luettavaksi.
- Anonyymi
Minun iranilaiseni on maailman paras mies. Oikein oikeasti. Kukaan ei ole täydellinen, sanotaan, mutta tuntuu kuin tämä olisi. Ja puhun jo usean vuosikymmenen kokemuksesta. Eli enköhän jo tunne mieheni. Hän on minun paras ystäväni, oma mieheni.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalle Palander kertoi fantasioivansa siitä, kuinka Kiira Korpi naisi häntä sträppärillä ahteriin
Sai potkut Yleltä. https://yle.fi/a/74-201400005238012- 2332745
- 262611
- 1642009
- 1211891
24h Kirppis
Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?61685Kansallismieliset järjestöt muistelivat Tammisunnuntaita eri puolilla maata
Ugissa muisteltu kunnolla. 🔥 https://www.kansalainen.fi/kansallismieliset-jarjestot-muistelivat-tammisunnuntaita-eri-p21496- 801252
Nyt mielipiteitä kehiin?
Niin ,onko arvon kuhmolaiset teidän mielestänne kaupungin hommissa turhia työpaikkoja/työntekijöitä? Mielipiteitä tu621198IS: Paljastus - Tästä syystä Marika jätti Diilin kesken -Tilittää: "Jäi vähän karvas maku, koska..."
Diilissä lähti yllättäen yksi kisaaja. Voi harmi, leikki loppui liian varhain… Diilissä Jaajo Linnonmaa etsii vetäjää Ka41175