Sen sijaan että pyritään tekemään aseiden hankkiminen ja omistaminen mahdollisimman hankalaksi sen kuuluisi olla perusihmisoikeus.
YKn pitäisi puolustaa ihmisten oikeutta saada puolustaa henkeään tarvittaessa asein. Mutta se tekee kaikkensa estääkseen tätä maailman tärkeintä ihmisoikeutta toteutumasta.
Oulussa murhattiin taksinkujettaja. Mikäli hänellä olisi ollut ase olisi ase pelastanut todennäköisesti hänen henkensä.
Ihmisten täytyy saada hankkia, omistaa ja käyttää aseita itsepuolustusta varten!
Bussinkuljettajat, taksinkuljettajat, kauppojen kassat, yökerhojen henkilökunta, koulujen opettajat ym. on saatava hankkia ja omistaa sekä tarvittaessa käyttää oman ja muiden ihmishenkien suojelemiseksi aseita.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Eikä ole, sanoo hirvikin! Miten ihmistä impumalla suojellaan?
Jos saat ampua varkaan, niin kuin vieraalla mantereella, et saa tehdä niin tällä mantereella. Et!