Pärekori

Hyvää Kalevalan päivää vaan!
Pärekoria silittelit, sen voi ihan ymmärtää, niin kaunis ja tarkoituksenmukainen se onkin. Ja miten työläs valmistaa! Jo ohuiden päreiden teko on vaatinut aikanaan taitoa ja työkaluja.
Ensin laudaksi,...siitä sitten punottu (pehmitettyjä varmaan liuskat), somaksi koriksi.

Olen nähnyt Mäntyharjulla taidokkaita tuohestakin punottuja kukkaruukun suojia, ja tarjottimien reunakoristeluja.

Ollaan me sitkeiden tuohivirsusukupolvien jälkeläisiä,...naurattaa ihan,...mutta taito on ollut käyttää näissäkin ankarissa oloissa luonnonmateriaalia selviytymiseen.
Kunnia ja kiitos esi-isillemme Kalevalan kankahilla!

Eipä ole eipä tule
mieleen mitään sanomista,
jospa silti sanan kaksi
kirjoittelen sanomaksi.
Herätty jo anivarhain
juotu kahvit, mieli parhain
mikäs tässä sanat jonoon
aihetta kun nyt on runoon.

Minulla on isäni tekemä 'suola-astia', tuohesta kauniisti punottu tavallan kuin kaksinkertainen.
Isäni teki paljon tuohestakin kaikenlaisia tarve-esineitä.

Kaunista Kansalliskirjan päivää kaikille, ja pidetään suomalaisnaisille peukkuja hiihtoladulle Val di Fiemmeen.

http://www.youtube.com/watch?v=A8UfdehDqm4


Vaka Vanha Väinämöinen elelevi aikojansa noilla Väinölän ahoilla..

mukavaa Kirkonkylällä,kun liput liehuu.

Kaikille hyvää kalevalan päivää..!

Kalevala on minulle tullut läheisemmäksi täällä vieraalla maalla .
Kun luen näitä runoja on se niin kotoisen tuntuista .
Voi olla että juuri tätä kotiikävää karkoittamaan olen huomannut kun luen ja katselen kuvia hienosta kalevalasta .
Olen niitä kerännytkin Yksi on nyt 100v vanha . Toinen painos , löysin sen yhdestä antikvariasta helsingistä joskus aikoja sitten
Yhden kuvitetun olen ostanut hakaniemen torilta kun on niitä vanhojentavaroiden kauppiaita , on nahkakansissa
Kuvittaja Aarno Kakarima
Lex Lipris mukana lisäämässä kirjan arvoa.
Painettu Helsingissä tammikuussa 1953 Pellervo- Seura , ensimmäinen painos

Minä tyttö tyytyväinen,
iloinen maan eläjä.
Laitan tässä sanan pienen,
tervehdykseksi kansalle.
Lippu sinivalkoinen,
on hetken alakuloinen.
Tarttuu tuuli liepehen,
heilauttaa ylös sen.
Jo näkyy värit komeat,
maamme lipun ihanat.

Hyvää Kalevalan päivää!
Runomitta ei liene oikeaoppinen,
mutta hieman mukaillen.

Äidin pärekorit olivat kuluneet loppuun ja niinpä äiti pyysi kylältä monitaitoista kirvesmiestä meille tekemään koreja ja saaveja. Olkoon nyt nimeltään Oskari, meni metsään, olin tietysti mukana. Hän valitsi pitkän vähäoksaisen suoran männyn, kaatoi ja halkaisi sen havaitakseen suorasyiseksi, vielä puolikkaat halkaisi ja pirtissä ne riu'ut halkaistiin vielä aina keskeltä.

Ymmärsin jo silloin että siten tuoreena aina keskeltä halkaisten säleet halkesi aina syiden suuntaisesti ja lopulta puukolla halkaistiin kunnes oli 2-3 mm päreitä koria varten oli kasassa. Puukko oli Oskarin käsissä ihmeen tehokas työkalu ja jos kertoisin kaikki työvaiheet loppuisivat kirjoitusmerkit.

Hyvää mieltä hyreksien
lallattelin laulun pienen
kotomaalle kaunihille
auringolle armahalle
hilpeästi hiihdellessäin
komia koira kintreilläin
merenjäällä jäljissäni.

Tuuli tuokoon tervehdyksen
kaikille keväisen mielen !

Ihana keväinen tuulahdus meren jäältä, avarista näkymistä hiihdellä. Koiran kirmatessai liikunnan ilosta emäntänsä seurassa!

Lähenpä minäkin pikkanen
asioilleni askarrellen
kerään koriini syötäviä
joskin toisten myötäviä
kaiken hyvän kasvattamaa
mullan seasta poimittavaa
puunkin heelmät
kanan teelmät
hyvän mansikin maijot.
Liikun teilläni ilolla
vähimmillä vaattehilla
saapas vielä jalkineeksi
kesänurmesta unelmoin.

Olin niin innoissani siittä Aarno kariman Kuvakalevalasta ---mutta kun kävin tutustumassa henkilöön --hänen kalevalan kuvitusta pidettiin tökerönä --ja eikä siittä Huutonetissäkään luvattu kun 50-60 euroo.
Tekstiä en ole niinkään lukenut siittäkirjasta ,se on ollut pois käytöstä kun luulinkin sen olevan kovin arvokas .
Mitä vielä

. Mutta se Akseli Gallen -Kallelan teos taitaakin olla jo toista luokkaa..

Hyvää kalevalanpäivää kaikille .

Jos ei syki Kalevalan
runoimitta ollenkana,
ei se haittaa laisinkana!

Pärekorin sisään hyppään,
sieltä runosuoni hyppää
taikka jättää hyppäämättä.

Vaikenee mun pärekori.
Jestas sentään, ai äm sori!
Siispä tästä hiljenen,
kalevaista kuuntelen.

Iloista Kalevalan päivää!

Meillä on pärekori lehtitelineenä, ostin sen joskus viime vuosituhannella.
Minä uinuin ensikuukauteni äitiyspakkauksessa, joka onkin yksi sosiaaliturvamme erikoisuus.
Täältä löytyy koko Kalevala:

http://www.finlit.fi/kalevala/

Mielijohteesta katselin tässä tarkempaan Kanteletar-kirjaa " elikkä Suomen Kansan Vanhoja Lauluja ja Virsiä, Kahdeksas Painos vuosi 1925."
Mitenkä lie joitain kirjoja jäänyt minullekin talteen, no hyvä - ei painolastina enää oo kuin nämä kolmisenkymmentä. Lapsillemmehan ne muut sadat kirjat jaoimme jo noin vuonna 2000.

Niin, tässä Kantelettaren etusivulla on isäni omakätinen nimikirjoitus, ja joku lienee oppikirjana käyttänyt, kun on muistiinpanoja kirjoittanut etu- ja takakannen lehdille vanhanaikaisemmalla käsialalla.

Silmäni osuivat 27 sivua pitkän Alkulauseen sanoihin, enpä ollut ennen näitä lukenutkaan.: " Jos joku kysyisi soiton ja laulun syntyaikaa, niin emme taitaisi juuri erehtyä, jos vastaisimme niiden synnyn ei paljo myöhäsemmän koko ihmissuvun syntyaikoja olevan."
Käänsin lehteä, sitten - " Mikä siis on Kansanrunoissa se ominaisuus, jossa enimmästi sekarunoista erotaksen? Se on Luonto ja teeskentelemättömyys: sula mielen ilmotus ilman mitään salaamatta, mitään ulkoalisäämättä."

Sanatarkasti siteerasin ja alla
Helsingissä 9 päivä Huhtikuuta 1840. Elias Lönnrot

Vielä lisään alkulauseen loppusivulla Lönnrotin kirjoittaman - laulu vai runoko lie:
" Kun kuulen sanottavaksi,
Eli liioin pantavaksi,
Silloin seison selvemmästi,
Piän päätä pystymmästi,
Olen kuin oriheponen,
Tahi sälkö säärtä lyöen:
Kuulisin kiitettäväksi,
Yhenkään ylistäväksi,
Alempana pään pitäisin,
Alas silmät siirteleisin."

Laitan vielä tähän yhden hienoimmista tulkinnoista Eino Leinon runoon:--- Väinämöisen laulu-

Vesa Matti Loirin tulkitsemana. säv. Taisto Wesslin

http://www.youtube.com/watch?v=rtIvmfYn7uo

Pärekorin lumo?

Vuosia sitten asui eräs suomalainen mamma Espanjassa kanssamme samassa talossa.
Vanhana asukkina ja espanjan tulkkina hän hoiteli siellä asoitamme ja paikalla ollessamme varsinkin vaimoni viihtyi, ikäerosta huolimatta ko. mamman kanssa.
Kerran haastoivat parvekkeellamme 8 tuntia putkeen.
Minä toimitin mammoille viiniä, lounaalta jääneitä paistettuja sardiineja ja muuta suolaista pikkupurtavaa.

Kävimme silloin siellä omalla autollamme ja tietenkin, ennen sinne lähtöämme tiedustelimme hänen toiveitaan, varsinkin kun autossa oli aivan toiset mahdollisuudet kuskaamiseen verrattuna lentomatkoihin.

Yhden kerran hän ei pyytänyt muuta kuin PÄREKOREJA!
Vaimo hoiteli hankinnat ja pakkauksen. Korithan eivät itsessään vieneet käytännössä tilaa eivätkä lisänneet painoa.
En tullut tietämään montako koria vaimo pakkasi enkä myöskäään korien tärkeellisyyden syytä.
Mamma oli täysin järjissään joten jokin looginen peruste hänellä oli.
Se minkä havaitsin niin ne eivät olleet pyykkikorin kokoisia.

Tämä pärekoreilla lahjoja palaa muutaman tunnin kuluttua tyttöjen etelän matkalta.
Tällä kertaa vain pintasiivottuun asuntoon.

Minäkin rakastan koreja, kaikenlaisia luonnonmateriaalista punottuja, leipäkoreja - sukka ja kinnaskoreja vaatehuoneessa.

Maalla käytin leipävartaisiin riipustettuja pajukoreja yrttien kuivatukseen.

Olen itselleni selittänyt sen olevan käsityön ihailua ja kaunista jälkeä muodoissa.
Koskaan ei muovinen vastaava tekele tuo sitä materiaalin käsittelyn ihailua, jota nuo perinteiset korit minussa herättävät.

Jouluksi olen usein leiponut joulupullaa koriin, joka jää saajalle pienellä liinasella somistettuna. Ovat tykänneet "lussekatteneista" joulupöydälleen.

Noiden korien pesukin silloin tällöin pehmeällä harjalla, tuo taas kauneuden ja aineen tuoksunkin esiin!

Ennenvanhaan oli pärekori pyykkikorina. Muovista ei ollut tietoakaan. Vispiläkin oli varvuista ja leipätiinu puusta. Kyllä tuo pärekori oli kaikessa mukana taloudessa.
Ukkini teki itse kaiken kokoisia ja kaiken näköisiä pärekoreja. Harmi vain, kun isäni ehti huutokaupassa myydä kaikki. Olisi mukava ollut, jos olisi jäänyt ukista muistoksi joku vasu.

On meillä vieläkin minun kotoani tuotu pärekori, joka toimi pyykkikorina äidilläni.
Nyt se on säilytysvasuna varastossa.

Kalevalasta puheen ollen. AamuTV-ssa oli mielenkiintoinen ohjelma Kalevalasta.
Ohjelmassa oli mies, joka kääntää persiankielelle meidän Kalevalaamme ja on jo kääntänyt 2 osaa. Lienee vaikeata löytää vastinesanat persiankielelle meidän eeppoksemme sanoista. Melkoisen työn on ottanut tehtäväkseen.

Ohjelmassa oli myös naishenkilö, joka on Kalevalan naishahmoista tehnyt kuvakirjan. Tuon kirjan haluaisin nähdä. Joitakin naiskuvia ohjelmassa vilauteltiin ja
olisi mukava verrata Kalevalan kuvauksia noista naisista noihin kuviin, kuinka hyvin on taiteilija pystynyt kuvaamaan luonteen laatua ja yleensäkin henkilöä.
Sanotaan, että yksi kuva kertoo enemmän kui tuhat sanaa.

Minkähänlaisin ajatuksin iranilainen henkilö lukee meidän Kalevalaista runoutta.
Tämä kääntäjä sanoi, että iranilaisten elämäntavat käyvät hyvin yksiin suomalaisen
eepoksen runokerrontaan, mutta naisten asema on hyvin erilainen. Meidän Kalevalassahan on monia vahvoja naishenkilöitä, Iranissa taas naiset ovat enemmänkin alistetussa asemassa.

Niin meni tämäkin päivä ja uutta odotellaan.

Kummallista, heräsin kuin olisin 7-8 tuntia nukkunut ja mahottoman hyvänolosena. No valvon tässä aikani, on niin lämpimiä kirjoituksia tännekin ilmestynyt. Tuli mieleeni, että kyllä olemme ´luonnollisia´ihmisiä, ihan kuin jonkinlainen yhteys olisi toisiimme.

Mikähän tuon isäni aikoinaan hankkiman Kantelettaren käteeni laittoi ja sitä tutkimaan halusi, antoi minulle niin hyvän, syvän unen. Lönnrotin Eliasko, sano, että ´kuules tyttö, ei siul huolta huomisesta, hätäpäivää ensinkänä!´
En niin isääni tai äitiäni miettinytkään ole aikoihin, saatikka enää unia nähnyt, nuorempana kyllä. Mutta se on monesti ollut mielessäni, että monet asiat heidän elämästään jäivät puhumatta, tietämättä. Kaipa siksikin olen omille lapsilleni ja lastenlapsilleni ollut täysin avoin nyt viime vuodet, eihän ennen ollut aikaa. Mutta sitä mieltä olen, että kaikelle on aikansa. miten se olikaan....aika on tehdä työtä, aika levätä, aika itkeä, aika nauraa...

Sekin tuli nyt mieleeni tuosta joutavoisen ja Ruuneperin haastelusta, että isäni kun oli väliin aina Kauniaisissa osittain halvautuneena loppuaikoina, näperteli käsillään vieläkin kaikenlaista, erilaisia pajukorejakin. Kuolikin sitten jo 61-vuotiaana.
Mukavan lepposalta tuntuu nyt olo, miepä tirrautan viel kahvit.

Minä olen muutaman ihanan korin päässyt ostamaan Pelastus armeijan kirpputorilta.


AURINKOISTA päivän jatkoa,jos vielä ei liene ,niin tulee tänään sinnekin
Puhdistunut on miinukset ..se on vaan uskalletava,,.

Tulipa mieleeni tänä aamuna pärekori!

Tänään on päivä jolloin isäni syntyi 99 vuotta sitten....menehtyi kolmisen kymmentä vuotta sitten jo hevosonnettomuudessa saamiinsa vammoihin.

Isäni teki pärekoreja lapsuudessani tuvassamme....meille lapsillekin pieniä koreja. Perunapellolla syksyisin varsinkin korit olivat tarpeen.....

Minulla on aarteenani ihan ehjänä säilynyt ukkini ensivuode, hänen isänsä ohuista päreistä diagonaaliin punoma ja kauniisti veistetyllä reunuksella varustettu kori, joka sittemmin palveli morsiamen kapioiden säilytyksessä. Meillä se on pehmolelujen säilytyspaikkana, tuo terveiset 1800-luvun loppupuolelta. Lankakeräni lepäilevät sangallisissa lastukoreissa, sieniä en ikinä keräisi muovipussiin, kauppakorissani komeilee maalattu majakka ja lokit. Olen koristellut itse siirtokuvitekniikalla lukemattomat pikkuruiset ja isommatkin kopat lahjoiksi. Pajuista olen väkerrellyt puutarhaan kasvien tukia, joskus olisi mukava mennä ihan kurssille ja punoa kunnon pajukori.

Minullakin on säilytysastioina jos jonkinlaista koppaa, koria ja vakkaa, luonnonmateriaalit tuntuvat hyvältä käteen ja silmään. Vesihyasintti taitaa olla järvissä aikamoinen riesa, mutta ihanan silkkinen pinta niissä koreissa on, minulla on vaatehuoneessa niitä, vaatteet eivät niihin takerru. Luonnonkansat ovat aina punoneet lähiympäristön materiaaleista, banaaninlehdistä kaislaan. Mooses-lapsikin löydettiin Niilistä vedenpitävässä kaislakorissa .

Kanteletar on minulle monessa mielessä läheisempi kuin Kalevala, se on ennenkaikkea naisten kirja, herkkä tunteiden tulkki , kuvaa naisen elämän kulminaatiokohtia ja arkista aherrusta, iloja ja suruja kehdosta hautaan.

Nyt mietin vieläkö on lapsuuskotini ullkaolla se ikivanha pärekori jossa uinuin vauvana autuaan tietämättömänä mitä elämä minulle antaa.

Enpä saanut pärekoria pyynnöstäni huolimatta omien lapsieni kehdoksi.

Elämän varrella on olluut tyyntä, tuulta, tuiskua. Mieleeni tuli lempisävelmäni "hopeisia kyyneleitä kultaisten joukossa" vapaa käännös "Silver Threads Among The Gold"

http://www.youtube.com/watch?v=1czg-0uxuXI

Sus -- minulla on täälä Ruotsissa käynyt yksi iranilainen perhe kylässä -- Työkaverini Habib oli saanut äitinsä ja isän käymään täälä katsomassa Habibin ja Susannan pikkutyttöä - Ja pyysin heitä kotiini , tarjosin vaatimattoman päivällisen
. Kieltä emme ymmärtäneet mutta ihmisten välinen ymmärtäminen ei olekkaan aina puheesta kiinni . Vieraat olivat ihania ihmisiä

Sain persian kirjoitustyylillä kauniin kortin jonka sitte Habib Ruotsiksi selvitti minulle
Heidän kirjoitus alkaa vasemmalt , ja on kaunista katsoa

Minullahan oli monesta maasta työkavereita , ja hyvin tylin heidän kanssa toimeen .
Kun sain jonkun aikaa iskostaa heille että olen heidän kanssa saman arvoinen , ainakin työpaikalla.
Ja sen he kyllä oppivat aika äkkiä.
Olenhan suomalaisella SISULLA varustettu .

KOMMENTAATTORI olen liikkeellä onko puupää vai näkö huono MIINUKSET

LOPETA------sieltä tuomiot tulevat. vai oletko vanha lestari ,joka saa aina anteeksi ssaa,kun housut heität...Hyi.Hyh -hyh-

Tämä ketju on oikein mallikasta ajatusten vaihtoa, ilman piikittelyä ja ilman riitaisia sanoja. Mukava on ollut lukea teidän tekstejänne, muisteloitanne elämän varrelta.
Monet kirjoittajista on niin tutuksi tulleet, että ihan alkaa miettiä kirjoittajan olemusta ja mielenlaatua.

Tällaisia ketjuja voisi olla enemmänkin. Säilyy hyvä, leppoisa tunnelma.

Niin, mukavan läheisiltä tuntuivat ketjussamme haastelevat ihmiset.

Ullamirjami kun puhui tuossa Aarno Karimosta, niin muistin nimen oman tyttärenpoikani sukuselvityksestä, johon en sen enempää ole tietoja etsinyt, nyt aukaisin wikipedian, onpa ollut monipuolinen lahjakkuus hän. Sukuselvityksessä näyttää liittyvän samaan sukuhaaraan.
Usein vaan tällainen monilahjakkuus voi hajottaakin ihmistä, ehkei löydä sitä vahvinta omaa itseään. Sanotaan Karimon olleen kirjailija, runoilija. taidemaalari, piirtäjä, upseeri...moninainen persoonallisuus. Ja että kiihkeän kansallismielinenkin, jotenkin kavahdan kyllä yleensä fanaatikkoja, olipa asia kuin asia kyseessä. Tunnustan kyllä ihan itsessänikin nuorempana olleen samanlaista fanaattista intohimoisuutta asioissa, joihin tunsi kiinnostusta.

Poistamassani viestistä kerroin vähän liian avomielisesti tästä tyttärenpoikani syntyperän liittymisestä Karimo- Gallen-Kallela-sukuun. Sukuhaaroja on siis mahdottoman paljon, useimmat ovat sukunimensä vaihtaneet. Ko. poika on sukuhaarastaan ainoana jäljellä, ei ole ketään muuta isän puolelta.

Laaja sukuselvitys oli tällä isän puolen isoäidillä, rullalle kääritty iso "kartta." On minulla säilytettävänä, nythän voinkin enemmän tietoja ruveta hankkimaan, en ollut muistanut koko juttua. Aikaahan minulla on, tuleepa edes yhden jäljelläolevan juuret selviksi meidänkin perheessä.
Mihinkähän kaappiin sen rullan laitoin, otanpa esille ja kattelen wikipediasta lisää.
Luonteeni on vaan sellainen, etten pikkutarkasti jaksa asioihin olla ´nenä kiinni´pitkiä aikoja, keskittymiskykyni yhteen asiaan yhtä päätä taitaa olla aika huono.
Mutta kattellaan.

Päre kuin päre ja vielä paanu.

Metsäkansaa kun olemme on puu monessa käytettyä ja edelleen vai sanonko uudelleen puu on otettu käyttöön.
Kokonaisia kerrostaloja rakennetaan puusta ja mikäs rakentaessa.

Päreistä tehdään kattoja vielä tänäpäivänäkin, kattopäreiden teko on koneellista ja se helpottaa kovasti.
Lapsuudessani kaikki katot meillä ja muualla oli päreestä.

Tässä mietinkin ikkunasta katsoessa että hyvä on olla ja eleä
kotini katon alla saa tuiskuttaa ja sataa, tarvitsee luontokin säätilan vaihdoksia ja niitä on.

Sen verran jatkan, että " käärö" löytyi, siinä alkaa manittuina vasta Salmilla syntyneistä esi-isistä 1700-luvun lopulla.

Viipurin läänissä (-kin) toimeenpantiin 1930 - luvulla laaja sukunimien muutto, Salmillakin, ns. joukkonimenmuutto. Myös jo osittain 1906.
Tavoitteena oli muuttaa ennenkaikkea venäjänkieliset nimet. Hankkeen takana eivät suinkaan olleet karjalaiset itse, vaan Suomalaisuuden Liitto. Samassa perheessäkin saatettiin ottaa jos jonkinlaisia sukunimiä erikseen, joten todella vaikeaa on monesti sukututkimus.

Isäni puolella oli venäläinen sukunimi jonka veljekset vaihtoivat sodan aikana, kirje jonka setäni rintamalta lähetti oli kastunut ja kosmuskynäteksti värjännyt ja sotkenut nimiehdotuksen.
Kuitenkin isäni oli muka saanut selville ehdotuksen nimi oli kaksiosainen, toinen veljeksistä oli -suo toinen -kari, ja suojasivat nimensä.
Suojaus on jo vanhentunut ja nyt on tullut jo tuttua nimeä ainakin netissä vastaan.

No, niinhän se oli, liekkö ollut ihan pakko vaihtaa, Suomalaisuuden Liitto oli niin voimissaan juuri -30-luvulla.
Tyttärenpoikani oli niin päättäväinen heti 18-täytettyään, että vaihtoi nimensä alkuperäiseen suojattuun nimeen, Suomessa ei tiettävästi muita olekaan. Isoäitinsä nimi olikin eri, yksi alkuperäisistä muutetuista, siis myös isoisän nimi.

Nyt kun vaihteeks innostuin tästä asiasta, viepi aina niin mukanaan innostus...sen verran tiedän isäni nimestä minäkin, että venäläinen on ollut joku sukupolvi sitten, viittaa sitten myös vanhempi nimi kreikkalaiseen nimeen.

Tuosta venäläisyydestä muistui huvittavana mieleeni postikortti, jonka äitini vanha täti isänsä puolelta Jämsästä, lähetti minulle.

Mieheni nimi oli Boris, kummisetänsä mukaan ja kutsuttiin Bujuksi. No,..täti kirjoitti korttiini: Tulethan käymään sinäkin kesällä, ja ota se poju mukaasi.
Nauratti meitä kun poju oli 6 vuotta vanhempi kuin minä ja yli180 senttiä pitkä mies.
Mutta pojuna pysyi siellä Jämsän tädin jutuissa.

Kyllä minulle myöhemmin selvisi että pakko oli vaihtaa suomalainen nimi hankaluuksia oli ollut ja ne vaan lisääntyivät.
Setäni oli upseeri ja armeijan palveluksessa koko ikänsä, venäjän kielen taitoa ei ollut kuin 3 viikkoisesta kiertokoulusta muutama sana.
Sisaret saivat avion kautta suomalaisen sukunimen paitsi yksi joka eli venäläisen sukunimen 'kanssa' koska aviomies oli venäläisellä sukunimellä, näiden kuoltua lapset vaihtoivat sukunimensä suomalaiseksi.

Pärekorista tulee mieleeni sodanjälkeinen aika.
Perheissä oli usein yli kymmenenkin lasta. Niis-
tä usein yksi istui aina nurkassa pärekorissa ja
nauroi. Sanottiin, etteivät eväät riittäneet kaikille.

Oliko teillä tuollaista...no ei se kauas pompannut oikeasta "todellisuudesta". Siellä entisessä asuinpaikassa asuessani ihastui naapurin pikku poika joka kerta luonani käydessään pärekoriini. Koska se on lujatekoinen, ei se hevillä kovemmastakaan käsittelystä pilaannu, joten lainasin sitten sen hänelle joksikin aikaa.
Nykyajan lapsilla alkaa lelujen paljous usein kyllästyttää, muovia, muovia. Ostetaan ja ostetaan uusia vekottimia, jotka usein päätyvät unohduksiin aika pian.
Tämän pikkupojan mielikuvitus alkoi siinä pärekorissa lentää, ja se tuotti hänelle ilmeisesti paljon iloa. Yksinkertainen pärekori.