Ajatuksia liittyen tällä palstalla näkyviin aikaisempiin liittovastusteluihin. Lieneekö edes tarpeellista tai mitenkään järkevää yrittää availla liittojen vastaista keskustelua. Tokihan sananvapaus sen mahdollistaa, mutta kyllä siinä helposti jää jalkoihin massiivisen enemmistön edessä. Palkansaajaliittoihin kuuluu Suomessa yli 2 milj. ihmistä, kun palkansaajia on n.2,5milj. ja viimeksi kun tarkistin niin Suomi oli vielä demokratia, eli enemmistön ehdoilla mennään. Sitten kun on onneksi sellainen kirja vielä voimassa kuin perustuslaki, joka sananvapauden lisäksi sanoo pykälässä 13:
Yhdistymisvapauteen sisältyy oikeus ilman lupaa perustaa yhdistys, kuulua tai olla kuulumatta yhdistykseen ja osallistua yhdistyksen toimintaan. Samoin on turvattu ammatillinen yhdistymisvapaus ja vapaus järjestäytyä muiden etujen valvomiseksi.
Pienehkö joukko fanaattisia ääriporvareita nousee sillointällöin vaahtoamaan, että "liitot on kaiken kehityksen jarru", "liitot on syyllisiä lamaan", "liittojen takia suomalaiset yritykset ei ole kilpailukykyisiä" Ehkä pitää paikkaansa siltä osin että ei voi kilpailla kustannuksissa Kiinan, Intian, Thaimaan ym. kehitysvaiheessa olevan alueen kanssa, jos aikoo noudattaa vähänkään ihmisarvoista toimintaa. Kehitysmaat voivat aina esim pudottaa palkkoja mielivaltaisesti vaikka 80% tai 100% jos sillä saadaan kilpailukyky takaisin, onneksi meillä sellainen ei ole mahdollista, kiitos liittojen tappelemien perusoikeuksien. Tämä sama pienehkö joukko luultavasti toivoisi tännekin rajatonta palkka-ale mahdollisuutta, ei yksikään tavallinen duunari voi toivoa työnantajalle sitä valtaa että ilmoittaa joku päivä: hei kuule, kun se sun palkka on nyt 13,75 tunnille, niin huomisesta eteenpäin se on sitten 6,45. Jos et kelpuuta, niin et tule töihin, onko selvä. Tämäkään ei onneksi ole mahdollista, sen on ay-liike tingannut jo kauan sitten.
Jos niitä sopimuksia ei olisi aikoinaan kukaan neuvotellut, tai edelleen neuvottelisi niin pitäisikö työnantaja ihan anteliaisuuttaan palkkatason ennallaan, tai korottaisi sitä, antaisi lomia, palkallisia vapaita, pitäisi työturvallisuuden kohdillaan...? Veikkaan että ei, monia työnantajia tuntien. Ei varmasti.
Näitä oikeuksia meillä enemmistöllä on ja pysyy, yritäppä ottaa ne pois. Mikään järjestelmä ei ole täydellinen, tokihan sitä korruptiota ja ahneutta on liittojen, työnantajien ja poliitiikan jokaisella tasolla jonkin verran, se on myönnettävä. Mutta systeemi on tämä tässä maassa, jos ei työnantajalle kelpaa, muuta toiseen maahan. Minä olen melko tyytyväinen siihen tukeen mitä olen vaikeina aikoina saanut omalta liitoltani ja aion pysyä jäsenenä jatkossakin, eli maksan edelleen omalle "mafialle" siitä hyvästä että se sopii asiat minun puolestani. Jos se on sitä kehityksen jarruttamista, niin olkoon niin, asia ei muutu koskaan!

Vastaukset 15
Vanhimmat
juuri noin, hyvä kun viitsit kirjoittaa, enemmistö ajattelee samoin mutta ei itsestään selvyyksiä ala toistamaan, kun siitä ei loppua tulisi. Vastaan inttäjiä kyllä piisaa , en tiedä mistä ne energiansa saavat.Minä olen ollut tyytyväinen sekä työnantajiini, joita on ollut 3, sekä liittooni, koko 38 työvuoteni ajan.Silloin kun liityin ekaan liittoon niin ei mitään ytk ollut edes olemassakaan, eikä kertaakaan ole käynyt mielessä vaihtaa.
Ei tämän palstan vakio lässyttäjät pysty mihinkään keskusteluun.
Osa on katkeroituneita, jopa psyykkisitä ongelmista kärsiviä, työttömiä jotka kuvittelevat että heidän tilanteensa on ay:n vika.
Loput vain provoilevat eli jauhavat paskaa;)
Olen samma mieltä että täällä aukoo pätä nämä jotka ei tiedä sanan TYÖ merkitystä
Mut haluaisin vähän tarkennusta liittojen jäsenistöstä eli löytyykös tietoa kuinka paljon heistä maksamattomia vapaamatkustajia eli eläkeläisiä ja työttöminä??
Pahimmat virheet jäsenmääristä on kait korjattu muutama vuosi sitten eli henkilö kirjataan vain kerran vaikka olisikin usemman liiton jäsen ja olihan jäseninä kuolleitakin...
Kyse ei ole yhdistymisvapaudesta vaan verovarojen varastamisesta. Kirkko ja ammattiliitot ovat maamme pahimmat loispummikerhot ja siipiveikkoja täynnä. Tyhmä duunari ei tajua, että hän maksaa niiden molempien toiminnan korkean verotuksen myötä.
No tota, duunarin ei tartte bungata latiakaan jos bonjaa erota tsyrkasta.
Ammattiliitolle duunari tietty bungaa, se on kaikki himaan.
Työttömät turvenuijat ihmettelee että "mittee,mittee se tämä on"
AY on hyvä asia työntekijälle.
EK on hyvä asia työnantajalle.
Joka haluaa tilastoa jäsenistöstä, etsiköön itse keksinnöstä nimeltä internet, minua ne ei kiinnosta. Ja kyllä on kyse yhdistymisvapaudesta, kirkko, liitto, mikä vaan laillinen järjestö, mihinkään ei kukaan pakota liittymään. Itse en ole ikinä ollut sekuntiakaan kirkon jäsen eli ei sekään kiinnosta pätkääkään, eikä se kuulu tähän.
mutta arvaas kuka on taas raivon partaalla....se on se - G-
Joo. Kohta tulee taas kaaviota ja muuta lässytystä :)
Oletan ettei tietoa liittojen jäsenistön rakenteesta netistä noin vain löydy!!!!!
Komeilla kokonaismäärillä kyllä kehutaan muttei sillä mitä ne määrät pitää sisällään!
Eläkeläiset ovat vapaajäseniä ihan ansaitusti, työttömäksi joutuneet ei maksa jäsenmaksuja. Jos työttömien päivärahan saajien määrä kasvaa, niin kasvaa jäsenmaksukin hieman, eli muut maksaa työttömäksi joutuneen puolesta jäsenmaksua.
Siksi se on LIITTO, koska olemme LIITTOUTUNEET sitäkin varten.
Niitä määriä ja rakenteita ym.turhaa tilastoa ei yleensä jäsenet kysele, sillä kun ei ole mitään merkitystä, pääasia että hommat hoituu. Kyllä niitä määriä toki löytyy netistä, liittojen jäsensivuilta. Jos haluaa tietoa niin siitä vaan LIITTYMÄÄN ja hakemaan kirjautumistunnukset. :)
Jokainen maksaa jäsenmaksuja, koska ne on verotuksessa mukana.
sanamuoto "jos" on väärä, pitää olla "kun työttömien päivärahan saajien määrä kasvaa...
Euroopan työttömyys on jo ennätyslukemissa ja tulee edelleen kasvamaan kuluvana vuotena.
Pitää paikkaansa että kasvaa, nyt nähty on vasta alkua. Minä olen alalla josta on kadonnut pysyvästi tuhansia työpaikkoja parin vuoden aikana, eikä jää siihen.
Ja sehän on hyvä että "jokainen maksaa verotuksessa" jokainenhan niistä aikanaan neuvotelluista eduistakin nautiskelee, oli jäsenenä liitoissa ja kassoissa tai ei.