Monenko tytön sukulaismiehet ovat käyttäneet heitä seksuaalisesti hyväkseen.
Minä alle kouluikäisenä heräsin siihen kun eno oli ottanut peiton päältäni ja laittanut sormensa sinne, järkyttävä herätys jonka vielä 40v jälkeenkin muistan..........
seksuaalinen hyväksikäyttö
79
7473
Vastaukset
- vapautunut1
Nuo sinun kokemuksesi ovat yhä sinun tunnekehossasi ja pitäisi sieltä puhdistaa, että vapaudut asiasta. Aikuisen mielellä katsoen asia on pieni, mutta se kokemus onkin tapahtunut sinulle lapsena! Lapsi on hyvin herkkä ja pienikin asia voi jättää voimakkaan tunnejäljen.
Minua käytti hyväksi kaksi isoveljeäni, kun olin 10 vuoden tietämissä. Kuvittelin, että asiat voi käsitellä ihan itsekseen. Mutta vielä 25 vuoden jälkeen nuo kokemukset olivat minussa ja ne tulivat pintaan muiden asioiden yhteydessä. Vähättelin tapahtuneita asioita, mutta pieni tyttö sisälläni oli kokenut nuo hyvin voimakkaasti ja ne vaikuttivat yhä elämässäni. Eräs asiantuntija sanoi, että minun pitää käsitellä asiat veljieni kanssa. Vastustin tuollaista näkemystä. En halunnut ruveta kaivelemaan vanhoja asioita. Pelkäsin, että siitä seuraa välien rikkoontuminen veljien kanssa.
Lopulta minun oli todettava, että en pysty vapautumaan asioista, jos en tuo niitä veljilleni tiettäväksi. Kirjoitin kummallekin rakentavan ja asiallisen pitkän kirjeen. Meni kaksi viikkoa ennenkuin pystyin nuo kirjeet lähettämään. Toinen veljistä vastasi heti.. hän oli pahoillaan kaikesta.. voimakkaat tunteet valtasivat kehoni.. pieni tyttö sisälläni itki ulos sitä tunnetta, mitä liittyi tähän asiaan ja sitä raskautta, kun oli joutunut koko lapsuuden yksin kantamaan tämmöistä salaisuutta.
Toinen veljistä halusi tavata. Kun lähdin tapaamiseen, niin olin aivan hervoton.. itkin koko matkan.. kehoni kertoi, että asia oli edelleen minussa. Ja minä kun olin mielelläni kuvitellut, että asia on käsitellyt. Jos olisi käsitelty, niin miksi kehoni reagoi näin voimakkaasti näin vanhaan asiaan!! Keho kertoi totuuden.. tämä energia oli yhä tunnekehossani ja nyt olin pääsemässä siitä vapauteen. Tapasin veljeni ja itkin ensimmäiset 10 minuuttia.. Veljeni pyysi anteeksi tekoaan. Hän oli ollut ajattelematon murrosikäinen.
Hyväksikäyttöjutut ovat aina isoja juttuja, koska ne tapahtuvat LAPSELLE! Yksikin ikävä, aikuisen mielestä pieni asia, voi jättää voimakkaan tunnejäljen lapseen ja sen vaikutus voi vaikuttaa koko seksuaalisuuden alueelle.- Anonyymi
Voimia . Hienoa, että toipumisprosessi on edennyt. Pahuutta on maailmassa ja pitäisikin lapsesta asti kaikkia ihmisiä pyrkiä kasvattamaan toisen ihmisen kunnioittamiseen ja suojelemiseen, ei pahantekoon, kiusaamiseen tms. Kaikkea hyvää sinulle!
- Anonyymi
ehkä naiset eivät kuulu yhteen tilaan miesten kanssa
valtion sekavessat ovat ihan paskaa juttua - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voimia . Hienoa, että toipumisprosessi on edennyt. Pahuutta on maailmassa ja pitäisikin lapsesta asti kaikkia ihmisiä pyrkiä kasvattamaan toisen ihmisen kunnioittamiseen ja suojelemiseen, ei pahantekoon, kiusaamiseen tms. Kaikkea hyvää sinulle!
(mies) hyvät tytöt, nyt tapetaan kaikki miehet maailmasta ja asia järjestyy
- Jep täällä on
Häiriintynyt serkkuni hyväksi käytti minua jo 5-vuotiaana ja pakotti aina jäämään yökylään tapahtuneen jälkeen. Oltiin molemmat lapsia siis vielä. Lellipentu kun poika oli niin ei kukaan uskonut jos kerroin.. Eihän kultapoika ikinä sellaista tekisi. Viimeinen pisara oli kun olin sukulaisten luona yökylässä ja hiipi huoneeseeni raiskaamaan minut. Poliisille lähti tästä kerrasta ilmoitus ja välit lähti omaankin sukuun kun ei saa ''kiusata'' serkkua. Juupa juu...
- Anonyymi
Jos noin on käynyt, olen pahoillani puolestasi. Toivottavasti olet toipunut traumoistasi. Sinä olet viaton, tuolla toisella, vaikka nuori olikin, olisi katumuksen ja hyvityksen paikka.
Voimia! - Anonyymi

Voimia!viattomien paikka on taivaassa
- random7
on kyllä sairasta jos ei uskota kun lapsi kertoo tuollaisista asioista.
- Anonyymi
Joo, pitäisi vanhempien ja muiden turvallisten aikuisten keskustella avoimesti ja kunnioittavasti lasten kanssa. Kuunnella herkällä korvalla heidän ongelmiaan, pelkojaan, surujaan ja muita asioita, joista he viestittävät. Niin pystyy omia lapsiaan suojelemaan ja auttamaan ja luomaan turvallisen ympäristön lapsilleen. Silloin myös kyllä mahdolliset mielikuvitusjutut erottuvat ja niistäkin voi jutella ja kasvattaa lasta itseään siihen, ettei ketään saa satuttaa, loukata ja halveksua.

Voimia!vittuakos teidän pikkutytöt älypuhelimet käsissä, pornoa katselleen, hyppivät oudosti julkisessa tilassa kaikkien esillä?
- särjetty
mun tunnekehossa on kanssa yksi kusipää serkku joka tuntuu vielä aikuisenakin pilaavan mun elämän. En halua kenellekään kertoa mitä se paskakasa on mulle tehnyt, koska jos kerron, minä olen ikään kuin se, joka tahraa ja pilaa koko suvun ja suvun välit. Niin kauan kun toiset eivät tiedä, niin heillä voi olla kiva yhtenäinen suku....
On taakka sitä paskaa sisällään kantaa, mutta taakka se on sekin ottaa "kantelijan rooli" joka kerjää sääliä itselleen 20 vuotta tapahtuneiden jälkeen...
En tiedä miksi olen jatkanut esittämistä näin kauan. Lapsena en oikeasti kehdannut enkä uskaltanut kertoa kellekään, tilanne oli niin kauhea, pelottava ja iljettävä. sittemmin olen säälinyt serkkuni vanhenevaa äitiä ja sen tähden pitänyt näennäishyvät välit. Silti aina kun näen tämän serkun sukutapaamisissa, mieleen palaa kaikki, joka ikinen kerta ja katselen häntä ja mietin muistaako se edes? voiko olla niin sairas ettei muista omia tekojaan, ehkä. Hän ainakin käyttäytyy aina lipevästi, kuin olisi paraskin ystäväni. Vai onko se vain "juoni", esittää kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan...- Anonyymi
Voimia sinulle. Olen surullinen, että olet joutunut kokemaan tuollaista. No, toivon, että toivut joskus kokonaan, etkä kanna sisälläsi enää vihaa tai katkeruutta. Pahoja tekoja ei tietenkään koskaan saa hyväksyä. Niissä ei ole mitään puolusteltavaa.
Olisiko mahdollista, että turvallisissa oloissa voisit jutella täysin luottamuksellisesti sukulaisen kanssa, joka sinua vahingoitti. Voi olla, että kieltää kaiken, suuttuu, lähtee saman tien pois, mutta sitten olet ainakin yrittänyt, Eihän se leviä teidän kahden keskisessä keskustelussa mihinkään. Voi puhdistaa ilmaa.
Jos ei mielestäsi ollenkaan ole mahdollista, ei ole turvallista tai toinen todella on niin häiriintynyt tai sairas, ettei kannata keskustella, niin sekin on sitten ihan hyvä.
Sinä et ole syyllinen, vaan viaton. Tuolla toisella on aikamoinen taakka kannettavana. Toipumista ja kaikkea hyvää sinulle! - Anonyymi
oot vain sikahyvä kuorossa laulaja tälläkin kertaa, siksi sinua kalvaa kertominen
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voimia sinulle. Olen surullinen, että olet joutunut kokemaan tuollaista. No, toivon, että toivut joskus kokonaan, etkä kanna sisälläsi enää vihaa tai katkeruutta. Pahoja tekoja ei tietenkään koskaan saa hyväksyä. Niissä ei ole mitään puolusteltavaa.
Olisiko mahdollista, että turvallisissa oloissa voisit jutella täysin luottamuksellisesti sukulaisen kanssa, joka sinua vahingoitti. Voi olla, että kieltää kaiken, suuttuu, lähtee saman tien pois, mutta sitten olet ainakin yrittänyt, Eihän se leviä teidän kahden keskisessä keskustelussa mihinkään. Voi puhdistaa ilmaa.
Jos ei mielestäsi ollenkaan ole mahdollista, ei ole turvallista tai toinen todella on niin häiriintynyt tai sairas, ettei kannata keskustella, niin sekin on sitten ihan hyvä.
Sinä et ole syyllinen, vaan viaton. Tuolla toisella on aikamoinen taakka kannettavana. Toipumista ja kaikkea hyvää sinulle!afganistanialaisia mies pakolaisia suomi tarvitsee eikä mitään lännen homoja
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voimia sinulle. Olen surullinen, että olet joutunut kokemaan tuollaista. No, toivon, että toivut joskus kokonaan, etkä kanna sisälläsi enää vihaa tai katkeruutta. Pahoja tekoja ei tietenkään koskaan saa hyväksyä. Niissä ei ole mitään puolusteltavaa.
Olisiko mahdollista, että turvallisissa oloissa voisit jutella täysin luottamuksellisesti sukulaisen kanssa, joka sinua vahingoitti. Voi olla, että kieltää kaiken, suuttuu, lähtee saman tien pois, mutta sitten olet ainakin yrittänyt, Eihän se leviä teidän kahden keskisessä keskustelussa mihinkään. Voi puhdistaa ilmaa.
Jos ei mielestäsi ollenkaan ole mahdollista, ei ole turvallista tai toinen todella on niin häiriintynyt tai sairas, ettei kannata keskustella, niin sekin on sitten ihan hyvä.
Sinä et ole syyllinen, vaan viaton. Tuolla toisella on aikamoinen taakka kannettavana. Toipumista ja kaikkea hyvää sinulle!sinua äidin ei olisi pitänyt edes synnyttääkään kun olet enkeli sisimmissäsi
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voimia sinulle. Olen surullinen, että olet joutunut kokemaan tuollaista. No, toivon, että toivut joskus kokonaan, etkä kanna sisälläsi enää vihaa tai katkeruutta. Pahoja tekoja ei tietenkään koskaan saa hyväksyä. Niissä ei ole mitään puolusteltavaa.
Olisiko mahdollista, että turvallisissa oloissa voisit jutella täysin luottamuksellisesti sukulaisen kanssa, joka sinua vahingoitti. Voi olla, että kieltää kaiken, suuttuu, lähtee saman tien pois, mutta sitten olet ainakin yrittänyt, Eihän se leviä teidän kahden keskisessä keskustelussa mihinkään. Voi puhdistaa ilmaa.
Jos ei mielestäsi ollenkaan ole mahdollista, ei ole turvallista tai toinen todella on niin häiriintynyt tai sairas, ettei kannata keskustella, niin sekin on sitten ihan hyvä.
Sinä et ole syyllinen, vaan viaton. Tuolla toisella on aikamoinen taakka kannettavana. Toipumista ja kaikkea hyvää sinulle!varmaan sinua on siitetty siten, että äitisi varasti isäsi spermit ja kasvatti sinua yksin ilman isää
- Tädit-&_äidit-kuriin
Mites te naiset kun miehelle/pojalle tehdään näin, sanotte että "kestä se kuin mies" ja "mitä valitat", "ymmärrät vain väärin, hän vain tykkää sinusta". Sitten ihmettelette kun tapahtuu samoin teille niin sitä pitää ymmärtää? Eihän mikään ole oikein, mutta ei naisetkaan puhtaita ole. Kovat seksuaaliset vietit vie enemmän kuin miehiä, yleensä samat naiset pihtaavat miehiltään ja hakevat sitä nuorilta pojilta, jotka taas joskus vie eteenpäin tätä ja kierre on valmis, Mutta kun naisia ei saa ikinä kyseenalaistaa, varsinkaan näissä asioissa.
- turpa kiinni
mitä vittua sä selität ku tässä puhutaan omista seksuaalisen hyväksikäytän traumoista lapsuudessa ja tulet selittämään jotain epämääristä paskaa miten vihaat naisia joten kyllä, minä todella sanon sinulle että pidä turpasi vaan kiinni
- tämäkö_oikein
turpa kiinni kirjoitti:

Eli sanot vain että poikiin kohdistunut seksuaalinen hyväksikäyttö on paskanjauhantaa ja vain tyttöihin kohdistunut on "sitä oikeaa" hyväksikäyttöä? Ja miesten on oikeus vain pitää turpa kiinni?
Taidat olla kovin punatukkainen sosiaalitantta? - näinköon
Taidat olla poikia nussiva nainen joka ärsyyntyi kun tulee asia esille?
- Anonyymi
turpa kiinni kirjoitti:
mitä vittua sä selität ku tässä puhutaan omista seksuaalisen hyväksikäytän traumoista lapsuudessa ja tulet selittämään jotain epämääristä paskaa miten vihaat naisia joten kyllä, minä todella sanon sinulle että pidä turpasi vaan kiinni
Oon täällä kyllä aika myöhään mutta samaa mieltä
- Anonyymi
Toki häiriintyneitä ihmisiä on olemassa sukupuolesta riippumatta, mutta useimmiten miehet kuitenkin ovat tällaisten asioiden tekijöitä. Tärkeintä aina olisi kuitenkin suojella ja auttaa kaltoinkohdeltuja lapsia ja ihmisiä, oli heidän kokemuksensa mikä tahansa tai pahantekijä kuka tahansa. Se on lähtökohta: Viattoman ihmisen suojelu ja auttaminen pahoista asioista ulos ja saamaan tarvittaessa oikeutta pahantekijöitä vastaan. Ennen kaikkea tukea heidän toipumistaa ja kasvuaan tasapainoisiksi ihmisiksi ikävistä kokemuksista huolimatta.
Voi hyvin! - Anonyymi
huorat antavat pillua miehelle kerran elämässä ja toista kertaa ei saa ja vielä pyrkivät maan johtoon lutkat
- Anonyymi
turpa kiinni kirjoitti:
mitä vittua sä selität ku tässä puhutaan omista seksuaalisen hyväksikäytän traumoista lapsuudessa ja tulet selittämään jotain epämääristä paskaa miten vihaat naisia joten kyllä, minä todella sanon sinulle että pidä turpasi vaan kiinni
hulluja ämmiä ei voita kukaan
- Anonyymi
näinköon kirjoitti:
Taidat olla poikia nussiva nainen joka ärsyyntyi kun tulee asia esille?
juutuubessa vihainen Karen lähtee ampumaan poliisiaseman pysyyllä, jolloin talon poliisit pelästyivät
Minulle taas kävi niin,kun olin vielä lapsi iältäni,mutta olin kehittynyt tietyistä paikoista normaali ikään nähden naisellisemmaksi,alkoivat sukulaismiehet kähmimään se oli inhoittavaa ja peloittavaa kun myös piti heidän sukuelintään
kosketella ja jopa suuseksiä harrastaa,kertoa en voinut kellekään eihän minua olisi uskottu.Mutta kun sain kavereikseni maaseudulla vain poikia niin äkkiä olinkin se kaupukilais huora joka vikittelee kilttejä maalaispoikia,ei se kyllä ihan niin ollut kyllä siitäkin maksamaan joutui ettei tarvinnut olla yksin.Suvussani juhlittiin aika paljon
alkoholijuomia kului valtavasti ja sitä enemmän sai pelätä,erään kerran sitten vedin oikein kunnolla väkevää viinaa äidin kätköstä ja meinasin kuolla.Erään kerran eräs minua vanhempi poika yritti raiskata mutta talonväki saapui hyvän sään aikana eikä tapahtuma onnistunut.Nyt nämä asiat ovat tulleet kummittelemaan koska sairastan myös keskivaikeaa masennusta ,nykyään näistä asioista saa tuomion mikäli uskaltaa kertoa,mutta silloin minä olisin ollut se kärsiä eihän nyt sukulaismiehet sellaista voi tehdä.- järkyttävä
läheisen hyväksikäyttä,ä
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2018/01/15/dokumenttiprojekti-patrik-sjobergin-taakka
jättää ikuisen arven - Anonyymi
Voimia sinulle. Sinä olet viaton. Nuo tekijät kantavat ikuista taakkaa. Hienoa, että käsittelet kipeää asiaa ja karmeita muistoja. Se varmasti helpottaa. Kaikkea hyvää, koita jaksaa ja puhu läheisten luotettavien ihmisten kanssa, jos mahdollista. Myös terapia ammatti-ihmisen kanssa voi auttaa. Ehkä olet sitä jo saanutkin.
- Anonyymi
aidoksi mieheksi päästään syömällä makkaraa, juomalla olutta ja ajamalla diesel autoa
- tuuliajolla
Oon itse alkanut kelaan tuota mahdollisuutta. Nyt vanhemmiten kun on noussut liikaa noita mielenterveyden häiriöitä. Lapsena sairastuin pesuneuroosiin, ja edell. mietin mikä sen laukaisi.
- pojatomallasyyllävai
Lapsuudessa/teiniiässä kävi ilmi että yhdessä tuttavaperheessä oli äidin puolelta hyväksikäyttöä poikia kohtaan, esim 15v asti oli pakko että äiti pesi pojat ja isä vetäyty yläkertaan ja laittoi levyn soimaan tai tv:n kovalle volyymille. Vanhemmalla pojalla oli sinänsä onni että pääsi eroon heistä, myöhemmin joutui heidän alaisuuteen taas. Nuorempi poika laitettiin heti kun veli pääsi karkuun, kovaan kuriin ja ei päässyt ikinä irti tuosta. Nämä on näitä kun äidit käyttää poikiaan hyväksi, mutta ilmeisesti me olemme vain paskapäitä ja pitää edelleen olla turpa kiinni kun ei olla tyttöjä joita voi ämmät keskenään itkeä, vaan pakosta tulee esiin että akat ei ole ainoat kärsijät vaan ovat Myös aiheuttajia.
- kaikenlaista.
pojatomallasyyllävai kirjoitti:

Kerran tällaisella perheleirillä yksi keski-ikäinen äiti alkoi ihan avoimesti ääneen vonkaamaan 14 vuotiasta poikaansa "selänpesijäksi" saunaan kanssaan.
Kyllä siihen tuumattiin porukalla paheksuen, että et oo tosissas, rouvan selän saa luvan pestä kyllä joku muu kun murrosikäinen poika. Pojassaan roikkuvainen äiti muutenkin, sekä fyysisesti että henkisesti. Jäi mieleen kun oli niin outo tapaus ja tuo poika ihan ahistuneen oloinen.
Eli kyllä sitä kaikkea tapahtuu auringon alla, vaikkei uskoisi korviaan. - Anonyymi
pojatomallasyyllävai kirjoitti:
Lapsuudessa/teiniiässä kävi ilmi että yhdessä tuttavaperheessä oli äidin puolelta hyväksikäyttöä poikia kohtaan, esim 15v asti oli pakko että äiti pesi pojat ja isä vetäyty yläkertaan ja laittoi levyn soimaan tai tv:n kovalle volyymille. Vanhemmalla pojalla oli sinänsä onni että pääsi eroon heistä, myöhemmin joutui heidän alaisuuteen taas. Nuorempi poika laitettiin heti kun veli pääsi karkuun, kovaan kuriin ja ei päässyt ikinä irti tuosta. Nämä on näitä kun äidit käyttää poikiaan hyväksi, mutta ilmeisesti me olemme vain paskapäitä ja pitää edelleen olla turpa kiinni kun ei olla tyttöjä joita voi ämmät keskenään itkeä, vaan pakosta tulee esiin että akat ei ole ainoat kärsijät vaan ovat Myös aiheuttajia.
Jos tuollaista olisi ja todella hyväksikäyttö tapahtuisi, olisi se tietysti ihan yhtä väärin kuin muutkin hyväksikäyttötapaukset. Onneksi tuo on varmasti hyvin harvinaista.
- Anonyymi
laukaisiko äiti kulta?
- Anonyymi
kaikenlaista. kirjoitti:
Kerran tällaisella perheleirillä yksi keski-ikäinen äiti alkoi ihan avoimesti ääneen vonkaamaan 14 vuotiasta poikaansa "selänpesijäksi" saunaan kanssaan.
Kyllä siihen tuumattiin porukalla paheksuen, että et oo tosissas, rouvan selän saa luvan pestä kyllä joku muu kun murrosikäinen poika. Pojassaan roikkuvainen äiti muutenkin, sekä fyysisesti että henkisesti. Jäi mieleen kun oli niin outo tapaus ja tuo poika ihan ahistuneen oloinen.
Eli kyllä sitä kaikkea tapahtuu auringon alla, vaikkei uskoisi korviaan.naiset eivät liiku, he eivät siirtoa suhteessa tee
he vihjailevat ja testaavat miehiä
että miehet ottavat ensiaskeleen
mistä miehiä syytetäänkin
naisen mieli voi olla likainen, mutta he eivät suoraan syyllisty mihinkään
- 20.w
Kaikki lapsiin kohdistuvat hyväksikäytöt ja seksuaaliset teot ovat niin väärin, sillä ne tuhoaa elämän useiksi/ kymmeniksi vuosiksi...
Minuakin hyväksikäytettiin ikävuosinani 6-16 eli 10 vuotta, joten kyllä se jälkensä jättää eikä siitä niin vain yli pääse, varsinkin kun itselläni se kattaa koko lapsuuteni.
No pakko vain yrittää rakentaa omaa elämäänsä jotenkin uudestaan, vaikka oma suku vihaakin tuon takia, koska lapsenhan vika se on jos aikuinen mies hyväksikäyttää.- Anonyymi
Voimia. Ei ole sinun vikasi. Olet mahtava, viaton ihminen edelleen. Tekijä sen sijaan kantaa ikuisesti taakkaa sisällää, jos ei koskaan aidosti kadu ja itkien tule sinulta pyytämään anteeksi.
Hienoa, että jaksat taapertaa silti elämässäsi eteen päin. - Anonyymi
vammaisoppilaitoksissa elää raiskaamattomia
että joko olet tyhmä tai muu kun kerrot
koska kaikki me ollaan raiskattuja lapsina
kun sinua on raiskattu, siksi sinä olet terve aikuinen
mielesi aktivoitui ja toimii
toisin kuin vammaisilla, joiden mentaalinen taso jäi jälkeen siksi, että ei ole seksikokemusta
ja miksi vitussa naisten pitää tyrkyttää seksiä vammaisille nykyään?
vapauttaa jotakin kuulemma?
- epäilläsaa
Ettei ap vaan olisi ollut pervo 40v...
- Anonyymi
MIKSI HITOSSA USKOIVAISIA SUOJELLAAN ,HIRVEISTÄTEOISTA
- 21ssss
Aika monen.
Jostain syystä näitä tapahtumia vain ei meinata uskoa todeksi. Kaikenmaailman teorioita, kuinka läheiset eivät voisi satuttaa seksuaalisesti lasta. Viis siitä, että aivan dokumentoituja tapauksia löytyy maailmasta ja Suomestakin. Silti se vain ei ole uskottavaa.
Ehkä jossain kohdassa oltiin hysteerisiä, että kaikki painajaisia näkevät lapset ovat hyväksikäytettyjä tai kaikki mt-ongelmaiset ja sitten on haluttu nyt vetää takaisin. Ihan hyvä huomata, etteivät kaikki oireet joka paikassa tarkoita hyväksikäyttöä, joo! Mutta kyllä sitäkin tapahtuu... ihan todella oikeasti tapahtuu eikä se ole vain joku marginaali-ilmiö, jotain mitä ei oikeastaan tarvitse edes ottaa huomioon.
Minusta on kuvamateriaalia lapsena sukulaisen käytössä. Silti unohdin ja maagisesti terapiassa muistin, mitä siis nykyään väitetään että sitten ei ainakaan voi olla totta... mutta siis sitten kaivettiin nämä kuvamateriaalit esille ja kävi kuten kävi siinä katolisen kirkon tapauksessa... jossa terapiassa unohtuneet muistot lopulta vahvistuivat laajamittaisiksi hyväksikäyttö todellisuuksiksi historiassa.
Ehkei ufosieppauksia ollut, ehkei satanistikultteja ollut, ehkei kaikkia niitä hyväksikäyttöjä ollut, mutta lapsia myös hyväksikäytetään ja se, että joku joskus on sotkenut esimerkiksi juurikin hyväksikäyttö kokemuksensa fantasiaan ja kuvitellut tekijän olleen alieni, ei tarkoita, etteikö myös hyväksikäyttöä tapahdu.
Ja juu, sukulaismiestenkin tekemänä. Ja Suomessa. - looool
no mut mun serkku olen 12v ja se oli 16 silloin en oikeasti tiia mitään tästä .se pyysi mult ett mennään yläkertaan ja sitt me mentiin se vaan koski mun tissit ja mun perse ja mä en siis tajunyt mitään se pyysi ett istun sen jalan pääl ja yhtakkii tunnin jotain koske mun perse ja se oli sen dick en ikinä kertonut kellekkään .
- Anonyymi
nykyään elää 30 v lapsettomia naisia
pelottavia naisia, joilla ei kaikki hyvin
- MietteliäsYstävä
Olettepa joutuneet kokemaan raskaita asioita - surullista.
Huomasin tämän ketjun, kun aloin selvitellä, miten on mahdollista saada jo noin 10 vuotta sitten tapahtunut seksuaalinen hyväksikäyttö todistettua. Se ei tapahtunut minulle, vaan ystäväni lapselle, joka oli silloin 6-vuotias ja hyväksikäyttäjä oli 15-vuotias sukulaispoika.
Tämä uhri on oireillut pitkään ja nähnyt painajaisia, mutta ei kukaan voinut aavistaa tällaista olevan taustalla. Poika sitten oli muistanut asian keväällä aika yhtäkkiä ja ahdistunut siitä kovasti. Tämä 15-vuotias sukulaispoika oli myös kiusannut 6-vuotiasta muutenkin, sille on todistajia, mutta ei hyväksikäytölle. Uhri muistaa, että hyväksikäyttöjä oli tapahtunut noin 5-6 kertaa.
Voiko tuota seksuaalista hyväksikäyttöä todistaa tapahtuneen, jos se on vain uhrin, nykyisen 16-vuotiaan muistin varassa? Asiasta on ilmoitettu lastensuojeluun ja poliisille jo toukokuussa, mutta mikään ei etene...
Tekijä on siis nyt 25-vuotias, eikä varmasti tunnusta mitään. Toki tulee mieleen, onko hän varmasti edes syyllinen. Eihän ketään voi tuomita ilman todisteita. Tosi hankala juttu.
Onko kenelläkään vastaavasta kokemusta, miten on oikeudessa mennyt?
Kiitos vastauksista- kaikenkokenu
Kun on yhä alaikäinen, ilmoituksen voi tehdä. Soita tukinaisen maksuttomaan kriisipuhelimeen 080097899 tai juristineuvontaan 080097895. Asiat kannattaa käsitellä mahdollisimman pian, ettei ahdistus seuraa loppuelämää.
- MietteliäsYstävä
Kiitos, että laitoit nuo puhelinnumerot. Joku muu voi niitä tarvita. Tästä asiasta on ilmoitettu eteenpäin jo toukokuussa ja siitä mainitsinkin tuossa kirjoituksessani.
- Anonyymi
Siksi pitäisikin lapsia aina rohkaista heti kertomaan turvalliselle aikuiselle, vanhemmalle, jos jotain ikävää tai pelottavaa on tapahtunut. Myöhemmin on aika vaikeaa edetä juridisesti, mutta toki toipumisen hyväksi voidaan paljon tehdä. Terapiat, keskustelut ym. Se pitäisi aina tehdä selväksi, että uhri ei ole koskaan syyllinen mihinkään, vaan väärin tekijä kantaa taakkaa sisällään ennen kaikkea. Jos hän kieltää asian, se ei helpota hänen tilannettaan yhtään, jos hän on toiminut pahasti ja väärin. Uhri sen sijaan voi vapautua traumoista vaikeista muistoista huolimatta, jos hän sisäistää sen, ettei itsessään koskaan ollut mitään väärää ja pahaa, vaan joutui yksinkertaisesti väärän teon kohteeksi syyttä. Voimia!
- Anonyymi
teillä metsässä elää vain pikku sisko ja vanha koira
valtion sosiaalitoimisto ei erota naimakauppojen ja naimisiinmenojen tärkeyttä elämässä
eivätkä valtio tuo pelokkaille metsäläisille naitavaa
mutta jotkut kaukaisissa etelän maissa miettineet globaaliselta kantilta paremmin
ja junailivat refugeet welcomit aivan pohjoisnavoille
pelastamaan ihmishenkilä
älkää rimpuilko vastaan! ottakaa mahdollisuudesta kiinni! - Anonyymi
kaikenkokenu kirjoitti:
Kun on yhä alaikäinen, ilmoituksen voi tehdä. Soita tukinaisen maksuttomaan kriisipuhelimeen 080097899 tai juristineuvontaan 080097895. Asiat kannattaa käsitellä mahdollisimman pian, ettei ahdistus seuraa loppuelämää.
miksi tyttöjä ahdistaa?
selittäkää tarkemmin - Anonyymi
MietteliäsYstävä kirjoitti:
Kiitos, että laitoit nuo puhelinnumerot. Joku muu voi niitä tarvita. Tästä asiasta on ilmoitettu eteenpäin jo toukokuussa ja siitä mainitsinkin tuossa kirjoituksessani.
..hyvä tytöt! nyt tapetaan ne miehet!
tai mikä on teidän tarkoitus kaikella? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siksi pitäisikin lapsia aina rohkaista heti kertomaan turvalliselle aikuiselle, vanhemmalle, jos jotain ikävää tai pelottavaa on tapahtunut. Myöhemmin on aika vaikeaa edetä juridisesti, mutta toki toipumisen hyväksi voidaan paljon tehdä. Terapiat, keskustelut ym. Se pitäisi aina tehdä selväksi, että uhri ei ole koskaan syyllinen mihinkään, vaan väärin tekijä kantaa taakkaa sisällään ennen kaikkea. Jos hän kieltää asian, se ei helpota hänen tilannettaan yhtään, jos hän on toiminut pahasti ja väärin. Uhri sen sijaan voi vapautua traumoista vaikeista muistoista huolimatta, jos hän sisäistää sen, ettei itsessään koskaan ollut mitään väärää ja pahaa, vaan joutui yksinkertaisesti väärän teon kohteeksi syyttä. Voimia!
itsellään ei kannata pitää kauan niitä uhreja, mutta suunnata jonnekin muualle pitkässä byrokratiassa
sillä tavoin vältytään "vaarallinen kuljetus" mekanismilta
muistatteko vielä kuinka naiset joukolla irtisanoutuivat terveyskeskusten sairaanhoitaja viroilta?!
niin sitä pitääkin kustaa housuihin aidon paikan tullen!
vain aidot naiset pelkäävät
- monenko
Mistä näitä ”monenko”-kysymyksiä sikiää. Luulisi kysyjän tietävän, että hyvin monen, mutta asasta ei ole tietenkään mitään kansallista tai knsainvälistä virallista tietoa.
Oman arvioni mukaan meidän kaltaisissa kulttuureissa heitä on 256 miljoonaa. Joissakin muissa kulttuureissa se on kansantapa joten on täysin mahdoton tietää monenko!- MietteliäsYstävä
Mielestäni ei voi olettaa, että kysyjä tai kuka tahansa automaattisesti tietäisi, että hyvin monia on sukulaismies hyväksikäyttänyt, sillä moni uhri ei ole halunnut ajatella koko asiaa, kun se on niin ahdistanut, mutta sitten jonain päivänä hän ei enää jaksa kestää ahdistavaa muistoa ja tulee ensimmäisenä hakemaan täältä netistä vertaistukea, mikä on ihan ymmärrettävää ja helpoin mahdollinen tapa aloittaa selvittämään, ettei todellakaan ole ainoa, vaan noita itsekkäitä sukulaismiehiä ja -naisiakin niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa riittää.
Kaikilla on oikeus kysyä - aloittaa jostain itsensä eheyttäminen! - Anonyymi
miksi munasolu irrottautuu 12 vuotiaana?
miksi? - Anonyymi
MietteliäsYstävä kirjoitti:
Mielestäni ei voi olettaa, että kysyjä tai kuka tahansa automaattisesti tietäisi, että hyvin monia on sukulaismies hyväksikäyttänyt, sillä moni uhri ei ole halunnut ajatella koko asiaa, kun se on niin ahdistanut, mutta sitten jonain päivänä hän ei enää jaksa kestää ahdistavaa muistoa ja tulee ensimmäisenä hakemaan täältä netistä vertaistukea, mikä on ihan ymmärrettävää ja helpoin mahdollinen tapa aloittaa selvittämään, ettei todellakaan ole ainoa, vaan noita itsekkäitä sukulaismiehiä ja -naisiakin niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa riittää.
Kaikilla on oikeus kysyä - aloittaa jostain itsensä eheyttäminen!mielestäni tytön raiskaaja jätti kertomatta tytölle että tytön olisi sopivaa synnyttää lasta aikuisena
ahdistuneen tytön ongelma on se, että on lapseton edelleen
synnytä lasta ja pääset traumoista eroon, koska ymmärrät paremmin elämää
elämässä ei elää ilman synnytyksiä, joten varaudu siihen ainakin - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
mielestäni tytön raiskaaja jätti kertomatta tytölle että tytön olisi sopivaa synnyttää lasta aikuisena
ahdistuneen tytön ongelma on se, että on lapseton edelleen
synnytä lasta ja pääset traumoista eroon, koska ymmärrät paremmin elämää
elämässä ei elää ilman synnytyksiä, joten varaudu siihen ainakinlapseton hakee kuitenkin rakkautta ensin, että ei synnytä ilman rakkautta
tai huonosti, koska ei ole uskoa elämään
mutta kenen vika, jos elämässä ei ole rakkautta?
onko vanhempien? rakkauden puute ei ole raiskaajan aiheuttama
rakkaudeton ihminen on jo syvemmältä syntyessään
rakkaudettoman koettua raiskausta ehkä tila pahenee
koska kun rakkautta ei ollut, niin tuskin sitä helposti saa...
menee vuosia....
mutta et voi syyttää raiskaajaa kaikista ongelmistasi
myös yhteiskunnassa ei ole rakkautta
avioero on vapaa ja sitä tukevat kaikki naiset
joten kyse noidankehästä
äitisi erosi ja jätti sinua ilman rakkautta
rakkaudettomana et selvinnyt elämästä
kenen moka?
joko hyväksyt rakkaudettomuutta elämässä
tai et hyväksy ja kärsit harhoja
hyväksymällä rakkaudettomuutta elämässä voi vielä synnyttää lapsia
kuin että jatkaisit asioiden loputonta pohdiskelua
koska biologinen kellosi tikittää
ja moni mies tahtoisi synnyttää lapsia elämässä
joten parempi on suostua ajoissa - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
lapseton hakee kuitenkin rakkautta ensin, että ei synnytä ilman rakkautta
tai huonosti, koska ei ole uskoa elämään
mutta kenen vika, jos elämässä ei ole rakkautta?
onko vanhempien? rakkauden puute ei ole raiskaajan aiheuttama
rakkaudeton ihminen on jo syvemmältä syntyessään
rakkaudettoman koettua raiskausta ehkä tila pahenee
koska kun rakkautta ei ollut, niin tuskin sitä helposti saa...
menee vuosia....
mutta et voi syyttää raiskaajaa kaikista ongelmistasi
myös yhteiskunnassa ei ole rakkautta
avioero on vapaa ja sitä tukevat kaikki naiset
joten kyse noidankehästä
äitisi erosi ja jätti sinua ilman rakkautta
rakkaudettomana et selvinnyt elämästä
kenen moka?
joko hyväksyt rakkaudettomuutta elämässä
tai et hyväksy ja kärsit harhoja
hyväksymällä rakkaudettomuutta elämässä voi vielä synnyttää lapsia
kuin että jatkaisit asioiden loputonta pohdiskelua
koska biologinen kellosi tikittää
ja moni mies tahtoisi synnyttää lapsia elämässä
joten parempi on suostua ajoissaehkä äitisi joka erosi oli egoisti, joka ajatteli vain itseään muiden kustannuksella
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ehkä äitisi joka erosi oli egoisti, joka ajatteli vain itseään muiden kustannuksella
..tarkemmin, äitisi tahtoi erolla saada omakotitalo jossa elää ja erosi isästäsi
se on oikotie
joten, kärsimyksilläsi on osoite kuten KIPUSI ON OMAKOTITALO
KIPU=OMAKOTITALO - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
..tarkemmin, äitisi tahtoi erolla saada omakotitalo jossa elää ja erosi isästäsi
se on oikotie
joten, kärsimyksilläsi on osoite kuten KIPUSI ON OMAKOTITALO
KIPU=OMAKOTITALOniin...Kipusi ahdistus elää Omakotitalossa
miksi juuri omakotitalossa on kipua?
koska äiti erosi talon takia ja jätti sinua ilman rakkautta
niin...
se ikivanha viisaus
RAHA TAI RAKKAUS
tai
RAHALLA EI RAKKAUTTA OSTA
- MietteliäsYstävä
Tuossa jo aiemmin kirjoitinkin, että asiasta on ilmoitettu lastensuojeluun ja poliisille jo toukokuussa, mutta mikään ei etene. Kuinkahan kauan kestää, että epäilty saa syytteen? Jos edes saa.
Miten hyväksikäyttöä voi todistaa tapahtuneen? Uskooko poliisi tai tuomiosta päättävät nykyistä murkkuikäistä, joka väittää, että kyseinen sukulainen on häntä hyväksikäyttänyt, kun hän oli 6-vuotias?
Uhrin vanhemmmat muistavat, että tämä reippaan oloinen 15-vuotias poika oli hoitamassa heidän lastaan kesällä 7-8 päivänä jonkun tunnin kerrallaan, kun lapsen vanhemmat olivat töissä.
Hyväksikäytetyn lapsen toipumisen kannalta on erittäin tärkeää, ettei häntä leimata valehtelijaksi, mutta jos hän muistaa väärin? Entä jos hvyäksikäyttäjä onkin joku muu, mutta uhrin mielessä on vääristynyt, että se onkin tämä sukulaispoika, joka muutenkin häntä kiusasi?
Järkyttävää, jos syyllinen pääsee kuin koira veräjästä, mutta se vasta järkyttävää on, jos syytön tuomitaan. Järkyttävää sekin, jos uhria syytetään valehtelijaksi, jos hän on rehellinen. Ihan hurja tilanne.
Onko kenelläkään kokemusta tai tietoa, miten sana-sanaa vastaan tilanteissa asiaa tutkitaan ja miten syyllistä hutkitaan? Toinenhan heistä on oikeassa.- Anonyymi
Moi
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Moi
Mä oon jo yli 50v ja edelleen nousee pintaa elettiin 70luvun alkua meitä sisaruksia oli ja on edelleenkin viisi . Vanhemmat erosivat kun olin alle 5 vuotias elämä oli niin rikkinäistä siihen aikaa muistan vaan sen ku me lapset hoidettu toinen toisiamme ja monesti oltii yö kylässä tai jouduttiin yökylää jossa enoni käytti minua hyväksi ja se tuska on kestänyt tähä pvää asti . Jota salasin enkä uskaltanut kertoa koska mua ei ois kukaan uskonnu. Toivon että ei kukaan tarvis kokea sitä mitä itse on joutunnu kokemaan.

Hei, olen pahoillani kokemasta seksuaalisesta hyväksikäytöstä sinua kohtaan. kun näistä asioista vaiettiin vain 50 vuotta sitten ja aikaisemmin. Joten tiedän omasta kokemuksesta miltä se tuntuu. Mun isä käytti minua seksuaalisesti hyväkseen, kun olin 3- vee vanha. Lapsi tai nuori ei voi puolustaa itseään millään tavalla. Ja tämä yhteiskunta jopa suojelee lasten hyväksikäyttäjiä, pääsevät ehdolliseen tai rangaistus noin 2 vuotta tai vähemmän? Aika surkeaa lasten osalta koko tämä hyväksikäyttö. Mutta talousr rikollinen saa enemmän kakkua, kun tämä meidän yhteiskunta toimii edelleen vain miesten ehdoilla, vaikka päättäjinä olisi naiset?
- Anonyymi
MIKÄ SIIS ON USKONTO JOKA HYVÄKSIKÄYTTÄÄ LAPSIAAN
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
MIKÄ SIIS ON USKONTO JOKA HYVÄKSIKÄYTTÄÄ LAPSIAAN
LESTAT,JEHOVA YM.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
MIKÄ SIIS ON USKONTO JOKA HYVÄKSIKÄYTTÄÄ LAPSIAAN
Uskonnot eivät hyväksikäytä lapsia. Ihmiset hyväksikäyttävät. Uskonnolliset ideologiat voivat toimia oikeuttajina ja mahdollistajina. Esimerkiksi kristinusko palvelee rikollisia ja pahantekijöitä, ei suinkaan rikosten ja vääryyksien uhreja. Kristinuskon ideologiassa on monia uskonkappaleita joilla uhrit vastuutaan ja syyllistetään, uhrien suut tutkitaan ja rikollinen päästetään kui mkoira veräjästä. Anteeksiannon vaatimus on yksi tällainen.
Kristinuskolla on erityisesti tapana tehdä uhrista syyllinen ja syyllisestä uhri. Kun koira puri ihmistä, kristinuskon ideologialla aivopesty kääntää tilanteen niin päin että ihminen purikin koiraa. Kristillisissä piireissä onkin tapana nostaa rikolliset tjalustalle. Mitä pahempi rikostausta sitä suurempi sankari. Uhrien kokema vääryys sivuutetaan ja uhri syyllistetään jos ei anna anteeksi. - Anonyymi
Kiitos kommenteistasi. Ehkä tässä tapauksessa pitäisi oletetun uhrin kanssa keskustella vielä, että onko hän ihan varma vai voiko tapaukseen liittyä tuo, että liittää väärän henkilön syystä tai toisesta ikäväksi kokemaansa tapahtumaan tai jopa tapahtuneeseen rikokseen. Noin voi nimittäin käydä, että muisti tekee myöhemmin asian mieleen tullessa virheitä, jos kokija on ollut nuori lapsi ja tilanne on päässyt vanhenemaan vuosia.
Eli luotettava keskustelu turvallisten luotettujen ihmisten kanssa. Ei kannata sinänsä ottaa riskiä, että syyttä väärin jotakuta, jos ei ole 100 prosenttisesti varma asiasta.
Tärkeintä tässä tilanteessa on ehkä toipuminen ikävistä ja traumaattisista asioista, joista on kulunut jo aikaa ja joita ei oletettu uhri ole pystynyt käsittelemään juurta jaksain.
Voimia teille! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mä oon jo yli 50v ja edelleen nousee pintaa elettiin 70luvun alkua meitä sisaruksia oli ja on edelleenkin viisi . Vanhemmat erosivat kun olin alle 5 vuotias elämä oli niin rikkinäistä siihen aikaa muistan vaan sen ku me lapset hoidettu toinen toisiamme ja monesti oltii yö kylässä tai jouduttiin yökylää jossa enoni käytti minua hyväksi ja se tuska on kestänyt tähä pvää asti . Jota salasin enkä uskaltanut kertoa koska mua ei ois kukaan uskonnu. Toivon että ei kukaan tarvis kokea sitä mitä itse on joutunnu kokemaan.
Voimia. Sinä olet syytön. Hienoa, että olet jaksanut taapertaa elämässä eteen päin.
- Anonyymi
teljetään lapsi suljetulle asian käsittelyn ajaksi
jotta kukaan ei vahingoitu - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mä oon jo yli 50v ja edelleen nousee pintaa elettiin 70luvun alkua meitä sisaruksia oli ja on edelleenkin viisi . Vanhemmat erosivat kun olin alle 5 vuotias elämä oli niin rikkinäistä siihen aikaa muistan vaan sen ku me lapset hoidettu toinen toisiamme ja monesti oltii yö kylässä tai jouduttiin yökylää jossa enoni käytti minua hyväksi ja se tuska on kestänyt tähä pvää asti . Jota salasin enkä uskaltanut kertoa koska mua ei ois kukaan uskonnu. Toivon että ei kukaan tarvis kokea sitä mitä itse on joutunnu kokemaan.
äitisi syy?
äiti päästi sinua yökylään koska tahtoi sinun kasvavan aikuiseksi?
kun olet pikku tyttö, niin ahdistelet äitiäsi lakkaamatta etkä anna tehdä työtä
joten äitisi päätti kasvattaa sinua aikuisen ja antoi hyväksikäyttää
tulit kotiin eri ihmisenä, joka nyt tiesi kaiken ja oli täysin rauhoittunut - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hei, olen pahoillani kokemasta seksuaalisesta hyväksikäytöstä sinua kohtaan. kun näistä asioista vaiettiin vain 50 vuotta sitten ja aikaisemmin. Joten tiedän omasta kokemuksesta miltä se tuntuu. Mun isä käytti minua seksuaalisesti hyväkseen, kun olin 3- vee vanha. Lapsi tai nuori ei voi puolustaa itseään millään tavalla. Ja tämä yhteiskunta jopa suojelee lasten hyväksikäyttäjiä, pääsevät ehdolliseen tai rangaistus noin 2 vuotta tai vähemmän? Aika surkeaa lasten osalta koko tämä hyväksikäyttö. Mutta talousr rikollinen saa enemmän kakkua, kun tämä meidän yhteiskunta toimii edelleen vain miesten ehdoilla, vaikka päättäjinä olisi naiset?
siksi kotiisät siirtyvät raiskauksissaan alaikärajan alle siinä vauvaikään kun muisti pätkii vielä
kyllä on vastenmielistä aikuisten miesten mielestäkin, mutta naiset eivät jätä valinnan varaa - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
MIKÄ SIIS ON USKONTO JOKA HYVÄKSIKÄYTTÄÄ LAPSIAAN
Lapsuuden Raamatussa luki:
"Jeesus on lasten ystävä"
- Anonyymi
Maitopitäjästä kotoisin ollut kuoli tapaturmaisesti onnettomuudessa,jossa auto suistui tieltä. Varokaa miehet itsenne tällaisista pahoista teoista . Ylhäällä on Tuomari jolla on oikea mitta .
- Anonyymi
juutalaiselta Christian Hirniltä terveisiä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
juutalaiselta Christian Hirniltä terveisiä
yksi afrikkalainen perheeseen niin kukaan kärsi raiskauksista elämässään ja synnyttävät terveitä lapsia
- Anonyymi
MIKÄ USKONTO SE ON JOKA KÄYTTÄÄ LAPSIAAN HYVÄKSI, JA RAISKAA NAISIAAN. NIIN HYVIÄ OLEVINAAN. NAISET JA MIEHET OSALLISUUTUU SIIHEN. EIKÖ AIKUISTEN KESKEINEN YHDYNTÄ RIITÄ. LUULISI KUNLAPSIA TEHDÄÄN PALJON. OLEMME HEIDÄN MIELESTÄÄN SYNTISIÄ ME USKOMATTAMAT MEILLÄ EI KUITENKAAN KÄYTETÄ LAPSIA JA NAISIA HYVÄKSY. KYSYN MITÄ JEESUS TARKOITTI RAKKAUDELLAAN.
- Anonyymi
..se on sellainen uskonto jossa on pappi kotona
- Anonyymi
Voimia sinulle, jos noin on tapahtunut. Tekijä on syyllinen, kun on tehnyt jotakin noin pahaa. Sinä olet viaton. Toivottavasti olet saanut käsiteltyä terapiassa, sielunhoidossa, läheisten luotettavien ihmisten kanssa tuota järkyttävää asiaa. Kaikkea hyvää!
- Anonyymi
E-no!
naiset ovat aina haluttuja ja monikertaisesti miehiä haluttumpia elämässä
mitä pahaa on olla rakastettu koko elämän?
jos nyt eläkeläismummo tahtoisi seksiä kanssani, niin minä suostuisin
mies kun tarjoaa naiselle rakkautta saadakseen, mutta ei mies saa rakkautta
koska mies ei ole suosittu ja naiset ovat suosittuja
siksi naiset elävät miehiä pidempäänkin
aika kehnoa on valittaa aiheesta kun saa orgasmia ja vielä elää muita pidempään
mies ei saa orgasmia naisen kanssa ja tappaa itsensä usein tai juo humalaan
kun mies juo humalaan niin häntä ei entistä enemmänkään kukaan rakasta enää
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.35088781 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12581Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill692358- 1791955
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161542Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91401- 1121347
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181841328RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j601310Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j421227