Epätodellisuuden ympäristöt, ja virtuaalitodelliset ihmiset

Seksiväkivaltaan ei voi olla oikeita ihmisiä. Siksi kukaan ei rakenna elämäänsä ympäristöksi, pelkästään arvomaailmaan perustumalla. Tällainen virtuaalitodellinen ihminen on todella halveksittu, koska hän syntyy, seksuaalisuudesta sitä vahingoittaen ja vaurioittaen aikuisena, luomalla samalla epätodellisuuden ympäristön. Sellainen teko, kuin ihmisen pitäminen julkisesti esillä, on uskonnollisista syistä, täysin anteeksiantamatonta. Tähän on mahdollisuuten vain monet mielen, ja siten myös samalla yksityis-elämän mahdollisuudet, yksityisyyden voimalla.
Obsessoiminen on hirvittävän vakavaa väkivaltaisuutta, jossa et ole elänyt ihmisen inhimillisyyden voimasta, empatian avulla, tai edes halukas tekemään niin, tuottamaan meille ihmisille onnellisuutta, vapautena. Obsessoiminen on seksuaalista koskettelmista, assosiaation tilaa hillitsemättä, ja sen tuottamista pelkästään kunnioittamalla. Se on kiduttamista, johtumalla epätodellisuudest, arvoista, yksityis-elämän ja turvallisen ympäristön rakentamisen sijaan, myös muille ihmisille näitä molempia em. samanaikaisesti huomioimalla. Emme voi auttaa ketään, jos koskettelette coping-keinotratin osa-alueita, kuten sukupuolemme ja yksityisyyden voimaa, tasapainottomina vain apua hakiaksenne, saadaksenne sitä vain itsellenne. Inhimillisyydettä.....


Me emme tarvitse selllaista maailmaa!
255
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Vaaleanpunainen on tosi hyvä arvo hyvinvointi ympäristöstä, vaaleanpuna-valkoisena se on tosi hyvä arvo, ulkoisesta kauneudesta ja siksi sukupuolesta ja seksuaalisuudesta; yksityis-elämä.
- Teidän pitää suostua työskentelemään seksuaalisesti.
- Ei tasapainottomina, vaan seksuaalisesti.
Emme osaa enää suhtautua niin vanhanaikaisiin ihmisiin, kuin ihmisistä eri-arvoisia luoviin. Kansalais-aktivismin avulla, tunteilulla, kuten syvällä harhaisuudella ihmisten hyväksikätytäminen on epätodellisuuden ympäristön palvomista; sen luomista.
- "Tehdäänkö tässä sitten niinkin, hänen omaisensa, ja äitini serkku saisi lapsia, esim. pakkokastraation avulla?"
Pikkulapsiakin raiskattiin jo häkkisänkyihin.....
"Makasin selälläni, pää sängyn ja nurkan luomassa ahtaudessa, peloissaan, ahdistuneena, pyytäen, ettei enää kukaan tulisi. Silmäni tuijottivat ei mitään..."
En voinut olla ajattelematta sitä, että miksi ulkonäköpiirre-vammainen sai lapsia, vasta nyt, jota kyselinkin melko suoraviivaisesti esim. nuorisopsykiatrisen hoitajan, ja vain muutaman terapia-keskustelun avulla. Hoitaja kävelikin samantien vastaan kaupassa. En voinut, kuin vain tiuskaista: - "En halunnut mitään seksiväkivalta lapsia. En halua mitään lapsia seksuaali väkivallasta." Ihan samassa kaupassa. Tilannetta leimasivat myös oman avun saamisesta, jatkuva pakkomielteisyys, osin uskonnollinenkin, omaperäinen kiihkomielisyys.
- Koska me saamme sitä meidän omaa väestönsuojelua?
Valitettavasti siihen heidän sairauteensa ei ollut sitä. Aivojen toimintojen tilassa, on säädetty yksityisyys. He kyselivät heidän tarvitsemaansa todellisuutta, tulevaisuuttaan, osin sukupuolettoman ympäristön luomassa tilassa, odottamalla ekshibitionismia. Ajokoirien avulla harjoitettu jatkuva seksiväkivalta, jahtaamisella, järjestelmällisyys seksirikollisuuteen. Jossakin vaiheessa se kärsivällisyys alkoi loppua, tämänkaltaisen uskonnollisen kiihkomielisyyden takia.
- "Tämä on sitten täysin tosi tarina. Tämä on tarina yleis-sivistymättömyydestä." Anne
-Tässä ei ole mitään nähtävää.
Jo pikkuvauvoja raiskattiin häkkisänkyyn, se oli pörssi.
Ulkona oli jo pimeä, ihan ensimmäinen ja sen pelko, jonka olin nähnyt sukupuolenpoiston tilan irtirepimisellä, avainsanoilla: henkilöstä, ihmisestä. .
Se oli aivan tavallinen yksikerroksinen pientalo,aivan saman-näköistä puna-tiiltä, pien-perheonnella puutarhoineen ja lego-harrastuksineen, ilman autoa ja pystykorvalla. Ajokoirat sijaitsivat tämän erään sukulaisen talon alla, mäen alla. Kaikkien mäenlasku-painajaisten odotuksessa, mäen alla, jonka päällä oli hänen talonsa.

Äänestä
  • Automaattinen persoonallisuuden muodostaminen häiritsi mm. SPR:n toimintana, kun se oli pelkästään uskonnollista pakkomielteisyyttä tukevaa, kiihkomielisyyttä, ja siten, hyvin oudostiki mielestäni, harrastukseen perustuen toimimista toisella ihmisellä. Hurjasta väkivallasta puhkesi ihan oudon näköistä ja sairasta, satuttavaa ja kirvelevää kärsimystä ulkonäöllä. Sitä ei ollut tunnettu ja se oli ihan tekijä: todelllisuuden muodostajana. Ei lainkaan väkivaltana.
    SPR:n järjestetty toiminta, ainoastaan silpomiselle kätevänä mallina, esim. keräyksen avulla, loi vähän poikkeavasti sukupuolesta, vähän erikoista, loistavaa osaamista, sekä ammattitaitoa. Paha turvallisuushakuisuus oli tehnyt uhrinsa. Valitettavasti vastuu oli ympäristöllä ja se oli loputtomiin jatkuvaa, vaatimusta, kun vain oma tunne, pelko tulevaisuutta kohtaan hallitsi maailmaa, sekä omia läheisiä, "maailmassa". Kun tulevaisuus on epävarmaa, ei kannata loputtomiin, vain kamppailla oman pelkonsa kanssa ja levittää omasta itsestään, epävarmuutta. Epävarma tulevaisuus oli jotenkin absurdia, ja laajaa, hermostumista, ja epävarmuutta tuottavaa.
    Häveliäisyydestä itseään ei kannattanut esitellä egoismillä, epäkohteliaan turvallisuuden varmisteleminen oli paisunut huomaamattomasti aivan valtavaksi ongelmaksi, esittelemällä julkisesti sekä itseä, että ympäristöä. Valmiiksi muille ihmisille mielletyllä myötä-elämisellä sellainen oli ollut arvostettua ihmisen aitoutta. Uskonnollisesti seksuaaliseksi ja rakentavaksi ihmisen todellisuudeksi ja arvostetuksi epätodelisuuden ympäristöksi, ihmisen inhimillisyydeksi. Mitä vain hänen, sairaanhoitajan lapsen, hänen omaisensa, ja heidän lastensa eteen?
    Lopulta sairaanhoitajan lapsi, sai sitten omat lapsensa. Ja ylläni oli vielä todelisuus ja sen vaatteetkin, kertomassa epätodellisuuden ympäristöstä, arvottomuuden palvomisesta. V-kaulusaukkoinen t-paita, aivan pilalle kulahtaneena ja pestynä ei ollut tahroineen tervetullein, onnistumisen elämyksellisyyden luoja, ja asuni joka oli tarjouksesta, halvalla pysyi yllä, vain yhtä halvalla tarjouksesta ostetulla vyöllä. En käyttäisi yltäkylläisyyden tahroittamaa rinnuksilta, ahdistavan loputtoman työmäärän arkeen, enää ensikesänä, koska se oli lähes värittömäksi kulunut. Pesukone ei lötyänyt enää järjetelmällisesti ohjelmaa inhimillittömästä,
    läheisyyden tunteen puuttumisesta. Ei tullut mieleen, että äidin serkun, sairaanhoitajan-pset, olisivat vammaisia. He olivat täysin terveitä ja reippaita, hyvinvoivia ihmisen lapsia. Mielestäni moni asia meni ohitse Kelasta.
    - Lopetan samantien työni tässä, se olikin kielletty ammatissa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Prt.orapihlaja-aita kirjoitti:

Seksiväkivaltaan ei voi olla oikeita ihmisiä. Siksi kukaan ei rakenna elämäänsä ympäristöksi, pelkästään arvomaailmaan perustumalla. Tällainen virtuaalitodellinen ihminen on todella halveksittu, koska hän syntyy, seksuaalisuudesta sitä vahingoittaen ja vaurioittaen aikuisena, luomalla samalla epätodellisuuden ympäristön. Sellainen teko, kuin ihmisen pitäminen julkisesti esillä, on uskonnollisista syistä, täysin anteeksiantamatonta. Tähän on mahdollisuuten vain monet mielen, ja siten myös samalla yksityis-elämän mahdollisuudet, yksityisyyden voimalla.
Obsessoiminen on hirvittävän vakavaa väkivaltaisuutta, jossa et ole elänyt ihmisen inhimillisyyden voimasta, empatian avulla, tai edes halukas tekemään niin, tuottamaan meille ihmisille onnellisuutta, vapautena. Obsessoiminen on seksuaalista koskettelmista, assosiaation tilaa hillitsemättä, ja sen tuottamista pelkästään kunnioittamalla. Se on kiduttamista, johtumalla epätodellisuudest, arvoista, yksityis-elämän ja turvallisen ympäristön rakentamisen sijaan, myös muille ihmisille näitä molempia em. samanaikaisesti huomioimalla. Emme voi auttaa ketään, jos koskettelette coping-keinotratin osa-alueita, kuten sukupuolemme ja yksityisyyden voimaa, tasapainottomina vain apua hakiaksenne, saadaksenne sitä vain itsellenne. Inhimillisyydettä.....


Me emme tarvitse selllaista maailmaa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu