Ystävätön

Kerrottakoon alkuun, että olen parisuhteessa.

En kuitenkaan koe, että pelkkä parisuhde riittää ystäväpiiriksi, tiedän toki että pahemminkin voisi olla, ja joillain ei ole edes parisuhdetta. Lisäksi tiiviin parin vuoden jälkeen, olemme molemmat todenneet, että olen turhan ystävätön ja tälläisiä kaipaisin. Koen itseni yksinäiseksi kumppanini ystävien parissa.

Ystäväluetteloon minulla kuuluvat:
- Kumppani
- Läheisin vanha koulukaveri, jota näen 2X vuodessa, ja jonka kanssa keskustelen puhelimessa silloin tällöin. Näkemiset ovat sydämellisiä.
- Samalla paikkakunnalla asuva ystävä, jota ei kuitenkaan näy juuri ikinä. Tuntuu, että olemme etääntyneet entisestään.
-2X vanhaa koulukaveria, joiden kanssa kontakti hyvin vähäistä, ja enempi toista näkee livenä 1X vuosi.

Sekä erityinen:
- Parisuhteen mustasukkaisen vaiheen myötä menetetty ystävä, jonka kanssa synkkasi niin huumorillisesti, kuin intresseissä. Ystävä on poistunut kaupungista, ja ilmeisesti poistanut yhteystietoni, ymmärrettävästi, koska en voinut olla hänelle paras ystävä, vaan kaikki meni hukkaan parisuhteen mustasukkaisuus kohtauksiin.

En haluaisi kuulostaa säälittävältä inisijältä, ja koen, että tämä viesti tulee saamaan haukkuja. Pyytäisin kuitenkin asiallista suhtautumista, koska puran itseäni melko syvältä myös. En ole tyyppiä, joka ilmaisee kauheasti pahaa oloaan, mutta koen, että olen epäonnistunut ihmis-suhteissa.

Menneisyys tarinaani kuuluu tietenkin nyyhkytarina koulukiusaamisesta, ystävättömyydestä, selviytymiskeinoista yksinäiseen elämään vähättelemällä muita päässä, ja oppimalla itsenäiseksi. Viihdyin teininä yksin- keskustelupalstoilla. Eli olin luomassa omaa maailmaa, jossa minulla oli tuttuja, joihin tutustuin ja puhuin. Kaikki sosiaalinen elämäni oli pääsääntöisesti kiinni internetissä, ja pahimmillaan se loi epäilyttäviä tilanteita ihmisiltä, jotka olisivat halunneet käyttää yksinäistä raukkaa hyväkseen. Muutamia bondingeja syntyi, ja yksi melko tärkeä parisuhdekin sitä myötä.

Entisen parisuhteen aikaan olikin lyhyt pätkä yhteisöllisyyttä kumppanin suvun, ystävien, ja silloisten omien tuttujen kanssa. Suhde kuitenkin päättyi, nuorten ihmisten normaaliin erilleen kasvamiseen, ja siihen, ettei asioista osata keskustella.

Parisuhteen päättymisen jälkeen päädyin muutaman kuukauden piinaan narsistin kanssa, ja jouduin vaihtamaan paikkakuntaa muuttaakseni elämäni. Narsku seurasi perässä, ja vaikutti nykyiseen suhteeseeni mustasukkaisuus-kierteellä. Nyt menetetty, läheisimmäksi koettu ystäväni oli internet- tuttu, joka muutti keskellä tätä paikkakunnalle.

Nyt fakta on vain se, että vaikka olen vahva, ja ehkä eristäytyvä, en jaksaisi sitä, että en voi vain soittaa jolle kulle että nähdään. Enkä etenkään jaksaisi istua kolmantena pyöränä kumppanin ystävien kanssa. Eilen jättäydyin seurasta ihan vapaaehtoisesti, 25% teki vaikeaa, mutta viihdyin yksin parhaiten. Olisi kuitenkin ollut kiva nähdä jota kuta.

Tuntuu surkuhupaisalta, että kaikki muut kolmea kymppiä lähestyvät elävät aikaa, jossa tavataan ystäviä, kuntoillaan, käydään töissä. Itselläni päivä on töissä, kotiin, parisuhde, nukkumaan.

No, tässä lähinnä oli vielä se, että koen vaikeaksi ajatukseksi, että lähtisin johonkin baariin puhumaan kännissä kännisille, että moi. Olen toki katsellut samoista asioista kiinnostuneita ihmisiä, jotka kokoontuisivat, ja voisin osallistua, mutta koen vieraaksi vetää kaljaa, ja mennä aukomaan päätä toiselle kaljan vetäjälle, jotta meistä tulisi ystäviä. En haluaisi kauheasti elää enää nettimaailmankaan kautta, vaikka netistä löysin menetetyn ystäväni ja entisen parisuhteeni. Tunnen, että aikani on edetä elämässä omalle, itsenäiselle tasolle, joka sisältää terveitä ihmis- suhteita. Mistä näitä hankkia?
2164
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kavereita löytää työpaikalta, opiskelusta ja harrastuksista. Ehkä naapureistakin. Kun viihtyy jonkun kanssa pitää sen jälkeen ehdottaa jotakin tekemistä tämän lisäksi.

Ehdottaminen on se olennainen juttu, ellei joku toinen satu tekemään sitä puolestasi. Itse päädyin tällaisen jälkeen ulkomaanmatkalle ja juhannusfestarille, minua ei varsinaisesti pyydetty, vaan kysyin "saanko tulla mukaan" ja "olisi mahtavaa tuollainen".

Voi sen tehdä ystävähakuilmoituksellakin, mutta siinä pitää taas itse olla aktiivinen eikä vain odota että joku vastaa. Raskastahan se uuden ystävän etsiminen voi olla, mutta olettaisi sen olevan helpompaa kuin elämänkumppanin saamisen.

Äänestä

Kannattaa miettiä, onko selviytymiskeinoissasi sellaisia asioita, jotka vaikeuttavat ystävystymistä ja jotka olet jo valmis hylkäämään. Esimerkiksi kiinnittää huomiota viestissäsi joko/tai ajattelu, vetäydyt itse pois miehen kavereiden tapaamisista, vaikka haluaisit mukaan ihmisten pariin, voisit harrastaa, mutta harrastuspoukoiden tapaaminen on "kaljanjuontia" eli rajaat itseltäsi monta potentiaalista tilannetta tavata ystäviä pois.

Koulukiusaaminen vaikuttaa paljon luottamuksen tunteen kehittymiseen. Silloin vetäytymisen takana on pettymyksiä ja pelkoja. ystävystyminen ei välttämättä olekaan helppoa, mutta aikuisena kuitenkin on enemmän rakentavia keinoja selviytyä siitä, ettei ystävyys esim onnistukaan sen kanssa, jonka kanssa itse haluaisi ystävystyä. ystävystyminen vaatii uusien ajatustapojen opiskelua, mielestäni.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


we'retiredofthatall kirjoitti:

Kerrottakoon alkuun, että olen parisuhteessa.

En kuitenkaan koe, että pelkkä parisuhde riittää ystäväpiiriksi, tiedän toki että pahemminkin voisi olla, ja joillain ei ole edes parisuhdetta. Lisäksi tiiviin parin vuoden jälkeen, olemme molemmat todenneet, että olen turhan ystävätön ja tälläisiä kaipaisin. Koen itseni yksinäiseksi kumppanini ystävien parissa.

Ystäväluetteloon minulla kuuluvat:
- Kumppani
- Läheisin vanha koulukaveri, jota näen 2X vuodessa, ja jonka kanssa keskustelen puhelimessa silloin tällöin. Näkemiset ovat sydämellisiä.
- Samalla paikkakunnalla asuva ystävä, jota ei kuitenkaan näy juuri ikinä. Tuntuu, että olemme etääntyneet entisestään.
-2X vanhaa koulukaveria, joiden kanssa kontakti hyvin vähäistä, ja enempi toista näkee livenä 1X vuosi.

Sekä erityinen:
- Parisuhteen mustasukkaisen vaiheen myötä menetetty ystävä, jonka kanssa synkkasi niin huumorillisesti, kuin intresseissä. Ystävä on poistunut kaupungista, ja ilmeisesti poistanut yhteystietoni, ymmärrettävästi, koska en voinut olla hänelle paras ystävä, vaan kaikki meni hukkaan parisuhteen mustasukkaisuus kohtauksiin.

En haluaisi kuulostaa säälittävältä inisijältä, ja koen, että tämä viesti tulee saamaan haukkuja. Pyytäisin kuitenkin asiallista suhtautumista, koska puran itseäni melko syvältä myös. En ole tyyppiä, joka ilmaisee kauheasti pahaa oloaan, mutta koen, että olen epäonnistunut ihmis-suhteissa.

Menneisyys tarinaani kuuluu tietenkin nyyhkytarina koulukiusaamisesta, ystävättömyydestä, selviytymiskeinoista yksinäiseen elämään vähättelemällä muita päässä, ja oppimalla itsenäiseksi. Viihdyin teininä yksin- keskustelupalstoilla. Eli olin luomassa omaa maailmaa, jossa minulla oli tuttuja, joihin tutustuin ja puhuin. Kaikki sosiaalinen elämäni oli pääsääntöisesti kiinni internetissä, ja pahimmillaan se loi epäilyttäviä tilanteita ihmisiltä, jotka olisivat halunneet käyttää yksinäistä raukkaa hyväkseen. Muutamia bondingeja syntyi, ja yksi melko tärkeä parisuhdekin sitä myötä.

Entisen parisuhteen aikaan olikin lyhyt pätkä yhteisöllisyyttä kumppanin suvun, ystävien, ja silloisten omien tuttujen kanssa. Suhde kuitenkin päättyi, nuorten ihmisten normaaliin erilleen kasvamiseen, ja siihen, ettei asioista osata keskustella.

Parisuhteen päättymisen jälkeen päädyin muutaman kuukauden piinaan narsistin kanssa, ja jouduin vaihtamaan paikkakuntaa muuttaakseni elämäni. Narsku seurasi perässä, ja vaikutti nykyiseen suhteeseeni mustasukkaisuus-kierteellä. Nyt menetetty, läheisimmäksi koettu ystäväni oli internet- tuttu, joka muutti keskellä tätä paikkakunnalle.

Nyt fakta on vain se, että vaikka olen vahva, ja ehkä eristäytyvä, en jaksaisi sitä, että en voi vain soittaa jolle kulle että nähdään. Enkä etenkään jaksaisi istua kolmantena pyöränä kumppanin ystävien kanssa. Eilen jättäydyin seurasta ihan vapaaehtoisesti, 25% teki vaikeaa, mutta viihdyin yksin parhaiten. Olisi kuitenkin ollut kiva nähdä jota kuta.

Tuntuu surkuhupaisalta, että kaikki muut kolmea kymppiä lähestyvät elävät aikaa, jossa tavataan ystäviä, kuntoillaan, käydään töissä. Itselläni päivä on töissä, kotiin, parisuhde, nukkumaan.

No, tässä lähinnä oli vielä se, että koen vaikeaksi ajatukseksi, että lähtisin johonkin baariin puhumaan kännissä kännisille, että moi. Olen toki katsellut samoista asioista kiinnostuneita ihmisiä, jotka kokoontuisivat, ja voisin osallistua, mutta koen vieraaksi vetää kaljaa, ja mennä aukomaan päätä toiselle kaljan vetäjälle, jotta meistä tulisi ystäviä. En haluaisi kauheasti elää enää nettimaailmankaan kautta, vaikka netistä löysin menetetyn ystäväni ja entisen parisuhteeni. Tunnen, että aikani on edetä elämässä omalle, itsenäiselle tasolle, joka sisältää terveitä ihmis- suhteita. Mistä näitä hankkia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu