Onko kohtalon tovereita siellä jossain....
Lyhykäisyydessään olen kohta jo 4 vuotta ollut ihastunut toiseen mieheen ja aika todennäköisesti tämä on TÄYSIN YKSIPUOLISTA.
Minkäänlaista treffailua tmv. en ole hänen kanssaan tehnyt, ainoastaan yleisistä asioista ja työstä olemme puhuneet, en ole siis deitannut häntä, edes sormella koskettanut häntä, enkä puhunut härskejä, henkilökohtaisia, en mitään sellaista joka mittapuun mukaan olisi pettämistä. Kuitenkin oman pääni sisällä päivääkään ei ole mennyt ettenkö häntä ole ajatellut ja mitä hänessä eniten kaipaan on seura. Kun edes kerran saisin vain jutella hänen kanssa kaikesta maan ja taivaan väliltä vaikka jossain puiston penkillä ilman että kukaan häiritsisi, haluaisin palavasti jutella hänen kanssaan. EN voi kieltää sitä ettenkö olisi retkussa häneen, mutta en kaipaa niinkään seksiä vaan hänen seuraa.
Julmaa tästä tekee sen etten voi hänen seuraa saada koskaan, en edes näe häntä usein, pari kertaa vuodessa ja ystävänä facebookissa, jossa sielläkään emme viestittele keskenämme "läheisesti". On lähes sama kun haaveilisin vaikka jostain elokuvatähdestä, jostain olemattomasta. Silti minulle hän on elävä.
Käsittämätöntä tässä on se, etten pääse eroon ja tätä on jatkunut jo vuosia,. Hän on entinen työkaverini enkä ole päässyt hänen yli vaikka vuodet kuluu ja mikä koomisinta tämä on siis täysin yksipuolista, hän ei todellakaan haikaile minun perään vaan elää omaa elämäänsä ja vieläpä niin että tuskin edes tietää tunteistani mitään.
Pääseekö ihastumisesta hemmetti koskaan yli??? Onko kenelläkään kokemusta vuosia kestäneestä yksipuolisesta ihastumisesta. Pystyn elämään elämääni ja huolehtimaan parisuhteestanikin, minulla on paljon rakkautta miestäni kohtaan. MIkä tässä onkin oudointa koen että tässä ihastuksessani kaipaan enemmänkin ystävyyttä kuin toista miestä. Kaipaan ihan hirveästi hänen seuraa, ystävyyttä.
Olen miettinyt sitäkin että kun jollain tasolla olemme tekemisissä lähinnä hiukan työn suhteen, eli näen häntä pari kertaa vuodessa ja kerran tai kaksi kuukaudessa soittelemme facebook, niin pitäisikö minun kertoa hänelle totuus? Tiedän että hän ei kyllä lämpene minuun kuin työkaverina, niin se ehkä olisi varma keino päästä hänestä eroon....hän saattaisi olla jopa ihmeissään ja ehkä itsekin haluaisi lopettaa yhteydenpidon. Vaatii vaan aika hemmetinmoista rohkeutta kertoa enkä tiedä onko minusta siihen...
onko siellä jossain kohtalontovereita? oletteko vain lopulta päässeet tällaisen etäihastumisen yli???
Lyhykäisyydessään olen kohta jo 4 vuotta ollut ihastunut toiseen mieheen ja aika todennäköisesti tämä on TÄYSIN YKSIPUOLISTA.
Minkäänlaista treffailua tmv. en ole hänen kanssaan tehnyt, ainoastaan yleisistä asioista ja työstä olemme puhuneet, en ole siis deitannut häntä, edes sormella koskettanut häntä, enkä puhunut härskejä, henkilökohtaisia, en mitään sellaista joka mittapuun mukaan olisi pettämistä. Kuitenkin oman pääni sisällä päivääkään ei ole mennyt ettenkö häntä ole ajatellut ja mitä hänessä eniten kaipaan on seura. Kun edes kerran saisin vain jutella hänen kanssa kaikesta maan ja taivaan väliltä vaikka jossain puiston penkillä ilman että kukaan häiritsisi, haluaisin palavasti jutella hänen kanssaan. EN voi kieltää sitä ettenkö olisi retkussa häneen, mutta en kaipaa niinkään seksiä vaan hänen seuraa.
Julmaa tästä tekee sen etten voi hänen seuraa saada koskaan, en edes näe häntä usein, pari kertaa vuodessa ja ystävänä facebookissa, jossa sielläkään emme viestittele keskenämme "läheisesti". On lähes sama kun haaveilisin vaikka jostain elokuvatähdestä, jostain olemattomasta. Silti minulle hän on elävä.
Käsittämätöntä tässä on se, etten pääse eroon ja tätä on jatkunut jo vuosia,. Hän on entinen työkaverini enkä ole päässyt hänen yli vaikka vuodet kuluu ja mikä koomisinta tämä on siis täysin yksipuolista, hän ei todellakaan haikaile minun perään vaan elää omaa elämäänsä ja vieläpä niin että tuskin edes tietää tunteistani mitään.
Pääseekö ihastumisesta hemmetti koskaan yli??? Onko kenelläkään kokemusta vuosia kestäneestä yksipuolisesta ihastumisesta. Pystyn elämään elämääni ja huolehtimaan parisuhteestanikin, minulla on paljon rakkautta miestäni kohtaan. MIkä tässä onkin oudointa koen että tässä ihastuksessani kaipaan enemmänkin ystävyyttä kuin toista miestä. Kaipaan ihan hirveästi hänen seuraa, ystävyyttä.
Olen miettinyt sitäkin että kun jollain tasolla olemme tekemisissä lähinnä hiukan työn suhteen, eli näen häntä pari kertaa vuodessa ja kerran tai kaksi kuukaudessa soittelemme facebook, niin pitäisikö minun kertoa hänelle totuus? Tiedän että hän ei kyllä lämpene minuun kuin työkaverina, niin se ehkä olisi varma keino päästä hänestä eroon....hän saattaisi olla jopa ihmeissään ja ehkä itsekin haluaisi lopettaa yhteydenpidon. Vaatii vaan aika hemmetinmoista rohkeutta kertoa enkä tiedä onko minusta siihen...
onko siellä jossain kohtalontovereita? oletteko vain lopulta päässeet tällaisen etäihastumisen yli???
Vastaukset 5
Vanhimmat
Miksi tuosta pitäisi päästä yli? Varmasti saat etäsuhteestasi paljon, vaikka haluaisitkin vielä enemmän.
Kiitos vastauksesta. Ongelma on siinä että kaipaan ihastukseni seuraa niin paljon että todella haluaisin hänestä erittäin läheisen ystävän, mutta hän ei kaipaa minua samalla tavalla ja vaikka olisimmekin todella läheiset ystävät, mieheni ei hyväksyisi sitä vaan kokisi siitä mustasukkaisuutta. Niinpä en kerta kaikkiaan näe muuta tulevaisuutta kuin eroon pääsemisen, mutta mietin sitäkin että vaikka en nyt näkisi häntä enää ikinä, pystyisinkö silti unohtamaan...
Et kestä kaipausta? Se kuuluu rakkauteen ja voit helpottaa sitä haaveilemalla. Ystävyyttä voi pienesti kokea face-päivitysten ja kommenttien kautta.
Mutta jos oikeasti haluat lopettaa hänen ajattelemisensa, niin poistat hänet ystävistäsi facessa ja siirrät ajatuksesi joka kerta johonkin muuhun, kun ne tarttuvat häneen. Ihminen oppii harjoittelemalla, ja siihen tarvitaan tahdonvoimaa. Voit ottaa tietyn kohteen korvikkeeksi.
itselläni oli vastaava tilanne nuorena, jolloin olin vielä naimisissakin. Tunne kesti kauan, ainakin viisi vuotta. Me molemmat kyllä se tiesimme ja tuo mieskin oli selvästi ihastunut ja tahollaan naimisissa. En ikinä ajatellut pettäväni puolisoa koska jo vakaumukseni kieltää sen. Samoin tämä mies ei tahtonut lähteä pilamaan suhdettaan eikä myös sekaantua toisen avioliiton kuvioihin ja pidimme tunteemme aisoissa. Työn vuoksi jouduimme joskus kohtaamaan ja kyllä hän kävi firmassammekin (meillä oli mieheni kanssa yhteinen yritys). Kyllä mieheni aavisti ja vaistosi että meile on tunteita - hän jopa ilmaisi sen sanoin.. Ei ollut mustasukkainen, koska hän luotti ja tiesi periaatteeni.
Annan sinulle neuvoksi, että älä missään nimessä hakeudu lähempään tuttavuuteen ja kuvittele että keskustelu jossain puistonpenkillä vapauttaisi ja laimentaisi tunteitasi. Todennäköisesti kaipaat sen jälkeen entistä voimakkaammin uudelleen miehen seuraan. Kun et asiaa tehosta ja heität omaan arvoonsa, ajan mittaan se sitten häipyy ja heikkenee. ei ole myöskään kiva jos saat kauhallisen kylmää vettä niskoillesi, saadessasi selville että hän ei ole sinusta itsestäsi kovin kiinnostunut.
On ihanaa että sinulla on hyvä puoliso.
Itse olen varattu ja ihastunut mieheen,joka on kyllä sinkku. Olen kyseiselle miesystävälle tunteeni kertonut ja hän on myöntänyt haluavansa harrastaa seksiä kanssani. Silti en aio edetä asiassa mitenkään eteenpäin, koska minun periaatteisiini kuuluu,etten petä ja oma kihlattuni tietää sen,että olen miesystävääni ihastunut ja luottaa minuun, etten pidemmälle tästä etene. Oma kihlattuni tietää myös, että olen miesystävälle viestiä laittanut,koska olen hänelle kaiken avoimesti kertonut ja en halua kihlatulleni valehdella mistään.
Mutta toista tapaamista en usko koskaan minun ja miesystävän välille tapahtuvan enää,koska mies kuitenkin asuu pääkaupunki seudulla ja todella harvoin sieläpäin käyn. Ensimmäinen tapaaminen miesystäväni kanssa oli niin,että oma kilhlattuni oli siinä vieressä,kun olin menossa kihlattuni kanssa katsomaan yhtä esiintymistä hartwall- areenalle,niin ei kyllä oikein kahdenkesken pystytty juttelemaan ja meillä oli kiire muutenkin sinne areenalle.