Puhuin parhaan ystäväni kanssa puhelimessa ja tuli puhetta siitä, kuinka kerran muinoin vuosia sitten minulle jäi sellainen kuva, että hän nauroi jollekin silloiselle tutulleni hänet nähdessään päin naamaa heti kun hänet näki. Sanoin puolivitsillä, ettei se enää tässä iässä ole kivaa minulle jos sama toistuu erään tärkeän ihmisen suhteen.
Ystäväni otti tästä kovasti itseensä eikä ymmärtänyt pointtiani. Sanoi, ettei ole koskaan nauranut kenellekään ivallisesti vaikka muuten saattaa nauraakin, on hänen tapansa. Hänellä on kyllä hieman pitelemätön pokka, ja siksi sanoin että vaikka joku hänen mielestä hauska piirre alkaisi naurattaa, niin se ei ole kivaa jos niin tekee heti kun uuden ihmisen näkee. Siinähän alkaa miettimään, että mikäs minussa niin hauskaa on kun heti alkaa nauramaan täysillä.
No, sanoin sitten, että hyvä tietää ettei kenellekään ivallisesti naura, vaikka minulle sellainen kuva jäikin. Ystäväni silti otti nokkiinsa ja valitti, kuinka en häntä sen paremmin tunne ja sanoi, ettei halua enää olla missään tekemisissä kanssani ja löi luurin kiinni. Näin on tapahtunut kaksi kertaa aiemminkin, eli hän on suuttunut minulle mielestäni ihan tyhmistä asioista. Pisimillään ei ollut yhteyksissä puoleen vuoteen.
Mielestäni on vähän turhaa sanoa katkaisevansa lopullisesti välit tällaisen asian takia, kyllähän ystävien pitää voida keskustella asiallisesti ja ilmaista näkökantansa/mielipiteensä/olettamuksensa ilman, että tarvitsee niiden takia pelätä toisen menettämistä. Itse en voisi koskaan kuvitella suuttuvani tällaisen takia.
Päätin, etten laita ystävälleni nyt mitään viestiä perään, koska hän on suuttunut minulle ennenkin enkä pysty käsittämään näin pienestä suuttumista alkuunkaan.
Olenko minä kauhea ihminen, kun otin asian esille? Tämä ko. ystäväni on aina ollut minulle kaikki kaikessa enkä itse ole aikuisiällä hänelle koskaan suuttunut tai katkaista välejä. En ikinä voisi tehdä niin, sillä suhtaudun häneen kuin perheenjäseneen, joka ikään kuin on aina olemassa, tapahtui mitä tahansa. Ilmeisesti suhtautuminen ei ole molemminpuolista. Surullista, mutta en tiedä mitä ajatella tästä.
Mitä minun pitäisi tehdä? Antaa olla? Mennä käytöskurssille? Kertokaa?
Ystäväni otti tästä kovasti itseensä eikä ymmärtänyt pointtiani. Sanoi, ettei ole koskaan nauranut kenellekään ivallisesti vaikka muuten saattaa nauraakin, on hänen tapansa. Hänellä on kyllä hieman pitelemätön pokka, ja siksi sanoin että vaikka joku hänen mielestä hauska piirre alkaisi naurattaa, niin se ei ole kivaa jos niin tekee heti kun uuden ihmisen näkee. Siinähän alkaa miettimään, että mikäs minussa niin hauskaa on kun heti alkaa nauramaan täysillä.
No, sanoin sitten, että hyvä tietää ettei kenellekään ivallisesti naura, vaikka minulle sellainen kuva jäikin. Ystäväni silti otti nokkiinsa ja valitti, kuinka en häntä sen paremmin tunne ja sanoi, ettei halua enää olla missään tekemisissä kanssani ja löi luurin kiinni. Näin on tapahtunut kaksi kertaa aiemminkin, eli hän on suuttunut minulle mielestäni ihan tyhmistä asioista. Pisimillään ei ollut yhteyksissä puoleen vuoteen.
Mielestäni on vähän turhaa sanoa katkaisevansa lopullisesti välit tällaisen asian takia, kyllähän ystävien pitää voida keskustella asiallisesti ja ilmaista näkökantansa/mielipiteensä/olettamuksensa ilman, että tarvitsee niiden takia pelätä toisen menettämistä. Itse en voisi koskaan kuvitella suuttuvani tällaisen takia.
Päätin, etten laita ystävälleni nyt mitään viestiä perään, koska hän on suuttunut minulle ennenkin enkä pysty käsittämään näin pienestä suuttumista alkuunkaan.
Olenko minä kauhea ihminen, kun otin asian esille? Tämä ko. ystäväni on aina ollut minulle kaikki kaikessa enkä itse ole aikuisiällä hänelle koskaan suuttunut tai katkaista välejä. En ikinä voisi tehdä niin, sillä suhtaudun häneen kuin perheenjäseneen, joka ikään kuin on aina olemassa, tapahtui mitä tahansa. Ilmeisesti suhtautuminen ei ole molemminpuolista. Surullista, mutta en tiedä mitä ajatella tästä.
Mitä minun pitäisi tehdä? Antaa olla? Mennä käytöskurssille? Kertokaa?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Valitettavasti taitaa tosiaan olla niin, että ystäväsi ei koe olevasi niin hyvä ystävä sinulle kuin sinä hänelle. Onko sinulla tapana ottaa "vaikeita" asioita esille ystävien kanssa tai arvostella heitä vai oliko tuo poikkeuksellista? Mistä ystäväsi aikaisemmin suuttui? Vai onko pikemminkin niin, että olet liian kiltti, kun taas ystäväsi on se temperamenttisempi osapuoli, joka saa osoittaa mieltään vapaasti?
Oli miten oli, jos olet pyytänyt anteeksi (?) jo tuossa tilanteessa, niin sen enempää ei oikein voi tehdä. Jos kertomasi asia niin kovasti häntä loukkasi, että hän on valmis katkaisemaan ystävyyden, niin ehkäpä niin on parasta, koska tilanteen taustalla on silloin varmasti jotakin muutakin loukkaantumista, jota hän vain ei ole tuonut esille ja näin ottanut vastuuta omasta osuudestaan.
Ystävyyden päättyminen on surullista, mutta jokaisesta ystävästä toisaalta oppii jotakin. Varsinkin, jos ei tule tilaisuutta keskustella ystävyyden päättymisen syistä, joutuu miettimään käytöstään ja toisaalta sitä, mihin asettaa rajan toisen hyväksyttävälle käytökselle.
No mun kaveri ragee mulle jos en jää oottaa sitä aamulla kouluun lähtiessä kun se on myöhässä. Sit ku oon lähteny ja laittanu viestii sille nii koulun jälkeen se haukkuu mut sillee et sä vaan inhoot mua koulu on sulle tärkeempää kun mä et välitä muusta ku siit ettet myöhästy käännät kaikki luokan tytöt mua vataan!:( Ja ite on kaikkien meiän luokan tyttöjen kans välkällä (tai no melkeen kaikkien) ja oon yksin. Sit hetki ja mitään ei oo tapahtunu, voi oikeesti ihan typerää!! Se on monesti myöhästyny kun en oo oottanu sitä eli olisin myöhästyny sen takia, en voi sille mitään et se on myöhässä aikataulusta. Et musta se vika on siinä itsessään! Ollaan nelosella menossa vitoselle...
Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa.
YSTÄVYYTTÄ tulee vaalia molemmin puolin,kaiken hauskan jakaminen ja itsellään pitäminen tärkeää.pitääkö aina sopia ettei juttuja kerrota kiertoon,siis kokemuksesta
selkään ei tulisi puukottaa,mistä sitten suuttuukin sekin pitäisi pystyä puimaan,
kun salaisuus kerrotaan kolmanteen osapuoleen sanasta sanaan minulle ystävyyttä ei ole ei voi luottaa ihan sama soittaako vai tekstaako,
kaikkea ei voi tuhota ystävyydellä johon ei voisi enää luottaa,siitäkin huolimatta että on puhemiesnainen hyvään uuteen orastavaan suhteeseen ja siihen pitää nyt saada se kiila.