Huvittavaa tämä pohjoismaalaisten pellejen kerskunta

Ensimmäiseen maailmansotaan ja Suomen sisällissotaan ei osallistunut edes tuhatta skandia. Nämä luuserit silti kerskuvat ikään kuin koko Pohjola olisi ollut mukana. Ja ne sadut Göringin alasampumisesta. Muka joku rähjäinen Quisling homo kuten Tryggve Gran olisi alasampunut lentävän sirkuksen nimekkäimmistä johtajista. Toisaalta voihan olla, että joku turskansyöjä on käynnyt wikipediaa editoimassa.
1888
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Pohjoismaat ei olleet mitenkään aktiivisia sotijoita, demokratiat halusivat pysyä sotien ulkopuolella, Suomelle ei tätä mahdollisuutta suotu.

Onhan se jotenkin ihmeellistä, miksi niillä on sitten niin suuri tarve korostaa, omaa sotamenestystään, vaikka ne ei tosissan edes sotineet, paitsi tietenkin Suomi.

Joka soti ja menestyi toistenkin puolesta.

Äänestä
  • "Onhan se jotenkin ihmeellistä, miksi niillä on sitten niin suuri tarve korostaa, omaa sotamenestystään, vaikka ne ei tosissan edes sotineet, paitsi tietenkin Suomi."

    Missä on korostettu? Pohjoismaat ovat nimenomaan korostaneet kykyään pysyä puolueettomina sodasta syrjässä.
    Suomen sisällissotaan osallistui reilu tuhat ruotsalaista. Upseereita oli 35, osa hyvin tärkeissä tehtävissä rintamakomentajina ja Päämajhassa. Joitain upseereja oli vapaaehtoisina Saksan armeijassa.

    Suomesta osallistui 1.MS:aan noin 600 miestä Venäjän armeijassa ja yksi pataljoona Saksan armeijasa. Oma sisällissota oli tietenkin jollain lailla osa suursotaakin, mutta sotaa ei kenellekään julistettu.

    Äänestä

  • Ei korosteta!! kirjoitti:

    "Onhan se jotenkin ihmeellistä, miksi niillä on sitten niin suuri tarve korostaa, omaa sotamenestystään, vaikka ne ei tosissan edes sotineet, paitsi tietenkin Suomi."

    Missä on korostettu? Pohjoismaat ovat nimenomaan korostaneet kykyään pysyä puolueettomina sodasta syrjässä.
    Suomen sisällissotaan osallistui reilu tuhat ruotsalaista. Upseereita oli 35, osa hyvin tärkeissä tehtävissä rintamakomentajina ja Päämajhassa. Joitain upseereja oli vapaaehtoisina Saksan armeijassa.

    Suomesta osallistui 1.MS:aan noin 600 miestä Venäjän armeijassa ja yksi pataljoona Saksan armeijasa. Oma sisällissota oli tietenkin jollain lailla osa suursotaakin, mutta sotaa ei kenellekään julistettu.

    Käyppä joskus vaikka Norjassa, niin näet jotain jota voisi sanoa sankarillisen taistelun muistomerkiksi, mikäli ei tietäisi totuutta niin luulisi että Norjassa käytiin toisen maailmansodan ratkaisutaisteluja.

    Suomi ei tainnut julistaa sotaa kellekkään, mutta Suomi oli kyllä ihan virallisesti sotatilassa Venäjän kanssa, tämä sotatila lopetettiin 1920 Tarton rauhansopimuksella.

    Äänestä

  • niimpäniiin kirjoitti:

    lukea?

    Kirjoitin 1.MS:sta. Seuraavassa käytiin koviakin taisteluja eritoten P-Norjassa. Saksalaiset olivat vaikeuksissa mm. Narvikissa.

    Äänestä

  • Et taida osata kirjoitti:

    lukea?

    Kirjoitin 1.MS:sta. Seuraavassa käytiin koviakin taisteluja eritoten P-Norjassa. Saksalaiset olivat vaikeuksissa mm. Narvikissa.

    Joo Narvikissa, Trömsassa jne... on tullut käytyäkin, ihmetten suuresti sitä että on pystytetty suuria muistomerkkejä taisteluille, joissa on tuhottu ehkä yksi tankki ja kaatunut jopa kolme norjalaista ????

    No ehkä se on sinun mielestä suuri taistelu.

    Äänestä

  • niimpäniiin kirjoitti:

    Joo Narvikissa, Trömsassa jne... on tullut käytyäkin, ihmetten suuresti sitä että on pystytetty suuria muistomerkkejä taisteluille, joissa on tuhottu ehkä yksi tankki ja kaatunut jopa kolme norjalaista ????

    No ehkä se on sinun mielestä suuri taistelu.

    Toisaalta myös Suomen sisällissodan sekä talvi- ja jatkosodan taistelut ovat suuria lähinnä suomalaisten mielissä. Niinä harvoina kertoina, jolloin suomalaiset joutuivat kokemaan modernin sodankäynnin ja materiaalitaistelun koko kauhean voiman samassa mitassa kuin se koettiin maailmansotien päärintamilla (Suomen kohdalla kahdesti, eli puna-armeijan kootessa voimansa helmikuussa 1940 ja kesäkuussa 1944), suomalaiset eivät sitä kestäneet, vaan luhistuivat nopeasti - niin sotilaallisesti kuin henkisestikin.

    Äänestä

  • Koroljov kirjoitti:

    Jos Suomi olisi luhistunut, niin puna-armeija olisi pitänyt voitonparaatin Helsingissä. Vaan pitämättä jäi.

    Sen sijaan puna-armeijan taustavaltio kyllä luhistui, mutta vasta 1991. Koska kysymyksessä ei ollut sotilaallinen tappio vaan yhteiskunnan luhistuminen mahdottoman talousjärjestelmän vuoksi, niin miehityksestä vapautuneet valtiot pitävät asianmukaiset voitonparaatit omissa pääkaupungeissaan.

    Äänestä

  • Koroljov kirjoitti:

    Toisaalta myös Suomen sisällissodan sekä talvi- ja jatkosodan taistelut ovat suuria lähinnä suomalaisten mielissä. Niinä harvoina kertoina, jolloin suomalaiset joutuivat kokemaan modernin sodankäynnin ja materiaalitaistelun koko kauhean voiman samassa mitassa kuin se koettiin maailmansotien päärintamilla (Suomen kohdalla kahdesti, eli puna-armeijan kootessa voimansa helmikuussa 1940 ja kesäkuussa 1944), suomalaiset eivät sitä kestäneet, vaan luhistuivat nopeasti - niin sotilaallisesti kuin henkisestikin.

    Kyllä mittasuteet on ihan toiset, jos verrataan taistelua jota käytiin vajaa päivä ja jossa menetteiin kolme meistä taisteluun, esim. Tali-Ihantala jota käytiin yhtäjaksoisesti 21 päivää ja johon osallistui kaikenkaikkiaan ehkä 300 000 miestä, riippuen siitä mitkä kaikki joukot lasketaan mukaan molemmin puolin.
    Kaatuneita oli tuhansia molemin puolin.

    Äänestä

  • niimpäniiin kirjoitti:

    Käyppä joskus vaikka Norjassa, niin näet jotain jota voisi sanoa sankarillisen taistelun muistomerkiksi, mikäli ei tietäisi totuutta niin luulisi että Norjassa käytiin toisen maailmansodan ratkaisutaisteluja.

    Suomi ei tainnut julistaa sotaa kellekkään, mutta Suomi oli kyllä ihan virallisesti sotatilassa Venäjän kanssa, tämä sotatila lopetettiin 1920 Tarton rauhansopimuksella.

    Ei käyty ratkaisutaisteluita. Narvikin taisteluissa kuitenkin upotettiin 48 sota-alusta, kaatuneita on täytynyt olla muutamia tuhansia. Kaikkiaan 2. maailmansodassa kuoli noin 10.000 norjalaista.

    Äänestä

"Ensimmäiseen maailmansotaan ja Suomen sisällissotaan ei osallistunut edes tuhatta skandia. Nämä luuserit silti kerskuvat ikään kuin koko Pohjola olisi ollut mukana."

Anna pari esimerkkiä tällaisesta kerskunnasta. Muutenhan olet taas kerran laskettanut melkoisen valheen.

Äänestä
  • Esim. talvisotaan osallistui 8000 ruotsalaista vapaaehtoista.

    Väite on ihan yleinen ja sisältää suuren liioittelun.

    Talvisotaan ilmoittautui mukaan 8000 ruotsalaista vapaaehtoista, joukkoja kottiin pikkuhiljaa koulutusleireille ja ne organisoitiin neljään pataljoonaan, joiden jokaisen vahsvuus oli noin 2000 miestä.

    Yksi pataljoona ehti sotaan mukaan, se sijoitettiin sallan rintamien sivustoille, kävi ainakin yhden merkittävän taistelun joka kesti ainakin päivän, kaatuneita oli 36 kpl:tta.

    Toinen pataljoona oli Oulussa ja odotteli aseita sekä siirtoa rintamalle, sota loppui ennenkuin siirto tuli ja joukot saatiin aseistettua.

    Kaksi muuta pataljonaa oli koko sodan ajan Ruotsissa koulutuskeskuksissa, eikä ehtinyt koko sotaan mukaan millään lailla, ne ei edes käyneet Suomessa.

    Mutta yleisesti käytetty väite on, että talvisotaan osallistui 8000 ruotsalaista vapaaehtoista.

    Eikö tämä täytä liioittelun merkit aika vahvasti ????

    Äänestä

  • niihän se olikin kirjoitti:

    Esim. talvisotaan osallistui 8000 ruotsalaista vapaaehtoista.

    Ei kukaan ole missään väittänyt, että kaikki 8 000 osallistuivat taisteluun.

    Rintamalla oli kaksi pataljoonan taisteluryhmää muutaman viikon. Lisäksi oli lentokoneita ja ilmatorjuntaa.

    Avaaja muuten kirjoitti 1.MS:sta, ei Talvisodasta.
    Et osaa edes lukea.

    Äänestä

  • Valehtelet taas kirjoitti:

    Ei kukaan ole missään väittänyt, että kaikki 8 000 osallistuivat taisteluun.

    Rintamalla oli kaksi pataljoonan taisteluryhmää muutaman viikon. Lisäksi oli lentokoneita ja ilmatorjuntaa.

    Avaaja muuten kirjoitti 1.MS:sta, ei Talvisodasta.
    Et osaa edes lukea.

    Rintamalla oli yksi pataljoona, toinen oli oulussa.
    Tämä oli taas tyyppiesimerkki pohjoismaisesta liioittelusta.

    Mitä taisteluja käytiin ensimmäisessä maailmansodassa pohjoismaiden alueilla, ei tule mieleen muita kuin suomen vapaussota.

    Äänestä

  • niinhän se olikin kirjoitti:

    Skagerrakin meritaistelu (I MS suurin) käytiin Tanskan ja Norjan nykyisilla alue- tai talousvesilllä 31.5.-1.6.1916.

    Äänestä

  • G C kirjoitti:

    Skagerrakin meritaistelu (I MS suurin) käytiin Tanskan ja Norjan nykyisilla alue- tai talousvesilllä 31.5.-1.6.1916.

    Mikähän tässä taistelussa oli skandinaavien osuus, oliko muuta kuin aluevesien omistus ????

    Äänestä

  • niinhän se olikin kirjoitti:

    Rintamalla oli yksi pataljoona, toinen oli oulussa.
    Tämä oli taas tyyppiesimerkki pohjoismaisesta liioittelusta.

    Mitä taisteluja käytiin ensimmäisessä maailmansodassa pohjoismaiden alueilla, ei tule mieleen muita kuin suomen vapaussota.

    "Rintamalla oli yksi pataljoona, toinen oli oulussa.
    Tämä oli taas tyyppiesimerkki pohjoismaisesta liioittelusta."

    Talvisodan historian 4. osan mukaan SFK:n I ja II P saapuivat hiihtomarssilla helmikuun lopulla rintamalle. Samoin kertoo mukana ollut ruotsalainen Orvar Nilsson.
    Nilsson ei muuten tiedä harjoitusleireistä Ruotsissa, vaan toteaa joukot kootun Torniossa ja Kemissä.

    Esittämiäsi väitteitä ei ole kukaan muu esittänyt kuin sinä.

    Äänestä

  • Kun ei ollut niin kirjoitti:

    Tämä on tyypillinen esimerkki skandinaavien tavasta liioitella omaa osuuttaa.

    Äänestä

  • niihän se olikin kirjoitti:

    Tämä on tyypillinen esimerkki skandinaavien tavasta liioitella omaa osuuttaa.

    Kyllä Suomessakin jotkut ihan tosissaan kerskuu miljoonan miehen reservillä... Hyvä jos maasta löytyy 150.000 oikeasti taistelukuntoista miestä tänä päivänä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

voi sentäään kirjoitti:

Ensimmäiseen maailmansotaan ja Suomen sisällissotaan ei osallistunut edes tuhatta skandia. Nämä luuserit silti kerskuvat ikään kuin koko Pohjola olisi ollut mukana. Ja ne sadut Göringin alasampumisesta. Muka joku rähjäinen Quisling homo kuten Tryggve Gran olisi alasampunut lentävän sirkuksen nimekkäimmistä johtajista. Toisaalta voihan olla, että joku turskansyöjä on käynnyt wikipediaa editoimassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu