Tärkein ominaisuus miehellä tuntuu olevan sosiaalinen status. Olen ihan kivan näköinen, olen suhteellisen älykäs, olen empaattinen, olen huumorintajuinen, lista voisi jatkua pidempäänkin. Minulla on vain yksi ongelma, en ole menestynyt työelämässä kovinkaan hyvin, eikä minulla ole ammatillista koulutusta. Syyt mitkä tähän ovat johtaneet ovat naisille (ja kaikille muille) täysin yhdentekeviä. Pisteet tippuvat heidän silmissään välittömästi kun kuulevat elämäntilanteeni. Olen siis tällä hetkellä työttömänä ja pätkätyöt ovat olleet aina arkeani.
Jopa monet ystäväni ovat alkaneet nähdä minut jotenkin alemman luokan kansalaisena. Tilannetta ei pelasta edes se että pukeudun siististi, olen keskustelutaitoinen ja minulla on hyvä yleissivistys, paljon parempi kuin useimmilla ihmisillä (tarkoitus ei ole päteä eikä vähätellä ketään) eli pärjään keskusteluissakin erinomaisesti. Päällisin puolin kaikki on siis kunnossa. Olen 35 ja ystäväni ovat saman ikäisiä. He ovat alkaneet edetä omilla urillansa ja se tuntuu olevan se ratkaiseva tekijä. Nyt he tuntevat olevansa korkeammalla kuin minä. Aiemmin mainitsemillani hyvillä puolilla ei ole mitään vaikutusta. Tiedän, ettei kaikki ihmiset ajattele niin pinnallisesti, mutta suurimalle osalle ura ja status on se mittari, joka määrittelee ihmisen arvon. Minun kaltaiseni ihminen tuntuu jäävän kaikesta ulkopuolelle.
Naisten kanssa tulen hyvin juttuun aina siihen asti kun ruvetaan kyselemään työelämään liittyviä asioita. Kun totuus paljastuu, niin reaktio on aina samanlainen, ilme vakavoituu välittömästi. Sen jälkeen minulta kysytään syitä, miksei minulla ole kunnon työtä tai ammattia ja pitäisikö asialle tehdä jotain. Tässä vaiheessa peli on jo menetetty. Se että olen työtön ja välillä teen joitain ikäviä hanttihommia aiheuttaa jo itsessään hirveää kärsimystä. Siihen kun lisää vielä muiden vähättelevät katseet, niin elämä on melko kelvoton kokemus.
Totean vielä lopuksi, että katkeruuteni ei näy minusta lainkaan, pystyn sen peittelemään erinomaisesti. Eli siitä ei ole kyse, ihmiset pitävät minua sydämmellisenä ja hyväntuulisena. Hyvät puoleni tuntuvat menettävän arvonsa totaalisesti ongelmani tähden. Ehkä minun pitää hakeutua johonkin sillan alle juoppojen kanssa viettämään arkea, siellä minut varmaan otettaisiin avosylin vastaan. Eikä nyt ole tarkoitus vähätellä juoppojen seuraa, mutta he vain haisevat aika usein.
Jopa monet ystäväni ovat alkaneet nähdä minut jotenkin alemman luokan kansalaisena. Tilannetta ei pelasta edes se että pukeudun siististi, olen keskustelutaitoinen ja minulla on hyvä yleissivistys, paljon parempi kuin useimmilla ihmisillä (tarkoitus ei ole päteä eikä vähätellä ketään) eli pärjään keskusteluissakin erinomaisesti. Päällisin puolin kaikki on siis kunnossa. Olen 35 ja ystäväni ovat saman ikäisiä. He ovat alkaneet edetä omilla urillansa ja se tuntuu olevan se ratkaiseva tekijä. Nyt he tuntevat olevansa korkeammalla kuin minä. Aiemmin mainitsemillani hyvillä puolilla ei ole mitään vaikutusta. Tiedän, ettei kaikki ihmiset ajattele niin pinnallisesti, mutta suurimalle osalle ura ja status on se mittari, joka määrittelee ihmisen arvon. Minun kaltaiseni ihminen tuntuu jäävän kaikesta ulkopuolelle.
Naisten kanssa tulen hyvin juttuun aina siihen asti kun ruvetaan kyselemään työelämään liittyviä asioita. Kun totuus paljastuu, niin reaktio on aina samanlainen, ilme vakavoituu välittömästi. Sen jälkeen minulta kysytään syitä, miksei minulla ole kunnon työtä tai ammattia ja pitäisikö asialle tehdä jotain. Tässä vaiheessa peli on jo menetetty. Se että olen työtön ja välillä teen joitain ikäviä hanttihommia aiheuttaa jo itsessään hirveää kärsimystä. Siihen kun lisää vielä muiden vähättelevät katseet, niin elämä on melko kelvoton kokemus.
Totean vielä lopuksi, että katkeruuteni ei näy minusta lainkaan, pystyn sen peittelemään erinomaisesti. Eli siitä ei ole kyse, ihmiset pitävät minua sydämmellisenä ja hyväntuulisena. Hyvät puoleni tuntuvat menettävän arvonsa totaalisesti ongelmani tähden. Ehkä minun pitää hakeutua johonkin sillan alle juoppojen kanssa viettämään arkea, siellä minut varmaan otettaisiin avosylin vastaan. Eikä nyt ole tarkoitus vähätellä juoppojen seuraa, mutta he vain haisevat aika usein.
Vastaukset 17
Vanhimmat
"Tärkein ominaisuus miehellä tuntuu olevan sosiaalinen status"
onko sun pakko sitten katsella niitä pinnallisia pissiksiä?
Tottakai välttelenkin niitä kaikkein pinnalisimpia tapauksia, ne ovatkin niitä kaikkein tylsimpiä tyyppejä. Mutta tuo status tuntuu vaikuttavan yllättävän paljon jopa syvällisesti ajatteleviin ihmisiin. Olen monta kertaa käynyt mielenkiintoisia keskusteluja syvällisten ja mielenkiintoisten naistena kanssa ja silti lopputulos on sama. Poikkeuksena ovat naiset, jotka eivät ole lainkaan kiinnostuneita omasta tai muiden ulkonäöstä. Kuulostan nyt itse pinnalliselta, mutta puhun nyt melkeinpä totaalisista ääripäistä.
noh jos työtön tatuoitu metallisti-pitkätukkahippikin saa naisia niin ei tuon nyt luulisi kovin oletusarvo-fakta olevan
Itse olen tuollaijnen ilman tatuointeja. Silti tulen olemaan luultavasti aina sinkku.
Kyse ei ole pinnallisuudesta vaan geeneistä. Kaikissa kulttuureissa viidakkoheimoista Westendiin on havaittu sama ilmiö: naiset suosivat miehiä joilla on resursseja, eli valtaa, rahaa ja statusta. Seksuaalinen kiinnostus on julma luonnonvalintamekanismi, jossa köyhät, vammaiset, lihavat, syrjityt, tyhmät ja heikot (miesten tapauksessa) tai lihavat tai rumat (naisten tapauksessa) valitaan viimeisenä. Sitä ei kannattaa ottaa henkilökohtaisesti. Seksi kiinnostavan kumppanin kanssa ei ole mikään ihmisen syntymäoikeus.
Kyllä se pinnallisuutta on nimenomaan. Oli se pinnallisuus sitten geeneissä tai ei. Jos naiselle paljastuu huono statukseni, niin yhtäkkiä juttuni eivät ole yhtä mielenkiintoisia, mielipiteeni eivät ole tärkeitä, eikä vitsini hauskoja. Monet ovat varmaan huomanneet esim. työpaikoilla kuinka suuret johtajat saavat ihmiset nauramaan esim. palavereissa, vaikka juttujen taso olisi kuinka huono tahansa.
Ehkä asia menee joskus niin, että kun ihminen saavuttaa kovalla työllä tietyn aseman esim. kolutuksen tai työn suhteen, niin hän itse pitää asemaansa korkeassa arvossa ja on ylpeä siitä. Jos hän valitsee kumppanin, joka on alemmassa asemassa, niin silloin hän joutuu tunnustamaan että asemalla ja statuksella ei ole suurta merkitystä, mikä taas johtaa siihen ettei hänen omallakaan statuksella ole enää mitään merkitystä, eikä näin ollen kykene arvostamaan itseään samalla tavalla.
Eihän nämä tietenkään päde ihan kaikkien kohdalla, mutta sen verran monen kohdalla, että pidän nykyään ihmisiä aika turhina tyyppeinä.
Tuossapa tuli (tahattomasti?) aika tärkeä asia ilmi ihmisten psyykkeestä.
Nuo mainitsemasi asiat pätevät henkisesti keskenkasvuisiin. Tai kauniimmin sanottuna ihmisiin, joilla on vielä oppiminen kesken.
Mutta, ei kannata vaipua epätoivoon!
Muunlaisia ihmisiäkin on olemassa.
Mitä tulee työttömyyteen ja pätkätöihin, niin nehän ovat todella monen osana nykypäivän maailmassa. Ihmettelen suuresti tavallisia ihmisiä, jos eivät sitä ymmärrä.
Oletkos ajatellut lähteä opiskelemaan tulevaisuudessa?
En suosittele sitä siksi, että saisit jollain tutkinnolla paremman statuksen, vaan ihan oman elämäsi vuoksi.
Tulevaisuus ei ainakaan ruusuisempi työpaikkojen suhteen ole kuin nykyhetki. Jos ei ole mitään ammattia, saa aina osakseen paskimmat hommat.
Ammatin kautta saattaisi myös vaikkapa työllistää itse itsensä.
sun ongelmas!
En usko ollenkaan tuohon, että status ja asema on tärkeä valintaperuste. Valtaosa miehistä on tavallisia duunareita ja silti he kelpaavat jollekin. Ehkä sinun kohdallasi vieroksuttaa tuo ristiriita: vaikutat fiksulta (kirjoitat hyvin), mutta olet silti täysin ilman ammattikoulutusta. Miten se on mahdollista? Pätkätyöt tuskin pelästyttävät muita kuin omakotitalosta haaveilevia.
35-vuotiaana et ole ollenkaan liian vanha opiskelemaan. Parempi vaihtoehto sekin kuin vuodesta toiseen hanttihommissa oleminen. Tiedän ihmisiä, jotka ovat viisikymppisenä menneet yliopistoon ja myöhemmin vielä väitelleet tohtoriksi.
Olet oikeassa tuossa, kun mainitsit tuon ristiriidan. En sanoisi että olen yhtään fiksumpi kuin tavalliset duunarit, mutta minulla on vain erilainen ajatusmaailma. Duunarit yleensä (tietysti vahvasti yleistäen) keskittyvät arkisiin askareihin ja elävät enemmän hetkessä, kun minä taas olen enemmän pohdiskeljia, haaveilija ja analysoija. Eli viihdyn enemmän akateemisten ihmisten parissa, koen olevani enemmän samalla (vahva yleistys jälleen) aaltopituudella. Olen tavannut paljon fiksuja duunareita, joten olen tullut siihen tulokseen että tuo erottava tekijä ei ole älykkyys vaan tietynlainen kiinnostus maailman asioita kohtaan. Kouluttautuneilla ihmisillä tuo koulutuksen tuoma status tuntuu kyllä olevan melkein merkityksellisempi kuin se tieto minkä he sieltä koulusta saavat.
Ja syy miksen olen kouluttautunut on sos. tilanteiden pelko. Pelko ei iske kaikkialla eikä lähiskukulaisteni lisäksi melkein kukaan edes tiedä asiasta. Eli voin viettää normaalia elämää, jos ei pieniä rajoituksia lasketa. Näillä "pienillä" rajoituksilla on luonnollisesti dramaattiset vaikutukset. Aiemmin oli tapanani kyllä mainita asiasta naisille esim. baarissa, mutta kokemukset eivät ole olleet hyviä, joten enää en puhu asiasta kenellekään. Seuraavaksi tietysti herää kysymys, miksi en hoida asiaa pois. Olen tehnyt lähes kaiken voitavan, ilman tulosta.
>> Ja syy miksen olen kouluttautunut on sos. tilanteiden pelko. .... Seuraavaksi tietysti herää kysymys, miksi en hoida asiaa pois. Olen tehnyt lähes kaiken voitavan, ilman tulosta.
Kirjotuksiesi perusteella sinulla ei vaikuttaisi olevan mitään ongelmaa mikäli löydät itseäsi mielyttävän opiskelusektorin, vaan pikemminkin päinvastoin. Kannattaa samalla varautua siihen, että joutuu elämänsä aikana vaihtamaan alaa. Myös oma yritys voi olla joillekin sopiva vaihtoehto.
Oletettavastikin herkemmät ja analyyttisemmat henkilöt ovat taipuvaisempia potentiaalisesti sosiaalisten tilanteiden pelkoon, joka osaltaan kumpuaa juurikin heidän herkän analyyttisistä aina käynnissä olevista antenneistaan.
Samalla kun "perusjampan" kakkos-nelosesta veistetty tunneäly ja herkkyys havaitsee ja aistii vain suuret linjat ( ja käytöksensäkin sitä heijastaa), niin herkemmän analyyttinen henkilö automaattisesti skannaa ja aistii pinimmätkin ympäristönsä nyanssit.
Mainitsit jo tehneesi lähes kaiken sosiaalisten pelkojen hoitamiseksi.
Harvemmin ihminen syntyy sosiaalisten pelkojen kanssa vaikka yksilölliset herkkyysasteet vaihtelevatkin kovasti ja vaikutavat keskeisesti asiaan.
Toisaalta se mihin on tietoisesti ja / tai tiedostamattaan ehdollistuen oppinut, on siitä mahdollista myös oppia pois. Se edellyttää "vastaharjoitusta" eli pois oppimisen metodien toistamista. Herkkyytesi on samalla vahvuutesi ja akileen kantapääkin, mutta sen kanssa on mahdollista löytää oikein hyvä tasapaino ja ottaa samalla siitä sen vahvuudet esiin.
Kannustan sinua vaikkapa omatoimisesti opskelemaan kognitiivistä psykologiaa http://fi.wikipedia.org/wiki/Kognitiivinen_psykoterapia hankkimalla jonkin kiinnostavan ja hyvin tehdyn kirjan siitä.
Tai mahdollisesti oma-opiskelun lisäksi / jälkeen käydä tuon terapiasuunnan edustajan luona keskustelemassa asiasta. Useinkaan mitkään hyvin pitkäkestoiset terapiat eivät ole tarpellisia, vaan juuri sen verran, että saa itselleen hyvät työkalut käytöön.
Suuri osa / varsin moni mm. huippu-urheilojoista käyttää spykologien apua työkaluna parempaan suoritukseen tai lajissaan kohtaamansa jonkin solmukohdan avaamiseksi.
Kognitiivisen terapian ajatuksen on oppia käytöksillesillä / arjen toiminnallisilla tavoilla ja konkreettisilla toistetuilla teoilla ulos joistakin itseä rajoittavista tunnetiloista ja niiden ohjaamista käytös-reaktiomalleista.
Edellä mainitun asiaan ja sen mekanismiin perehtymisen lisäksi yksi sosiaalisten tilanteiden pelkoon toimiva ja niitä laimentava on säännöllinen fyysinen liikunta, juoksu, pyöräily, uinti, ryhmäpelitkin, punttisali jne.
Liikunta saa liikkeelle mielihyvähormonit, vie hetkeksi ajatukset toisalle, antaa paremman kontaktin itseensä, antaa energiaa ja helpottaa stressin sietoa ja helpottaa erilaisiin henkisiin haasteisiin vastaamista. Säännölisellä liikunnalla saa myös paremman ja luontevaman minäkuvan. Hyvä ja teveellinen vastapaino herkän analyttiselle aina päällä olevalle "tutkalle" ;-)
- - ->
Mitä opiskelusta ja urasta statusymbolina tulee, niin olen osin samaa ja osin eri mieltä. Aivan ensiksikin ihmisillä on taipumus mitata toisia heidän aikaansannoksistaan, sen mukaan mitä he tekevät ja varsinkin se miten he ovat vastuuntuntoisia ja kykenevät vastamaana itsestään ja toimeentulostaan.
Monillekin naisille ammatillisen statuksen suhteen rittää, että henkilöllä on ammatti josta mieluummin pitää ja siksikin on siinä pätevä, tekee työnsä vastuuntuntoisesti, on yritteliäs ja kykenevä vastaamaan itsestään ja toimeentulostaan. Vastuuntuntoinen, yritteliäs, kykenevä ja omillaan toimeentuleva mies on turvallisempi kumppani niin taloudellisesti kuin henkisestikin, mies jolla on resurseja ponnistaa vastoinkäymisistäkin eteenpäin.
Ps. Asiaa sivuten. Kuten muuan visas isoäiti oli sanonut tyttären tyttärelleen. Älä niinkään katso miehen amattiin vaan katso, että mies on mahdollisimman tyytyväinen ammatissan ja muissakin toimissaan. Työnsä tyytymätön mies on tunneperäisestikin kroonisen tyytmätön ja siten huono puolisoksi.
Eli tässä tulemme siihen usein kuultuun naisten toivomukseen potentiaalin kumppanin suhteen, että miehen tulee tietä mitä (elämältään) haluaa. Tekemisissään tasapainoinen ja tyyväinen mies on myös tunne-elämältään tyytyväisempi, tasapainoismpi, viihtyy saappaissaan ja on siten myös kumppanina rakentavaa seuraa ja tunnepitoisesti läsnä. Sinut itsensä ja elämänsä kanssa.
>>Oletettavastikin herkemmät ja analyyttisemmat henkilöt ovat taipuvaisempia potentiaalisesti sosiaalisten tilanteiden pelkoon, joka osaltaan kumpuaa juurikin heidän herkän analyyttisistä aina käynnissä olevista antenneistaan.
Samalla kun "perusjampan" kakkos-nelosesta veistetty tunneäly ja herkkyys havaitsee ja aistii vain suuret linjat ( ja käytöksensäkin sitä heijastaa), niin herkemmän analyyttinen henkilö automaattisesti skannaa ja aistii pinimmätkin ympäristönsä nyanssit.>>
Tuo osui kyllä niin naulan kantaan kuin olla ja voi. Olen herkkä kyllä ja näköjään sen jotenkin pystyit teksteistäni havaitsemaan. Äärimmäisen hyvä huomio.
Tuohon kognitiiviiseen terapiaan voisin kyllä tutustua, mutta aluksi vain lukemalla itse kirjoja. Kuten varmaan arvasit, sos.tilanteiden pelkoisilla on iso kynnys mennä puhumaan muille asiasta. Koko asiaa ei mielellään edes halua ajatella, sen verran ahdistavaa se on. Olen käynyt parillakin psykologilla, mutta en niistä hirveästi hyötynyt, he eivät vaikuttaneet hirveän päteviltä, ainakaan tämän minun asian suhteen. Hyvä terapeutti saattaisi muuttaa käsitykseni tästä asiasta.
>>...ihmisillä on taipumus mitata toisia heidän aikaansannoksistaan, sen mukaan mitä he tekevät ja varsinkin se miten he ovat vastuuntuntoisia ja kykenevät vastamaana itsestään ja toimeentulostaan.>>
Pakko taas myöntää, tuo kuulosti järkevämmältä kuin oma versioni pelkästä statuksesta. Kiitos muutenkin todella asiapitoisesta tekstistä, piti oikein muutamaan otteeseen lukea läpi!
- Mies vain x -
Psykologankin alueella on kovin monia eri koulukuntia ja kaikki ei ole kaikille sopivia vaihtoehtoja.
Vaikka psykologit käyvätkin omien opintojensa yhteydessä läpi myös oman psykoanalyysin, niin hekin ovat vain ihmisiä ja osa heistä saattaa olla jopa liki puoskareita. Hyvänkin terapeutin kohdalla on aina kyse henkilökemioista ja terapeuttukandinaattia kannattaa vaihtaa kunnes kuvio tuntuu istuvan luontevasti.
Monesti riittää itsenäinen asian opiskelu hyvän tai muutaman hyvän kirjan lukemalla, joka voi avata ajatuksia ja antaa riittävät työkalut asiansa käsittelyyn.
Sosiaalsissa peloissa / arkuudessa yhtenä ongelman aon se, että se saattaa ruokkia itse itseään ja alkaa dominoida elämää jopa enempi kuin "alkuperäinen sosaalisen pelon aste" itsessään.
Kun ogelmallisia tilanteita niiden kohtaamisen sijaan alkaa karttaa, niin niistä ajan kanssa muodostuu suorastaan rinnakkainen toimintamalli joka ohjaa, rajoittaa ja dominoi varsin laajasti kaikkea omaan elämän liittyvää. Toisinaan myös tavoilla joita ei edes heti suoraan liittäisi ko. ongelmaan liittyviksi.
Asian kieltämällä tai sivuun lakaisemalla se kuitenkin on aina läsnä ja ohjaa henkilön elämää, rekatiomalleja ja toimintatapoja rajoittavasti. Ensimmäinen askel on hyväksyä sen olemassaolo ja siten pohtia _miten_ asiaa voisi lähestyä ja työstää.
Kognitiivisessä / käytöksellisessä metodissa on ajatuksena kohdata nuo pelkotilanteet pienissä annoksissa ( kuin allergiasiedätys ), mutta toistuvasti ja säännöllisesti. Edistyminen tapahtuu melkein kuin huomaamatta ja pikkuhiljaa askel askeleelta ja henkilö havaitsee etteivät ne "pelon" kohtena olevat tilanteet olekaan tappavia ja havaitsee hiljalleen kasvavansa ulos yliarkuudestaan.
Jotkut entiset voimakaankin sosoiaalisen pelon / arkuuden omaavista ja siitä pikku hiljaa ulos kasvaneista / pois oppineista ovat jopa hankkineet ammatin jossa ovat jakuvasti esillä luennoitsijoina, kouluttajina jne.
Sosiaalisen palon asteitakin on monenlaisia ja lukuisat kuulutkin esillä olevat henkilöt sellaisesta käsivät jollakin asteella, mutta eivät anna sen rajoittaa toimintaansa. Äärimmillään se saatta tehdä joillekin haasteelliseksi aivan arkistenkin toimien hoitamisen kuten kaupassa käynnin jne.
Mielestäni ei kannata liikaa keskittyä siihen _miksi_ omaa sosiaalisia pelkoja vaan lähestyä asiaa rakentavasti, eteenpäinvievästi ja ratkaisullisesti kysymällä _m i t e n_ siitä voisi askel askeleelta hiljalleen oppia ulos. Samalla on hyvä antaa itselleen tarvittava aika eikä olle liian vaativa itsensä suhteen.
Tässä tulee kuvaan tuo kognitiivinen metodi, joka on tehokas, looginen, helposti sisäistettävä, selkeä, kokreettinen ja joka voi antaa ensimäisiä palkitsevia tuloksia melko nopastikin.
Tavoite on löytää käytännön elämässä tasapaino herkkyytensä kanssa, ei sen tukahduttaminen.
Tietty asia on varmastikin arka käsiteltäväksi eikä siitä ehkä aivan kenen kanssa tahansa kannata kesksutellakaan ainakana sen yksilöidymmi. Jokin hyvä ja luottamuksellinen ystävä voi hyvinkin ymärtää jos manitsee omaaansa sosiaalista arkuutta ja sen vaikuttavat ja rajoittavan toimintaansa.
Mielestäni olisi kuitenkin tärkeää ettei sitä ihan yksinkään kanna ja joskus keskustellessa saatta havaita ettei se nyt aivan niin iso asia olekaan. kesksutelu keventää ja auttaa suhteellistamaan asioita. Yksi asiaa pyöritellessä siitä saattaa kasvaa isompi kuin se todellisuudessa on.
Ps. Tuo säännölinen liikunta jo itsessään voi olla yllättävän tehokas tasapainottava elementti. Lisäksi se on kokonaisvaltaisestikin terveellistä, varsinkin jos siihen vielä liittää terveet ruokailitottumukset ;-)
Kognitiivisesta terapiasta minulla ei ole omaa kokemusta, mutta olen ymmärtänyt sen idean. Olen kyllä yrittänyt tuota "siedätyshoitoa" omalla tavallani. Vaikeinta siinä siinä on aina niellä se pettymys, jos kehitys ei kulje niin kuin haluaisi sen kulkevan. Täytyy perehtyä asiaan oikeasti, uskon että kunnon ohjeilla se sujuu paremmin ja odotukset ovat realistisemmat. Tiedän kyllä ettei kannattaisi olla liian pettynyt jos epäonnistumisia tulee eteen, ovathan ne väistämättömiä. Olen joskus lukenut joitain kirjoja aiheeseen liittye, mutta olen tainnut tehdä sen klassisen virheen, etten ole toteuttanut kirjan oppeja käytännössä. Tästä on tosin aikaa ja ehkä nyt on aika ottaa itseä niskasta kiinni.
Olen tuota vaikeiden tilanteiden karttamista harrastanut yli 15v ja olen kyllä täysin tietoinen tästä. Ehkä sitä vain hyväksyy asian ja se ei lopulta enää tunnu niin vaaralliselta, kuin mitä se oikeasti on. Suurin ongelmani (on niitä muitakin ongelmia) on kuitenkin esiintyminen yleisön edessä, tätä on vaikeaa treenata missään arjen keskellä ja toisaalta kylmiltään en menisi mistään hinnasta suuren yleisön eteen juuri nyt. Ehkä kun lueskelen lisää kirjallisuutta, niin keksin itse mitkä ne pienet ensiaskeleet omalla kohdallani voisivat olla.
Tuo ruokavalio ja urheilu on kyllä tärkeää, sen olen konkreettisesti oppinut. Se onkin minulla kunnossa tällä hetkellä.
Mikä ongelmana? Etsi seuraa kaltaisistasi, eli toisista työttömistä tai pätkätyöläisistä. Mikä pakko on katsella leuhkoja naisia? Sama se naisella on. Ei työttömistä tykkää miehetkään.
Hei.Sä olet valinnut toisen tien.Pakkoko se ois olla noita helvetin kiipijöitä muka?Asennoidu,ole ylpeä muista asioista,älä hellitä mulkku!Ole mies,älä ura!
en sanoisi, että kyseessä on niinkään status kuin turvallisuuden haku suhteessa.
moni haaveilee asunnon ostamisesta, lapsien teosta jne. näitä voi olla vaikea toteuttaa, jos toisen rahan saanti on epävarmalla pohjalla.
nykyään kun työt ovat kiven alla työllisyyttä ja opiskelua taidetaan arvostaa entistä enemmän. se myös rasittaa suhdetta, jos kumppani on pidempiä aikoja työttömänä ja toinen joutuu rahallisesti holhoamaan hänestä tai jos itse haluaisi matkustella tai käydä välillä ravintoloissa mutta toisella ei koskaan ole varaa.
itsekin kärsin hieman sosiaalisesta pelosta. minulla on lievä puhevika joka pahenee hermostuessani ja varsinkin esitelmien pito amk:ssa on minulle ihan hirveää. pakotin itseni tähän kouluun ja nyt tokana vuotena on paljon helpompaa, kun tunnen luokkakaverini ja voin olla rennompi heidän seurassaan. silti esitelmien pitoa varten otan aina reseptilääkettä joka hieman auttaa kontrolloimaan jännitystäni.
peloista pääsee irti vain siedättämällä itseään niissä epämukavissa tilanteissa. voisit harkita jotakin rentoa alaa esim. kouluttautua puutarhuriksi. siellä luulisi olevan mukava ilmapiiri.