Miehen (liian) läheinen suhde siskoonsa

Hei kertokaa mulle olenko ainut nainen joka tällasta on jaksanut katella jo näinkin pitkään! Meidän suhteen ongelmana on, että mies ei asu minun kanssani yhdessä, vaan siskonsa. Ihan oikeesti, kuinka moni nainen hyväksyy tämän asian? Joo, vaikka tällä hetkellä onkin kyse lähinnä olosuhteiden pakosta, tää on alkanut kyrsiä ja lujaa!

Eikä siinä oikeestaan vielä kaikki, on alkanut tuntua että miesystäväni suhde siskoonsa ei ole muutenkaan ihan normaali. He asuvat yhdessä, heillä on omat juttunsa mistä mä en edes tiedä mitään, jos sisko soittaa että hänellä on joku hätä, mies rientää vaikka kesken sänkyhommien siskonsa avuksi. He shoppailevat yhdessä, lenkkeileevät yhdessä.

Tämä sisko ei minusta juurikaan välitä ja aika vähän ollaan tekemisissä oltukkin. Miten tällasta ees voi sopia enää mitenkään, mies ei ymmärrä ollenkaan että olen hänen siskostaan mustasukkainen. Hänen siskollaan on vaikeaa kyllä, mutta aikuinen ihminen hänkin on ja eikö luulis nyt itsestäänkin pärjäävän..

Oon mä oikeesti ajatellut, ja kysynytkin miesystävältäni, että onko sittenkään tämä nainen hänen siskonsa edes, kun noin läheisissä väleissä ovat ja mä jään aina kakkoseksi. Suuttui julmetusti ja häippäs. Sen jälkeen en hänestä kuullut moneen päivään ennen kuin itse otin häneen yhteyttä.

Mut siis eihän tää voi olla normaalia, vai voiko? Kuinka moni jaksais tällasta kattella?
5284
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

sinähän sen päätät mitä siedät ja mitä et.

aika harva laittaa sukulaisensa tai kaverinsa kumppaninsa edelle, koska ne kumppanit vaihtuu, mutta kaverit ja sukulaiset pysyy ja jos laitat miehen tilanteeseen jossa hänen teidän väliltä pitää valita niin tulet häviämään, joten sun ei auta kuin etsiä kompromissi, hyväksyä tai lähteä

Äänestä
  • prkl juurikin toisinpäin: harva laittaa kumppaninsa sukulaisten/ystävien edelle

    Äänestä

suosittelen et lopetat suhteenne, ja kerrot miehelle rehellisesti syyn, jos hänellä ja siskolla e ole mitään menossa. ottaa hän sinuun yhteyttä pienen tauon jälkeen. ja jos ei ota nin ei ole sinun arvoisesi mies ja tuskimpa haluat loppuelämäksi jäädä miehesi siskon varjoon.

Äänestä

Voi sitä raukkaa joka sut muijakseen ottaa!!!

Olla nyt MUSTASUKKAINEN toisen SISKOLLE!!! HALOO!!! Nyt ei puhuta toisesta naisesta, vaan SISKOSTA!!!

Mitäpäs jos ITSE katselisit omaa suhtautumistasi... Ettet itse ole vaan se ongelma tollasella kiukuttelemisella. Kasva aikuiseksi saakelin pissaliisa!


On se kuule minunkin mies ERITTÄIN läheinen oman siskonsa kanssa, ja hyvä niin! Ei tulis mieleenkään mennä rajottamaan tai kiukuttelemaan toiselle. Enempi olen kateellinen kun omien siskojen kanssa ei ole lähellekkään tollasia välejä, mutta hyvä että toisella meillä on.

Voin kuule tälleen vanhana akkana sulle kertoa, että jos ja kun tolla linjalla jatkat, niin siinä käy niin että se olet sinä joka olet rasittava narisija ja sitten istutkin itekses!

Äänestä

Naurettavaa kyllä olla siskosta mustasukkainen. Jotain ongelmia sun pääsi sisällä täytyy nyt olla. Ei oo kaikki muumit laaksossa :DD

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kihisee kiukusta kirjoitti:

Hei kertokaa mulle olenko ainut nainen joka tällasta on jaksanut katella jo näinkin pitkään! Meidän suhteen ongelmana on, että mies ei asu minun kanssani yhdessä, vaan siskonsa. Ihan oikeesti, kuinka moni nainen hyväksyy tämän asian? Joo, vaikka tällä hetkellä onkin kyse lähinnä olosuhteiden pakosta, tää on alkanut kyrsiä ja lujaa!

Eikä siinä oikeestaan vielä kaikki, on alkanut tuntua että miesystäväni suhde siskoonsa ei ole muutenkaan ihan normaali. He asuvat yhdessä, heillä on omat juttunsa mistä mä en edes tiedä mitään, jos sisko soittaa että hänellä on joku hätä, mies rientää vaikka kesken sänkyhommien siskonsa avuksi. He shoppailevat yhdessä, lenkkeileevät yhdessä.

Tämä sisko ei minusta juurikaan välitä ja aika vähän ollaan tekemisissä oltukkin. Miten tällasta ees voi sopia enää mitenkään, mies ei ymmärrä ollenkaan että olen hänen siskostaan mustasukkainen. Hänen siskollaan on vaikeaa kyllä, mutta aikuinen ihminen hänkin on ja eikö luulis nyt itsestäänkin pärjäävän..

Oon mä oikeesti ajatellut, ja kysynytkin miesystävältäni, että onko sittenkään tämä nainen hänen siskonsa edes, kun noin läheisissä väleissä ovat ja mä jään aina kakkoseksi. Suuttui julmetusti ja häippäs. Sen jälkeen en hänestä kuullut moneen päivään ennen kuin itse otin häneen yhteyttä.

Mut siis eihän tää voi olla normaalia, vai voiko? Kuinka moni jaksais tällasta kattella?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu