Ultra-gallup

Tunnetko olevasi erilainen vai samanlainen? Kumpi sana tuntuu kiihottavammalta?

Ymmärrätkö miksi ajattelt niin kuin ajattelet? Jos et, niin miltä se tuntuu, kun joku toinen taho tästä huolimatta ymmärtää?

(vähäpointtista naurua)
1269
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Tunnen olevani erilainen ja ystäväni ovat erilaisia. Siis massasta poikkeavia.
Erilaisuus on kiihottavampaa, mutta siihen pitää sisältyä älyä.

Olen jo lapsesta asti tuntenut olevani erilainen. Ymmärrän siitä jotain nyt aikuisena, mutta en silloin. Se oli ainoa maailma jossa olin elänyt. Kaikki ovat erilaisia ja sehän tässä on se hienous ja kauneus. Otan heidät uniikkeina, sellaisina kuin ovat. Heissä on jotain katseltavaa ja kuunneltavaa.

Sellaisia on niin vähän. Valitettavasti jotkut heistä ovat erakoituneita, eivätkä päästä enää ihmisiä lähelleen. Ymmärän siitä jotain, en minäkään enää päästä lähelle ketä tahansa uteliasta. Eikä pidäkkään.

Erittäin harva ymmärtää tai hyväksyy erilaisuuteni. Tottakai se tuntuu hyvältä. Varsinkin jos tuntuu, että se toinen on edes hiukan samalla taajuudella. Ihmisen pitää antaa hengittää (mielellään turvalliseti) sellaisena kuin on.

Äänestä
  • Mulla on sellainen käsitys, että erilaisuuden ihminen tarvitsee itselleen puhtaasti siitä syystä, että se individualisoi siitä kaaoksesta, jota kutsutaan haluumme samankaltaistua.

    http://www.youtube.com/watch?v=gSaH1yaRkzI

    Äänestä

  • Nasdaq kirjoitti:

    Mulla on sellainen käsitys, että erilaisuuden ihminen tarvitsee itselleen puhtaasti siitä syystä, että se individualisoi siitä kaaoksesta, jota kutsutaan haluumme samankaltaistua.

    http://www.youtube.com/watch?v=gSaH1yaRkzI

    Vai olisiko tuo haluksi. No mene ja tiedä.

    (menee ja tietää -naurua)

    Äänestä

Erilaisuuden tunne tuli kotoa, ne kaksi muuta olivat samanlaisia ja minä erilainen. Muutimme lapsena usein ja tutustuin pihan lapsiin nopeasti. Perheemme oli erilainen ja toisaalta samanlainen. Koulussa ajattelin ja vastailin toisin kuin muut. Olen vilkas ja rakentelen. Kirjoitan ja luon edelleen.

Usein muuttaminen pitää ihmisen ulkopuolisena ympäristöönsä nähden. Ei tule tunnetta, että olisi osa tätä pihaa tai kaupunkia.

En halua samankaltaistua. Mitä se sellainen on?
En ole stadilainen. Sieltä kotoisin, mutta en halua elvistellä sillä. En ole naiset, mitä se sellainen on? Olen silti osa tätä maata, yhteiskuntaa ja asuinympäristöä, osa työpaikallani.

Kaaosta? Elämä näyttää siltä, koska siinä on niin monta muuttujaa. Se kuuluu siihen "taudinkuvaan". Luonnossa kuitenkin kaikki vaikuttaa kaikkeen. On syy ja seuraus.

Erilaisuus vaatii rohkeutta. Samankaltaisuuden vaade on luonnonvastaista. Mikä tässä on se pointti? Täyttää sielunsä miellyttävästi sillä, minkä tuntee tehtäväkseen. Erilaisuus on luonnollista.

http://www.youtube.com/watch?v=Li0z_tETXWg

Äänestä
  • ps. eikä pidä kuvitella, että erilaisuuden tunne olisi aina ollut yhtä juhlaa. Päinvastoin se on ollut myös valtava taakka. En viitsi kertoa koska se koskee myös perhettäni.

    Se on helpompi kantaa omassa taloudessa. Kun vielä pääsee omanhenkiseen työ- tai ystäväpiiriin, jossa se saa kukoistaa. Kun saisi vielä kotiinsa sellaisen combon jossa ihminen hyväksytään sellaisenaan. Oli sitten yksin tai yhdessä. Seuralla on väliä.

    Äänestä

  • Kyllä. Kuten sanoin, niin samankaltaistumisen ja arvojaon jälkeen ihminen liukenee massaan ilman erilaistumisen tarvettaan.

    Asia on hieman kummallinen, eikö totta?

    Äänestä

  • Nasdaq kirjoitti:

    Kyllä. Kuten sanoin, niin samankaltaistumisen ja arvojaon jälkeen ihminen liukenee massaan ilman erilaistumisen tarvettaan.

    Asia on hieman kummallinen, eikö totta?

    No siis meistä kaikista tulee lopulta multaa, mutta kaupunkilaisuus kaikineen mahdollistaa myös erilaisuuden hyväksymisen, eikä oma erilaituusteni tee minusta staraa tai tuskaisasti käpristelevää. Jossain vaiheessa ihminen hyväksyy erilaisuutensa luonnollisena osana ja nautii silti omasta tavis-statuksestaan. Osana tätä kokonaisuutta. Antaa oman panoksensa kokonaisuudelle.

    Oikeus olla erilainen kokonaisuudessa. Mutta kyllä porukoilla on taipumus ja tarve jengiytyä tietyssä vaiheessa.

    Sen näkee kaikissa arvoissa ja tavoittelemisen arvoisissa asioissa. Se on sitten yksilökohtaista mitä yhteisesti hyväksyttyjä arvoja poimii omakseen ja mitä soveltaa.

    Äänestä

  • emili-a kirjoitti:

    Mjoo.

    Mä näkisin asian niin, että ihmisen sosiaalinen ulottuvuus on niin syvällä käytöksessä, että sen uhaksi mielletään persoonan kaikkien rönsyjen kasvattaminen kaikkeen loistoonsa.

    Ihminen joutuu tekemään kompromisseja. Minusta tällainen on surullista, jopa traagista.

    (tragikoomista naurua)

    Kaikista rönsyistä tuli mieleen muutama päivä sitten julkaistu Einsteinin määräykset vaimolleen ja Buddhan tarina. Eivät nekään miehet olleet kaikessa pyhimyksiä mutta saivat kai kokonasuudessaan kukkia ja loistaa juuri sellaisina kuin ovat. Einstein muistetaan tieteestään ja Buddha opeistaan.

    Harvoin painotetaan Einsteinin avioeroa ja sen syitä tai että Buddha jätti vaimonsa ja lapsensa häidensä aattona.

    Miten tätä nyt rajaisi: kyllä ihmisen tulisi valita tietyt kunnioittavat sosiaaliset elämää kunnioittavat säännöt, mutta muutoin luonne ja kyvyt saisivat kukkia. Onko silti mahdollista olla täpöllä luova?
    Ihmisillä tuntuu olevan valtava kontrolli toisiaan kohtaan. Mitä on sopivaa tehdä ja sanoa. Naisilla varsinkin. Onko miehillä samaa ryhmässärajoituksia. "miehen ei sovi tehdä sitä....tai tätä".

    No nyt aletaan olla niillä huudeilla, joissa viihdyn.

    (naurua)

    Äänestä

  • Nasdaq kirjoitti:

    No nyt aletaan olla niillä huudeilla, joissa viihdyn.

    (naurua)

    Eipä rokkarin tai taiteilijan puolisoilla ole helppoa. Toinen joustaa aina enemmän. Vain toinen luova ymmärtää sen. Jotain yhteistä pitää olla arvoissa tms.

    Pitäkää ajoissa pekkasia
    http://www.youtube.com/watch?v=6Lh7Zg8WXwU&NR=1&feature=fvwp

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Nasdaq kirjoitti:

Tunnetko olevasi erilainen vai samanlainen? Kumpi sana tuntuu kiihottavammalta?

Ymmärrätkö miksi ajattelt niin kuin ajattelet? Jos et, niin miltä se tuntuu, kun joku toinen taho tästä huolimatta ymmärtää?

(vähäpointtista naurua)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu