se on minunkin taipua ja 'tunnustaa', että vieras on käynyt mielessä jo useamman kerran. Parisuhteessani ei ole mitään vikaa, kaikinpuolin hyvä suhde, mutta minkä teen sille, että himo ja vetovoima toista kohtaan on aivan suunnaton..? Vielä en ole sortunut ja toivon, etten sorrukaan (tilaisuuksia olisi ollut ja tulee varmasti olemaan, sillä 'himojeni kohde' on tuttavapiiristä minua melkeinpä palvova mies), sillä se olisi vain seksiä, mutta tunnontuskia tuskin potisin, muutakuin alttarilla (emme ole siis vielä naimisissa, kihloissa kylläkin). Kuulostaa karulta, mutta eikö se maailma tälläinen nykyisin olekin..?
Niinkuin minäkin olen vannonut, etten koskaan pettäisi, ja nyt nämä ajatukset ovat totisinta totta minunkin elämässäni.. En ole koskaan uskonutkaan, että kaikille olisi vain yksi ainoa oikea, mutta ei sen näinkään pitäisi mennä.. Minkä niille haluilleen kuitenkaan loppujen lopuksi voi (kunhan yrittää ns. pitkittää pettämistä), sillä jokaisella meillä on jossain vaiheessa edessä ihastuminen toiseen, oli se sitten lyhyempi tai pidempi..
Silti, vielä uskollinen minäkin ja toivottavasti tulen olemaankin (ihan tosissani sitä haluan, sillä näin hyvää suhdetta en halua pilata). Täytyy vaan yrittää välttää tilanteita, joissa olisi mahdollisuus pettää, sillä eiköhän se tilaisuus tee varkaan.. Vai mitä olette mieltä?
Pakko
14
1711
Vastaukset
- Naikkonen
Ne tunteet voi mennä ohi tai sitten ei... Itse kärvistelin pari vuotta (tunteet vaihtelivat voimakkaasta himosta lievempiin) kunnes sorruin. Semmottis se oli menoa sit. Ja niinkun minäkin vannoin, että en ikinä petä! Pöh... Jos jotain vannoo, niin joku (Murphyn?)laki on melkein sen puolella, että sanasi joudut nielemään.
- nainen
sitä ajoinkin takaa.. kun koskaan ei pitäisi sanoa ei koskaan. Hienoa, että ihmiset voivat olla uskollisia, mutta en usko siihen, etteikö ihastuksia parisuhteenkin aikana olisi..
- Jukka
nainen kirjoitti:
sitä ajoinkin takaa.. kun koskaan ei pitäisi sanoa ei koskaan. Hienoa, että ihmiset voivat olla uskollisia, mutta en usko siihen, etteikö ihastuksia parisuhteenkin aikana olisi..
Toimi reilusti - eroa ja ota Se uusi. Kerro tilanne nykyiselle siipallesi, hän järkyttyy, mutta ymmärtää kyllä. Jos et ole vielä pettänyt häntä, luulisi hänen arvostavan uskollisuuttasi hänen kanssaan ollessasi. Ensiksi etsi itsellesi asunto ja kerro asiat vasta sitten kun voit heti lähteä.
Näin ainakin itse toivoisin puolisoni toimivan - sillä tiedän, että aina löytyy niitä (sinisilmäisiä) jotka palvovat tuntemattomia (joita eivät oikeasti tunne - virheitä ainakaan), joiden on äärimmäisen helppo antaa upea julkikuva itsestään. Itsekin osaan täydellisesti näytellä tarvittaessa huippumukavaa ja -fiksua - on testattu ja toimii hyvin. Olen kuitenkin vaimooni sitoutunut, sillä tiedän, että tympäytyisin arjen myötä kehen tahansa uuteen ja se mitä voisin tehdä uuden kanssa, voin yhtä hyvin toteuttaa myös vaimoni kanssa.
Näin rehellisesti toimiessasi uskoisin sinun olevan erittäin tyytyväinen itseesi myöhemminkin. Jos teillä ei ole lapsia (toivottavasti ei) niin ero on "piece of cake" molemmille.
Pettäminen on sikamaista - mutta totuus ei pala tulessakaan! - Nainen-72
Jukka kirjoitti:

Pettäminen on sikamaista - mutta totuus ei pala tulessakaan!Yhdyn edelliseen puhujaan täydellisesti! Yritä päästä asian yli, jos nykyinen suhteesi on muuten kaikin puolin kunnossa. Näitä tulee olemaan elämässäsi muitakin, eikä se vaihtamalla ohi mene. Tuleeko vastaan muita sellaisia miehiä, jonka kanssa muutoin kaikki sujuu, voikin olla jo toinen kysymys!
Pidä pää kylmänä ja tosiaan tee kaikki "fantasiat" miehesi kanssa. Jos et tähän pysty, ota reilusti aikalisä ja mieti mitä haluat. Arvosta nykyistä kumppaniasi sen verran.
:-) - nainen
Nainen-72 kirjoitti:
Yhdyn edelliseen puhujaan täydellisesti! Yritä päästä asian yli, jos nykyinen suhteesi on muuten kaikin puolin kunnossa. Näitä tulee olemaan elämässäsi muitakin, eikä se vaihtamalla ohi mene. Tuleeko vastaan muita sellaisia miehiä, jonka kanssa muutoin kaikki sujuu, voikin olla jo toinen kysymys!
Pidä pää kylmänä ja tosiaan tee kaikki "fantasiat" miehesi kanssa. Jos et tähän pysty, ota reilusti aikalisä ja mieti mitä haluat. Arvosta nykyistä kumppaniasi sen verran.
:-)sen tosiasian, että kukaan muu ei pysty minua varmaan tämän onnellisemmaksi tekemään, ja itseäkin ihmetyttää mistä tämä intohimo toista kohtaan on tullut. Vannon edelleen uskollisuuden nimiin, mutta en voi olla varma, että koko elämäni pystyn uskollinen olemaan.
Tämä 'toinen' mies on omalla tavallaan kyllä ihana, mutta hänessä on niin paljon ominaisuuksia joita en siedä, että hänen kanssaan kaikki olisi tosiaan vain seksiä.. Oma puolisoni sen sijaan on juuri kaikkea sitä mitä haluan, niin ulkonäöltään kuin luonteeltaankin.
Kiitos asiallisista kommenteista! Ja olkaa huoleti, pidän kyllä jalat yhdessä niin kauan (toiv. lopun elämäni) kuin nykyisen puolisoni kanssa olen. Ei olisi oikein häntäkään kohtaan, jos menisin pettämään..
- lopulta
Eipä tuossa ole mitään ihmeellistä. Se tulee ennemmin tai myöhemmin likimain jokaisen eteen se tilanne, että omassa suhteessa on kaikki ok mutta silti tai juuri siksi alkaa tehdä mieli edes hiukan tepastella aidan tuolla puolen.
Koska sinullakin on väistämätön edessä niin kehoittaisin toimimaan siten, ettei siitä tule kellekkään harmia, ei sinulle eikä miehellesi, eikä myöskään tälle kolmannelle osapuolelle. Kannattaa järjestää asia fiksusti ja erittäin huolellisesti ilman tyhmää kohellusta sekä kiireistä tilanteeseen tarttumista ja pitää huoli, että se pysyy ehdottomasti salassa.
Parasta hyvässä suunnittelussa on se, ettei mitään morkkiksia eikä pelkoja tule kun on varmaa, ettei jää kiinni sillä kiinnijäämisen pelko pilaa helposti muuten onnistuneen ja miellyttävän syrjähypyn.
Kun toimii järkevästi saattaa tilanteesta kehittyä mielekäs ja turvallinen sivusuhde pidemmäksikin ajaksi.- Johan pomppas
Ihanko tosissas tollasia ohjeita jakelet?!
Sanonpa vaan, että huonon neuvon annoit. Jos aiot pettää ja et pysty himojasi hillitsemään, niin eroa puolisostasi reilusti, ettei tarvitse ruveta selän takana vehtaamaan, siitä ei seuraa mitään hyvää!
Säälittävää tuo ihmisten olematon kunnioitus toisiaan kohtaan. Oot varmaan tosi sika ihmisenä muutenkin... - lopulta
Johan pomppas kirjoitti:
Ihanko tosissas tollasia ohjeita jakelet?!
Sanonpa vaan, että huonon neuvon annoit. Jos aiot pettää ja et pysty himojasi hillitsemään, niin eroa puolisostasi reilusti, ettei tarvitse ruveta selän takana vehtaamaan, siitä ei seuraa mitään hyvää!
Säälittävää tuo ihmisten olematon kunnioitus toisiaan kohtaan. Oot varmaan tosi sika ihmisenä muutenkin...Aivan tosissani annoin ohjeen ja sitä noudattamalla kaikki menee mukavasti ja hienotunteisesti ketään loukkaamatta.
Miksi erota hyvästä puolisosta pienen seikkailun vuoksi?
En ole sika vaan mainio perheenisä, aviomies ja rakastaja. - Toinen
lopulta kirjoitti:
Aivan tosissani annoin ohjeen ja sitä noudattamalla kaikki menee mukavasti ja hienotunteisesti ketään loukkaamatta.
Miksi erota hyvästä puolisosta pienen seikkailun vuoksi?
En ole sika vaan mainio perheenisä, aviomies ja rakastaja.Ettet vaan ole se kenen kanssa minulla on suhde. :) Salassa, kenenkään tietämättä ja hienovaraisesti emme tosiaankaan loukkaa kenenkään tunteita. Onnittelut meille!
- lopulta
Toinen kirjoitti:
Ettet vaan ole se kenen kanssa minulla on suhde. :) Salassa, kenenkään tietämättä ja hienovaraisesti emme tosiaankaan loukkaa kenenkään tunteita. Onnittelut meille!
Meitä fiksusti asiansa hoitavia lienee enemmänkin mutta toki voisit olla juuri hän..... :)
- Johan pomppas
lopulta kirjoitti:
Meitä fiksusti asiansa hoitavia lienee enemmänkin mutta toki voisit olla juuri hän..... :)
haluaisi omien lasteni isän hyppäävän vieraissa...onpa kunnioitettavaa käyttäytymistä koko perhettä kohtaan. Teko on aivan yhtä paha, vaikket jäisi siitä kiinni. Olet joko provo tai sitten vain tyhmä kuin pässi.
Fiksusti asiansa hoitavia!? Salli mun nauraa. - Toinen
Johan pomppas kirjoitti:
haluaisi omien lasteni isän hyppäävän vieraissa...onpa kunnioitettavaa käyttäytymistä koko perhettä kohtaan. Teko on aivan yhtä paha, vaikket jäisi siitä kiinni. Olet joko provo tai sitten vain tyhmä kuin pässi.
Fiksusti asiansa hoitavia!? Salli mun nauraa.Pompottele ihan rauhassa. Tämä on vain sitä elävää elämää.
- nainen
mistä se tunne tulee, että tekisi mieli vierasta?? Kun omassa suhteessa kaikki kunnossa, seksi mahtavaa ja sitä on paljon, olemme molemmat melko kokeineita, pystymme puhumaan asioista todella avoimesti, tekemään sellaista yhdessä, mitä muut eivät välttämättä ymmärrä, olemme sekä avopuolisot että parhaat ystävät.. miksi siis pitää tulla tunne, että olisi kiva päästä sänkyyn toisen kanssa? Vai onko se kliseisesti sitä, että tekisi mieli 'leikkiä tulella' eli hakea jotain 'jännää' jo vakiintuneeseen elämäntilanteeseen?

Kas kun sivuhteessa on sitä kaivattua kiihkoa/jännitystä/uutuuden viehätystä joka puuttuu pidemmästä parisuhteesta. Vaikka seksi oman kumppanin kanssa olisi miten upeaa hyvänsä siihen tulee ajan myötä tietty rutiinin maku/tuttuuden tuntu ja rutiini ei tuota väreitä vartaloon/kiihkoa kisailuun, niitä, jotka kaikki muistaa ajalta jolloin esim. nykyinen suhde oli vielä nuori.
Tietysti kannattaa harkita, meneekö hypylle vaiko ei sillä onhan siinä omat riskinsä, eikä se hyppy välttämättä olekkaan niin upea kuin odotti, ei varsinkaan jos toimitaan humalassa/hetken mielijohteesta.
Hyvin suunniteltu ja huolella salattu, ehdottomasti selvinpäin suoritettu sivuhyppy ja hypyt ovat tuottaneet itselleni paljon iloa upeitten kokemusten myötä.
Tekisi mieli suositella kaikille mutta se lienee edesvastuutonta :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399198Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3738004Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625761William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542378Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62103Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821752Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201695Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921455Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401382Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71380