avioero

särkynyt

Mies toi avioeropaperit allekirjoitettavaksi. Viikko sitten muutti pois. Tunteet kuolleet, sanoi. Jälkeenpäin on paljastunut pettäneensä selän takana saman naisen kanssa jo parin kuukauden ajan. Liittoa takana meillä 7v. ja seurustelua ennen tätä useita vuosia. Kaksi lasta, alakouluikäiset. Viikko on mennyt kuin sumussa. Olen jotenkuten saanut lasten asiat hoidettua, mutta pinna on tiukalla ja ärähtelen pienimmästäkin asiasta. Itken lähes kaiken valveillaoloajan ja mietin, mietin.... En nuku, en syö. Työ.tevr. kävin ja sain viikon sairaslomaa, sitten pitäisi olla jo työkykyinen. Unilääkettä sain myös ja nukun sen ansiosta nyt n. 4h / yö. Pumppu hakkaa ja tuntuu, että elämä loppuu nyt tähän. Muutto lasten kanssa edessä, rumaan ja kalliseen vuokra-asuntoon. Ok-talo menee myyntiin. "Voittorahoilla" makselen sitten vuokria. Tukia ei tule. Palkka on niin pieni ettei riitä edes puoleen vuokran maksuun, muista kuluista puhumattakaan... Miten tästä voi ikinä selvitä? Mikä aika menee ennenkun olen etes jotenkuten jaloillani? Mikään ei kiinnosta, pitäisi ostaa asuntoon sitä ja tätä, lähteä kauppaan enkä kykene. Koulumatkat pitenee, koulu ei sentään muutu. Lasten valitusta joka asiasta, myös tuosta matkan pitenemisestä... En jaksaisi kuulla enää mitään!!! Mies on luvannut auttaa, ai miten??? Juuri pilannut kaiken, Minun elämä on pirstaleina, minulta viedään koti ja lapsilta myös. Kaikki sortuu mitä yhdessä on rakennettu. Autoa ei ole enää varaa pitää, eikä mitään muutakaan, vaikka työn puolesta tarvitsisi. Vuorotyö, pienet lapset.... Tiedän etten tule selviämään, en mitenkään. Kaivaudun "uuteen" asuntooni kunhan muutto on tehty enkä poistu sieltä koskaan. Kasvot on menetetty tämän pettämisen vuoksi ja olo on niin maahan poljettu kuin olla voi. Mistä näitä kyyneliäkin riittää???Kuolemaksi tää on, aivan varmasti!!

17

586

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Paljon myötätuntoa

      Hmm---paljon myötätuntoa, tulet selviämään, usko, lastesi vuoksi tulet jaksamaan, vaikka olet joutunut suuren loukkauksen kohteeksi. Heti pieni, epäoleellinenkin neuvo.Toivottavasti et ehtinyt allekirjoittaa? Jos et, älä allekirjoita eropapereita. Sano miehelle, että koska hän petti ja jätti perheen, hän hakekoon eroa yksin (ja maksakoon, se maksaa 80,-). Lopputulosta ei muuta se, että sinäkin allekirjoitat, tai et, ei mitenkään, eroa voi hakea yksin. Ainoa mihin se vaikuttaa, on, että miehesi voi kertoa piireissään että 'haitte eroa yhdessä', eli rauhoitella omaatuntoaan ja esitellä rehtiä miestä muille tuolla lauseella.

    • särkynyt

      allekirjoitin jo... pää on niin tyhjä tai sekaisin etten osannut kieltäytyäkkään. talolaina-asioiden vuoksi piti tuo paperi kuulemma kiirellä saada vetämään?!?

    • Voimia sinulle

      Älä allekirjoita mitään paperia enään sillä verukkeella, että toinen haluaa nimesi nopeasti paperiin. Vaan kerro selkeästi toiselle, että luet ja pohdit asiaa ennen, kun allekirjoitat.

      Onko teillä avioehto? Oli tai ei niin, kyllä sinä voit ottaa omasi ja lasten tavarat ja henkilökohtaiset vaatteet uuteen kotiin (vaikka olisi avioehto, on sinulla oikeus ottaa lasten huonekkanut ja muut, jos lapset muuttavat pysyvästi sinun luokse). Ei sinun ihan kaikkea tarvitse välttämättä ostaa uusiksi. Ja tiedän, että se tuntuu todella rankalta aloittaa uudestaan alusta.

      Kannattaa yritää sopia lasten elatus, huolto ja tapaaminen ilman käräjäoikeutta. Lastenvalvoja yleensa auttaa sopimuksen tekemisessä, jos miehesi ja sinä voitte sopia yhdessä asioista, kannattaa silti laittaa virallisesti paperille lastenvalvojan luona. Ja kyllä te voitte sopia miehesi kanssa aika vapaasti elatusmaksun suuruudesta, jos ei nyt ihan sitä tehdä, että 10 000 euron kuukausitulosta maksettaan elatusmaksua 1 euroa (tämä on nyt sitten kärjistetty summa ja todella vedetty hatusta). Tarkoitan siis sitä, että sopimuksessa on kohtuulliset summat ja muut ehdot ovat kohtuulliset.

      Voitte siis tietenkin sopia yhdessä mikä on teidän juttu lasten elatuksessa, huollossa ja tapaamisessa.

      Tiedän, että nyt tulee sanomista, mutta jos toinen vaatiimalla vaatii ja pystyy huolehtimaan lapsista, voit sinä antaa hänen kokeilla. Ei se sinusta tee huonompaa äitiä. Joskus se auttaa myös avaamaan silmiä, kuinka paljon se vaatii, kun ei ole toista auttamassa. Samalla voi myös tämä toinen nainen todeta, ettei se ollut sittenkään hyvä ratkaisu. En tarkoita kosto mielessä, vaan ihan tosissaan, sitä, että kyllä se isäkin voi olla lähivanhempi.

      Vaikka nyt tuntuu turhalta tehkää miehen kanssa avioeroon liittyvä ositus sopimus ja se tehdään sen hetkisen omaisuuden mukaan mikä teillä oli, kun haitte avioeroa. Avioehto muuttaa tätä sopimusta mikäli se teillä on.

      Sitten, kun olette asettuneet uuteen kotiin, voitte yhdessä lasten kanssa ottaa tavaksi vaikka sen, että joka toinen viikonloppu tehdään yhdessä jotain kivaa. Vaikka kirjastossa käynti, ei aina tarvitse käyttää rahaa yhdessä oloon.

      Ja tiedän, ei lohduta nyt, mutta olen oppinut sen, että sanonta sen minkä taakseen jättää sen edestään löytää. Eli kyllä se mies voi vielä muuttaa mieltään tai joutua toteamaan, ettei se ollutkaan sitä, miltä se aluksi näytti ja tuntui. Varsinkin sitten, kun tuo ero alkaa todella konkretosoitumaan.

      Ainoa asia mikä tulee mieleen on, että miehesi haluaa uuden naisystävän kanssa esim. ostaa asunnon ja tarvitsee uutta lainaa ja tässä taas voitaisiin tarvia sinun suostumus, jos olisitte naimisissa. Pidä muuten varasi, ettei miehesi yritä luistaa elatusmaksuista sillä verukkeella, että on ottanut ylisuuria lainoja itsellensä. Ja yhteistä omaisuutta ei voi myydä ilman sinun lupaa, joten ei voi myydä taloa, jos se on teidän yhteinen omaisuus (nimet tai ei ole avioehtoa).

      Avioehtoa ei voi enään tehdä, koska olette hakeneet avioeroa. Avioehto voidaan tehdä missä vaiheessa tahansa avioliittoa ja se on rekisteröitävä maistraattiin, mutta ennen avioerohakemusta.

    • Särkynytkin eheytyy

      Vähän samanlainen tilanne. Puolivuotta ja ajatukset alkaa selvitä. Suosittelen eroseminaaria, jos sellainen löytyy. TK:ssa löytyy psykologi, siellä voi luottamuksellisesti kertoa tunteistaan ja huomaavat masennuksenkin ajoissa.

      Voi...suuri lämmin hali täältä. Yritä edes väkisellä syödä ja juoda jotain. Avierostakin selviää, mutta ymmärrän hyvin ahdistusta ja kyyneliä joita se tuottaa.Vihakin on hyvä tunne, sillä pettämisen kohteena olitte kuitenkin koko perhe.

      Tuntuu varmaan banaalilta, ja typerältä, mutta tiedätkö, nyt tarvitaan arjen sankaria.
      Älä yritä jaksaa kaikkea yksin. Pyydä apua. Älä syyllistä itseäsi mistään, riittää että jaksatte tunnin, päivän kerrallaan.
      Ethän sinä menetä kasvojasi, vaan miehesi. Ei hylkääjälläkään mikään uusi elämä ala, itsekkyys kun on aina selitettävä, myös lapsille. Älä koe arvottomuuden tunteita. "Voitto tappaa voittajankin", on vanha sanonta. Kunhan pöly vähän laskeutuu, tulee mieskin käsittelemään menetyksen tunteita. Ei perhettä noin vain pyyhkäistä elämästä.

      Kuitenkin, jaksamista vaikka tiedän tyhjyyden tunteet joita koet. Kirjoittelehan mitä teille kuuluu ja miten elämä on jatkunut.

    • särkynyt

      Kiitos vastauksista! Mies ei ole tyyppiä, että ehdoin tahdoin tekisi erosta hankalaa. Tai mistäs minä hänet tunnenkaan... Ei hän ollut pettäjätyyppiäkään. Tavaroista sanoi, ota mitä otat ja näin olen tehnytkin. Mättänyt raivoissani tavaraa kaapeista laatikkoon! Ja itkenyt. Muutto on ihan käsillä ja energia aivan loppu. Pyörryttää, oksettaa. Väkisin jotain koittanut syödä välillä ja sitten kakistellut pöntöllä sisuskaluja ulos. Juoda olen yrittänyt muistaa, muutakin kuin kahvia. Olen luonteeltani todella herkkä, ujo ja hauras. Pahin painajaiseni on ollut jonkun läheisen kuolema tai ero, joita olen jo aikaisemminkin miettinyt tapauksina joista en selviä. Pienen pienet asiat saa uskomattomat mittasuhteet ja myötäelän vahvasti myös toisten iloissa/suruissa. Nyt tämä kaikki tuntuu niin ylitsepääsemättömältä! Ja mies tietää minut, koita jaksaa oli se mitä lähtiessään sanoi. Lapsiin pitänyt yhteyttä puhelimitse ja viikonloppuna kun pyysin ottamaan heitä vaikka yöksi, ei käynytkään kun oli menoja. Arvatenkin uuden naisen kanssa! Niin oksettaa että!!! Yhteishuoltajuus tästä tulee, työni puolesta lapset joutuu väkisinkin viettämään aikaa isällään, halusi tai ei. Toisaalta surettaa sekin, että joudun lapsista sitten vasten tahtoani erossa olemaan kun työvuorot on sellaiset. Miten kestän senkin?? Lapset ovat minulle kaikki kaikessa! Tai sitten on irtisanottava itteni töistä.. Tällä alalla ei paikkakunnallani päivätöitä löydy. Kokoajan olen etsiskellyt jo ennen tätä, koska en vuorotyöstä pidä muutenkaan. Mutta nyt ei jaksa tuo työasia etes kiinnostaa, käy miten käy. Ei kiinnosta mikään muu kuin että millon tämä ahdistus ja päänsisäinen paha olo helpottaa? Millä sitä voi helpottaa? Kokoajan kierrän rinkiä ja katselen näitä muistoja ja tavaroita ympärilläni, pian suljen tuon oven viimeistä kertaa. Ja jätän kotini. Täällä olen viettänyt elämäni parhaat vuodet, talo on remontoitu näköiseksemme, meidät vihittiin täällä, lasten syntymät ja monet ihanat asiat, nyt ne on kaikki takanapäin. Joudun lähtemään aivan nollasta, yksin.

      • .-.-.-.-.

        Tarvitset mielestäni terapiaa tai edes jonkinnäköistä keskusteluapua. Yksin ei tarvitse kärsiä. Lääkäriltä saat myös rauhoittavia lääkkeitä nukahtamislääkkeiden ohella, jotta saisit nukuttua puolet enemmän kuin 4h. Pelkästään unenpuute ahdistaa.

        Äläkä maksa asunnon vuokraa pääomallasi. Vuokrasta ja muista menoista selviät palkallasi, lapsilisillä, elatusmaksuilla, asumistuella. Voisitko kertoa minkä suuruinen on kalliin ja ruman asunnon vuokra, joka on puolet palkastasi? Minkä kokoinen asunto?


    • watti1

      Kyllä niitä rakkaudella rakennettuja seiniä on täälläkin hyvästiksi halattu. Pakokauhu ja paniikkikohtaukset oli päällä. Ajattelin että en selviä ikinä. Olinkin todella huonossa jamassa. Sitten vaan pikkuhiljaa päivä päivältä alkoi helpottaa. Vuosi meni todella nopeasti ja asiani ovat nyt kunnossa. Suru jäi, ja välillä se potkaisee, mutta tosi harvoin enää.
      Keskity olennaisiin asioihin, niihin mihin pystyt nyt vaikuttamaan. KAIKKI KÄYTÄNNÖN ASIAT JÄRJESTYVÄT KYLLÄ, vaikka nyt tuntuu siltä että mikään ei onnistu ja mitään ei jaksa tehdä. Kukaan ei kuole ikävään ja suruun, et sinäkään. Anna itsellesi aikaa toipua, älä odota ihmeitä, ero vaatii aikaa ja sureminen myös. Lasten etu on kuitenkin se, että he saavat rakastaa molempia vanhempiaan kuten ennenkin, joten älä mustamaalaa lasten isää. Et saavuta sillä mitään. Sopikaa miehen kanssa mahdollisimman nopeasti miten lasten hoitovuorot järjestätte. Ja silloin kun olet itseksesi, tee asioita mistä nautit. Kriisikeskukset ja -puhelimet / työterveyden hoitajat ym. ovat sitä varten että sinne voi käydä puhumassa pahaa oloaan. Ota apua vastaan!!!!
      Olisiko mahdollista mennä asumaan johonkin miellyttävämpään asuntoon joka myös olisi parempien matkojen päässä?
      ENNENKAIKKEa haluan sanoa sinulle että sinä tulet selviämään. Ja maailma on avoinna, usko siihen että jotain ihanaa on vielä edessä päin.

      • diipadi

        "Kyllä niitä rakkaudella rakennettuja seiniä on täälläkin hyvästiksi halattu"

        Halaisin jopa mieluummin exääni kuin seiniä. Exästä en välitä enää vähääkään.


    • Jaksamista sulle

      Ole hei varovainen ton miehen kanssa. Suuri hoppu eropapereista on outo. Älä allekirjoita yhtään mitään enää, ei ennen kuin olet neuvotellut lakimiehen kanssa! Onko miehesi yrittäjä? Tiedän että tuossa teaumassa on vaikeaa yrittää pitää omistaan kiinni, mutta lasten vuoksi, järkesi on yhä tallella, hoida erojärjestelyt järjellä,

    • Varmistuskysymyksiä

      Ap, mitä papereita mies tarkalleen toi allekirjoitettavaksesi?Montako eri paperia allekirjoitit? Oliko mukana muita kuin maistraattin menevä avioerohakemus? Jäikäö sulle kopiot?

      Sillä jos olisi, esim. olisi houkutellut sut allekirjoittamaan avioehdon. niin mies kusettaisi sinua. Jos näin olisi käynyt, mene heti, heti. lääkärille hakemaan sairastodistus mielentilastasi ja heti, heti, seuraavaksi lakimiehelle, mahdollisesti nuo saadaan purettua, koska mies olisi käyttänyt sairastilaasi hyväkseen.

    • --------------------

      Kauhea poru pettävän ukon takia??? Olisit onnellinen,kun pääsit eroon.

    • Petetty mies

      Voimia sulle.

      Itsellä päinvastainen tarina sikäli että olen mies ja exä yritti salarakkaansa kanssa häätää minut maksamastani talostamme.

      Huoltoriitaa käyty käräjillä kohta 3 vuotta eikä exä ole kolmeen vuoteen puhunut kanssani mitään. Meillä myös kaksi ala-asteikäistä lasta ja kun lunastin talon itselleni ja maksoin tasinkoa yli 200 000€ turhasta niin exä yrittää tätä "kostaa lasten kautta".

      Hän muutti toiselle paikkakunnalle enkä ole saanut tavata lapsiani vuoteen. Ensimmäisen vuoden olin sairaslomalla masennuksen takia ja elelin säästöilläni ja kelan maksamalla sairaspäivärahalla. Kelan maksamassa Psykoterapiassa kävin vuoden verran.

      Asianajokuluihin mennyt 60 000€ ja käräjäistunto kesällä koskien taas lasten huoltoa ja tapaamisia. Uusi istunto siksi että kun exäni ei saanut hakemaansa yksinhuoltoa ja nyt paikkakunnanvaihdon myötä hän lähti tuhlaamaan rahojani lisää.

      Lasten etu ei totisesti toteudu tässä koska heidän perintöäänhän tässä haaskataan.

      Viranomaisten toiminta on vastuutonta, koska he tuntuvat aina olevan lähivanhemman puolella "lasten edun" nimissä.

      Nyt vihdoinkin lääkärit haastatelleet lapsiani (lastensuojelu ei 2 vuoteen saanut jostain syystä asiaa tehtyä!?), jotka itkien kaipaavat isäänsä.

      Aika tuo totuuden esille.

      Järki hoi älä jätä!

    • särkynyt

      Kiitos asiallisista kommenteista. Sen verran tiedän ettei tässä mitään *usetuksen makua ole, avioerohakemukseen ainoastaan nimeni laitoin. Omaisuuden ositusta tehdään. Se onkin vaikeempi pala. Muutto on tehty alkuviikosta ja uudessa "kodissa" totutellaan elämään. Töihinkin palaan tällä viikolla ja se tosin arveluttaa, kun edelleen pala kurkussa joka päivä ja ajatukset kiertää, kun mietin exääni ja uutta naistaan yhdessä. Suorastaan oksettaa, hän on minun mies! Ja hyvän miehen saikin, jos tuota pettämistä ei lasketa. Hyvä perheenisä, kotitöissä jne. Pettäminen nyt oli pahinta millä minua loukata ja sitä en voi käsittää. Viha ja suru kulkevat käsi kädessä. Välillä on tunne, että taju lähtee tämän ahdistuksen vuoksi ja sitten hetkeksi helpottaa kun saan ystävältä puhelun tms. Kunnes taas alan miettimään... Millä nämä ajatukset saa päästä pois? "Pelkkä" ero olisi ollut niin paljon helpompi niellä. Nyt exäni viettää ihanaa elämäänsä ja on kaiketi tyytyväinen saadessaan minut kuvioista pois. Lapsia tapaa edelleen säännöllisesti, tulevien työvuorojeni mukaan. Lapset ovat alkaneet puhella, että tämä on äiti sinun syy, kun elämä on nyt tälläistä... Mitähän muuta sieltä vielä tuleekaan?? Vaikea heille asioita selittää vaikka tekisi mieli huutaa päin naamaa, että teki mieli vierasta naista!!! Pistää niin vihaksi! Exä on tyyni ja rauhallinen aina tavatessamme lastenvaihtotilanteessa. Kuin mitään erityistä ei olisi tapahtunutkaan. Itse itken nähdessämme joka kerta. Ja lapset menevät kai entistä sekavammiksi tästä. Kun en pysty pidättämään kyyneleitäni, sattuu niin kovin. Ikävä sitä *askiaista on kova ja yksin oleminen rankkaa! Tuskin tulen tästä koskaan nauttimaan. Ehkä olenkin läheisriippuvainen? Tai niin tottunut tuohon toisen läsnäoloon etten pääse ylitse ikinä? En tiedä. Vaikeaa on, toivon vaan, että joku päivä voi katsoa aikaa taaksepäin ja olla vaikkapa tyytyväinen, että pääsin pettäjästä eroon. Miehiin tuskin pystyn koskaan luottamaan. Edellinen avoliitto kaatui myös samantapaisesti, jälkikäteen sain tietää kolmannen osapyörän olleen siinä kuvioissa myös. Tai ehkä vaan olen niin *aska tyyppi, ettei kanssani voi muuta kuin pettää?!?

      • vbvbvbvb

        Kyllä vaan. Olet läheisriippuvainen, tai jotain muuta häikkää tunne-elämässäsi on. Exäsi viettää "ihanaa" elämäänsä, mutta usko pois, ei ero ole hänellekään helppo. Parasta mitä voit tehdä on nyt keskittyä OMAAN itseesi ja elämääsi. Ihan turha ajatella exää ja hänen uutta naistaan. Suosittelen, että luet kirjallisuutta, eritoten itsetuntemuksesta. Myöskään terapia ei olisi pahitteeksi. Sinulla on paljon asioita käsiteltävänä itsesi kanssa. Jos kaksi miestä on sinut pettänyt, niin se ei tarkoita, etteikö yhteenkään mieheen maailmassa voisi luottaa. Et pysty olemaan tyytyväinen elämässäsi, ellet ole tyytyväinen itseesi ja luota siihen, että pärjäät tilanteessa kuin tilanteessa. Oli mies tai ei. Ja jos ei pärjää, niin silloin pitää hakea apua. Ihan aina ja joka tilanteesta ei selviä yksin.


    • Gee9

      Kuuleppa sinä "vbvbvbvb"; taidat itse olla pettäjä ja jättäjä. Mielestäni aloittajan tunne-elämässä ei ole mitään häikkää, päinvastoin; häikkä on aina pettäjässä. Aloittaja on normaali, rehellinen, tunteva ihminen. Jos ei olisi, ei hän olisi vastaavaa reaktiotakaan saanut. Aloittaja, sinulla on täysi oikeis kaikkiin tunteisiisi nyt, anna tulla vain kaiken ulos, mitään ei kannata padota sisälleen.

      Sinulle aloittaja paljon voimia! Tiedän miltä nyt tuntuu. Sen vielä sanoisin, mikä ei kyllä lohduta yhtään, että en oikein jaksa uskoa että miehesi on pettänyt sinua vain kaksi kuukautta. Kuulostaa siltä, että vähintäänkin 12 kuukautta. Kuten sanottua, sillähän ei nyt ole enää väliä, mutta samalla tavalla minuakin ensin kusetettiin, väitettiin että vasta on tavattu, kunnes sitten totuus tuli ilmi...

      • diipadi

        Aikuisten oikeasti "Gee9". Syy on aina syissä, häikkä on aina molemmissa.

        Tunteisiinsa on jokaisella oikeus. Eri asia kokonaan miten käsittelee, purkaa ja ilmaisee niitä.


    • herätys

      Tervetuloa oikeeseen elämään sieltä pilvilinnoista, täällä pärjätään mutta ei juhlita

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      80
      5029
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      73
      4668
    3. Jos vedetään mutkat suoraksi?

      Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar
      Sinkut
      111
      2997
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      83
      2917
    5. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      23
      2384
    6. Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia

      Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.
      Maailman menoa
      59
      2025
    7. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      20
      1760
    8. Miten must tuntuu

      et sä ajattelet mua just nyt
      Ikävä
      32
      1523
    9. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      113
      1415
    10. Kun et vain tajua että

      sua lähestytään feikkiprofiililla :D Hanki aivot :D m-n
      Ikävä
      185
      1318
    Aihe