Lihavat tyhmiä ja laiskoja

kyllä sen huomaa

Lihavat ovat laiskoja ja tyhmiä. Kyllä siinä täytyy jotain perää olla, ainakin mitä tähän palstaan tulee.

Lihavilla ihmisillä ei ole itsekontrollia. Lihavat haluavat laihtua heti ja nopeasti ja lankeavat helposti kaiken maailman huuhaa dieetteihin jotka jo itsessään ovat vaarallisempia terveydelle kuin liikakilot. Lihavat myös useimmiten lihovat takaisin laihdutetut kilot, ja juuri sen takia että hairahtuvat ihmedieetteihin. Se taas johtuu siitä että lihava on vähän tyhmä, eikä ymmärrä että painonpudotukseen ja -hallintaan ei tarvita valtavia muutoksia. Ensin olisi katsottava niitä syitä jotka ovat ihmisestä tehneet lihavan, ja karsia ne pois. Sen jälkeen lihava voisi opetella tunnistamaan kaupan hyllyltä ne terveelliset ja kevyet tuotteet.

Suurin ja tärkein muutos on lihavalle ostaa pienemmät lautaset. Suurin osa lihavista ei ole lihonut koska ovat syöneet perunaa, vaan koska ovat syöneet perunaa SUURIA määriä. Sama koskee leipää, lihaa, rasvaa, sokeria, jne. Lihavat vain syövät liikaa, yksinkertaista.

JOS joku vielä väittää että joku ruoka-aine tulee jättää kokonaisuudessaan, niin kysykääpä itseltänne miten osa ihmisistä onnistuu silti laihduttamaan kymmeniä ja kymmeniä kiloja syömällä aivan samoja ruoka-aineita kuin ennenkin, kaikkea vain kohtuudella.

Älkää olko tyhmiä, osoittakaa edes tuo väittämä vääräksi.

16

1517

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pullukka

      Tyhmät ja tietämättömät laihat ihmiset ovat syöneet ja juoneet itsensä lihaviksi roskaruoalla kuten pastalla, valkealla leivällä, sokerilla, riisillä ja perunalla. Suurin osa tyhjää ravinnotonta mahan täytettä. Tyhjiä nopeita hiilihydraatteja jotka varastoituvat läskiksi. Makean himokin lähtee syömälla täyspainoista, paljon proteiineja ja kasviksia sisältävää terveellistä kotiruokaa.

    • Läskikasa

      Nyt musta on varmasti tullut tosi fiksu ja ahkera kun olen laihduttanut 20kg? Aika typerää yleistää kaikki lihavat tyhmiksi ja laiskoiksi, mutta osa tekstistäsi oli ihan asiaakin.

      Itse en laihtunut pisteillä, enkä muillakaan huuhaa-dieteillä, vaan selkeästi syömällä vähemmän. Mistään en luopunut. En karkeista enkä hampurilaisista enkä muistakaan herkuista. Söin vain vähemmän kuin ennen. Nyt olen tyytyväinen olemukseeni (176cm/70kg) ja painonhallintakin on hanskassa, ja olen samassa painossa pysynyt jo kymmenisen vuotta. Edelleen syön karkkeja, hampurilaisia ja muita herkkuja. Ruokaakin menee ihan kiitettävästi enkä urheilua harrasta ollenkaan.

    • maryanna

      Olipa painavaa tekstiä! Jos aatelisin samalla lailla kuin sinä, niin tupakin polttajat, diabeetikot, alkoholistit, keliaatikot... olisivat tyhmiä.

      Mietippä kuinka monta kertaa joku on päättänyt, et lopettaa tupakin polton ja sitten ei pystykään ja repsahtaa! Eli he ovat aivan selvästi ääliötä ja tyhmiä.

      Diabeetikotkin välillä sortuu syömään liikaa makeisia ja verensokerit kohoaa liikaa. Eikä sokeritasapaino pysy hyvänä. Eli hekin ovat ihan tyhmiä.

      Entäpä sitten alkoholisitit. Hekin ovat monesti yrittäny kuiville eivätkä ole onnistuneet! Eli taas löytyi tyhmiä ihmisiä!

      Keliaatikotkin joskus syövät ruokaa, jota he eivät saisi syödä. Tyhmiää....!!!

      Mietippä vähän tätä sun tyhmä teoriaa... Laiskoja osa lihavista voi olla, mutta kyllä se laihoillekin välillä laiskuus iskee, vai mitä!?? Ja onpa niitä laiskoja laihoja tuttuissanikin! Se on ihan sama miltä näyttää, se ei riipu ulkonäöstä et kuinka älykäs tai viisas on. Ja mietippä vähän, myös monet lihavat ihmiset ovat olleet laihoja!!!

      Motivaatiotahan se meiltä kaikilta vaatii kun ollaan esim. koulussa tai töissä, laihdutuksessa, lenkkeilyssä....yms.

      • Kalorinlaskija

        Muuten samaa mieltä sun listan kanssa, mutta tupakoitsijat jättäisin pois. Ovathan he tyhmiä, kun joskus ovat aloittaneet polttamaan! Tai sitten vain hyvin epävarmoja itsestään ja yrittäneet saada jengin hyväksyntää. Lihavuudelle ei välttämättä voi mitään, jos esim. äiti on lapsensa lihottanut, mutta tupakoimaan ei kenenkään tarvitse ryhtyä!


      • no mietippä sitä!

        Idioottimaista tekstiä!

        Ei kukaan typakoitsia/diapeetikko/alkoholisti
        ole TYHMÄ vaan heillä on huono itsekuri!

        ÄÄLIÖT YRITTÄKÄÄ YMMÄRTÄÄ!


    • ...

      diettejä koittaa myös laihemmat... (etkö katsonut dokumenttia?)

    • iita

      Olet ilmeisesti todella lihava, kun olet noin hyvin perillä asiasta!

      • ex-pullukka

        Nooh, siinä mielessä ihan totta että kyllä laihdutus periaatteessa ON hyvin hyvin yksinkertaista. Ja monet kuvittelevat että se on paljon vaikeampaa kuin onkaan. Monet myös etsivät vain helpointa ja nopeinta tapaa, eikä se ole kovin fiksua.

        Ylipainoisiakin on kahdenlaisia; niitä joilla on tietoa asioista ja jotka pysyvät tavoitteessaan ja joilta löytyy sitä tahtoa muuttaa ruokailutottumuksiaan.

        Sitten on niitä jotka marisevat ja valittavat kiloistaan mutta eivät ikinä saa laihdutettua vaikka mahdollisuudet olisivat nenän edessä. Kyllä sitä voi verrata hyvinkin alkoholistiin joka tuhoaa elämänsä juomalla viinaa, vaikka haluaisi lopettaa. Mielenheikkouttahan se on, kaikki eivät ole yhtä vahvoja.


    • Ihmettelevä

      Sitten vaan äkkiä pois laiskojen ja tyhmien palstalta! Mitä viisas ihminen tällaisella palstalla muuten edes tekee??? Kun on kerran jo laihakin.

      • Kilo

        Ihmeellinen asenne. Tuon mukaan pitäis varmaan olla kaupatkin erikseen laihoille ja lihaville, vai? On se kumma, kun jotkut ei kestä kuulla totuutta ja heille pitäisi vain mielistellä ja lässyttää. Heti vedetään herneet nenään, jos joku vain vihjaiseekin lihavuudesta.


      • Toinen ihmettelevä

        UPEE kommentti Ihmettelevältä :-)

        Olen nauranut pitkän aikaa kippurassa ajatusta tuon alkuperäisen viestin lähettäjän naamasta, kun se lukee näitä viestejä :-)


      • kyllä sen huomaa
        Toinen ihmettelevä kirjoitti:

        UPEE kommentti Ihmettelevältä :-)

        Olen nauranut pitkän aikaa kippurassa ajatusta tuon alkuperäisen viestin lähettäjän naamasta, kun se lukee näitä viestejä :-)

        Siinähän naurat, naama on ihan niillä samoilla peruslukemilla kuin ennenkin. Kukaan ei ole vielä kirjoittanut ainuttakaan ajatusta joka olisi saanut minut ajattelemaan muulla tavalla.


    • Fiksu

      Kirjoituksesi perusteella en voi muuta sanoa kuin sen, että sinun täytyy olla sairaalloisen lihava ihan omaan kirjoitukseesi nojaten.
      Mitä tyhmenpää tekstiä sen lihavampi vai mitä!

      Säästä mielipiteesi sairaalloisten tyhmien läskien sivuille jookosta! Se on sinun kategoriasi.

      (huom! en pidä läskejä tyhminä, vain kirjoittajaa, jota kommentoin)

      • kyllä sen huomaa

        Pistitkö nyt ihan parastasi? Vau, mikä nokkeluus...


    • kaunis telinevoimistelija p...

      totta läskit ovat laiskoja sikoja jotka vain makaavat

    • Suvikki74

      Mun veljet ovat sairaaloisen ylipainoisia ja teräviä älyltään kuin mitkä, molemmat yliopistossa omilla ansioillaan. Mun nuorin sisko taas on yläastetta käyvä anorektikko, sairaalahoidossa. Se on todettu psyykkeen sairaudeksi. Ei ole hyvä olla kummassakaan ääripäässä ja tilannetta ei auta tuolainen syrjintä! Arvaa minun elopainoni?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9179
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7980
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      162
      5709
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2364
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2097
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1746
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1692
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1439
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      438
      1370
    10. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1327
    Aihe