Siis monet menee jopa puolen vuoden seurustelun jälkeen naimisiin ja eroavat vuoden jälkeen. Yks kaverini meni naimisiin ja ero tuli alle puoles vuodes. Nyt mun tyttöystävä haluais naimisiin vaikka olen tuntenut sen vasta vuoden. Sanoin sille suoraan että kolme-neljä vuotta pitää ainakin vielä seurustella ja sit voi alkaa miettii kosimista eli naimisiin mennään vasta 4-5 vuoden päästä korkeintaan.
Nyt se on kysellyt sit että enkö mä tykkää siitä enään ja haluunko mä olla sen kanssa. Löin sille faktoja pöytään et monet eroovat aika pian ja puolet liitoista päättyy eroon kuitenkin. En halua et meille niin käy. Minä en ainakaan ryntää sinne kirkkoon ihan heti, tehkööt muut mitä tekee.
Nyt se on kysellyt sit että enkö mä tykkää siitä enään ja haluunko mä olla sen kanssa. Löin sille faktoja pöytään et monet eroovat aika pian ja puolet liitoista päättyy eroon kuitenkin. En halua et meille niin käy. Minä en ainakaan ryntää sinne kirkkoon ihan heti, tehkööt muut mitä tekee.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Oltiin oltu yhdessä päälle kuusi vuotta, kun mentiin naimisiin. Erottiin 20 vuoden yhdessäolon jälkeen.
Eli pitkä seurustelu ennen avioa ei takaa mitään loppuelämän kestävää suhdetta.
Ystäväni meni naimisiin vajaan kaksi vuotta kestäneen seurustelun jälkeen. Ovat nyt olleet yhdessä 25 vuotta ja homma näyttää jatkuvan edelleen.
Eli lyhyt seurustelu ennen avioa voi jatkua vaikka loppuelämän avioliittona.
Mutta sinähän päätät omasta elämästäsi ja mahdollisesta avioitumisestasi, kuten kaikki muutkin ihmiset. Ei ole mitään ihanneaikaa avioon astumiseen..
Niin, jokainen tekee miten hyvältä itsestä tuntuu, mutta ketään ei voi saa avioon. omat vanhemmat meni naimisiin 2 vuoden tuntemisen jälkeen, olleet yhdessä kohta 40 vuotta. Toki erittäin vaikeita aikoja nyt ollut, mutta yhteiselo jatkuu edelleen... Itse ollut miesystävän kanssa 4 vuotta, ja ehkä ainakin 2-3 vuotta vielä katellaan ennenkuin mennään naimisiin. Jos isompi koti ensin saataisiin hommattua.
Vaikutat hyvin järkevältä ihmiseltä ja se on arvostettava piirre. Naisesi ei ehkä ihan ajattele samalla tavalla, haluaa vaan ne prinsessahäänsä kun on nyt mahdollisuus, eikä ajattele että siinä liitossa pitäisi oikeasti olla se 60-70 vuotta. Toki moni pari, joka on nopeasti avioitunut, on myös pystynyt valansa pitämään. Nykyaikana vaan yhä useammalla menee oma mukavuuden halu liiton edelle. Toki ymmärrän niitä, jotka eroaa suurien epäkohtien, kuten henkisen tai fyysisen väkivallan takia...
vanhempani menivät vihille 7 kk seurustelun jälkeen. yhteisiä vuosia alkaa olla jo 30 ja ikäeroakin kuiteskin melkein 20 vuotta.
Siis jostain ne onnistuneet parinvalinnatkin alkavat. Seurusteluvaiheessa testataan tuleeko paria vai ei. Jollei erotaan. Nopea avioituminen ei haittaa, jos on onnistunut löytämään sen oikean. Pitkä seurustelu auttaa karsimaan ne avioliitot, joita ei pitäisi solmia. Kun haluaa pelata varman päälle, seurustelee pitkään. Se lienee paras tapa. Avioero on aina jo isompi juttu. Sitten olen miettinyt sitä jonkun nopeasti avioituneen ystäväni kohdalla, että hän ei ehkä olisi selvinnyt seurustelusuhteen epävarmuudesta vaan olisi panikoinut ja ehkä tuhonnut suhteen. Kun ollaan aviossa, voi ottaa rennommin ja siten suhteen kehittäminen etenee paremmin.
siksi koska ihmiset ovat typeriä, eivätkä osaa järkeillä asioita järjellä yhtään
Ero on ero, oltiin aviossa tai ei.
Eihän avioero nykypäivänä ole enää katastrofi. Yhtä kamalaa on erota avio- kuin avoliitostakin. Kumpaankaan liittoon (avo- tai avio-) ei pidä hypätä suinpäin. Itse haluan esim. keskustella raha- ja kodinhoitoasiat kuntoon ennen yhteenmuuttoa, koska en todellakaan ala elättämään ja passaamaan laiskaa miestä.
Jos pitkään pitää harkita, niin ei ole "oikea" kyseessä.
Aivottomat menevät naimisiin kiireellä. Pöljä pitää olla, jos haluaa maallisen omaisuutensa puolittaa. Avioehto olisi järkevä ratkaisu.
No eihän tuossa mitään vahinkoa tapahdu, vaikka naimisiin meneekin nopeesti. Krkeintaan kumpikin menettää jonkun verran rahaa. Enemmän porukan pitäisi miettiä miten kiireellä niitä lapsia tehdään... nimittäin turhan moni suhde kariutuu lapseen, kun toinen ei selkeästi ollutkaan valmis.
Ai ei mitään vahinkoa jos menee jotain 200k rahaa kankkulan kaivoon?
Avioehto on keksitty...
Jaa-a. Kaikki tekee niinku itestä parhaalta tuntuu. Tosin itelle se avioliitto on pyhä asia, ja vaikka kihloihin meniskin parin vuoden seurustelun jälkeen, suunnitteilla on mahdollisesti hankkia lapset sun muut ennen avioliittoja. Toki voi mennä toisinkin päin, mutta pointti oli se, että haluun olla täysin varma, ennenku tekee niin ison päätöksen. Ehkä oon vanhanaikainen, mut jos liittoon ryhdytään, haluun kans pysyä siinä, ja ite oon sitä mieltä että se varmistetaan parhaiten sillä, et ollaan pitkään yhessä ennenku tehdään sellaisia päätöksiä :)
Ei toki pidä yleistää, ei pitkä seurustelu takaa pitkää avioliittoa, mutta näin mä ajattelen :)
Perusteeton yleistys!
Poikamme seurusteli ensin kolme vuotta joista yksi meni tyttöystävän vahtovuoteen jenkeissä.
He asuivat yhdessä 7-vuotta maksaen asuntoaan.
Sitten juhlavat kirkkohäät. Vieraita pitkin Eurooppaa.
Talon rakentaminen ja muutto osittain valmiiseen. Rouva valmistui viimein yritysverotukseen erikoistuneeksi juristiksi.
Herra alkoi viihtymään viikonloput naapurikaupungissa kouluaikaisen poikakaverinsa luona.
Ero kahden avioliittovuoden jälkeen.
Alle vuoden muutti uusi elämän sulostuttaja asumaan herran kanssa. Reilun vuoden jälkeen avioon ja ensimmäinen lapsi.
Toinen on suunnitteilla.
Pariskunta vaikuttaa hyvin tyytyväiseltä elämäänsä.
Säälittää hukkaan menneet vuodet mutta ainakaan yrityksen puutteesta ja kiireestä ei voi moittia!
Luulenpa ettei ole oleellista odotetaanko ennen naimisiinmenoa 1 vai 7 vuotta, vaan mennäänkö naimisiin oikeista syistä oikean ihmisen kanssa. Onko syy kiire saada jälkikasvua tai pelko yksin jäämisestä vai molemminpuolinen syvä rakkaus, samanlaiset elämän arvot ja tavoitteet, ja toimiva kumppanuus siis nimenomaan tahto olla yhdessä loppu elämä.
Jos asia mietityttää liikaa, aika ei ole vielä kypsä. Ap, jos koet itseni painostetuksi asiassa neuvoisin ettet myönnyt vain miellyttääksesi toista.
Sen sijaan, jos kumpikin tietää, että tässä on oikea ihminen ja aika tuntuu oikealta,oikea miksi pitäisi jarruttellakaan?
Iitse katson, ettei rakkautta mitata sillä mennäänkö naimisiin vai ei. Rakkaus näkyy siinä miten toista kohtelee ja miten hänet kohtaa. Naimisiinmeno on enemmänkin ulkoinen merkki sitoutumisesta, se tärkeämpi, sisäinen sitoutuminen, on se mikä pitää parin yhdessä.
niin yleensä kun se tuntuu olevan sellainen "status"-päätös ihmisillä. pitää esittää muille että menee hyvin ja samalla itselleenkin tätä samaa USKOTELLA, vaikka oikeasti ei edes vielä toista tunneta
Britney spears meni naimisiin ja erosi parin päivän päästä. Eikös silläkin ole jo kaks avioliittoa takana?
Britney S on sekopää pirihuora. Kannattaako sellaisten tekemisiä edes laskea muuten kuin varoittavana esimerkkinä?
Minä luulen että 1-2 vuoden aikan kumppani näyttää kyllä todelliset tapansa.
Harkitse "Uuno", ennen kuin teet näin ratkaisevan päätöksen. Itse olin liian nuori, kun säntäsin avioon, enkä voi hyvällä omallatunnolla suositella. Mikähän kiire sillä tyttökaverillasi on? Ehkäpä liiallinen romantisoiminen. Mielestäni jo se että kysyt tästä asiasta täältä, viestii miten sinun tulisi toimia. Luota vaistoosi, niin teet oikein.
No jos nyt suoraan taas sanon, niin miksi koko avioliittoa nykyään edes on? Pitäisi olla mahdollista jakaa kaikki ilman avioliittoakin, niin tunteensa kuin omaisuutensakin, jos niin todella kerta tahtoo.
Mihin sitä avioliittoa tarvitaan? Olen itsekin naimisissa ollut ja kyllä menin todella rakkaudesta ja halusta elää yhdessä lopun elämää, mutta niin vain vuosien kuluessa tuli sellaisia ongelmia esiin joiden kanssa ei jaksanut elää. Niinpä erosimme.
Ei kiinnosta enää avioliittoon mennä, vaikka vakavassa parisuhteessa avoparina ja vanhempina eletään nykyisen kumppanini kanssa. Ei meitä mikään yhdessä pidä ellei me itse haluta yhdessä olla ja siihin taas ei tarvita avioliittoa eikä tuomareita tai pappeja että yhdessä voidaan olla, kun kerta halutaan olla.