MIES muutti meille 1,5 vuotta sitten ja muuton jälkeen alkuvaiheessa olimme vain ystäviä, myöhemmin rakastuimme ja nykyään ollaan seurusteltu alle vuoden.
Vuokraa, sähköä, internetiä ym maksaa vain minä.
Minulla oli joskus rahatilanne hurjan tiukalla mutta MIES silti vaati multa velat takaisin (lainasin siis MIEHELTÄ omaa rahaa).
MIES ei ole koskaan maksanut vuokraa, sähköä ym. Olen ehdottanut että puolittaisimme niitä, ei suostunut.
MIES ei asu meillä virallisesti (hänen osoite on muualla), eli minä saan asumistukea ym.
Minulla on kaksi lasta, ja olen kotiäiti. MIES joskus töissä ja joskus työtön.
Minun pitää aina kysyä MIEHELTÄ lupaa saanko ostaa tiettyjä asioita vai en. Hän itse ostaa aina mitä haluaa. Vaikka kyse on pienestä tai isosta summasta.
Meillä on siis omat tilit erikseen.
Lasten menoista maksaa ainoastaan minä. MIES ei suostu maksamaan kun eivät ole hänen biologisia lapsia vaikka on mukana lasten elämässä.
Mitä mieltä olette? Onko väärin minua kohtaan?
parisuhteestamme
19
281
Vastaukset
Minusta olisi kohtuullista, jos mies maksaisi puolet vuokrasta, sähköstä ja netistä. Toisekseen sinulla ei ole mitään velvollisuutta kysellä mieheltä, mitä ostat omilla rahoillasi.
Lapsista miehen ei tarvitsekaan maksaa, kun eivät ole hänen. Lasten isä tai yhteiskunta maksaa sinun lisäksesi.- alkuper.
Kiitos vastauksestasi. Olen kyllä kanssasi samaa mieltä, ettei MIEHEN tarvitse maksaa lasten kuluista, se on itsestään selvä. Kunhan kysyin.
- Onko oikein?
Onko siinä mitään järkeä, että yh-äiti ottaa vielä elätettäväkseen vieraan miehen, kun itsekin elää yhteiskunnan varoilla?
Samaa mieltä kuin "Onko oikein".
Mistä tulosi oikein tulevat? Miten voit olla kotiäiti ilman puolisoa, joka elättää? Oletko siis kotihoidontuella? Sehän on loppujen lopuksi aika lyhytaikainen ratkaisu, joten mitä sen jälkeen?
Jos mies käytännössä viettää aikansa sinun luonasi niin hänet kuuluu merkitä talonkirjoihin, mikä todennäköisesti nostaa ainakin vesilaskua. Hänen tulonsa vaikuttavat silloin myös asumistukeesi, kuten kuuluukin, kun kerran käytännössä avoliitossa asutte.
Se, että suostut kysymään mieheltä lupaa omiin ostoksiisi on ihan oma päänsärkysi, mutta suosittelen että heivaat miehen mäelle ja keskityt laittamaan oman elämäsi kuntoon jotta pääset töihin/opiskelemaan kun kotihoidontuki loppuu.- alkup.
Kyllä olen kotihoidontuella tällä hetkellä, haluan vielä nauttia pienten lasten kanssa kotona hoidontuen päättymisen jälkeenkin, MIES tietää myös asiasta.
Se on pitkä tarina, miksi alun perin MIES muutti meille, mutta loppujen lopuksi rakastuimme ja aloimme seurustella.
Kyse on vain siitä, että onko MIEHELLÄ oikeus kieltäytyä maksamasta, vaikka "asuu" meidän kanssamme?
Ruokamenoista maksamme kyllä puolet. alkup. kirjoitti:
Kyllä olen kotihoidontuella tällä hetkellä, haluan vielä nauttia pienten lasten kanssa kotona hoidontuen päättymisen jälkeenkin, MIES tietää myös asiasta.
Se on pitkä tarina, miksi alun perin MIES muutti meille, mutta loppujen lopuksi rakastuimme ja aloimme seurustella.
Kyse on vain siitä, että onko MIEHELLÄ oikeus kieltäytyä maksamasta, vaikka "asuu" meidän kanssamme?
Ruokamenoista maksamme kyllä puolet.Ihan uteliaisuudesta: millä ihmeen rahalla aiot olla kotiäitinä kotihoidontuen loppumisen jälkeen, ellei sinulla ole miestä, joka elättäisi? Yhteiskunta ei kotihoidosta enää siinä vaiheessa maksa.
Ei tietenkään miehellä ole oikeutta kieltäytyä, mutta emmehän me täällä keskustelupalstalla häneen voi vaikuttaa. Olennainen kysymys on, miksi annat hänen majailla luonasi maksamatta.- alkup.
simasuuneiti kirjoitti:
Ihan uteliaisuudesta: millä ihmeen rahalla aiot olla kotiäitinä kotihoidontuen loppumisen jälkeen, ellei sinulla ole miestä, joka elättäisi? Yhteiskunta ei kotihoidosta enää siinä vaiheessa maksa.
Ei tietenkään miehellä ole oikeutta kieltäytyä, mutta emmehän me täällä keskustelupalstalla häneen voi vaikuttaa. Olennainen kysymys on, miksi annat hänen majailla luonasi maksamatta.Kotihoidontuen jälkeen saa työttömyysrahaa tai markkinatukea. Minulla on kyllä muita tuloja, kuten elatusmaksu, lapsilisä ym. Ollaan pärjännyt loistavasti niillä tuloilla.
Kyllä menen töihin/opiskelemaam tarvittaessa.
- bndfer
Kai sä nyt itsekin tiedät että tuo on väärin sua kohtaan. Miksi sitä täytyy edes kysyä?
Miten naisista on tullut noin nyhveröitä että antaa toisen määrätä elämästään ja sitten kysellään että onko se väärin?
Tälläiset aloitukset saa karvat nousemaan pystyyn. Eikö ihmisillä ole munaa vaatia arvostusta ja inhimillistä kohtelua? Vaan annetaan toisen viedä 6-0 vaikka itsekin tietää että väärin menee.- alkup.
Kyllä minä itse tiedän, että se on täysin väärin minua kohtaan.
- Ikisinkku M
Niin eli sinä kuppaat yhteiskunnalta asumistukea vaikka miehesi kanssa voisitte ne kulut maksaa ihan itsekin? Eli yhteiskunta maksaa ja sitten mies pitäisi saada vielä maksamaan ja itse pääsisit tekemään "tiliä", niinkö oli tarkoitus? Miehellä on asunto muualla josta aiheutuvat kulut hän maksaa, miksi hänen pitäisi maksaa sinunkin asuntosi kuluja? Ehkä sähköön, ja nettiin voisi vähän osallistua, lisäksi ilmoittaa taloyhtiölle ylimääräinen vedenkuluttaja.Heitä ukko ulos jos ei nykytilanne passaa. Sittenhän tilanne muuttuisi jos mies luopuisi siitä toisesta asunnosta ja virallisesti muuttaisitte yhteen mutta taitaisi teiltä sosiaaliturvahuijareilta mennä ne asumistuet sitten.
Tottakai velat pitää maksaa takaisin jos olet lainannut, mies oikeassa tässä asiassa. Sinun pitää varmaan siksi kysyä lupa hankintoihn kun mies tietää kuinka holtiton rahankäyttäjä olet, hyvä että vähän valvoo ja neuvoo noissa asioissa, olisit kiitollinen.
Lasten menot kuuluu maksaa sinun ja sen miehen jonka lapsia ne ovat, ei tämä nykyinen mies ole niitä ollut alulle panemassa, miksi hänen pitäisi niistä maksaa? olisit tästäkin kiitollinen kun on mukana elämässä muuten, sekin vaatii uhrauksia.
Sitä mieltä olen että olette laiskoja sosiaaliturvan väärinkäyttäjiä asumistukihuijauksinenne ettekä sitämyötä kovin paljoa saa myötätuntoa, sinä olet lisäksi kitisijä, miehestä en tiedä mutta ihan tyhmä ei ole kun on tajunnut pitää raha-asiat erillään.- alkup.
MIEHEN osoite on tutun luona, eli ei maksa asunnon kuluista penniäkään.
MIES maksaa ainoastaan ruokamenoista, bensakuluista, omista laskuista ja omista menoista.
Yhteisestä asunnosta ollaan puhuttu, ja etsimme koko ajan asunnon johon muuttaisimme yhdessä, mutta kyse on vain menneisyydestä ja nykyisestä tilanteesta.
- ärsyyntynyt
Ei kai kuulu asiaan, mutta ärsyttää MIES-sanan korostus
- alkup.
Pahoittelen.
- ärsyyntynyt
alkup. kirjoitti:
Pahoittelen.
sori ei ollut tarkotus loukata...mutta niin asiaan, eli oli nyt sitten niin tai näin niin se on hyvä, jos haluat oikeasti viettää aikaa lastesi kanssa, he ovat pieniä niin lyhyen hetken elämästä ja ehtivät kyllä 8-16 oravanpyörään myöhemminkin ihan tarpeeksi. Jos tämä kyseinen mies asuu teillä niin kylllä sen pitäisi kuluihin osallistua, vai onko se joku pummi? Mun mies tapasi koulun läheisyydessä lapseni koulukavereita ja ne kysyivät mieheltä, että oletko Maijan isäpuoli, mieheni vastasi, että en ole vaan isä...ja hän osallistuu myös Maijan kuluihin ilman sen kummempia pohtimisia, en oleta tai odota, että hänen pitää, päinvastoin, mutta hän tekee niin luonnostaan.
- alkup.
ärsyyntynyt kirjoitti:
sori ei ollut tarkotus loukata...mutta niin asiaan, eli oli nyt sitten niin tai näin niin se on hyvä, jos haluat oikeasti viettää aikaa lastesi kanssa, he ovat pieniä niin lyhyen hetken elämästä ja ehtivät kyllä 8-16 oravanpyörään myöhemminkin ihan tarpeeksi. Jos tämä kyseinen mies asuu teillä niin kylllä sen pitäisi kuluihin osallistua, vai onko se joku pummi? Mun mies tapasi koulun läheisyydessä lapseni koulukavereita ja ne kysyivät mieheltä, että oletko Maijan isäpuoli, mieheni vastasi, että en ole vaan isä...ja hän osallistuu myös Maijan kuluihin ilman sen kummempia pohtimisia, en oleta tai odota, että hänen pitää, päinvastoin, mutta hän tekee niin luonnostaan.
En loukannut, tietysti MIES-sanan korostus ärsyttää. Niin ei mies ole pummi.
- alkup.
Niin, teidän kaikkien tekstit pistivät kyllä miettimään asioita enemmän. Kiitoksia kaikille!
- keski-ikäinen nainen
Mun mielestä miehesi käyttää hyväksi sua. Tuli ajatus, että ehkäpä tilanne on sen verran edullinen miehelle, että kannattaa leikkiä "rakastunutta" ja ottaa ilo irti sun kiltteydestä.
Mies hyväksikäyttää sua surutta ja sinä annat sen tapahtua. oletko noin pehmo ettet osaa sanoa vastaan. Miehen kuuluu maksaa puolet vuokrasta ja osan muista laskuista. Taidat vielä ruokkiakkin tuota lusmua vaikka sulla on kaksi lasta. Minäkin olisin parempi mies kun tuo hyväksikäyttäjä miehes.
Heitä se pellolle heti. Jos kela saa tietää et mies asuu sun tykönä niin kela perii sulta asumistukee takas ja sit olet pulassa. Siis tuo on vääristä väärein. koita nyt saada järkeä kalloosi ja ala vaatimaan sitä rahaa. Onk miehes joku narsistikin vielä kun et saa ostaa mitään asioita mitä haluat. Älä anna sille rahaa , äläkä osta sille ruokaa omista rahoistas. Miehes käyttää sua hyväksi.- 1212
Onko pakko roikkua tuollaisessa miehessä?(taidat valittaa toisessa ketjussa miehen puhumattomuutta?)
Keskity nyt hyvä ihminen pieniin lapsiisi, kun heitä kotihoidontuella hoidat kotona.
Muutenkin ihmetyttää nämä nuoret yh:t, joilla muutaman vuoden ikäiset lapset on jaloissaan, että siihen pitää joku ongelmallinen mies heti ottaa.
Kyllä nyt pitäisi muutama vuosi lapsia yksin kasvattaa, kun sille tielle on lähtenyt!
Juuri nyt on nähty millaista tuhoa voivat äiti-ja isäpuolet saada aikaan! Surullista!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455140Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1241643Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella151479Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "501406- 141205
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v4111081-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171037Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76999Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah60827No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol16827