Tällä hetkellä käräjöinti järkyttävän "Eerika"-tapauksen tiimoilta nostaa esiin kysymyksen siitä, kuinka yleistä mahtaa olla mieshuoltajan naiskummppanin tähän miehensä tyttäreen kohdistuva asiaton kohtelu. Ja varsinkin tämänkaltaiset tapaukset että naiskumppanilla myös isä yhteisymmärryksessä mukana oman lapsen kaltoinkohtelussa.
Sydäntä raastavaa oli lukea kuvaus, miten tyttö todennäköisesti pakeni fantasiamaailmaan kärsimyksiään. Kuollessaan hänellä oli lehden mukaan prinsessatiara päässä.http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013030516746522_uu.shtml
Ovatko tämänkaltaiset tapaukset äärimmäisen harvinaisia vai visusti vaiettuja asioita siinä mielessä, että tytöt nuolevat haavansa ja pyrkivät unohtamaan kohtelunsa ---- ja ovat onnekkaita kun selvisivät hengissä.
Mitkä mahtoivat olla selvityskeinot lapsella haavoittavissa oloissa heillä, jotka ovat tämänkaltaisista kokemuksista aikuisiksi varttuneet. Saivatko he apua, vai jätettiinkö oman onnensa nojaan?
Sydäntä raastavaa oli lukea kuvaus, miten tyttö todennäköisesti pakeni fantasiamaailmaan kärsimyksiään. Kuollessaan hänellä oli lehden mukaan prinsessatiara päässä.http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013030516746522_uu.shtml
Ovatko tämänkaltaiset tapaukset äärimmäisen harvinaisia vai visusti vaiettuja asioita siinä mielessä, että tytöt nuolevat haavansa ja pyrkivät unohtamaan kohtelunsa ---- ja ovat onnekkaita kun selvisivät hengissä.
Mitkä mahtoivat olla selvityskeinot lapsella haavoittavissa oloissa heillä, jotka ovat tämänkaltaisista kokemuksista aikuisiksi varttuneet. Saivatko he apua, vai jätettiinkö oman onnensa nojaan?
Vastaukset 49
Vanhimmat
On se kait aika yleistä. En nyt jaksa mitään kirjaa kirjoitella, mutta psyykkistä apua pari vuotta kestäneeseen helvettiin sain vasta useita kymmeniä vuosia asian jälkeen. Muutoin melko saman kaltainen tapaus, mutta ei noin törkeää ja raakaa fyysistä pahoinpitelyä. Nyt ei mehut riitä juuri mihinkään, ken ties jatkan myöhemmin. On kuitenkin ilahduttavaa, että joku on kiinnostunut näistä äitipuolien uhrista. Asiaahan pyritään peittelemään ja vähättelemään, koska uusperheitä ei kai haluta leimata. Mielestäni on kuitenkin epäreilumpaa leimata syytön lapsi hankalaksi tms., miten siinä puolustautuu pikkuinen. Voi surkeuden surkeus.
Miksi isäsi ei laittanut uutta naistaan kuriin ja sanonut miten ollaan. Itse ooneksi asun lapseni äidin kanssa kimpassa ja jos minulla olisi ollut sellainen tilanne että olisin asunut tai ollut sellainen nainen mikä ei olisi lapseni äiti ja saisin tietää että on kohdellut lastani kaltoin niin pistäsin kunnolal turpaan ja heittäsisin pihalle kämpästä ja se olisi siinä sitten. Saamattomia isisä jos antavat naisensa kaltoin kohdella lastaan.
turha on yleistää mitään ryhmää. kyllä jossain on kovasti jotain pielessä aikuisella joka tekee pahaa lapselle. niitä riittää tämän päivän yhteiskunnassa. perheet eroaa, uusia lapsia tehdään ja yhteistyö ei suju sillä lapset ei ole vanhimmille enismmäisenä, ei todella koske kaikkia.
eerikan tapausta en ole valitettavasti lukenut. turruttaa kaikki media kun on niin paljon pahaa jota ihmiset saavat aikaiseksi.
itse olen hyvällä omallatunnolla ollut paras mahdollinen äitipuoli. siitä sain kesällä tunnustusta. nykyään aikuinen lapsi sanoi minulle " olet tehnyt enemmän kuin mitä sinulta oisi voinut vaatia "
Hienoa, sitten aihe ei koske sinua. Mikä tarve sinullakin oli heti tulla siihen itseäsi kehumaan, että minä ainakin olin niin hyvä äitipuoli että kesälläkin oikein tunnusta annettiin ja kehuttiin. Onneksi olkoon vaan, mutta nyt jätetään tämä linkki (kerrankin) vapaaksi niille,
jotka joutuvat nuolemaan henkisiä haavojaan vieläkin, koska isän uusi nainen olikin kaikkea muuta kuin turvallinen ja lasta ymmärtävä huolehtiva aikuinen. Ja lapsille jotka joutuivat häpeämään hiljaa ja manipuloitiin syyllisyydellä mitätöiden hiljaisiksi välinpitämättömyyden ilmapiirissä.
Itsensä kehuskelijat ja korottajat pysyköön poissa (kerrankin jos pystyvät!).
nämä ovat avoimia palstoja ja jos ei pinna sitä kestä niin miksi kirjoittaa tänne ollenkaan?
suurin vika ihmisissä kun aina vain valitetaan, haukutaan mutta kehuja ei anneta vaikka oisi aihettakin. ei kannata yleistää todellakaan.
maailmassa on liian paljon pahoja aikuisia...
Huono vika on myös loukkaantua, joka asiasta...
kuka on loukkaantunut ?
Hyvien äitipuolien kehumislinkin voi tottakai avata myös ihan vapaasti,
mutta jos tämä nyt ystävällisesti pidettäisiin sellaisena että focus olisi kerrankin näissä hiljaisissa aikuisissa joilla lapsena ollut kohtuuttoman kovat kokemukset ilman asianmukaista apua muista aikuisista.
Joo äitipuolet ovatkin hyvä kohde kaikelle syytökselle ja arvostelulle!! Ihme homma, että otetaan nokittavaksi yksi ryhmä, josta yritetään löytää kaikki mahdollinen vika!
Kuuleppas sinä NOIDAN ARMOILLA.. MIkä sinä olet siellä arvostelemaan äitipuolta, joka kertoi saaneensa tunnustusta aikuiselta lapselta?? Jos aikuinen lapsi on näin sanonut, niin se on tosi iso tunnus äitipuolen HYVÄSTÄ TYÖSTÄ!! Ymmärrätkö tollo, että HYVVIÄ ÄITIPUOLI on olemassa vaika kuinka paljon. Nämä äitipuolet hoitavat TOISEN NAISEN LAPSIA!! Eivätkö nämä äitipuolet antsaitse kiitosta siitä mitä tekevät, eikä jatkuvaa haukkumista!
Tähän maailmaan mahtuu kaikenlaista. On vaikka kuinka paljon tarinoita PAHOISTA ÄIDEISTÄ, jotka pahoinpitelevät lapsiaan henkisesti ja fyysisesti. Minunkin kaveripiirissäni on monta kaveria, jotka kertovat HUONOSTA ÄITISUHTEESTA. Äidit ovat tappaneet OMIA LAPSIAAN kautta aikojen.. mutta kuinka monta äitipuolta on tappanut kumppaninsa lapset?? Taitaa olla äärimmäisen harvinaista tämmöiset ERikan kaltaiset tapaukset.
Tottakai on olemassa pahoja äitipuolia niinkuin myös pahoja äitejä, mutta on täysin KYPSYMÄTÖNTÄ vetää kaikki äitipuolet samaan lankaan! Äitipuolen pitäisi olla täydellinen ihminen, joka ei saa suuttua, hermostua ja kokea mitään negatiivisia tunteita, koska hän on silloin heti PAHA ÄITIPUOLI. Mutta lasten äiti saa raivota, huutaa ja kokea mitä tahansa, niin häntä ymmärretään, koska hänellä on niin RASKASTA.
Jos sinulla on ollut paha äitipuoli, niin kaikki eivät ole sellaisia. Nyt kun olet aikuinen, niin sinun on aika käsitellä asioita rakentavammin. Ehkä sinä voit antaa äitipuolellesi anteeksi. Ehkä sinä voit myös ymmärtää, että ettei sinunkaan kohtaaminen ollut hänelle helppoa.
"Ymmärrätkö tollo, että HYVVIÄ ÄITIPUOLI on olemassa vaika kuinka paljon. Nämä äitipuolet hoitavat TOISEN NAISEN LAPSIA!! Eivätkö nämä äitipuolet antsaitse kiitosta siitä mitä tekevät, eikä jatkuvaa haukkumista!
"
Itsehän sä sii' haukut ja KARJUT! Oot varmaan lempeä ja kärsivällisen viisas ihana HYVÄ ÄITIPUOLI.
T.Tollo
"Itsehän sä sii' haukut ja KARJUT! Oot varmaan lempeä ja kärsivällisen viisas ihana HYVÄ ÄITIPUOLI."
Juu sinähän se olet se äitipuolien asiantuntija ja varmasti tiedät millainen minäkin olen.. kuten osasit hienosti arvioida myös tuon toisenkin äiitipuolen.
Sinähän olet varmasti ollut se ihana täydellinen lapsi ja nuori ja sinulla ei ole mitään osuutta huonoihin väleihin äitipuolesi kanssa.
T: Viisas ja hyvä äitipuoli
Okei, olet oikeassa.
Olet aivan varmasti viisas ja hyvä äitipuoli.
Olet aivan oikeassa.
Penskat pysykööt äitiensä matkassa- sehän ne on tähän maailmaan puskenutkin. Älköötkö erotko akat miehistään ja uuden perään laukatko . Niin ei ole mitään ongelmia uusioperheistä . On selvää , että kun mennään naimisiin , on mies ja vaimo ensin , sitten lapset toisella sijalla . Niin ei ole taistelua, kun on selvä järjestys. Jos ei näin voi olla ja on erottu , pysykööt yksinään ja hoitakoot lapsensa itse.
Joku itse piru ja pahatar taas vauhdissa. Kuole ämmä vuorille!
Aivan sama kenen penskat, ollaanko äitipuolia vai biologisia vanhempia, niin homman nimi on se että lapsista tervejärkinen aikuinen pitää aina hyvää huolta!
Tämä ketju on hyvä esimerkki miten lapsen ääni jää kuulematta kun aikuiset rupee huutamaan ja kinaamaan. Siinä sitten unohtuu että mikä se nyt olikaan se puheen aihe..ai niin lapsen kärsiminen!
kuka on keksinyt sanan äitipuoli, sillä ei ole yhtään äiti jos on isän uusi nainen..
Äitipuoleksi kutsutaan ihmistä, joka hoitaa äidin virkaa!!! Äitipuoli siis hoitaa työtä, joka kuuluisi äidille. Hän hoitaa ja huolehtii lapsista silloin kun äiti ei ole paikalla!! Suomessa on paljon hyviä äitipuolia, jotka antsaitsivat suuren kiitoksen työstään, jota tekevät pyyteettömästi!! Valitettavan usein palkkiona on mitätöintiä ja arvostelua. Onneksi on olemassa myös viisaita äitejä, jotka ymmärtävät äitien puolien tekemän arvokkaan työn. Ehkä sinunkin kannattaisi miettiä asiaa hiukan laaja-alaisemmin!!
??? Suomessa on paljon hyviä äitipuolia, jotka antsaitsivat suuren kiitoksen työstään, jota tekevät pyyteettömästi!!
Niinpä... kuinka pyyteetöntä on kerjätä kehuja ja nostaa itseään tässäkin ketjussa joka on tarkoitettu äitipuolien uhrien puheenvuoroksi.
Kommentoidaan tähän seikkaan,
aivan varmasti on aivan upeita äitipuolia tai isän uusia kumppaneita joilta riittää rakkautta ja aitoa välittämistä kumppanin lapsista. Tällaisia henkilöitä on (ONNEKSI!)paljon ja suuri kunnioitus heille jotka ovat esimerkillisiä aikuisia. Tämä näkyy kyllä heistä ja lapsista ulospäin kiintymyksenä lasta kohtaan ja toimivista väleistä ilman että mitenkään suuremmin asiaa korostavat.
Ihana esimerkki oli tällainen, kun uusioperhen äiskältä oli joku hömppä kysynyt, että ketkä näistä lapsista on sun "omia" ja ketkä kumppanin edellisiä?".
Nainen oli välittömästi todennut. "Itse asiassa olen unohtanut!".
Ei ole mikään isän uusi nainen , vaan vaimo .
Muuten ne esäpuolet ovat aivan yhtä hirviöitä ja monesti enemmänkin, tyttölapsia käyttävät hyväkseen, pojille ovat oikeita hirviöitä, syyllistävät, alistavat, huutavat, lyvövät.
Äiti ei saisi poikaansa helliä ja rakastaa, sillä ukko on mustasukkainen.
Sanotaan mitä sanotaan, nämä uudet suhteet ovat yleensä jo moneen kertaan eronneita ja ,omia suhteita läpikäyneitä pettyneitä ihmisä, heillä ei enää ole oikista elämänarvoista jäljellä juuri mitään.
He ovat röyhkeitä, kostonhaluisia, ottavat toiselta vaikka silmän päästä,. Ja he osaavat flirtin keinot joilla iskevät kohteeseen, sanonta että on "karvahatun jaolla" tarkoittaa ravintolan viimetuntien tapahtumia, sinne rientävät, sillä sieltä on helppo pokata se yhden yön juttu, joillekin tästä on tullut tapa, mutta minkä hinnan maksaa ihminen tästä elämästä.
Näitä pieni tyttöjä ja poikia on valtavan paljon, joiden kodissa on Tommy Hellstenin kirjan mukainen efafantti olohuoneessa. Se voi olla todellkain viinan järjetön käyttä, se voi luonnehäiriöinen uusi suhde, se voi mikä tahansa tavallaan ihmisyyden menättänyt henkilö, joka terrorisoi koko perhettä.
Kuinka moni lapsi elää tässä mielikuvitusmaailmassa, tytöt siihen ajautunevat useimmiten, nukkeleikit jatkuvat, kun pitöisi olla jo muutakin. Pojat sitä vastoin ovat ylivailkkaita, josta voi helposti huomata, että jotakin on vialla, koulun häiriköinnit johtuvat kotioloista sanoisin aina, opettajien pitäisi silloin kutsua lapsen oikeat vanhemmat keskusteluun kouluspygologin kanssa, joka voisi nähdä vanhempien tilanteen, hyvä koulutus, arvonimet eivät todellakaan estä ihmistä olemasta piru lapselleen.
Älyttömän hyvää tekstiä nimimerkiltä "kun ei välitetä".
Juurikin noin on suoraan sanottuna valitettavasti asiat.
"Sanotaan mitä sanotaan, nämä uudet suhteet ovat yleensä jo moneen kertaan eronneita ja ,omia suhteita läpikäyneitä pettyneitä ihmisä, heillä ei enää ole oikista elämänarvoista jäljellä juuri mitään.
He ovat röyhkeitä, kostonhaluisia, ottavat toiselta vaikka silmän päästä,. Ja he osaavat flirtin keinot joilla iskevät kohteeseen, sanonta että on "karvahatun jaolla" tarkoittaa ravintolan viimetuntien tapahtumia, sinne rientävät, sillä sieltä on helppo pokata se yhden yön juttu, joillekin tästä on tullut tapa, mutta minkä hinnan maksaa ihminen tästä elämästä.
Näitä pieni tyttöjä ja poikia on valtavan paljon, joiden kodissa on Tommy Hellstenin kirjan mukainen efafantti olohuoneessa. Se voi olla todellkain viinan järjetön käyttä, se voi luonnehäiriöinen uusi suhde, se voi mikä tahansa tavallaan ihmisyyden menättänyt henkilö, joka terrorisoi koko perhettä. "
Juupa. Ja siinä sitä lapsosilla riemu repeää kun äiti raahaa lähipubin pahimman juopporetkun isukin malliksi olkkarin sohvalle krapulassa juoppuhulluuskohtaustensa välillä pinna kireänä köllimään.
Onko pakko heti ottaa uusi jos tullu ero, jos lapsia, pitäs omia lapsia ajatella ensin ja kyllä sitä parisuhdetta voi taas kokeilla kun lapset aikuisia.
Kannattaa ihan rauhassa tutustua uuteen kumppaniin ennen kuin muuttaa yhteen, varsinkin jos on lapsia siinä vielä kotosalla.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288556083447.htm
Siksihän näistä asioista ei viitsitä puhua kun heti torpataan hiljaiseksi yleistämissyytöksillä, tai epäillään lapsen itse aiheuttaneen pahoinpitelynsä ja kaltoinkohtelunsa. Kokonainen psykoloogis-sosiaalinen arsenaali otetaan käyttöön lapsen nujertamiseksi; erosta häiriintynyt lapsi projisoi äitipuolimyyttiä parhaansa yrittävään uuteen aikuiseen. Tuommoinen luu kurkussa on jo aika alakynnessä ilmoittelemaan omista kokemuksistaan.
Niin.
On ymmärrettävää, että uusioperheitä niiden yleisyyden vuoksi ei haluta demonisoida paha äitipuoli-myyteillä tai varokaa potentiaalista pervopahalais isäpuolta-varoittavilla esimerkeillä.
Toimivia uusioperheitä on onneksi paljon. Heille siis kaikki onni ja arvostus, mutta
on selvää, että kaltoinkohtelua kokeneet lapset vaikenevat myös aikuisina kärsimyksistään, lapsena kun on jo tullut tunne ettei aikuisista ole mihinkään ja täytyy vain selviytyä.
Nyt puhutaan paljon lastensuojelun uudistamisesta, mutta miten tämä käytännössä tehtäisiin?? Miksei kysytä asiantuntijoilta tässäkin tapauksessa, tarkoitan tällä aikuisia, joita on lapsena kaltoinkohdeltu ja jotka putosivat lastensuojelun seulan läpi. Näiltähän tärkein tieto tulee, ei tilastot ja niiden tutkiminen mitään kerro puhumattakaan resurssien kohdentamisesta jos ei tiedetä mihin ne täsmäkohdennetaan. Tietoa ei kuitenkaan saada käyttöön, niin kauan kun kaltoinkohdellut vaikenevat tai avautuvat hoitavassa terapiassa yksityisesti.
Olisi tärkeää rikkoa tämä hiljaisuuden kehä ja saada nämä ihmiset, jotka ovat hiljaisuudessa haavoja nuolleet tulemaan esiin ja kertomaan kokemuksistaan.
Mitä he olisivat toivoneet että olisi tehty?
Miksi? Mitä hyötyä siitä olisi?
No ainakin se auttaisi ammattiauttajia ehkä tunnistamaan paremmin jatkossa lapsen vaietun tuskan ja avuntarpeen. Lapsihan harvoin uskaltaa tai osaa ilmaista tuskaansa
ulkopuolisille aikuisille.
Tulkaa esiin ja kertokaa nyt suoraan suu puhtaaksi aikuisen perspektiivistä, minkäkaltaista puuttumista olisitte lapsuudessanne kaivanneet ja millaisia aikuisilta huomiotta jääneitä signaaleja hädästänne yrititte antaa.
Silloin kärsimyksenne/laiminlyönneillä tai pelolla pilattu lapsuutenne saattaa poikia edes jotain arvokasta, kuten auttaa nyt samassa tilanteessa olevaa lasta.
Mikään ei muutu jos kukaan ei anna tietoa jolla oikeasti on merkitystä.
Uskotaanko lapsen hätää, jos hän yrittää kertoa? Tulisiko sosiaalityöntekijöiden koulutusta uudistaa, tai jopa opiskelemaan alalle hakeutuvien sosiaalityöntekijöiden valintakriteerejä?
Avoimuus juuri tällaisissa asioissa on arvokasta.
Itse en elänyt uusioperheessä, mutta lapsuudenkotini oli turvaton. Pahinta oli kun yritin kertoa muille millaista meillä oli ja kukaan ei uskonut. Minulle vain sanottiin että " eihän teillä tuollaista ole, sinullahan on asiat niin hyvin"! Vieläkään eivät kaikki meinaa uskoa jotka perheemme tuntevat ja joille aioista puhun. Vanhemmat tietysti myös kielsivät puhumasta koti-asioista. Kulissit olivat hyvin pystyssä. Lapsia pitäisi enemmän uskoa jos he yrittävät jotakin sanoa eikä laittaa ihan kaikkea lapsen mielikuvituksen/huomion haun piikkiin. Itse hain huomiota mm. tekemällä typeriä temppuja olessani noin alle 10-vuotias. Isompana yritin jo puhua koti-oloistani joillekkin ystävilleni. Minua uskoi sosiaalityöntekijä vasta täytettyäni 18-v kun kävelin sossuun ja kerroin miten asiat ovat. Niin kauan piti kestää ja kiitän joka päivä eläämääni, että olen hengissä tänään eikä minulle käynyt huonommin.
Lisään vielä, että jossain määrin olin myös hyvin kiltti ja miellyttämisen haluinen muita kohtaan. Minua myös kiusattiin enkä välttämättä osannut käyttäytyä aina kuten muut. Minulla oli paljon mielikuvitusleikkejä ja harrastin paljon unelmointia/fantasiointia epärealistisista ajatuksista ja uppouduin harrastuksiini.Ystäviä oli vähän. Maailmankuvani oli vähintäänkin erikoinen. En sitten tiedä näkyikö tämä mitenkään muuten kuin erikoisena persoonana ulospäin...josta aikuiset olisivat voineet päätellä jonkin olevan vialla.
Tulee nyt vähän pätkissä tekstiä, mutta mietin vielä vähän lisää vastauksia kysymyksiisi. Olen miettinyt tätä ennenkin ja tämä olisi erittäin tärkeää ottaa kouluihin ja päiväkoteihin käytännöksi. Jos lasta kiusataan tai lapsi kiusaa, pitäisi aina heti aloittaa tutkinta lapsen koti-oloista. Vaikka aina ei olisi kyseessä huonot kotiolot, olisi parempi kuitenkin olla varma kuin katua ettei tutkittu. Varmistaa ettei lapsen liiallinen kiltteys ja alttius kiusatuksi joutumiseen tai vastaavaksi kiusaamisen tarpeeseen ja ilkeyteen juontaisi juurensa kotoa. Myös kiusaajallani oli huonot oltavat kotonaan joka selvisi minulle myöhemmin. Kumpa joku olisi puuttunut hänenkin elämäänsä tarpeeksi ajoissa, sillä hänelle ei käynyt hyvin.
Ensimmäiseksi pitäsi varmaan uudistaa täysin Sossu ja uudistaa myös muiden lasten kanssa työskentelevien koulutusta, jotta he osaisivat paremmin tunnistaa merkkejä lapsista ja myös aikuisista. Siivottu koti, varakkuus, hyvät käytöstavat ulospäin yms. ei aina välttämättä tarkoita sitä että asiat ovat hyvin jos lapsikin on kasvatettu pitämään näitä kulisseja yllä. Ennenkaikkea tärkeää uudistaa juurikin siis koulutusta ja myös valintakriteerejä alalle pyrkiville voisi hyvinkin olla paikallaan muuttaa ja pohtia millainen henkilö sinne todella parhaiten soveltuisi. Sekin voisi jo auttaa kun alalle tulisi enemmän miehiä. Naisvaltaisuus jo sinällään on ongelma, koska joskus naiset voivat pelata valtapelejä ja miehet työpaikalla tasapainottavat tätä. Toki mieskin voi näin toimia, mutta naiset voivat ehkä sortua helpommin asiakkaisiin kohdistuvaan vääränlaiseen vallankäyttöön pelkästään osoittaakseen sen että voi hallita toisen elämää tai kostaa jos jonkun (ts. asiakkaan) naamataulu ei viehätä. Koulutuksessa pitäisi karsia pois henkilöt jotka eivät kykene aitoon empatiaan tai omaavat itse jonkinlaisia persoonallisuus häiriöitä. Mutta...noh nämä nyt ovat tällaista yleistä pohdintaa mitä olen omassa työssäni nais-valtaisella alalla joskus miettinyt mitä voisi ehkä soveltaa tähänkin yhteyteen. Koulutuksessa pitäisi kaikenkaikkiaan pyrkiä korostamaan sitä, että lapsia pitää uskoa ja asioita pitää tutkia ja pitää puuttua varskinkin jos ilmoituksia tehdään kouluista tms. vastaavista paikoista. Eri tahojen yhteistyötä pitäisi parantaa ja lisätä tiettyihin tilanteisiin jotakin käytäntöjä jotka toteutetaan automaattisesti. Esim. tuo koulukiusaaminen kun tulee ilmi. Aina tutkinta.
Nimimerkille "kiitollinen1"
Ensimmäinen rohkea ja erittäin mietitty ja fiksu vastaus, johon oli oikeasti paneuduttu miettimään asioita monipuolisesti, ja joka toivon mukaan avaa avoimen keskustelun ainakin nyt edes tällä palstalla lastensuojelun parantamiseksi suomessa.
Hiljaisuuden aika on ohi viimeistään siinä vaiheessa kun yksikin lastensuojelun asiakkaana oleva lapsi menettää henkensä.
Ilman asiantuntevia (tässä tapauksessa itse asioita lapsena kokeneita) kokemuksia ja mielipiteitä ei tokko tapahdu mitään muutoksia, vaikka kuinka palaveerattaisiin ja tutkittaisiin.
Aivan varmasti lastensuojelussa on paljon työntekijöitä jotka tekevät enemmän kuin parhaansa oman jaksamisen äärirajoilla,
mutta toki löytyy niitäkin joille muodostuu ammattiinsa tietty asenne vuosien myötä,
puhumattakaan heistä jotka tulisi karsia jo koulutuksen alkuvaiheessa kyvyttöminä kohtaamaan kokonaisuudessaan äärimmäisen vastuullisessa ja stressaavassa työssä kollegoitaan tai asiakkaitaan ammatillisesti tai rakentavasti.
Kiitos myös sinulle vastauksestasi KIITOS nimimerkki, toivottavasti tämä herättäisi tosiaan enemmänkin keskustelua aiheesta.
Vastaan vielä siihen kun kysyttiin, että minkälaista puuttumista olisin kaivannut....
Suurin ongelma oli isäni alkoholismi ja se ettei äitini ollut henkisesti läsnä vaan lähinnä omissa maailmoissaan. He jaksoivat pitää rutiineista kiinni ja meillä oli kuitenkin jonkunlaiset rajat, mikä oli hyvä asia. Heidän ongelmansa olisivat olleet ehkä helpostikin ratkaistavissa tehokkailla tukitoimilla ja isän raitistumisella sillä he olivat kuitenkin motivoituneita ottamaan apua vastaan silloin kun 18-vuotiaana kävelin sossuun. Se apu vain tuli hieman myöhään kun isän juominen oli karannut niin pahasti käsistä. Hänen kännisekoilunsa vain pahenivat kunnes oltiin jo hengenvaarallisessa tilanteessa.
Lastenkoti tai sijoitus olisi ollut minulle huono vaihtoehto sillä suvustani löytyi muita turvallisia aikuisia joihin rakensin vankan suhteen. Jos minut oltaisiin erotettu perheestäni, olisin myös menettänyt nämä ihmiset ja sieltä saamani tuen joka minulla on vielä tänäkin päivänä. Olisin lastenkodissa ollut myös alttiimpi joutumaan ns.huonoon seuraan ja huumepiireihin. Mielestäni tukiperhe olisi myös ollut hyvä, jolloin olisin päässyt välillä lomalle kotoa ja vaikeaa suhdettani isääni. Vanhemmillani ei muutenkaan ollut paljon ystäviä joten olisi tehnyt hyvää nähdä vähän muutakin elämää. Pahimpina aikoina, olisin halunnut poissa kotoa, mutten olisi halunnut olla erossa sisaruksistani. Myös sisaruksista erottaminen olisi ollut kamalaa sillä olemme aina olleet hyvissä väleissä ja rakkaita toisillemme. Olemme sitä yhä edelleen ja tuemme toisiamme. Sitten tietysti olisin myös tarvinnut keskustelu apua koska jouduin koulukiusatuksi, mutta sitäkin sain vasta aikuisena.
Kertoisin tähän loppuun vielä hieman nykytilanteesta....välini vanhempiini ovat ihan hyvät. En tapaa isääni kovinkaan usein, mutta olen antanut hänelle anteeksi ja annan hänen silloin tällöin tavata lapsenlastaan muiden läsnäollessa. Hän kunnioittaa kotiani ja kotini sääntöjä eikä ole koskaan tullut humalassa. Olen kiitollinen siitä, että lapseni saa tilaisuuden tuntea ukkinsa, vaikkei hän koskaan voikkaan olla hänen kanssaan kovin pitkiä aikoja kerrallaan. Äitiini minulla on sitävastoin todella läheiset välit ja olemme puhuneet paljon. Olemme puhuneet ja puineet niin paljon että olen päässyt täysin eheytymään lapsuuteni traumoista ja rakentanut itseni uusiksi. En ole tarvinnut edes paljon ammatti-apua, sillä äitini on korjannut lapsuuden aikaisen "poissa-olonsa" olemalla läsnä nyt. Olen siitäkin kiitollinen, että hän saa nauttia isovanhemmuudesta ja olla onnellinen. Nyt elämässä on paljon hyvää, rakkautta iloa ja valoa. Kaikki kääntyi lopulta parhain päin :).
nimimerkille "kiitollinen1",
voi että olen iloinen puolestasi kun kaikki kääntyi hyvin teidän elämässänne, sillä kuulostat niin hienolta tyypiltä.
Olkoon elämäsi poikkeuksellisen onnellinen!
Asuin ennen isäni kanssa ja äitipuoleni ajoi minut pois yhteisestä kodistamme kun olin kuusitoista. Isä soitti minulle kun olin koulussa, että jos menen kotiin heti koulun jälkeen saan äitipuoleltani nyrkistä. Odotin siis että hän tuli kotiin ja tavarani äitipuoli oli pakannut jo valmiiksi laatikoihini. Sitten isä heitti minut äidille ja haukkui pystyyn kuinka olin pilannut hänen ja hänen naisystävänsä suhteen. Olin tuolloin viisitoista. Vihasin itseäni siitä päivästä, nyt parikymppisenä alan ymmärtää, ettäehkä kaikki ei ollutkaan minun vikani. Äitipuoleni haukkui minut ja oman äitini pataluhiksi, valehteli ettei oma äitini rakasta minua, uhkaili minua aina ties millä ja syytti minua siitä että minulle puhkesi anoreksia.
En ole ollut isääni yhteyksissä tuon päivän jälkeen kuin vain puhelimitse kun hän joskus soittaa ja puolestaan haukkuu tätä naista jonka kanssa on edelleen yhdessä. Äitipuoleni ei edelleenkään siedä minua vaan on edelleen todella mustasukkainen. En ymmärrä tilannetta... Mutta jos vastasin yhtään kysymykseesi niin kaiken näköisiä äitipuolia on... HYVIÄKIN, mutta minun kohdalleni sattui yksi sieltä huonommasta päästä.
Isäsi olisi pitänyt heitta se hänen uusi naisensa pihalle kämpästä eikä omaa lastaan mutta isäsi taisi olla mammanpoika kun uusi nainen meni lapsen edelle.
Niin pitää mennäkin -kana on ennen kuin muna .
Vuosikymmeniä olen kärsinyt
Miksi kärsit? Miten voisin auttaa sinua?
Vaiettu aihe suomessa tämä. Häpeävät hiljaa kokemuksiaan nuo lapset joita kohdeltu julmasti. Ihme jos tulee vastauksia enemmän.
Aikuisenakin voi hakea apua lapsena koettuun tilanteeseen.
Juuri tällä hetkellä 45-vuotias sukulaiseni saa terapiaa lapsene saatuun kohteluun omalta isältään, äiti kuoli jo varhain.
Hänen onnensa oli saada sellainen ystävätär, joka johdatteli hänet tuohon terapiaan ja olen nähnyt, kuinka hän nyt alkaa voida paremmin.
Elämä tällä henkilöllä on tähän saakka ihmissuhteissa hyvin rikkinäistä ja seuralaiset vaihtuivat usein, hermot olivat pinnalla usein, saiasteli paljon.
Tämä kaikki johtuikin suurelta osin tuosta lapsuuden haavasta, joka oli suuri salaisuus siellä sisällä.
Usimmiten näissä uusperheissä lapset joutuvat koville syystä, että tällä uudella ihmsiellä ei ole sellaisia tunteita lapsia kohtaan kuin omalla vanhemmalla ja lisäksi lapsia ottaa aikaa omalta vanhemmaltaan ja tämä uusi joutuu olemaan syrjässä.
Mustasukkaisuus puolin ja toisin on vallalla, aikuinen käyttää julmia keinoja, hän alistaa ja syyllistää lasta ja tästä lapsi saa ikuiset haavat, ellei pääse oikeanlaiseen hoitoon ajoissa.
Uusperheessä on ristiriitta, siinä aikuiset elävät "uutta nuoruutta" ja lapset vain eivät sovi siihen kuvaan mukaan ja etenkään ei ex-liittojen lapset. Tiedän perheitä, joissa ex-liiton lapset nukkuvat käydesään lattialla, tai varostejen nurkissa ja saavat ruuakseen eri ruokaa kuin muu perhe.
Lapset ovat niin uhkailtuja, että eivät uskalla asiosita kenellekään puhus, vasta aikusiena itse hakautuvat hoitoon tai sitten tulee esiin kouluissa valtava aggressioina, valitettavan usein lasta silloinkin vain syyllistetään lisää, eikä ymmärretä tutkia syitä syvemmin, mistä lapsen oireilu johtuu. Tietenkään lapsen vanhammat eivät haluaisi asioiden tulevan esille ja kieltävät kaiken, mutta asiantuntevat ihmiset voisivat nähdä tämän läpi.
Lapsen oireiluun on aina olemassa syy.
Oli niin viisas ja mietitty teksti tuossa, että piti oikein lukea moneen kertaan.
Kun huonommuuden tunne syötetään lapsen mielen pikkuhiljaa ruokkimalla sitä eriarvoisella ja alentavalla käytökselle tyyliin "sulle on sitte eri ruoat jääkaapissa, nää mehit ja jugurtit on meidän muiden"
tai vaikkapa juuri tuossa mainittu nöyryyttävä ja epämukava nukkumapaikka ( eli ei ole vaivauduttu järjestämään minkään moista omaa tilaa tai yksityisyyttä jolla viestitetään sitä että hänen tarpeitaan on ajateltu ja huomioitu asumisjärjestelyissä),
niin uusiokuvioissa valmiiksi epävarma lapsi akaa tottakai uskoa että hänessä on persoonana jotain joka oikeuttaa tällaiseen epäreiluuteen tai välinpitämättömyyteen. Pahimmassa tapauksessa että hänen tulee miellyttää ja tyytyä koska on arvoton muiden silmissä. Että hän muka itse on syyllinen kohteluunsa ja syyllisyys aiheuttaa häpeää -- lapsi alkaa häpeämään itseään.
On hienoa että jotkut kykenevät aikuisina purkamaan pois (esim juuri asiallisessa terapiassa!) tämän mieltä painaneen kirvelevän häpeän tunteen omasta itsestään josta kaikki juontaa. Monille on alkanut totaalisen uusi elämä esim. terapian aikana tai jälkeen kun ovat saaneet "itsensä takaisin" -- elämä ilman häpeää.
meillä äitipuoli rikkoi lasteni tavaroita ja haukkui tyttäreni. Isä meni uuden naisensa puolelle ja ihmettelee nyt kun lapset eivät halua mennä sinne käymään. Onneksi lapset olivat jo isompia niin heitä ei voi pakottaa. Itse hoidin aikanaan ex- mieheni lapset mutta kiitokseksi monesta vuodesta isä pakotti lapsensa katkaisemaan suhteensa minuun.Enkä ollut ilkeä äitipuoli mutta kaikki laitettiin loppujen lopuksi minun syykseni. Omat lapseni rakastavat minua ja minä heitä
Niin. Eipä ole muutenkaan kovin mieltäylentävää olla kävelevä klisee: äitipuoli hakkasi ja eräs isäpuoli lähenteli. Ammattilaiset ja sukulaiset tuumasivat olevan hankala lapsi ja nuori. Omat vanhemmat tietenkin tarpeissaan valitsivat puolisonsa, mikä on muuten luvattoman yleistä. Mutta ketäpä kiinnostaa näin epäcooli marginaaliryhmä. Nyt eletään perheiden moninaisuuksien aikaa ja ainoat petikaverit meikäläisille löytynee joistain kristillisistä piireistä, varsinkin kun "tieteilijät" ja "kriitikot "ovat hurahtaneet purkamaan visioidensa vastaisia käsityksiä.
Niinpä. Itse olin 80-luvulla nuori ja muistan ihmetelleeni kun bestiksen isäpuoli halaili aina perheen äidin silmän välttäessä meitä teinejä turhan tuttavallisesti.
Omassa kodissani isä oli ihan normaali hemmo, siksi kiinnitin huomiota. Isäpuolen tunkeileva halailu ahdisti ja pelotti - usein vältimme vierailua esim viikonloppuisin jolloin ko isäpuolen irvikuva oli yleensä hiparakassa, muttemme tietnkään sanoneet ääneen mitään koska asia oli kaverillemme kova pala. Että tommonen kammotus muutti niiden kotiin liimanäppeineen. Se joutu kestään sitä joka päivä ja me säälittiin tätä kaveria kun sillä oli niin tyhmä äiti.
Meillä mutsi katteli vierestä kun äijänsä kouri. Oli se sille vähän vihainen, mutta päätti sitten jäädä ukon kanssa kun mut heivattiin pihalle 14-v. Apua en saanut mistään, mutsi maksoi vuokran. Vähän ottaa sydämest, kun lukee juttuja näistä uusioperheiden ulostetuista "hankalista" nuorista.
Ilta-Sanomissa kerrottiin viime viikolla tapauksesta, missä oululainen tyttö huostaan otettiin 2010 isänsä ja äitipuolensa luota vakavasti aliravittuna.
.Vain 6-vuotias isän oma tytär oli pahoin nälkiintynyt. Vanhemmilla tai äitipuolen omilla, kolmella omalla lapsella, ei ollut mitään merkkejä aliravitsemuksesta.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288695054038.html
Miksi nämä isät menevät mukaan täyteen hulluuteen ja antavat kohdella omaa lastaan äitipuolen taholta kaltoin ja itse hyväksyvät sen ?
Hiostaanotto pelasti onneksi tämän tytön ettei kuollut nälkään.