Olen ollut sinkkuna monta vuotta ja olen harrastellut yhden yön juttuja tappaakseni aikaa ja taistellakseni yksinäisyyttä vastaan. Yllättävän usein olen törmännyt naisiin, jotka eivät välitä minkäänlaisesta läheisyydestä. Ymmärrän kyllä ne läheisyyden rajat mitä satunnaiselta baarituttavuudelta voi vaatia. Viime perjantaina olin naisen kanssa joka vaati minulta vaikka mitä temppuja sängyssä, eikä itse suostunut mihinkään, aamulla herättyämme ilmoitti tylysti, että asunnosta pitää poistua viipymättä, seurani kuulemma ahdisti. Syksyllä olin erään naisen luona yötä, joka ei sietänyt melkein lainkaan kosketusta, seksi oli mitäänsanomatonta, joten ajattelin että nukutaan nyt edes lusikassa. Nainen vain tokaisi, että "älä häiritse, haluan nukkua rauhassa".
Vastaavanlaisia kokemuksia on enemmänkin. Ja jotta kukaan ei ajattele että olisin joku tumpelo sängyssä, niin enimmäkseen kokemukset ovat kuitenkin onnekseni olleet positiivisia. Pari kk sitten tapasin hurmaan nuoren naisen, joka ei jättänyt todellakaan kylmäksi. Seksi oli loistavaa ja naisen luonne oli kertakaikkiaan hurmaava, lämminhenkinen, sydämmellinen ja huumorintajuinen. Tietysti jotkut kylmät miehet varmaan haluavatkin vierelleen samanlaisen naisen. Mutta itseäni etoo kylmä käytös. On melkeinpä huvittavaa verrata näitä kylmiä tapauksia siihen kertomaani kiihkeään ja lämpimään tapaukseen, tekisi nytkin mieli ottaa kyseinen nainen syliin ja rutistaa oikein kunnolla. Miten ihmisissä voikin olla niin suuria eroja? Näiden kokemusten kautta olen kyllä oppinut luonteen merkityksen, kylmät ja kovat naiset, pois tieltä!

Vastaukset 1
Vanhimmat
Älkää välittäkö otsikon kirjoitusvirheestä :)