Yritän lyhyesti selittää asiani mikäli petyn siihen kun en saa vastauksia..
Eli ollaan poikaystäväni kanssa seurusteltu vähän alle vuosi. Olen ollut aina suhteissani uskoton kuten myös tässäkin. Kännissä olen välillä idiootti enkä mieti mitä teen. Aluksi kaduin tekojani mutta olen kypsynyt tavallaan siihen etten kadu. Paitsi, jos toinen saa tietää. Ja niin on käynyt aika harvoin.
Mutta poikaystäväni sai sen tietää. Ja nyt tunnen siitä syyllisyyttä (mikä tietenkin hyvä merkki..) ja olen surullinen melkein kaiken aikaa. Olen sairastanut masennusta jo vuodenpäivät sekä mahdollinen 2 suuntainenkin ehkä.. ei ole mitään diagnoosia.. Mutta vakavia asioita sattunut.
Viime viikonloppuna olin baarissa ja poikaystävä tietenkin oli huolissaan ja vihainen.. En tehnyt mitään typerää mutta olin surullinen ja vihainen siitä, että hän oli _ilman syytä_ vihainen, joten hyppäsin liikkuvasta autosta tarkoituksenani kuolla. (Valmistelin vielä asiaa niin että heitin simkorttini pois ettei kukaan lukis viestejäni kun kuolen)
Eli poden silminnähden pahaa oloa aina välillä, mutta vain kännissä nämä ''itsemurha'' ajatukset tulevat päähän.
Toisekseen en luota poikaystävääni. Tietenkin luotan päällisesti mutta pelkäänj a pelkään että hän tekee jotain selkäni takana , kertoo kaikille kuinka huono olen. En voi luottaa naispuolisiin ystäviini juuri ollenkaan koska pelkään, että jos he ihastuvat poikaystävääni - poikaystäväni kostaa minulle tätä kautta :( Haluaisin olla ystävä monelle mutta en voi!
Tästä kaikesta huolimatta mitä kuohuja olen selittänyt, poikaystäväni käyttäytyy normaalisti. Hän rakastaa, jne jne. Emme riitele kovin usein.
Koen että olen pilannut molempien elämän. Omani kai pilasin ajat sitten, mutta että toisen. siitä tulee paha mieli :(

Vastaukset 4
Vanhimmat
mitäs jos et seurustelisi kun sinusta ei kerta sellaiseen ole?
Noh en oo tuota mieltä ite.. Oon aika pahasti rakkausriippuvainen myös ;) en ole ollut sinkkuna elämäni aikana kuin vain yhden lyhyen jakson....
No jos nyt ensiksi lähtisit liikkeelle noista riippuvuuksien karsimisesta. Alkoholi ei selvästikään sinulle sovi, joten pidä siitä nyt taukoa ainakin muutama kuukausi ja katso, mitä se tekee. Alkoholi kun jo itsessään voi aiheuttaa masennusta ja ruokkia vainoharhaisia ajatuksia. Etenkin, kun vielä tuohon tyyliin sekoilet humalassa. Vähemmästäkin tulisi morkkis...
Mielenterveyttäsi voit pohtia sitten uudestaan, kunhat olet onnistunut jättämään kännisekoilut pois.
Ja kysymyksesi oli...?