Hugo Chávez oli oikeuden ja kehityksen puolella

Useat ulkomaiset valtionpäämiehet ja hallitukset niin Latinalaisessa Amerikassa kuin muualla ovat pahoitelleet Venezuelan presidentin kuolemaa. Monet naapurimaiden presidenteistä ilmoittivat heti ensiviestissään matkustavansa hänen hautajaisiinsa.

Koko Latinalainen Amerikka suree Chávezin kuolemaa, sano Argentiinan varapresidentti Amado Boudou. Kolumbian presidentin Juan Manuel Santosin mukaan Chávezin kuolema on menetys Venezuelalle, maanosalle ja Santosille myös henkilökohtaisesti.

Brasilian presidentti Dilma Rousseff kiitti Chávezia suureksi latinalaisamerikkalaiseksi, jonka menetys on korvaamaton. Hän oli Brasilian ja sen kansan ystävä, Rousseff sanoi.

Kuuban hallituksen lausunnon mukaan Chávez seisoi Kuuban entisen presidentin Fidel Castron rinnalla kuin hänen uskollinen poikansa. Kuubaan, jossa Chávezin syöpää viime vuosina hoidettiin, on julistettu suruaika hänen kuolemansa vuoksi.

"Aina etulinjassa"
Bolivian presidentti Evo Morales sanoo olevansa murtunut ystävänsä kuolemasta. Ecuadorin presidentti Rafael Correa, joka Moralesin tavoin oli Chávezin läheinen liittolainen, sanoo venezuelalaisten kantavan ylpeinä eteenpäin Chávezin perintöä.

Niin ikään Chávezin henkilökohtainen ystävä Uruguayn presidentti José Mujica kuvasi surunvalitteluviestissään Chávezia mieheksi, joka taisteli etulinjassa ja oli aina tavattoman antelias.

Chilen ja Hondurasin presidentit Sebastián Piñera ja Porfirio Lobo kiittävät Chávezia antaumuksellisesta työstä Latinalaisen Amerikan yhtenäisyyden puolesta, ja El Salvadorin presidentti Mauricio Funes sanoi hänen olleet suuri johtaja.

Kiitoksia köyhien puolesta
Muualta maailmasta viestit ovat olleet vähemmän henkilökohtaisia, mutta niissäkin on muistettu Chávezin saavutuksia.

Ranskan presidentti François Hollande sanoi surunvalitteluissaan, että Chávez jätti syvät jäljet maansa historiaan. Kaikki eivät pitäneet hänen kiihkeydestään ja mielipiteistään, mutta hän oli aina oikeuden ja kehityksen puolella, Hollande sanoi.

Britannian ulkoministeri William Hague sanoi Hollanden tavoin, että Chávezin tekojen vaikutus hänen kansaansa on pysyvä.

Venäjän presidentti Vladimir Putinin kutsui omassa surunvalittelusähkeessään Chávezia poikkeuksellisen vahvaksi mieheksi, jolla valtava merkitys maansa Venäjän-suhteiden kehittymiselle. Hän asetti tavoitteensa aina korkealle, Putin sanoi.

YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon puolestaan on kiittänyti Chávezia työstä Venezuelan köyhien puolesta ja Kolumbian rauhanprosessin tukemisessa
Yle.fi
756
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Miksei kukaan jää kaipaamaan yhtä kovin esim. jotain oikeistoriistäjää?

Äänestä

eipä ollu kovin häävi ukko, tulipahan käytyä katteleen. Kansa eli pimeydessä, sähkön ja politiikan suhteen

Äänestä
  • No kävitkö samalla katsomassa Detroitin konkurssi kylää?

    Ja tuliko katsottua Michael Mooren dokkari Sico?Siinä orvot usalaiset menivät Kuubaan ja alkoivat itkemään kun kuulivat että sairaalassa käynti on ilmaista!!

    Samalla kun usassa jengiä potkitaan kirjaimellisesti pihalle sairaaloista ja jätetään sinne kuolemaan jos ei löydy rahaa taskusta!

    Äänestä

  • No tulipas taas hiljaista!

    Äänestä

  • land of shaize kirjoitti:

    No kävitkö samalla katsomassa Detroitin konkurssi kylää?

    kukaan ei huomaa mitään kun pysyttelee turistipaikoissa tai kaupunkien keskustoissa

    Äänestä

  • land of shaize kirjoitti:

    No kävitkö samalla katsomassa Detroitin konkurssi kylää?

    Ja tuliko katsottua Michael Mooren dokkari Sico?Siinä orvot usalaiset menivät Kuubaan ja alkoivat itkemään kun kuulivat että sairaalassa käynti on ilmaista!!

    Samalla kun usassa jengiä potkitaan kirjaimellisesti pihalle sairaaloista ja jätetään sinne kuolemaan jos ei löydy rahaa taskusta!

    jolla ei ole passia ja joka tuntisi itsensä todella pieneksi missä tahansa USAn kaupungissa.

    Oletko sinä poju käynyt USAssa? Minä olen.

    Oletko sinä käynyt Venezuelassa? Minä olen.

    Caracas on etelä-Amerikan vaarallisin pääkaupunki. Mene sinne vaan huutamaaan venceromiasi, niin katsotaan mietn käy;)

    Äänestä

tuo hullu idiootti on poissa. Suomalaisetkin yritykset saattavat saada omansa pois kansallistaja-kommunistin palaessa toivottavasti helvetissä.

"Venezuelan edessä olevalla vallanvaihdolla saattaa olla vaikutuksia Pöyryn
Venezuelan saataviin.
Pöyryllä on Venezuelasta
edelleen huomattavia saatavia, joiden tasearvo neloskvartaalilla oli 17
miljoonaa euroa.
Yhtiö on alaskirjannut näitä saatavia jo useampaan otteeseen ja todellinen
velka on vielä selvästi tasearvoa suurempi. Vallanvaihdon yhteydessä on
hyvin mahdollista, että uusi johto muuttaa maan tapaa toimia vastaavissa
tapauksissa. Joka tapauksessa tällä hetkellä on täysin mahdoton
arvioida, miten saataville lopulta käy, Inderesin analyytikko Sauli Vilen
toteaa.

Hän huomauttaa, että Pöyryn kannalta saatavien maksu olisi erittäin tärkeää,
sillä niillä on merkittävää rahavirtavaikutusta.

Venezuelan presidentti Hugo Chvez on menehtynyt syöpään, ja maan johtoon nousee
väliaikaisesti varapresidentti Nicols Maduro. Maassa pidetään
presidentinvaalit 30 päivän sisällä."

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Suuri kansan Sankari kirjoitti:

Useat ulkomaiset valtionpäämiehet ja hallitukset niin Latinalaisessa Amerikassa kuin muualla ovat pahoitelleet Venezuelan presidentin kuolemaa. Monet naapurimaiden presidenteistä ilmoittivat heti ensiviestissään matkustavansa hänen hautajaisiinsa.

Koko Latinalainen Amerikka suree Chávezin kuolemaa, sano Argentiinan varapresidentti Amado Boudou. Kolumbian presidentin Juan Manuel Santosin mukaan Chávezin kuolema on menetys Venezuelalle, maanosalle ja Santosille myös henkilökohtaisesti.

Brasilian presidentti Dilma Rousseff kiitti Chávezia suureksi latinalaisamerikkalaiseksi, jonka menetys on korvaamaton. Hän oli Brasilian ja sen kansan ystävä, Rousseff sanoi.

Kuuban hallituksen lausunnon mukaan Chávez seisoi Kuuban entisen presidentin Fidel Castron rinnalla kuin hänen uskollinen poikansa. Kuubaan, jossa Chávezin syöpää viime vuosina hoidettiin, on julistettu suruaika hänen kuolemansa vuoksi.

"Aina etulinjassa"
Bolivian presidentti Evo Morales sanoo olevansa murtunut ystävänsä kuolemasta. Ecuadorin presidentti Rafael Correa, joka Moralesin tavoin oli Chávezin läheinen liittolainen, sanoo venezuelalaisten kantavan ylpeinä eteenpäin Chávezin perintöä.

Niin ikään Chávezin henkilökohtainen ystävä Uruguayn presidentti José Mujica kuvasi surunvalitteluviestissään Chávezia mieheksi, joka taisteli etulinjassa ja oli aina tavattoman antelias.

Chilen ja Hondurasin presidentit Sebastián Piñera ja Porfirio Lobo kiittävät Chávezia antaumuksellisesta työstä Latinalaisen Amerikan yhtenäisyyden puolesta, ja El Salvadorin presidentti Mauricio Funes sanoi hänen olleet suuri johtaja.

Kiitoksia köyhien puolesta
Muualta maailmasta viestit ovat olleet vähemmän henkilökohtaisia, mutta niissäkin on muistettu Chávezin saavutuksia.

Ranskan presidentti François Hollande sanoi surunvalitteluissaan, että Chávez jätti syvät jäljet maansa historiaan. Kaikki eivät pitäneet hänen kiihkeydestään ja mielipiteistään, mutta hän oli aina oikeuden ja kehityksen puolella, Hollande sanoi.

Britannian ulkoministeri William Hague sanoi Hollanden tavoin, että Chávezin tekojen vaikutus hänen kansaansa on pysyvä.

Venäjän presidentti Vladimir Putinin kutsui omassa surunvalittelusähkeessään Chávezia poikkeuksellisen vahvaksi mieheksi, jolla valtava merkitys maansa Venäjän-suhteiden kehittymiselle. Hän asetti tavoitteensa aina korkealle, Putin sanoi.

YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon puolestaan on kiittänyti Chávezia työstä Venezuelan köyhien puolesta ja Kolumbian rauhanprosessin tukemisessa
Yle.fi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu