Paholainen ajetaan pois taivaasta

Ilmestyskirjasta.
Lyhyesti kuvattu Kristuksen maailmassa suorittama työ sai aikaan valtavan muutoksen Taivaassa. Sattana, joka syytti ihmiskuntaa Jumalan edessä, heitettiin ulos Taivaasta ja alas maan päälle. Miikael, Israelin suojelusenkeli, sotii nyt nimenomaan Kirkon puolesta. Sattanan osana on joutua syöstyksi alas, maan päälle. Se on Kristuksen Kirkolle toisaalta loistava iloviesti, jossa toisaalta on katkera sivumaku. Jumalan edessä meillä ei enää ole syyttäjää sen jälkeen kun Kristus on suorittanut lunastustyönsä ja se on meille tietenkin asia numero yksi. Varjopuolena on, että Sattana, joka vihasi Kristusta, käy nyt lyhyenä lopunaikana täydellä voimallaan Kristuksen omien kimppuun. Silti näin on Kirkolle parempi.
Vaino ja varjelus
12:13-18
Maan päällä Sattana ei hukkaa aikaa, vaan käy Vaimon - siis Kirkon - kimppuun. Kirkkoäiti kuitenkin varjellaan niin, ettei Saatana saa häntä tuhotuksi. Raivoissaan Sattana käy "muiden lasten" eli kristittyjen kimppuun. Näin lopunajat kulkevat kohti huipennustaan - mutta ennen 19. lukua saamme syventyä vielä moneen ongelmaan.
-----
Olemme valinneet useassa kohdassa kirjaimellisen tulkinnan sijasta symbolisen. Symbolinen tulkinta on monessakin mielessä mielenkiinnottomampi kuin konkreettinen tulkinta, joka on usein vienyt huimapäisiin ratkaisuihin. Ne ovat kuitenkin osoittautuneet kerta toisensa jälkeen vääriksi ja lisäksi niissä on aivan liian usein astian maku. Omia harhojaan muutenkin opettavat näkevät asiat omassa valossaan ja vääntävät Raamatun mielivaltaisesti sen mukaiseksi. Symbolinen tulkinta on vaatimatto-mampi ja värittömämpi. Sehän puhuu ennen kaikkea melko yleisesti Kirkon asemasta maailmassa ja samalla meidän omasta asemastamme. Se jättää tulevaisuuden valtaosaltaan salatuksi. Silti se on todennäköisesti oikea ja antaa meille riittävät eväät korjata omaa elämän vaellustamme. Tämänkin kerran tekstin perusajatukset ovat kyllin selvät, jotta voisimme tehdä siitä tarvittavat johtopäätökset: Meidät on Kristuksen verellä vapautettu Jumalan vihasta ja kuulumme Jumalalle. Määränpäämme on Taivas. Kuitenkin tässä maailmassa pitää valtaa Saatana, joka saattaa ihmiskunnan enemmistön torjumaan Kristuksen ja lisäksi vihaamaan ja vainoamaan kristittyjä ja heidän uskoaan. Kaikkien ahdistusten keskellä on Kristus kuitenkin meidän kanssamme - tarvitaan vain uskallusta ja kuuliaisuutta Herraamme kohtaan.

Symbolinen tulkinta on siis ainakin tietyissä kohdissa Ilm:n selittäjän ainoa mahdollisuus. On epävarmaa, kuinka pitkälle tässä voidaan mennä, ja siksi Ilm:n perusteella on vaikea rakentaa dogmatiikkaa. On syytä liittää se mahdollisimman tiiviisti muuhun Raamatun opetukseen.(Koskenniemi)
12201
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Täällähän sitä onkin tilaa riehua paholaisella. Ja riehuminen sen kun kiivastuu vaan. Sillä kirjoitettu on...

Äänestä

Tehän noihin paholaisiinne tunnutte uskovan.

Äänestä

Uskoi tai ei, sinäkin tunnistat pahalaisen ja hyväläisen. Ihan vaan omassa, hyvässä seurassasikin.

Äänestä
  • Hyvä ja paha ovat melko abstrakteja määrittelykysymyksiä. Eivät taivaissa tai maan alla(?) asustelevia öhkömönkiäisiä.

    Äänestä

Siispä, jos joku täräyttää sinua otsaan, niin se onkin vain abstrakti tapaus. Kamppaa ja ryöstää sinut, abstrakti tapaus jälleen. Ei siis moraalista, eikä etiikasta kysymys, ei myöskään mistään pahasta tai hyvästä, vaan ihan abstrakti tapaus. Onko sulle sattunut näitä abstrakti tapauksia aiemmin.

Äänestä
  • No ainakin teijän turhislössi pitää palestiinalaisiin kohdistuvia maanryöstöjä ja rikoksia varsin abstraktisina...heh...

    :D

    Äänestä

Sinnekkös se pahalainen putosikin, mokoma. Minä kun ihan luulin, että vähemmän aplaktia on jälki. No, ollaanpahan täällä sitten turvassa. Hyvä.

Äänestä

"Paholainen ajetaan pois taivaasta"

Tarkoittaa Miikael, Israelin suojelusenkeli, sotii vihanajan puolivälissä ilmavallan hallitsijan saatanan enkelidemoneineen maanpäälle.
Asiasta enemmän ufokeskustelussa jossa Enkeliruhtinas Miikael puhui; http://keskustelu.suomi24.fi/node/10608668/#comment-54874226

Äänestä

On ajettu taivaasta ja arvatkaapa minne?

Äänestä
  • .... otsaan, niin se onkin vain abstrakti tapaus. Oikea analyysi ainakin. Abstrakti mikä abstrakti.

    Äänestä

Ihana virvoittava avaus.

Äänestä

Pitäähän sen papin nyt jotakin ko.aiheestakin osata sanoa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


2013 kirjoitti:

Ilmestyskirjasta.
Lyhyesti kuvattu Kristuksen maailmassa suorittama työ sai aikaan valtavan muutoksen Taivaassa. Sattana, joka syytti ihmiskuntaa Jumalan edessä, heitettiin ulos Taivaasta ja alas maan päälle. Miikael, Israelin suojelusenkeli, sotii nyt nimenomaan Kirkon puolesta. Sattanan osana on joutua syöstyksi alas, maan päälle. Se on Kristuksen Kirkolle toisaalta loistava iloviesti, jossa toisaalta on katkera sivumaku. Jumalan edessä meillä ei enää ole syyttäjää sen jälkeen kun Kristus on suorittanut lunastustyönsä ja se on meille tietenkin asia numero yksi. Varjopuolena on, että Sattana, joka vihasi Kristusta, käy nyt lyhyenä lopunaikana täydellä voimallaan Kristuksen omien kimppuun. Silti näin on Kirkolle parempi.
Vaino ja varjelus
12:13-18
Maan päällä Sattana ei hukkaa aikaa, vaan käy Vaimon - siis Kirkon - kimppuun. Kirkkoäiti kuitenkin varjellaan niin, ettei Saatana saa häntä tuhotuksi. Raivoissaan Sattana käy "muiden lasten" eli kristittyjen kimppuun. Näin lopunajat kulkevat kohti huipennustaan - mutta ennen 19. lukua saamme syventyä vielä moneen ongelmaan.
-----
Olemme valinneet useassa kohdassa kirjaimellisen tulkinnan sijasta symbolisen. Symbolinen tulkinta on monessakin mielessä mielenkiinnottomampi kuin konkreettinen tulkinta, joka on usein vienyt huimapäisiin ratkaisuihin. Ne ovat kuitenkin osoittautuneet kerta toisensa jälkeen vääriksi ja lisäksi niissä on aivan liian usein astian maku. Omia harhojaan muutenkin opettavat näkevät asiat omassa valossaan ja vääntävät Raamatun mielivaltaisesti sen mukaiseksi. Symbolinen tulkinta on vaatimatto-mampi ja värittömämpi. Sehän puhuu ennen kaikkea melko yleisesti Kirkon asemasta maailmassa ja samalla meidän omasta asemastamme. Se jättää tulevaisuuden valtaosaltaan salatuksi. Silti se on todennäköisesti oikea ja antaa meille riittävät eväät korjata omaa elämän vaellustamme. Tämänkin kerran tekstin perusajatukset ovat kyllin selvät, jotta voisimme tehdä siitä tarvittavat johtopäätökset: Meidät on Kristuksen verellä vapautettu Jumalan vihasta ja kuulumme Jumalalle. Määränpäämme on Taivas. Kuitenkin tässä maailmassa pitää valtaa Saatana, joka saattaa ihmiskunnan enemmistön torjumaan Kristuksen ja lisäksi vihaamaan ja vainoamaan kristittyjä ja heidän uskoaan. Kaikkien ahdistusten keskellä on Kristus kuitenkin meidän kanssamme - tarvitaan vain uskallusta ja kuuliaisuutta Herraamme kohtaan.

Symbolinen tulkinta on siis ainakin tietyissä kohdissa Ilm:n selittäjän ainoa mahdollisuus. On epävarmaa, kuinka pitkälle tässä voidaan mennä, ja siksi Ilm:n perusteella on vaikea rakentaa dogmatiikkaa. On syytä liittää se mahdollisimman tiiviisti muuhun Raamatun opetukseen.(Koskenniemi)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu