Eli ihmisiin, jotka ovat perusluonnoltaan rauhallisia, ehkä vähän sisäänpäin vetäytyviä, nauttivat seurasta, mutta kaipaavat välillä omaa rauhaa. Ihmisiin, joille elämässä tärkeitä asioita ovat koti, tasapaino ja turvallisuus elämässä. Sellaisia, jotka viihtyvät kotona, saavat nautintoa tavallisesta elämästä ilman erityisiä ärsykkeitä ja villityksiä. Sellaisia, jotka nauttivat rauhaisasta hiljaiselosta ja ovat tyytyväisiä vähään.
Vanhempani ovat tällaisia. Myös monet heidän ystävänsä ovat tällaisia. Olen miettinyt, että missä tällaiset koti-ihmiset nykyään tapaavat toisiaan? Nykyäänhän yökerhot ovat menettäneet merkitystään, eivätkä tällaiset ihmiset edes viihdy siellä.
Jos ajattelen vaikka oman ikäluokkani naisia, niin suurin osa on sellaisia, joiden elämässä tärkeää ovat ulkonäkö, meikkaaminen, kaupungilla ystävien kanssa hilluminen, jatkuvat virikkeet, matkustelu, elokuvissa käynti, jatkuva aktiviteettien haneminen mm. ylenpalttisen ja epätarkoituksenmukaisen liikunnan muodossa jne.
Missä törmää niihin luonnoltaan rauhallisiin ihmisiin, joilla on perinteiset elämänarvot ja halu asettua aloilleen? Ihmiset, jotka eivät lähde heti lätkimään, kun jännitys loppuu parisuhteesta.
Vanhempani ovat tällaisia. Myös monet heidän ystävänsä ovat tällaisia. Olen miettinyt, että missä tällaiset koti-ihmiset nykyään tapaavat toisiaan? Nykyäänhän yökerhot ovat menettäneet merkitystään, eivätkä tällaiset ihmiset edes viihdy siellä.
Jos ajattelen vaikka oman ikäluokkani naisia, niin suurin osa on sellaisia, joiden elämässä tärkeää ovat ulkonäkö, meikkaaminen, kaupungilla ystävien kanssa hilluminen, jatkuvat virikkeet, matkustelu, elokuvissa käynti, jatkuva aktiviteettien haneminen mm. ylenpalttisen ja epätarkoituksenmukaisen liikunnan muodossa jne.
Missä törmää niihin luonnoltaan rauhallisiin ihmisiin, joilla on perinteiset elämänarvot ja halu asettua aloilleen? Ihmiset, jotka eivät lähde heti lätkimään, kun jännitys loppuu parisuhteesta.
Vastaukset 13
Vanhimmat
En tiedä missä törmää, mutta itse olen sellainen. Erosin kolmetoista vuotta sitten, enkä sen jälkeen ole ollut kertaakaan fyysisessä enkä muunlaisessakaan suhteessa mieheen. Syynä se, etten enää kelpaa kenellekkään. Olen epäkiinnostava persoona, tylsä, siksi koska olen tällainen rauhallinen ja koti-ihminen.
Yritän jaksaa elää loppuun asti,vaikka se tuskaa tässä yksinäisyydessä onkin.
Sellaista minäkin etsin. Naisten treffiprofiileita on tylsä lukea, kun niissä melkein aina mainostetaan, että on ystäviä ja harrastuksia ja matkustelua ja kaikkea menoa.
musta tuntuu, että miesten profiilit on sellaisia missä mainostetaan mahdollisimman aktiivista elämää. Joskus tulee oikein mieleen, että mistä sitä yhteistä aikaa muka löytyisi.
Täällähän kotona minä perheeni kanssa.
Introvertit eivät tee suurta numeroa itsestään, sen takia heidän olemassaoloa ei huomaa samalla tavalla. Itse olen mies, joka ei hirveästi käy missään. Seuraukset ovat tosin aika ikäviä, tulee oltua liikaa yksin. En tarvitse hirveästi kavereita, mutta olisi kiva jakaa se kotonakin vietetty arki jonkun samankaltaisen naisen kanssa. Menevän naisen jos valitsee, niin voisin kuvitella että minuun kyllästyttäisiin aika nopeasti. välillä tuntuu että sitä elää elämää täysin väärin, kun ei jatkuvasti ole sata rautaa tulessa. Onhan meitä tämmöisiä varmaan enemmänkin, mutta missä me kohtaisimme? :)
täällähän meitä on maasetu täynnä ;)
Ai naisia vai, maaseutu täynnä? Aloittajahan on mies.
Luulen, että minäkin kyllästyisin kovin aktiiviseen mieheen, jolle on tärkeää kaverit ja harrastukset. En minäkään ihan erakko ole, mutta parhaiten viihdyn kotona ilman sen kummempia tekemisiä ja suorittamisia. Olisi kiva, että olisi mies jakamassa arkea ja juttukaverina.
Baareista ei löydä kuin alkoholisteja ja pintaliitäjiä. Ainoa paikka, josta saattaa löytää jonkun, on netti. Sielläkin tulee vain helposti kilpailumentaliteetti pintaan. Omaan moraaliini ei sovi se, että hakisin elämänkumppania kuvan avulla, jossa keikistelisin liian pienessä topissa. Pelkkä sisäinen kauneus ei riitä.
Varmaankin monet tällaiset ihmiset tapaavat opiskeluaikana ja ovat sitten loppuelämän yhdessä, tai kenties erilleen kasvettuaan vaihtavat kumppania joskus kolmekymppisenä, jos se uuden kumppanin löytäminen nyt joltain muka opiskeluaikojen jälkeen onnistuu tällaiselta. Jos on tämän tyypin mies ja yli 30 ja ilman seurustelumenneisyyttä, niin on kyllä todellisia vaikeuksia löytää samanhenkinen nainen, etenkin kun en edes lapsia halua. Kovin raskasta tämä ikuinen yksinolo.
Minä oon just tollanen rauhallinen. Baareissa en ole käynyt vuosiin eikä mua tapaa oikein missään kun ei ole kaverita edes. Oon aika paljon kotona yleensä.
Kotosalla tulee oltua töiden ja harrastusten jälkeen. Sisaruksilla ja vanhemmilla tulee käytyä, muutama kaveri on joiden kanssa jutustella, mutta sitäkin harvoin. Baarissa en viihty, kesäisin käyn joskus terassilla tai puistossa kaverin kanssa istuksimassa.
Minusta on tullut erakko, en pidä ihmisistä, Ihmiset ovat hyvin usein itsekkäitä, tyhmiä ja pintaliitäjiä.
Olen ollut koko ikäni yksin, nyt jo päälle kolmenkympin, en osaa olla miesten kanssa enkä jutustella miehille. En osaa flirttailla enkä ole seksikäs enkä kaunotar. Tavistallukan ympärillä ei kuhina käy. Kaikki aloitteet jotka olen tehnyt on menneet puihin, ei kelpaa(muuta kuin panoksi eikä sellainen kiinnosta, tahdon treffeille ja parisuhteeseen, joten en ole innostunut seksiehdotuksistakaan joten seksieämääkään ei ole ja tuskin koskaan tulee), minkäs teen.
Täällä olisi yksi rauhallinen mies. Kotonahan minä vietän suurimman osan vapaa-ajastani omien harrasteiden parissa. Kirjastossa tai kaupassa minuun saattaisi törmätä. Joskus harvoin käyn konsertissa klassista kuuntelemassa. Alkoholia en käytä, joten baareista en osaa seuraa hakea enkä sinne muutenkaan haluaisi mennä.
Lienee kertomattakin selvää, etä minkäänlaista seurustelusuhdetta ei ole koskaan ollut, eikä mitään fyysistä kontaktia naisten kanssa. Ja olen sentään pelkkiä naisvaltaisia aloja opiskellut ikäni. Taidan olla oikein äärimmäinen ATM :). Homoksikin varmaan on moni nainen luullut, kun en ole mitenkään hyökkäävän seksuaalinen, toisin kuin meiltä miehiltä odotetaan. Yritän vain kohdella kaikkia tasapuolisesti ja olla ystävällinen. Sehän se onkin varmaan pahin virhe naisten kanssa. Ei hiljainen ja rauhallinen mies tässä maailmassa oikein menesty - valitettavasti. 30 ikävuosi lähenee pikkuhiljaa, joten parempi ehkä sitten vain totutella tähän yksinäisyyteen.
Mietin vain miltä tuo yksinäisyys sitten tuntuu silloin elämän ehtoopäivillä, kun yksin kiikuttelee keinutuolissa ja kukaan ei käy katsomassa kun ei ole jälkeläisiä... :/