Pohjois-Korea eristää vankileirinsä yhä tiukemmin

Kuvat viittaavat siihen, että paikallisten asukkaiden liikkumista leirin 14 lähellä kontrolloidaan aikaisempaa tiukemmin ja raja vankileireillä pidettävien ihmisten ja laakson asukkaiden välillä on hämärtynyt. Tämä herättää huolta sekä laakson väestön olosuhteiden että hallituksen tulevien aikeiden puolesta.

Amnestyn mukaan ihmisten alistaminen on lisääntynyt yhä. Pohjois-Korean pelätyillä leireillä arvioidaan olevan jopa 200 000 poliittista vankia, joita käytetään orjatyövoimana.
YK:n ihmisoikeuskomissaari Navi Pillay epäili tammikuussa, että kidutukset, raiskaukset ja teloitukset ovat leireillä arkipäivää. Pillay, joka tapasi leireiltä selviytyneitä viime vuoden lopulla, on vaatinut ihmisoikeusrikkomuksista riippumatonta tutkimusta.

Hänen mukaansa Pohjois-Korean ihmisoikeustilanne on yksi huonoimmista - mutta vähiten ymmärretyistä ja raportoiduista - koko maailmassa.



Normaalia toimintaa vanhoolisessa komunistivaltioissa ja jos katsotaan että cccp,tsekki,puola,ddr ym niin niisäkin oli työleirejä joihin laitettiin kommunistien vastustajat. ja valtaväestöä .Suomen valtion komunistit tuki näitä valtioita vaikka siellä maan kansaa tapettiin ja raiskattiin ja ihmisen ihmisoikeutta poljettiin.

Ketään ei ole laitettu suomessa vastuuseen näistä vaikka laissa on pykälät terroristisen ja ihmisoikeuden rasistisesta tukemisesta joutuu vastuuseen.
469
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Miten niin media vaikenee? Juttuhan on kaikissa sanomalehdissä, enkä ole nähnyt vielä yhtään Pohjois-Koreaa puolustelevaa mielipidettä.

Äänestä
  • Kyse oli suomen ajasta 50-90 luvulta kun suomi tuki näitä valtioita ja niiten toimintoja ja vieläkin tukeva vietnamin komunistista vallankumouksellista puoluetta 300 miljoonalla eurolla joka vuosi.

    Niin eikö se kerro sen että suomi on viellä vanhoolisten komunistien valtio.

    Äänestä

Taas niitä USA:n keksimiä satuja levitellään, muistelkaahan paukapäät miten ennen Irakin sotaa USA:ssa tuotettiin satuja miten paha valtio Irak on ja se vielä kehittää joukkotuhoaseita

Satujensa verukkeella USA:n joukot menivät Irakiin mutta sieltä ei löytynyt siteeksi perusteita koska perusteet olivat täyttä valhetta.

Äänestä

Kysymys: kummassako maassa on enempi vankeja USA:ssa vai Pohjois-Koreassa? Veikkaan USA:ssa sekä suhteellisesti että absoluuttisesti.

USA:ssa on salaisesti varustauduttu keksityleireihin jos porukka lakaa napista eliittiä vastaan.
http://usahitman.com/nwo-camps/

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Miksi media vaikenee kirjoitti:

Kuvat viittaavat siihen, että paikallisten asukkaiden liikkumista leirin 14 lähellä kontrolloidaan aikaisempaa tiukemmin ja raja vankileireillä pidettävien ihmisten ja laakson asukkaiden välillä on hämärtynyt. Tämä herättää huolta sekä laakson väestön olosuhteiden että hallituksen tulevien aikeiden puolesta.

Amnestyn mukaan ihmisten alistaminen on lisääntynyt yhä. Pohjois-Korean pelätyillä leireillä arvioidaan olevan jopa 200 000 poliittista vankia, joita käytetään orjatyövoimana.
YK:n ihmisoikeuskomissaari Navi Pillay epäili tammikuussa, että kidutukset, raiskaukset ja teloitukset ovat leireillä arkipäivää. Pillay, joka tapasi leireiltä selviytyneitä viime vuoden lopulla, on vaatinut ihmisoikeusrikkomuksista riippumatonta tutkimusta.

Hänen mukaansa Pohjois-Korean ihmisoikeustilanne on yksi huonoimmista - mutta vähiten ymmärretyistä ja raportoiduista - koko maailmassa.



Normaalia toimintaa vanhoolisessa komunistivaltioissa ja jos katsotaan että cccp,tsekki,puola,ddr ym niin niisäkin oli työleirejä joihin laitettiin kommunistien vastustajat. ja valtaväestöä .Suomen valtion komunistit tuki näitä valtioita vaikka siellä maan kansaa tapettiin ja raiskattiin ja ihmisen ihmisoikeutta poljettiin.

Ketään ei ole laitettu suomessa vastuuseen näistä vaikka laissa on pykälät terroristisen ja ihmisoikeuden rasistisesta tukemisesta joutuu vastuuseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu